Ettekö opeta lapsillenne, että toisten pihoihin ei saa mennä leikkimään?!?!?
Välillä pihallamme käy leikkimässä jotain ihan ventovieraita lapsia, välillä niitä ei kerkeä huomaamaan, ennen kun ne ovat jo olleet kauan pihassa, tai ne käy kun ei ole ketään kotona! Eilenkin oli lumikasassa käyty pomppimassa, sitä oli levitetty ja pyllymäkeä laskettu ja katkottu puista ja pensaista oksia! Opettakaa lapsillenne ettei muiden pihoille mennä! Ei omakotitalon pihaan, ei rivitalon pihaan eikä edes muiden kerrostalon pihoille saa mennä riehumaan jos ei ole talossa leikkikavereita!
Kommentit (175)
Voisitteko pitää ne lapsenne kotona kaiken aikaa. Ettei vaan ole mahdollista tutustua toisiin (vähempiarvoisiin) ihmisiin. Eikä sosiaalisuus kehity. Voisko jokaiselle ihmiselle aidata joku oma pieni aidattu läntti, sais olla ilman muita ihmisiä. Suomessa se on vielä mahdollista, tilaahan on.
Vierailija kirjoitti:
Meillä Torppiksessa päiväkodin opettajat opettivat lapsille, että toisten pihoilla leikkiminen on ok ja asiasta valittavat ovat ikäviä nipoja ja tyhmiä tätejä. Toivat siis viime talvena ison ryhmän lapsia rakentelemaan lumiukkoja meidän rivariyhtiön piha-alueelle - osin keskelle pelastustietä. Kun ystävällisesti sanoin, että meidän taloyhtiön piha ei ehkä ole oikea leikkipaikka päiväkotiryhmälle, eikä pelastustielle oikein sopisi rakentaa lumiukkoja, sain todella epäystävällisellä äänellä esitettyjä kysymyksiä, miten tämä muka häiritsee ja miksei muka saa ja onko asia jotenkin minulta pois. Kun vielä totesin, että tuskin he omakotitalojenkaan pihoille menisivät leikkimään, eivätkä varmaan omalle pihalleen muiden lapsia haluaisi leikkimään, sain osakseni vihaista mulkoilua ja tuhahtelua, kunnes lopulta joku opeista sitten totesi lapsille, että meidän pitää nyt lähteä, kun tuo täti ei halua, että me leikimme tässä. Että näin Helsingissä...
Taloyhtiöiden, koulujen ja päiväkotien pihat ovat julkisia alueita ja niissä saa oleskella tai leikkiä kuka tahansa.
Taloyhtiön pihan ja maa-alueen omistaa osakeyhtiö ja talon asukkaat vain osakekirjan.
Okt pihat pihat ovat yksityisiä, eikä niissä tietenkään saa leikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun harkitsee asunnon hankkimista, niin kannattaa selvittää huolella, ettei ympäristössä vaan asu eikä ole tulossakaan lapsiperheitä. Siinä on aika paha tilanne, jos hankkii asunnon, muuttaaa siihen, ja pian paljastuu, ettei kotirauhaa ole kiljuvien pentujen takia.
Miten sen voi selvittää, ettei johonkin ole muuttamassa lapsiperheitä?
Ei varmuudella voikaan. Se onkin hankala homma. Rivitalo-osake on iso riski muun muassa siitä syystä. Ensin ostat osakkeen hiljaisesta rivarista. Kaikki on hienosti. Vuoden päästä naapuriin tulee lapsiperhe. Sen jälkeen ei rauhaa ole takapihalla eikä sisällä. Saattaapi alkaa harmittaa melko lailla.
Me teimme sillä tavalla, että ostimme päätyhuoneiston asumiseen sekä viereisen asunnon harrastuksille ja turvaväliä tuomaan. Tosiaan parempi ennakoida, kun ei voi tietää keitä taloon muuttaa.
t. akateeminen vela-pariskunta
Ajatelle, kun sattuikin olemaan just ne asunnot yhtä aikaa myynnissä!
