Miksi et pysynyt kiinni työelämässä

Vierailija kirjoitti:

Kypsyin työhöni ja aloin nauttimaan säästöistäni.

tuohon minäkin tähtään noin 15-20 vuoden päästä. säästöillä eläkeikään asti

Jättäytyisin välittömästi pois työelämästä, jos se olisi taloudellisesti mahdollista (koko loppuelämää ajatellen). En rehellisesti sanottuna saa työelämältä mitään muuta kuin kohtuullisesti rahaa. Ja olen sentään koulutustani vastaavassa asiantuntija-ammatissa, joka varmasti olisi monelle jonkinlainen unelmatyö. En ole kertaakaan mennyt aamulla innoissani töihin enkä varsinkaan ole kokenut minkäänlaista "flow-tilaa" töitä tehdessäni.

Minulle tapahtui jotain traumatisoivaa, mikä aiheutti masennusta, jonka syytä en ymmärtänyt vuosikausiin. 

Sitten kriittisessä vaiheessa ymmärsin koko jutun ja totesin, ettei kiinnosta, kun tähän liittyi paljon ihmisiä. Vapaa-aika on tärkeintä ja se, että huolehtii itsestään. Raataminen menee muiden hyväksi.

Valmistuin oppisopimuskoulutuksesta mutta töitä: ei ole. Korkeintaan jotain pätkätöitä, mutta byrokratian kiemuroiden vuoksi en ole niitä hakenutkaan

Olin noin 30 vuotias, kun työelämän muutokset ja työpaikan vaihtaminen vaan vaikutti siihen, etten keskeneräiseksi kasaantuvista töistä saanut enää kiinni.

Yllätyin, kun minulla todettiin ADHD. Olen kuitenkin kuvitellut olevani ihan fiksu 129 äö, valmistunut Tradenomi. Ymmärränhän toki nykyisin, ettei kyse ole älykkyydestä vaan aivojeni välittäjäaineista ja niiden erilaisesta toiminnasta. Noniin, eli työelämästä putoaminen oli hyvin lähellä. Erilaisten toimintamallien, lääkityksen ja hoitokäyntien yhdistelmällä sain kiinni työstäni ja osaan sen nykyisin hyvin. Pärjään kaikinpuolin jopa tasapainoisemmin kuin neuronormatiivit edellisten vuosien työelämän muutoksissa, koska olen luontaisesti innostunut muutoksesta. Olen tehty tilanteeseen, jossa on tarve nopeille ratkaisuille ja kyky uudistua nopeasti. Minulla ei myöskään tullut paineita koronasta tai Ukrainan sodasta. Teen, mitä pystyn, mutta kykenen jättämään paniikin taakseni ja pitämään yllä toimintakykyni.

Vierailija kirjoitti:

Olin noin 30 vuotias, kun työelämän muutokset ja työpaikan vaihtaminen vaan vaikutti siihen, etten keskeneräiseksi kasaantuvista töistä saanut enää kiinni.

Yllätyin, kun minulla todettiin ADHD. Olen kuitenkin kuvitellut olevani ihan fiksu 129 äö, valmistunut Tradenomi. Ymmärränhän toki nykyisin, ettei kyse ole älykkyydestä vaan aivojeni välittäjäaineista ja niiden erilaisesta toiminnasta. Noniin, eli työelämästä putoaminen oli hyvin lähellä. Erilaisten toimintamallien, lääkityksen ja hoitokäyntien yhdistelmällä sain kiinni työstäni ja osaan sen nykyisin hyvin. Pärjään kaikinpuolin jopa tasapainoisemmin kuin neuronormatiivit edellisten vuosien työelämän muutoksissa, koska olen luontaisesti innostunut muutoksesta. Olen tehty tilanteeseen, jossa on tarve nopeille ratkaisuille ja kyky uudistua nopeasti. Minulla ei myöskään tullut paineita koronasta tai Ukrainan sodasta. Teen, mitä pystyn, mutta kykenen jättämään paniikin taakseni ja pitämään yllä toimintakykyni.

Tarkennan. Työelämän muutokset olivat 8-10 vuotta sitten erilaisia, kun työnkuvaa muutettiin YT neuvottelujen kautta ja työt lisääntyivät. Nykyinen muutostilanne taas on ollut etätyötä ja erilaisia uusia työelämän malleja. Muutokset ovat siis nykyisin kovin erilaisia, ja nykyiset muutokset ovat itselleni luontaisempia kuin aiemmat, jolloin yhden ihmisen päälle vielä kasattiin tuplatyöt. Nykyisin työelämä on luovempaa ja siihen voi itse enemmän halutessaan vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruutta varjosti vakava masennus, muut mt-diagnoosit ja sos.pelko. Yritin opiskella ja sain kouluja käytyä mutta melkein aina uupuneena. Vihdoin kun sitkeydellä työllistyin paremmin tuli jatkon esteeksi sitten riittämätön työhistoria ja työpaikkakiusaaja, joka käytännössä sai mut tuolta lopulta ulos. Nyt pitkään ollut sitten saikulla, uusi diagnoosi taas kädessä ja hirveä stressi pystynkö enää tekemään töitä kun usko meni työelämään täysin. Haluaisin vain tehdä työtä rehellisesti ja tarmokkaasti ilman, että pitää olla kikkailemassa kaikenlaisten narsistien kanssa ja koko ajan todistella olevansa jotain. Ilmeisesti se ei sitten riitä.

