Mitä oikeasti ajattelet ihmisestä,joka eroaa alle 5v.liitossa?

Kolme vuotta oltu yhdessä, haluaisin lapsia mutta en nykyisen kanssa. Mielestäni tämä on ihan hyvä syy erota, varsinkin kun biologinen kello tikittää. Ei siis vielä ole yhtään lasta kummallakaan eikä asuta yhdessä.

Onko hyväksyttävä syy, vai pitääkö mun odotella että 5 v tulee täyteen tässä suhteessa?

En välttämättä mitään, virheitä sattuu. Sen sijaan keski-iässä 20-30 vuoden liitosta eroavia pidän kyllä rehellisesti sanottuna idiootteina. Jos on noin pitkän aikaa ollut jonkun kanssa, niin ei se harvoja poikkeuksia lukuunottamatta vaihtamalla parane. Ja siinä tulee luopuneeksi elämän mittaisesta historiasta.

En yhtään mitään, sillä tiemme eivät kuitenkaan koskaan tule kohtaamaan.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:03"]

Kaikki aina sanovat,että pitää jaksaa yrittää,mennä terapiaan ja seisoa miehen/naisen rinnalla. [/quote]

En enää ajattele mitään erityistä. Sen jälkeen kun sattui omalle kohdalle. En olisi koskaan voinut kuvitella, että rakkain ihminen rinnalla voi äkisti muuttua niin pahaksi, julmaksi, hyökkääväksi.

Yksikään ihminen ei sillä pienellä kylällä uskoisi millaisiin julmuuksiin kotiseinien sisäpuolella se heidän tuntemansa mukava seuramies on kykeneväinen.

Pakkasin auton, lähdin turvaan ja otin pikaisen eron luonnevikaisesta ja väkivaltaisesta miehestä. Silloin, kun on pakko pelastaa itsensä hengissä ei enää uhraa ajatuksia sille, mitä joku muu asiasta ajattelee.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:51"]

En välttämättä mitään, virheitä sattuu. Sen sijaan keski-iässä 20-30 vuoden liitosta eroavia pidän kyllä rehellisesti sanottuna idiootteina. Jos on noin pitkän aikaa ollut jonkun kanssa, niin ei se harvoja poikkeuksia lukuunottamatta vaihtamalla parane. Ja siinä tulee luopuneeksi elämän mittaisesta historiasta.

[/quote]

Erilleen kasvaminen, tunteet kuolleet, ongelmat alkon kanssa, on sinnitelty yhdessä vain lasten takia... Toisinaan on hyvä vaihtaa tai jopa parempi jäädä vaikka yksin.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:51"]

En välttämättä mitään, virheitä sattuu. Sen sijaan keski-iässä 20-30 vuoden liitosta eroavia pidän kyllä rehellisesti sanottuna idiootteina. Jos on noin pitkän aikaa ollut jonkun kanssa, niin ei se harvoja poikkeuksia lukuunottamatta vaihtamalla parane. Ja siinä tulee luopuneeksi elämän mittaisesta historiasta.

[/quote]

No mitä teet, jos viisikymppinen miehesi eräänä kauniina päivänä ilmoittaa rakastuneensa naiseen, jolla ikää 25 vuotta. Itkua vääntäen kertoo, että rakastaa myös sinua, mutta että ei ole miesmuistiin tuntenut niin kovaa kiihkoa kuin nyt. 

Tajuat, että vaikka seksielämänne vielä toimiikin, niin suhteenne on saavuttanut syvän ystävyyden vaiheen jo kauan aikaa sitten, mies pelkää vanhenemista ja kaipaa nuoruuttaan.

Lapsenne ovat perustaneet jo omat perheensä. 

Mitä teet, jos mies on varma siitä, että haluaa erota ja lähteä vielä kerran rakastumisen huuman vietäväksi? Onko ero silloin sinunkin vikasi ja oletko idiootti, kun erosit? Toista ei voi pakottaa elämään kanssaan ja keski-iän kriisit todella muuttavat koko persoonaa, uskoit sitä nuorena tai et.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:38"]

Minä pysyn aviossa juurikin siksi, että en halua olla mikään luuseri. Mieleltään sairastunut mieheni on pitkäaikaistyötön ja työttömyydestään niin masentunut, että on ryypännyt viimeiset 7 vuotta, eikä enää tee mitään muuta. Ryyppää tai nukkuu ja juo myös minun tienaamiani rahoja.