Vierailija kirjoitti:
Jaa miksi ei saa mennä? Ok-talon pihan ymmärrän, mut rivari ja kerrostalo vähän eri asia. Täällä Suomessa kun saa ihan laillisesti mennä toisten maille jos haluaa, jollei nyt jatkuvaa läpikulkua harjoita tai leiriydy toisen pihamaalle. En aio jatkossakaan kieltää omia tai muiden lapsia leikkimästä toisten pihoilla. Poikkeuksena tosiaan ok-talot ja paikat, joissa oleskelu kyltein kielletty.
Höpöhöpö. Toisten pihat eivät ole yleisiä leikkipaikkoja, kaupungeissa on ihan noita virallisia yleisiä leikkipaikkoja sitä varten. Tuollaiselta kun sinä, pitäisi ottaa lapset pois!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun harkitsee asunnon hankkimista, niin kannattaa selvittää huolella, ettei ympäristössä vaan asu eikä ole tulossakaan lapsiperheitä. Siinä on aika paha tilanne, jos hankkii asunnon, muuttaaa siihen, ja pian paljastuu, ettei kotirauhaa ole kiljuvien pentujen takia.
Miten sen voi selvittää, ettei johonkin ole muuttamassa lapsiperheitä?
Ei varmuudella voikaan. Se onkin hankala homma. Rivitalo-osake on iso riski muun muassa siitä syystä. Ensin ostat osakkeen hiljaisesta rivarista. Kaikki on hienosti. Vuoden päästä naapuriin tulee lapsiperhe. Sen jälkeen ei rauhaa ole takapihalla eikä sisällä. Saattaapi alkaa harmittaa melko lailla.
Me teimme sillä tavalla, että ostimme päätyhuoneiston asumiseen sekä viereisen asunnon harrastuksille ja turvaväliä tuomaan. Tosiaan parempi ennakoida, kun ei voi tietää keitä taloon muuttaa.
t. akateeminen vela-pariskunta
Ajatelle, kun sattuikin olemaan just ne asunnot yhtä aikaa myynnissä!
Uudisrakennuksissa tuppaa näin olemaan
Vierailija kirjoitti:
Jaa miksi ei saa mennä? Ok-talon pihan ymmärrän, mut rivari ja kerrostalo vähän eri asia. Täällä Suomessa kun saa ihan laillisesti mennä toisten maille jos haluaa, jollei nyt jatkuvaa läpikulkua harjoita tai leiriydy toisen pihamaalle. En aio jatkossakaan kieltää omia tai muiden lapsia leikkimästä toisten pihoilla. Poikkeuksena tosiaan ok-talot ja paikat, joissa oleskelu kyltein kielletty.
Tää sun ajatusmaailma huomattiin hiihtolomalla, kun meidän pihaan alkoi ilmestyä vieraita lapsia ja kokonaisia perheitä leikkimään. Pihamäki koettiin jokamiehenoikeudella käytettäväksi alueeksi, vaikka se on osa hoidettua puutarhaa eli on omenapuuta, marjapensasta jne., vaikka toisaalta myös piiiiitkä pulkkamäki rantaan.
Aikuiset selitti, että jokamiehenoikeudella saa laskea mäkeä, kunhan ei tule taloon sisälle. Tosin muutama ilmoitti, että lapsi on pakko päästää meidän vessaan, kun lapsella on pissahätä. Ovet oli 3 vko lukossa, vaikka tavallisesti päivällä ei tarvitse vieraita varoa. Meidän pulkat oli pitkin peltoa, stiga yritettiin varastaa ja vasta vihainen kielto sai väen ymmärtämään, että omakotitalojen pihat ei maallakaan ole mitään yhteistä aluetta, vaikka lomamökkien vuokraaja niin selittää.
Vierailija kirjoitti:
En tajua tuollaista ehdotonta kieltoa. Kun asuimme ok- talossa niin oli enemmän kuin tervetullutta kun tuli kavereita leikkimään pihaamme.
Ei ihme jos lapset eivät leiki eivätkä opi normaalia sosiaalista kanssakäymistä kun/ jos on vaan kieltoja ja kieltoja. Siinä ajetaan lapset kännykän ja netin piiriin...
