Lue keskustelun säännöt.
Voimat lopussa ihan kohta
23.08.2015 |
Mitä tehdä? Pari vuotta on ollut henkilökohtaisen elämän takia tosi stressaavia (merkittäviä taloushuolia, terveyshuolia, riitaisaa omien oikeuksien puolustamista kun mikään ei hoidu jos ei valita, parisuhdekriisiä, muuttoa työpaineita ja mitä näitä ny oli tärkeän läheisen menettämistä). Nyt oon vauvalomalla, vauva on ihana ja on toki tavallaan rentoa päästä työpaineista, mutta ei se vauva-aikakaan maailman helpoin oo. En saa nukuttua ja oma aika kortilla. Imetys on onneksi nyt loppumassa ja saan vähän omaa tilaa, mutta toisaalta kaipaan sen rauhoittavaa tunnelmaa. Keskustelimme aikanaan vauvan lykkäämisestäkin, mutta raskautuessa ei ollut vielä tiedossa, että elämäntilanne yltyisi näin huonoksi, esikoinen oli jo iso emmekä halunneet tuota ikäeroa enää pidentää. Enkä tietenkään murustani vaihtaisi mihinkään pois.
Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että jaksamisen rajat alkavat pelottavasti paukkua. Pahinta on, etten osaa enää rentoutua oikein ollenkaan, muistan viimeisen vuoden ajalta vain muutaman yksittäisen hetken, kun huomasin että perus pohjastressi on poissa. Se ei liene normaalia. Vaikeaa elämäntilannetta on yritetty korjata, mutta tuntuu että loputtomat ponnistelut eivät johda yhtään mihinkään, vuodessa ei ole muutosta tapahtunut juuri lainkaan. Olen yrittänyt purkaa stressiä liikkumalla ja se on välillä toiminut, mutta välillä treenitehot ovat ihan nollassa enkä välttämättä jaksa viikkokausiin yhtään mitään (en siis jaksa vaikka aloittaisin), luulen että siksi etten pääse palautumaan. Olen usein tissutellut lasin viiniä iltaisin kun lapset nukkuvat että pääsisin edes uneen, mutta ei sekään taida auttaa vaan huonontaa vain unta entisestään. Heräilen usein silloinkin kun lapset eivät herätä. Tiedän, että tarvitsisin vielä voimia ainakin vuoden kamppailuun että päästäisiin edes normaalielämään kiinni, mutta pelkään että romahdan ennen sitä. Ja hyvin paljon pelkään, että kun se "normaalielämä" joskus palaa, ei musta oo jäljellä kuin sairaslomille aneleva raunio.
Mistä tähän saa huojennusta? Jos kaikki johtuisi töistä, saisin varmaan sairaslomaa jo, mutta mitä mä sillä sairaslomalla nyt tekisin kun joka tapauksessa oon kotona ja isoimmat huolet on muualla kuin töissä? Ajatus töihin paluustakin nostattaa kylmän hien, mutta tarvittaessa oon täyden ajan lapsen kanssa, ja lapsistani haluaisinkin nauttia. Lapsia en haluaisi minnekään hoitoon laittaa ja vielä oon selvinnyt puolikunnialla, vaikka fakta on että tällä hetkellä en mikään paras äiti ole, vaan kaikesta rakkaudesta huolimatta hyvin väsynyt ja välillä poissaoleva äiti. Perhettä tai sukulaisiakaan ei asu lähellä.
Onko joku jaksanut lukea tänne saakka? Onko kukaan saanut oikeaa apua jostain psykologilta tms? Mulla on niihin hirveän huono lähtöasenne (ja tuntuu että mistä sen ajan sitten jollekin psykologille repisi..), mutta en keksi, mitä voisin muuttaa muuta kuin jotenkin yrittää parantaa stressinsietokykyä. Pitäiskö vaan ottaa ja lähteä jonnekin yksin viikon lomalle, auttaisko lie? Miten ootte selvinneet? Inhottavinta kun tietää että joillakin on vielä paljon pahempia ja pidempia huolia, vähän sellanen olo että pitäisi itse saada osansa hoidettua.
