Avioliitto velan ja lapsia haluavan kesken

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 22:51"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 22:41"]

Ap, voiskohan miehesi rakastaa sinua vielä, jos hankkisit lapsen ilman häntä? Voisiko hän olla suhteessa yksinhuoltajan kanssa vai loppuisiko hänen rakkautensa jo siihen että sulla olisi oma lapsi? Epäilen.

Suhteenne voi jatkua vain jos sinä teet kompromissin ja luovut lapsihaaveista. Miehesi ei tarvitse, koska se olisi lapsellekin epäreilua jos isä ei häntä oikeasti halua ja rakasta.

[/quote]

Yksinhuoltajan lapsena en tieten tahtoen hakeudu itse yksinhuoltajaksi. Tiedän miten rankka tie se on. En muutenkaan näe tuota järkevänä skenaariona, että tekisin lapsen vaikka luovutusspermalla tilanteessa jossa kumppani ei halua lasta.

Suhteemme voi myös jatkua, jos mies päättääkin että haluaa lapsia tai jos minä päätän että voin elää ilman. En ole kuitenkaan ihan vielä valmis lähtemään tästä suhteesta, mutta huomaan että naimisiin en ole tässä tilanteessa valmis menemään.

T:ap

[/quote]

Vain sinun hedelmällinen aika tässä loppuu kesken kun toisianne odotatte ja sittenhän se "ollakko vai eikö olla" -valinta onkin helppoa.

Jos yhtään tuntuu siltä, että olisit onneton ilman lasta niin ei kannata mennä naimisiin.. Jos teille tuleekin ero ja jäät yksin nelikymppisenä ilman lasta. Sinuna pelaisin varman päälle ja etsisin miehen joka niitä lapsia haluaa, ja tekisin jos/kun on vielä mahdollisuus.

Minulla olisi jo vauvakuume, mutta koulu ja muu elämä vielä kesken niin en sitä vielä tee vaikka äidiksi ehdottomaksi haluan. Minulla ei ole koulukuumetta, mut väkisin aijon kärsiä sen läpi, koska haluan koulutuksen ja sitä kautta toivottavasti paremman työn ja elämän. 

Eli ei tarvi erikseen odottaa jotain kuumetta. Kun tietää jo asioita joita haluaa elämältään, niin vaan tekee työtä niiden asioiden eteen. Nyt vähän niiku tuntuu, et teet työtä itseäsi vastaan ja niin tekee miehesikin sulle vaikkei sitä taida ymmärtää :(

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 23:02"]

Jos yhtään tuntuu siltä, että olisit onneton ilman lasta niin ei kannata mennä naimisiin.. Jos teille tuleekin ero ja jäät yksin nelikymppisenä ilman lasta. Sinuna pelaisin varman päälle ja etsisin miehen joka niitä lapsia haluaa, ja tekisin jos/kun on vielä mahdollisuus.

[/quote]

Niinpä. on vain tietty rajallinen aika milloin voi saada lapsia, mutta uuden rakkaan/rakkaat ehtii löytää milloin vain koko lopun elämän aikana.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 23:03"]

Minulla olisi jo vauvakuume, mutta koulu ja muu elämä vielä kesken niin en sitä vielä tee vaikka äidiksi ehdottomaksi haluan. Minulla ei ole koulukuumetta, mut väkisin aijon kärsiä sen läpi, koska haluan koulutuksen ja sitä kautta toivottavasti paremman työn ja elämän. 

Eli ei tarvi erikseen odottaa jotain kuumetta. Kun tietää jo asioita joita haluaa elämältään, niin vaan tekee työtä niiden asioiden eteen. Nyt vähän niiku tuntuu, et teet työtä itseäsi vastaan ja niin tekee miehesikin sulle vaikkei sitä taida ymmärtää :(

[/quote]

Voi olla, että se tuntuu sinusta siltä koska olet niin varma siitä että haluat lapsen ja siksi ehkä ajattelet alitajuisesti että muutkin varmasti haluavat lapsen. Minä en vielä ole varma suuntaan tai toiseen. Voi myös olla että miehenkin mieli muuttuu. Kuten sanottu elämä on täynnä muuttujia ja ihmiset muuttuvat myös. Helpointa on niillä jotka tietävät sata varmasti että lapsen haluavat tai eivät missään nimessä halua.

T:ap

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 21:17"]

Mies on siis vela ja haluaa naimisiin, vaikka tietää että joskus haluaisin lapsen. Yhteistä eloa on takana jo monta vuotta ja kolmekymmenvuotissynttärini lähestyy jo. Rakkautta löytyy molemmilta. Minulla ei vielä ole vauvakuumetta. Silti mietin nyt kannattaako mennä naimisiin, kun olemme tästä vauva-asiasta eri mieltä. Avioliitosta olemme puhuneet monta vuotta ja mies olisi jo mennytkin kanssani naimisiin.

Ajatus erosta tuntuu kyllä todella tuskalliselta molemmista.