Niinpä, kavereita! Mutta teidän pihaan saa siis tulla kaikki ohikulkijat ja muut ventovieraat leikkimään, riehumaan ja huutamaan ihan itsekseen ja keskenään?
Vierailija kirjoitti:
Olen opettanut ja sitten tuolla turuilla ja toreilla törmää vanhempiin, jotka ei opeta.
Esim lapsen kerhokaveriin ja tämän äitiin törmättiin päiväkävelyllä. He olivat leikkimäsä yhden omakotitalon pihassa. Äiti pisti vauhtia oikein kunnolla keinuissa ja hauskaa oli. Kutsuivat meidätkin sinne, mutta meillä oli vähän jo kiire takaisin kotiin. Kiitin kutsusta ja sanoin vielä, että laitetaan korvan taakse jos kutsu on myöhemminkin voimassa. Tuo äiti vaan nyökytteli ja totes, että joo, nähdään toiste.
Meni muutama päivä ja taas tehtiin tuo päiväkävely esikoisen kanssa. Takaisin tullessa mietittiin, että meillä olisi aikaa hetkeksi pysähtyä sen kerhokaverin pihaan, jos ovat kotona. Portilla huhuiltiin ja sieltä leikkipihan suunnalta tulikin eri nainen ja kyseli, että mites vois auttaa...
Menin kyllä aika hämilleni ja kerroin tilanteen. Tää nainen hampaiden välistä sihahti, että taasko ne ovat olleet täällä leikkimässä?! Ihan kummaa porukkaa, kun välillä tulee rouva lasten kanssa ja toisinaan mies. Yleensä silloin kun eivät ole kotona olleet, mutta näkeehän sen lumessa jäljistä.. ja naapurit ovat kertoneet. Kesällä jäivät kiinni, kun köllöttelivät heidän uima-altaassaan!
Sen perheen aikuiset ovat sitä mieltä, että jos tuommoisia asioita rakennuttaa, niin pitää olla varautunut, että toisetkin niitä käyttää. Juu, ei todellakaan tulisi mieleen itsellä ja onhan tää aika hämmennystä aiheuttanut muillekin.
Kyllä mä otin puheeksi sen kerhoäidin kanssa vielä nähdessä ja tämä oli myös, että pah. Onhan siellä tilaa, eikä mikään mene rikki. Kyllä pitää sen verran olla lähimmäisen rakkautta, että sallii muidenkin käyttävän pihaansa.
Me ollaan suht uusia tässä naapurustossa, että jäänpä mielenkiinnolla seuraamaan mitä tuleman pitää. Omaan pihaan on tulossa kesällä pari isompaa asiaa lapsille, mutta toivottavasti ei kutsumattomia vieraita.
Kotirauhan rikkomista tuo.poliisille ilmoitus jos nimet tiedätte
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä Torppiksessa päiväkodin opettajat opettivat lapsille, että toisten pihoilla leikkiminen on ok ja asiasta valittavat ovat ikäviä nipoja ja tyhmiä tätejä. Toivat siis viime talvena ison ryhmän lapsia rakentelemaan lumiukkoja meidän rivariyhtiön piha-alueelle - osin keskelle pelastustietä. Kun ystävällisesti sanoin, että meidän taloyhtiön piha ei ehkä ole oikea leikkipaikka päiväkotiryhmälle, eikä pelastustielle oikein sopisi rakentaa lumiukkoja, sain todella epäystävällisellä äänellä esitettyjä kysymyksiä, miten tämä muka häiritsee ja miksei muka saa ja onko asia jotenkin minulta pois. Kun vielä totesin, että tuskin he omakotitalojenkaan pihoille menisivät leikkimään, eivätkä varmaan omalle pihalleen muiden lapsia haluaisi leikkimään, sain osakseni vihaista mulkoilua ja tuhahtelua, kunnes lopulta joku opeista sitten totesi lapsille, että meidän pitää nyt lähteä, kun tuo täti ei halua, että me leikimme tässä. Että näin Helsingissä...
Taloyhtiöiden, koulujen ja päiväkotien pihat ovat julkisia alueita ja niissä saa oleskella tai leikkiä kuka tahansa.