Niinpä, nykyään ei enää riitä, että tekee työnsä. Pitäisi hengailla kollegojen kanssa ja olla sosiaalinen paskanjauhaja hiekkalaatikkoleikeissä. Töissä pitäisi riittää se, että tekee työnsä, siksi sinne on kai palkattu eikä seuraneideiksi.

Tämä. Olen aina ystävällinen kollegoille, asiakkaille mutta tarvitsen sen työajan työn tekemiseen!En voi käyttää roppakaupalla aikaa siihen, että kuuntelen jonkun kollegan avautumista työajalla hänen henk.koht.elämästä, koska hällä sattuu olemaan työt tehtynä ja luppoaikaa. Välillä tarvin myös aikaa siihen, että ihan vaan nollaan aivot ha vaikka syön ihan omassa rauhassa. Jos olet paikan musta lammas tämä on kummaa käytöstä, jos tykättt henkilö ei asiassa ole mitään kummaa.

Jaa a, sitä pitää kysyä työnantajilta, että miksi eivät palkkaa vaikka töitä etsin. Olen ahkera työntekijä ollut aina ja tunnollinen, myös introvertti. Ehkä se onkin syy, kun en jaksa seurustella työkavereiden kanssa työaikana vaan teen töitä työaikana. Nykyään pitää olla ruskea kieli ja jaksaa seurustella kaikkien kanssa töissä, vaikka itse haluan tehdä vain työni rauhassa ja hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Jaa a, sitä pitää kysyä työnantajilta, että miksi eivät palkkaa vaikka töitä etsin. Olen ahkera työntekijä ollut aina ja tunnollinen, myös introvertti. Ehkä se onkin syy, kun en jaksa seurustella työkavereiden kanssa työaikana vaan teen töitä työaikana. Nykyään pitää olla ruskea kieli ja jaksaa seurustella kaikkien kanssa töissä, vaikka itse haluan tehdä vain työni rauhassa ja hyvin.

Meille pitäisi perustaa oma firma. Olisit minulle ihanteellinen työkaveri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruutta varjosti vakava masennus, muut mt-diagnoosit ja sos.pelko. Yritin opiskella ja sain kouluja käytyä mutta melkein aina uupuneena. Vihdoin kun sitkeydellä työllistyin paremmin tuli jatkon esteeksi sitten riittämätön työhistoria ja työpaikkakiusaaja, joka käytännössä sai mut tuolta lopulta ulos. Nyt pitkään ollut sitten saikulla, uusi diagnoosi taas kädessä ja hirveä stressi pystynkö enää tekemään töitä kun usko meni työelämään täysin. Haluaisin vain tehdä työtä rehellisesti ja tarmokkaasti ilman, että pitää olla kikkailemassa kaikenlaisten narsistien kanssa ja koko ajan todistella olevansa jotain. Ilmeisesti se ei sitten riitä.

Niinpä, nykyään ei enää riitä, että tekee työnsä. Pitäisi hengailla kollegojen kanssa ja olla sosiaalinen paskanjauhaja hiekkalaatikkoleikeissä. Töissä pitäisi riittää se, että tekee työnsä, siksi sinne on kai palkattu eikä seuraneideiksi.

Ja jos et ole sosiaalinen ja vaikka teet työsi ihan hemmetin hyvin, jopa pomo karsastaa. Mutta kun lähdet saatuasi kiusaamisesta tarpeeksesi, alkaa määkiminen ja suututaan. No, nythän tilalle voi ottaa ylisosiaalisen kahvihuonehengaajan. Ai hemmetti, jonkun pitää tehdä ne työtkin ja se taisi olla muuten se lähtijä joka ne teki 😆

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruutta varjosti vakava masennus, muut mt-diagnoosit ja sos.pelko. Yritin opiskella ja sain kouluja käytyä mutta melkein aina uupuneena. Vihdoin kun sitkeydellä työllistyin paremmin tuli jatkon esteeksi sitten riittämätön työhistoria ja työpaikkakiusaaja, joka käytännössä sai mut tuolta lopulta ulos. Nyt pitkään ollut sitten saikulla, uusi diagnoosi taas kädessä ja hirveä stressi pystynkö enää tekemään töitä kun usko meni työelämään täysin. Haluaisin vain tehdä työtä rehellisesti ja tarmokkaasti ilman, että pitää olla kikkailemassa kaikenlaisten narsistien kanssa ja koko ajan todistella olevansa jotain. Ilmeisesti se ei sitten riitä.

Niinpä, nykyään ei enää riitä, että tekee työnsä. Pitäisi hengailla kollegojen kanssa ja olla sosiaalinen paskanjauhaja hiekkalaatikkoleikeissä. Töissä pitäisi riittää se, että tekee työnsä, siksi sinne on kai palkattu eikä seuraneideiksi.