T:ap

[/quote]

No kysy siltä suoraan, onko mies muuttanut mieltään lapsi asian suhteen, jos asia on sulle tärkeä. Jos ei ole, niin älä tuhlaa aikaasi.

Sittenku se lasten saanti tulee sulle ajankohtaiseksi ja huomaat olevasi oikeasti velan kanssa, ni ei sitä lasta silti voi hankkia heti. Täytyy ensin jättää se nykyinen ja etsii lapsia haluava (joka ei pidä sua liian vanhana) ja sit varmistaa et se on varmasti muutenkin sopiva ehdokas ja odottaa et suhteenne on valmis kestämään lapsirasitukset. Tällöin vasta se lasten saanti on oikeasti ajankohtaista. Tähän prosessiin voi hyvin mennä se kymmenen vuotta ja sit saat panikoida et onko se lasten saanti sun kannalta enää edes mahdolista.

Voithan sä hankkia lapsen keinohedelmöityksellä niin silloin se on vain sinun lapsi ja mies voi olla ilman.

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 13:18"]

Voithan sä hankkia lapsen keinohedelmöityksellä niin silloin se on vain sinun lapsi ja mies voi olla ilman.

[/quote]

Ja meinaat että vela-mies haluaisi asua naisen kanssa jolla on lapsi, tai edes seurustella naisen kanssa jonka lapsi on ainakin ekat 6-10v melkein koko ajan läsnä? Melkoinen aivopieru - jos ei halua omaa lasta, niin tuskinpa haluaa jonkun toisenkaan lapsen jalkohin pyörimään!

Puhuin asiasta kaverin kanssa joka on muutaman vuoden vanhempi kuin minä ja hän suositteli käyntiä lääkärillä, jotta tietäisin paremmin hedelmällisyystilanteeni. Kuulemma satasen maksaa yksityisellä se, että katsotaan missä kunnossa munasarjat.

-ap

Lapsen hankkiminen oman onnellisuuden vuoksi. Niinpä niin. Mietitkö ap koskaan sitä millainen maailma on lapselle tarjolla? Mitä sinä hänelle tarjoaisit, jos et tähän mennessä ole hankkinut puolisoa, joka haluaa perheen?
Suosittelen lämpimästi että et hanki.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 21:12"]Mitä jos molemmat rakastavat toisiaan eikä lapsen tekeminen olisi vielä ajankohtaista?
[/quote]Ni ajatteletko että ottaa eron sitten kun on lapsen aika? Etsii sitten jonkun randomin isäksi?

Olin 25 kun löysin Elämäni Miehen. Hän oli lähes 10 v vanhempi ja hänellä oli jo kaksi lasta edellisestä liitosta. Kun muutimme yhteen, mies sanoi lapsensaantiasiaan että no eihän hänellä ole mitään lapsia vastaan mutta kyllä nämä kaksikin riittäisi. Itse en halunnut lapsia vielä heti enkä vielä viidenkään vuoden päästä. Kun olin 32, aloin tajuta että juna menee kohta ohi. Mietin lapsensaantia ja tajusin, että haluan oman lapsen todella kovasti. Monestakin syystä. Miehen kanssa keskustellessa hän oli vähän että niin no, joo joo jos sinä välttämättä haluat. Ehkäisy jätettiin pois. Kului vuosi, ei lasta. Menin lääkäriin, mies ei tullut mukaan. Kului toinen vuosi, tutkitutin itseni paremmin. Vikaa ei löydy. Mies ei lähde lääkäriin, hänellähän on kaksi lasta. Pikkuhiljaa tajusin, ettei mies aio saada enää lisää lapsia. Seksi oli vähentynyt olennaisesti sen jälkeen kun ehkäisy jäi pois. Keskustelimme, kipuilimme, yritimme olla yhdessä. Ei siitä tullut enää mitään. Olin 37 kun erosimme. En voinut olla enää miehen kanssa, joka ei halunnut samoja asioita kuin minä. Katsoessani taaksepäin minua kadutti että olin tuhlannut elämäni keskeisimmät vuodet. Tajusin, että olisin alun alkaenkin halunnut lapsia ts. tiesin haluavani niitä mutta yritin luopua toiveestani miehen takia. Ymmärsin alitajuisesti ja aistin jo silloin ettei mies enää halua lisää. Yritin siis muuttaa omat haluni miehen halujen mukaisiksi koska mies oli Niin Ihana. No, siinäpä sitten olin yksin lähes nelikymppisenä - ja lapsettomana. Ihan Yksin. Minulle kävi kuitenkin hyvä tuuri, kohtasin aikanaan Todella Ihanan Miehen ja saimme lapsen kun olin lähes 41. Olisin kuitenkin voinut saada tämän lapsen jo ollessani 31 ja olisin kenties saanut hänelle sisaruksiakin. Tuhlasin elämääni yrittämällä vaientaa omat haluni ja toiveeni. En suosittele kenellekään.