Taloyhtiön pihan ja maa-alueen omistaa osakeyhtiö ja talon asukkaat vain osakekirjan.Okt pihat pihat ovat yksityisiä, eikä niissä tietenkään saa leikkiä.
Taloyhtiön muodostavat ne "vain osakekirjan omistavat asukkaat" ja pihat ovat kotirauhan piirissä. Olen itsekin joutunut häätämään taloyhtiön pihasta naapureiden kännääviä teinejä jopa poliisin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa miksi ei saa mennä? Ok-talon pihan ymmärrän, mut rivari ja kerrostalo vähän eri asia. Täällä Suomessa kun saa ihan laillisesti mennä toisten maille jos haluaa, jollei nyt jatkuvaa läpikulkua harjoita tai leiriydy toisen pihamaalle. En aio jatkossakaan kieltää omia tai muiden lapsia leikkimästä toisten pihoilla. Poikkeuksena tosiaan ok-talot ja paikat, joissa oleskelu kyltein kielletty.
Moni lapsi on koulumatkalla melkoisessa vaarassa, kun pyöräilee kerrostalon pihan läpi ja autopaikoilla autot peruuttaa.
Lapset pyöräilevät vielä täysillä, niin paljon kuin pyörä kulkee. Kerrostalon piha on yksityispiha niin en tiedä kenen vika jos käy jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä Torppiksessa päiväkodin opettajat opettivat lapsille, että toisten pihoilla leikkiminen on ok ja asiasta valittavat ovat ikäviä nipoja ja tyhmiä tätejä. Toivat siis viime talvena ison ryhmän lapsia rakentelemaan lumiukkoja meidän rivariyhtiön piha-alueelle - osin keskelle pelastustietä. Kun ystävällisesti sanoin, että meidän taloyhtiön piha ei ehkä ole oikea leikkipaikka päiväkotiryhmälle, eikä pelastustielle oikein sopisi rakentaa lumiukkoja, sain todella epäystävällisellä äänellä esitettyjä kysymyksiä, miten tämä muka häiritsee ja miksei muka saa ja onko asia jotenkin minulta pois. Kun vielä totesin, että tuskin he omakotitalojenkaan pihoille menisivät leikkimään, eivätkä varmaan omalle pihalleen muiden lapsia haluaisi leikkimään, sain osakseni vihaista mulkoilua ja tuhahtelua, kunnes lopulta joku opeista sitten totesi lapsille, että meidän pitää nyt lähteä, kun tuo täti ei halua, että me leikimme tässä. Että näin Helsingissä...
Taloyhtiöiden, koulujen ja päiväkotien pihat ovat julkisia alueita ja niissä saa oleskella tai leikkiä kuka tahansa.
Taloyhtiön pihan ja maa-alueen omistaa osakeyhtiö ja talon asukkaat vain osakekirjan.Okt pihat pihat ovat yksityisiä, eikä niissä tietenkään saa leikkiä.
Eipä sillä päiväkodin ”tädillä” ollut edes sitä osakekirjaa oikeuttamassa pihan pelastustien tukkimista.
Mutta sen päiväkodin pihalla voi siis vaikka päiväsaikaan järjestää isommatkin grillipartyt.

Täällä on aika paljon as oy muotoisia pientalokortteleita eli niiden omakotitalojen pihat ovat siis julkista leikkialuetta siksi, että pihat on asunto-osakeyhtiön omistuksessa?