Lapset ovat muuttaneet jo pois kotoa. Pysyn kuolemaani asti tässä liitossa, koska en halua olla häviäjä. Eronnut nainen on aina häviäjä, minä en halua olla sellainen.

[/quote]

Kyllä sinä olet todellakin se suurin häviäjä. Olet hävittänyt itsesi ja elämäsi. Kuinka joku voi vielä ajatella kuten 1800-luvulla? Kärsi, saat kirkkaamman kruunun.

Eroamisessa ei ole mitään ihmeellistä - harva meistä on joutsen.

Alle viiden vuoden suhteista eroaminen on ihan normaalia, sen sijaa yllätyn enemmän jos yli 5v suhteesta erotaan. Itseasiassatosi monet lähipiirissä tapahtuneet eroamiset ovat tapahtuneet 4-5v kuluttua, liekkö silloin se arki on viimeistään tulee vasten kasvoja, niin että sellainen intohimo (olisikohan oikea sana) ei ole enää pehmittämässä. 

Tiedän että moni ei ole samaa mieltä, mutta kyllä mun mielestä jos lapsia on jo 1 tai 2 3v seurustelun jälkeen, niin kyllä siinä on perhe perustettu turhan nopeaa. Ymmärrän kyllä sellaisilla, joilla alkaa olla jo lisääntymisellä kiire. Mutta mielestäni siinä ei mitään menetä alle kolmikymppisenä, että odottaa esim. sen 3 vuotta ennen kuin aloittaa yrityksen. Mieluusti enemmänkin. MUtta tylsäähän se olis, jos kaikki samalla tavalla eläisi. 

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:03"]

Kaikki aina sanovat,että pitää jaksaa yrittää,mennä terapiaan ja seisoa miehen/naisen rinnalla. Edes niiden lasten takia. Jos sanotaan,että on vaikka perhe,yhdessäoloa takana about 3v ja kuviossa jo yksi tai kaksi lasta. Pari eroaa. Mitä ajattelet? Mikä on ns.hyväksyttävä syy lähteä kunniakkaasti?

[/quote]

Ajattelen, että siinä on taas ollut joku tyhjäpää pimu, joka on halunnut vain häät, että saa päivän leikkiä prinsessaa. Ja nyt on paskat housuissa paniikista, kun ei tajunnut, että siihen prinsessaleikkiin kuuluu myös avioliitto ja ehkä lapset ja se mieskin.

Väkivalta, pettäminen, perheen rahojen tuhlaus, ryyppääminen, huumeet, rattijuoppous, raiskaus, pedofilia, sairas mustasukkaisuus, toisen rajoittaminen, kotitöiden tekemättömyys, Se ettei hoida lapsia, Se että hoitaa lapsia siten että ne joutuu päivittäin hengenvaaraan...

Anteeks, mutta mun mielestä kolme vuotta seurustelua on lyhyt aika (oli siinä lapsia tai ei - avioliitto tai ei), ja ei ole todellakaan edes mitään mietittävää siinä miksi toiset eroaa tuollaisen seurustelun keston jälkeen. Onhan kolme vuotta pitkä aika, jos olet teini, mutta aikuisille ihan normaali seurustelun kestoaika, sellaisessa suhteessa joka ei ole vain ollut "se oikea".

Syitähän tuossa vaiheessa eroamiseen voi olla vaikka miljoonia: tunteet loppuvat, toisesta paljastuu piirteitä joista ei pidäkään, silmät aukenevatkin toisen huonoille piirteille, ei vaan enää tykätä toisten luonteista. En näe mitään kummallista siinä, että ihmiset kolme vuotta seurusteltuaan huomaavatkin etteivät halua elää parisuhteessa keskenään. Aivan normaalia kaikin puolin. Toki suurimmalla osalla ei ole tuossa vaiheessa niitä lapsia vielä, jotka hankaloiuttavat, mutta ei niiden lasten kanssakaan ole mitään järkeä elää suhteessa jossa ei halua elää. Sitten kymmenen vuoden päästä jos tulee eroaikeita, niin voidaan alkaa jo puhua terapian avulla yrittämisestä yms. Jos kolmen vuoden jälkeen tarvii pariterapiaa, niin ei se kyllä hyvä merkki ole. Olettaen siis, etät toisella ei ole joku tietty ongelma, jota siellä yritettäisiin ratkoa. Kummastelisin joka tapauksessa tosi paljon, jos toisille olisi suhde jo kolmen vuoden päästä ns. tervassa juoksua, ja siihen tarvittaisiin hirveästi tahdonvoimaa ja ulkopuolista apua. Kyllä siinä vaiheessa kannattaa erota, jos hommat ei suju.