Kommentit (14)
Miten miehesi sinua tukee noissa asioissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 12:50"]
Miten miehesi sinua tukee noissa asioissa?
[/quote]
Tukee niin hyvin kuin voi, välillä on kaikesta johtuen ollut meillä tosi huonotkin välit, nyt taas ihan viime aikoina onneksi paremmat. Mutta tilanne elää nopeasti ja välillä heilahtaa taas, ja ihan 100% täysi luottamus (ei uskollisuuteen, mutta sellaiseen läsnäolemiseen) puuttuu vielä puolin ja toisin. Miehellä on omakin jaksaminen ollut koetuksella, niin voi vaan määränsä kantaa. Oon saanut aikaa liikkuumiseen ja lepäilyyn, ongelmana on ollut vaan se että varsinkin pikkuinen on niin kiinni minussa, että itsestäni tuntuu tosi vaikealta jättää pidemmäksi aikaa edes isälleen hoitoon.
Ota aluksi ainakin yhteyttä neuvolaan, sieltä voidaan ohjata oman kunnan palveluissa. Esom.kodinhoiyajan apu arkiaskareissa ja perheneuvola/psykologin tuki jaksamiseen.
Univaikeudet ovat yllättävän yleisiä etenkin äideillä vauvavaiheessa. Imetyshormonit jo sotkevat unta vaikka voivatkin helpottaa nukahtamista imetyksen yhteydessä. Huolehdi nukahtamisrutiinit kuntoon. Ei raskasta liikuntaa ennen nukkumaan menoa. Ainakin tunti pari ilman tietokoneen tai kännykän räpläilyä.Katsele telkkarista jotain aivotonta tai lueskele illalla ennen nukkumaan menoa,ei kuitenkaan sängyssä. Tuuleta makuuhuone raikkaaksi ja pidä vähän viileämpänä kuin muut huoneet. Jätä kello ja kännykkä toiseen huoneeseen nukkumaan mennessä. Syö hiilareita ennen nukkumaan menoa. Älä katso kelloa kun heräät yöllä,se vain lisää ahdistusta unettomuudesta. Jos uni ei millään tule, nouse ylös ja lue hetki toisessa huoneessa. Aamulla yritä jousta ylös heti kun heräät,älä jää pilkkimään.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 12:44"]
Onko kukaan saanut oikeaa apua jostain psykologilta tms? Mulla on niihin hirveän huono lähtöasenne (ja tuntuu että mistä sen ajan sitten jollekin psykologille repisi..), mutta en keksi, mitä voisin muuttaa muuta kuin jotenkin yrittää parantaa stressinsietokykyä. Pitäiskö vaan ottaa ja lähteä jonnekin yksin viikon lomalle, auttaisko lie? Miten ootte selvinneet? Inhottavinta kun tietää että joillakin on vielä paljon pahempia ja pidempia huolia, vähän sellanen olo että pitäisi itse saada osansa hoidettua.
[/quote]
Mulla on aika erilainen elämäntilanne (ei lapsia jne) mutta oon kokenut psykologit aika turhiksi ja "keinottomiksi". Sinne kun menee ns. hakemaan apua ja odottaa että käyntikertojen karttuessa alettaisiin käsittelemään niitä ongelmia ja hakemaan niitä avun lähteitä... ja mitään ei oikein tapahdu. Psykologi antaa vapaat kädet jutella, ja saattaa sanoa melko itsestäänselviä asioita esim. "jotkut ihmiset kokevat hyödylliseksi kirjoittaa kaikki tehtävät asiat kalenteriin" ja sitten tuntuu että mikään ei oikein liiku mihinkään. Psykologilla oleminen on enemmänkin introspektiota, itsensä pohdintaa, kuin mitään mikä jelppaisi käytännön asioiden hoitoa.