Oma lapsi on vasta vajaa 1,5-vuotias taapero, mutta ollaan kyllä lenkillä ollessa kielletty menemästä vieraille pihoille. Mielellään kävisi taapertamassa rivareiden pihoilla, mutta ei kävisi mielessäkään päästää muksua jonkun toisen pihaan, vaikka ei edes leikkisi. Ainoa poikkeus on oman ja seinänaapurin jaettu etupihan parkkialue, jossa nyt on mahdotonta katsoa meneekö se muksu puoli metriä naapurin puolelle vai ei, kun on yksi yhtenäinen alue rivitalossa. Pihalle (=kesällä nurmialueelle) ei kyllä päästetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä Torppiksessa päiväkodin opettajat opettivat lapsille, että toisten pihoilla leikkiminen on ok ja asiasta valittavat ovat ikäviä nipoja ja tyhmiä tätejä. Toivat siis viime talvena ison ryhmän lapsia rakentelemaan lumiukkoja meidän rivariyhtiön piha-alueelle - osin keskelle pelastustietä. Kun ystävällisesti sanoin, että meidän taloyhtiön piha ei ehkä ole oikea leikkipaikka päiväkotiryhmälle, eikä pelastustielle oikein sopisi rakentaa lumiukkoja, sain todella epäystävällisellä äänellä esitettyjä kysymyksiä, miten tämä muka häiritsee ja miksei muka saa ja onko asia jotenkin minulta pois. Kun vielä totesin, että tuskin he omakotitalojenkaan pihoille menisivät leikkimään, eivätkä varmaan omalle pihalleen muiden lapsia haluaisi leikkimään, sain osakseni vihaista mulkoilua ja tuhahtelua, kunnes lopulta joku opeista sitten totesi lapsille, että meidän pitää nyt lähteä, kun tuo täti ei halua, että me leikimme tässä. Että näin Helsingissä...
Taloyhtiöiden, koulujen ja päiväkotien pihat ovat julkisia alueita ja niissä saa oleskella tai leikkiä kuka tahansa.
Taloyhtiön pihan ja maa-alueen omistaa osakeyhtiö ja talon asukkaat vain osakekirjan.Okt pihat pihat ovat yksityisiä, eikä niissä tietenkään saa leikkiä.
Eipä sillä päiväkodin ”tädillä” ollut edes sitä osakekirjaa oikeuttamassa pihan pelastustien tukkimista.
Mutta sen päiväkodin pihalla voi siis vaikka päiväsaikaan järjestää isommatkin grillipartyt.
Päiväkodin aukioloaikana sinne pihaan ei ole muilla asiaa, mutta esim. viikonloppuisin kunnallisten päiväkotien pihat on kaikkien käytössä, yksityisten ei.
Ihan normaalia kyllä leikkiä kerrostalojen pihoilla. Sehän siinä juuri lapsena oli parasta kun oli paljon kavereita. Ei ihme että lapset ei ulkoile, kun niuhot aikuiset kyttää tällaisia turhanpäiväisiä juttuja kuin kuka keinuu keinussa. 🙄 ootte kyllä niin sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Jaa miksi ei saa mennä? Ok-talon pihan ymmärrän, mut rivari ja kerrostalo vähän eri asia. Täällä Suomessa kun saa ihan laillisesti mennä toisten maille jos haluaa, jollei nyt jatkuvaa läpikulkua harjoita tai leiriydy toisen pihamaalle. En aio jatkossakaan kieltää omia tai muiden lapsia leikkimästä toisten pihoilla. Poikkeuksena tosiaan ok-talot ja paikat, joissa oleskelu kyltein kielletty.
Ei todellakaan ole eria asia eikä jokamiehenoikeus koske piha-alueita. Haluaisitko sinä omasta pihastasi jonkun yleisen kokoontumispaikan? Onneksi jätettiin koko taloyhtiön yhteisellä päätöksellä leikkipaikka rakentamatta tai siellä olisi pihalla kaltaisesi idiootit perskasvunsa kanssa mekastamassa ”koska mulla on oikeus”. Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa mennä muiden pihoille ainakin kaupunki-alueella.
Tuolla logiikalla voisit myös parkkeerata autosi naapuritalon pihaan. Ei taloyhtiöiden pihat kuulu muille kuin asukkaille.
Mä kyllä parkkeeraan joskus vieraspaikoille, jos asioin jossain lähellä. Luulen, että aika monet tekee niin.
Ja ookoo mulle, jos muut tekee samoin. En kyllä koskaan oo rivitalossa tai kerrostalossa asuessani kytännyt, ketä lapsia pihassa leikkii tai ketkä vieraspaikkoja käyttää. Ihan sama mulle.
En ole sanonut enkä sano. Saavat leikkiä vapaasti.
Onko tuollaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Omat ja toisten rajat pahasti hakusessa.