Tämä. Olen aina ystävällinen kollegoille, asiakkaille mutta tarvitsen sen työajan työn tekemiseen!En voi käyttää roppakaupalla aikaa siihen, että kuuntelen jonkun kollegan avautumista työajalla hänen henk.koht.elämästä, koska hällä sattuu olemaan työt tehtynä ja luppoaikaa. Välillä tarvin myös aikaa siihen, että ihan vaan nollaan aivot ha vaikka syön ihan omassa rauhassa. Jos olet paikan musta lammas tämä on kummaa käytöstä, jos tykättt henkilö ei asiassa ole mitään kummaa.

Juuri näin, kuinka voikin olla niin, että sama asia yhden tekemänä ok, toisen tekemänä aivan kamalaa, murjottamista tuo tuommoinen vaikkapa yksin syöminen..

Jos ihan alusta aletaan niin tiivistettynä : aloitin työuran heti peruskoulun jälkeen viihdyin monessa paikassa ja sitten tuli muutama huono missä oli hometalo ja huono ilmapiiri, kiusaamista jne. Lopetin työt koska olin niin loppu henkisesti ja fyysisesti.

Olin jonkun aikaa työttömänä ja

tulin raskaaksi kolme kertaa aika pienillä väliajoilla hoidin lapset kotona koululaiseksi ja sillä aikaa työelämä oli muuttunut eli piti hankkia koulutus. Ja kun valmistuin ei sillä koulutuksella enää saanut töitä .

Tein sijaisuuksia ja silppu töitä siellä täällä.Sitten petti terveys kaikkien muiden paitsi kela lääkärin mielestä eli en saanut eläkettä enkä edes sairauslomaa (koska olin työtön).

Sen jälkeen olen ollut kotona ja välillä käynyt töissä yrittämässä ja kun ei se onnistu niin ollut karenssi kierteessä ja sen myötä talous mennyt niin solmuun ettei työnteko enää edes kannata.

Aika pitkä aika odotella 20 vuotta vanhuuseläkettä ja pyöritellä peukaloita.

Alkoholismi pudottanut jo 3 kertaa työelämästä. Vieläköhän kokeilisi. Alkaa olla anssit loppu. 8 vuotta työkokemusta kuitenkin samalta alalta.

M36

3000-4000€/kk oli palkka mutta erittäin raskasta työtä ja niinhän siinä kävi ettei kroppa kestänyt. selkävaurio,käsi piti leikata,niskat kipeet.kaikki vain rahan takia ja nyt ei voi tehdä mitään.Oma tyhmyys harmittaa.

Nettosin epäsäännöllisestä 3-vuorotyöstä 140€. Ei tehnyt tiukkaa jäädä kotiin, kun säästin matkakulut ja päivähoitomaksun.

Sairastuin sen verran vakavasti että katsoivat ettei minusta enää ole työelämään, valitettavasti näin. Fyysinen sairaus lisäsairauksineen, en edes kelpaisi työnantajille kun tervettä porukkaakin on työttöminä. En siis jättäytynyt vaan yhteiskunta jätti minut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa a, sitä pitää kysyä työnantajilta, että miksi eivät palkkaa vaikka töitä etsin. Olen ahkera työntekijä ollut aina ja tunnollinen, myös introvertti. Ehkä se onkin syy, kun en jaksa seurustella työkavereiden kanssa työaikana vaan teen töitä työaikana. Nykyään pitää olla ruskea kieli ja jaksaa seurustella kaikkien kanssa töissä, vaikka itse haluan tehdä vain työni rauhassa ja hyvin.

Meille pitäisi perustaa oma firma. Olisit minulle ihanteellinen työkaveri.

Täällä introvertti myös, jolla korkea työmoraali ja into tehdä työtä. Sain kehuja työni jäljestä ja myös hyvää palautetta muulta työyhteisöltä, koska intriverttiudestani huolimatta olin kuitenkin reilu, luotettava ja tukena muille. Mutta, koska olen tämmöinen hiljainen enkä osaa olla mitenkään charmikas ei tarvinnut jatkoa ootella. Tilalle otettiin tyyppi joka käytti 80% ajasta muiden työntekijöiden lahjontaan ja kehumiseen.

Olin todella surkea omassa työssäni. Sain jatkuvasti kuulla siitä, en suoraan mutta piilovinoiluna ja taitavamman työkaverin kehumisena ja muuna. Tunsin syyllisyyttä ja ahdistuin, tiesin itsekin olevani paska. En kestänyt enää ja vaikka putosin tyhjän päälle, lähdin. Nyt olen toistaiseksi vielä ansiosidonnaisella. Kun se on loppu, tulen elämään pääomatuloilla. Uskon, että selviän, kun elän vaatimattomasti. Paska uravalinta voi tuhota koko elämän. Ja jossain vaiheessa olet liian vanha vaihtamaan alaa. Putosin tähän ansaan.