Mutta eri ihmiset kokevat tämänkin eri tavalla. Kokeilemallahan se lopulta selviää.
Jätä se viinilasillinen pois. Se on omiaan pahentamaan univaikeuksia ja masennusta. Googleta Healing Code.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko kukaan käynyt neuvolapsykologilla? Tai lääkärissä henkilökohtaisen stressin vuoksi? Oliko mitään hyötyä tai mitä siellä tehtiin? Yksi päivä kävi mielessä että saisin varmaan masennuslääkityksenkin, mutta en halua enkä uskalla syödä lääkkeitä enkä ehkä niihinkään usko. Kun tavallaan on normaalia sekin, että kun on vaikeaa, tuntuu vaikealta. Tuntuisi vaan sen verran vähemmän vaikealta, että tietäisi että jaksaa lapsille ja puolisolle olla tarpeeksi. Huoh, jotenkin tuntuu että oloon auttaisi vaan se että elämä paranisi, mutta en tiedä, milloin se paranee. Ennen aina luotin että ihan kohta on luvassa hyvää, nyt lähinnä ajattelen että mitäköhän paskaa taas seuraavaksi luvassa. Yritän aina positiivisesti ajatella ja se toimikin jonkun aikaa, mutta ei meinaa usko riittää. ap.
Perheneuvola
Kunnan perhetyöntekijä (googlaa kuntasi+perhetyö)
Kunnan kotiapu --
Perhe, ystävät
Neuvola
Lähde ulos lasten kanssa ja unohda tuo stressaaminen, koska se vain pahentaa asioita. Kysy itseltäsi: Mitä sitten? Naura räkäisesti päälle ja unohda hetkeksi kaikki muu. Ole lapsillesi läsnä, silloin saat enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olikin tullut vastauksia, kiitos.
Heti heräämistä pitäisi varmaan harjoitella, ja viime aikoina on ollut huono tapa myös räplätä kännyä sängyssä, sen voisi vaihtaa kirjaan.
Vitoselle: tuota vähän pelkäsinkin jo etukäteen, mulla introspektiota riittää omasta takaa. Ehkä toivoisin juuri että löytyisi joku taikanappula, että muuttuisin sellaiseksi joka ei ajattele eikä stressaa mitään mikä ei ole juuri kohdalla. En tiedä, onko sillä psykologilla sitä, ehkä riippuu henkilöstäkin.
ja kutoselle, tuo on varmasti oikea neuvo, täystipatonta oon tässä harkinnut kovasti ja pitää varmaan jättää ne pienetkin alkoholimäärät pois. On tuntunut ihanalta se pieni rentoutus, mutta se taitaa samalla sotkea kroppaa entisestään.
Minä en kirjoittaisi kalenteriin tekemisiä, vaan listaisin paperille elämän ongelma-alueet. Sitten miettisin kerran päivässä stressinnousuaikaan listan ääressä, mille niistä voi tässä kohtaa tehdä jotain. Jos tulee ideoita mieleen, kirjaisin ylös, ja sitten heittäisin mielestä. Hoitaisin yhden asian päivässä, ja jos tuntuu ettei tänään jaksa, niin sitten ei tänään. Sitten kertaa mielessäsi, miten keskeistä onkaan oppia erottamaan asiat, joille jotain voi niistä, joille ei voi, ainakaan nyt.
Olen kokenut aika vastaavaa viime aikoina, nyt onneksi yksi asia on ratkennut ja on hetkellisesti loistava olo. Meni myös unet minulta vauvan myötä, ei pidä tehdä asiasta ongelmaa hermoilemalla sitä. Viinilasillinen tosiaan sotkee unen laatua. Hanki joku toinen rauhottautumismenetelmä, vaikka lämmintä kaakaota ja pullaa tai jotain vastaavaa. Ajattele lämmöllä jotain ihmistä, joka haluaa sinulle hyvää, ja mieti, että hän antaa sinulle luvan rentoutua nukkumaan ja pitää sitä ansaittuna. Jos sellaista ihmistä ei ole tai et luota keneenkään, kuvittele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä aikoinaan auttoi selvittämään ongelmia ja ahdistusta viikon loma aivan yksin. Ensin nukuin melkeimpä pari päivää kellon ympäri ja sen jälkeen aloin tehdä kävelylenkkejä, olin hiljaa annoin ajatusten mennä jäämättä niitä vatvomaan. Otin tosiasiat tosiasioina ja muut saivat mennä.
Kaikki tämä on pintaa, mutta rauhoitti ja pystyin alkaa ajatella ongelmia toisesta näkökulmasta. Monta asiaa selvisi kun antoi itselle aikaa.
Näihin psykologeihin ja terapioihin en tunne luottamusta. Vaikka terapeutti olisi kuinka lukenut, viisas ja fiksu, niin hänkin on vain ihminen ja omien ympyröittensä vanki. Vain minä itse tiedän koko historiani ja elämäni eikä se selviä (ainakaan minun tapauksessani) tunnin höpöttelyllä viikossa "kannettu vesi kaivossa" metodilla.
Siis selvisin antamalla itselleni aikaa enkä odottanut mitään mullistavaa ahaa elämystä. Itse voin päättää olenko onnellinen tai en, kun vain pääsee ajatusten pakkomielteisestä radasta.
Tsemppia sinullekin tielläsi.
Kiitos tuosta listaideastakin, kuulosti siltä että voisi toimia, oon kova rustaamaan pienistä muistettavista listoja ja mulle se on hyödyllistä, mutta en ole tajunnut koettaa noihin isompiin samaa. ja sitten koitan edistää niitä oikeastaan koko ajan, vaikka se ei tietenkään ole käytännössä mahdollista vaan syö vaan energiat. ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikko yksin kuulostaa kyllä ihanalta. Jos saisin järjestettyä vaikka edes viikonlopunkin yksin, pitäisi ehkä lähteä jonnekin luontoon. ap.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 13:42"]
Kiitos tuosta listaideastakin, kuulosti siltä että voisi toimia, oon kova rustaamaan pienistä muistettavista listoja ja mulle se on hyödyllistä, mutta en ole tajunnut koettaa noihin isompiin samaa. ja sitten koitan edistää niitä oikeastaan koko ajan, vaikka se ei tietenkään ole käytännössä mahdollista vaan syö vaan energiat. ap.
[/quote]
Joo, olen itse samantyyppinen, asiat paperille saa rentoutumaan, koska niitä ei enää tarvitse pitää päässään. Kun stressi menee tietyn rajan yli, huomaan, että kireys samaistuu hallinnantunteeseen. Kun paperi halllitsee asiat, päässä vapautuu resursseja. Sitten on vain opittava pitämään rentoutumista hallintana eikä luovuttamisena.
Kun suuret asiat ovat listassa, on helppoa katsoa siitä, että tälle asialle voisin tehdä tänään jotain mutta noille muille en. Useimmat asiat on edistettävissä pienin askelin, joita otetaan senverran rauhallisesti, etteivät ne ahdista. Käytän myös kaikenlaisia palkintoja itselleni, mutta keskityn pitämään palkkiot sellaisina, etteivät ne aiheuta lisäongelmia.
kiitos kaikille kun jaksoitte kirjoittaa ja kaikki oli myös punnittuja neuvoja, laitan mieleen. ihmeen paljon auttoi sekin kun sai vain johonkin kertoa että on hankalaa. ja se, että vielä ihmiset välittää ihan yleisesti ihmisistä, vaikka ne olisi vieraita eikä niistä hyötyisi itse. tuohonkin on tullut niin paljon vastakkaista todistusaineistoa viime aikoina, että oli ihanaa kun joku jaksaa hetken käyttää vaan toisen avuksi.