Huh, onneks noi ilkeät mielipiteet ei koske mua kun oltiin melkein 6 vuotta kuitenkin naimisissa.

Mä en oo edes tajunnut tähän 40v ikään mennessä, että kolmen vuoden seurustelun päättyessä eroon, pitäisi olla jotenkin ihmeissään tai ajatella erityistä. Ihan normaalihan aika tuo on huomata, että toinen ei sopinutkaan itselle? Toki taustalla saattaa aina olla jotain dramaattista, mutta kyllä mun mielestä tuo on vielä sitä vaihetta, että katsotaan onko toisesta loppuelämän kumppaniksi nykyaikana siis. Toki jotkut menevät jo naimisiin tuolloin tai hankkivat niitä lapsia, mutta useimmat eivät. Suurimmat yllätyserot on olleet näitä 10-20v liitosta eronneita, ja silloin sitä miettii että on varmasti ollut muutakin syytä taustalla kuin se että toisen naama ei enää miellytkänytkään. Mutta se ei tietysti yhtään sitä muuta, etteikö silloinkin pitäisi erota jos suhde ei toimi. Jos tietäisin, että joku jäisi kolmen vuoden seurustelun jälkeen suhteeseen, koska pelkäisi mitä muut ajattelevat, niin se ehkä vähän huvittaisi minua. Joten toivottavasti ap saat edes tästä ketjusta jotain järkeä päähän. Jos kolmen vuoden päästä tuntuu, että suhde ei toimi syystä tai toisesta, niin kyllä siihen tunteeseen kannattaa luottaa. Veret suussa yrittämistä kannattaa lähteä vasta sitten tekemään, kun niitä vuosia on takana jo lähemmäs kymmenen. Siinä voi ollakin menneisyydellä ja parisuhteella sellaista arvoa, että kannattaa kestä hetki huonompaa aikaa.

Täh, ei kai nyt kukaan noilla sananparsilla (pitää jaksaa yrittää, mennä terapiaan jne.) tarkoita vain kolme vuotta kestäneitä suhteita? Eiköhän sellaisista asioista aleta puhua, kun taivalta on jo ainakin vuosikymmen. Tuskin ap kukaan lähipiiristäsikään ajattelee noin, että pitää yrittää vängällä ja etsiä ratkaisuja, kun ollaan oltu parisuhteessa vasta noin vähän aikaa. Kyllä tuossa vaiheessa isot parisuhteen ongelmat ovat merkki siitä, että suhde ei tule kestämään pitkälläkään juoksulla.

Mitäkö ajattelen. Ihminen on todennäköisesti julkkis.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:46"]

Kolme vuotta oltu yhdessä, haluaisin lapsia mutta en nykyisen kanssa. Mielestäni tämä on ihan hyvä syy erota, varsinkin kun biologinen kello tikittää. Ei siis vielä ole yhtään lasta kummallakaan eikä asuta yhdessä.

Onko hyväksyttävä syy, vai pitääkö mun odotella että 5 v tulee täyteen tässä suhteessa?

[/quote] Oletko naimisissa?

Ajattelen, että helvetti kun on pitänyt omien vanhempien ja appivanhempien mielen pahoittamista vältellen elää kulissiavioliitossa 23 vuotta. Olen katsonut mieheni suhdetta sormien lävitse yli vuosikymmenen ajan, voimattomana, keskittyen lapseeni, uraani ja kotiimme.

Olisi pitänyt erota siinä vaiheessa, kun ymmärsin, että miehelläni on liikaa käsittelemättömiä traumoja isäsuhteestaan ja isänsä sarjapettäjänä on antanut hänelle kummallisen mallin avioliitosta. Omat vanhempansa kuitenkin ovat naimisissa edelleen ja sairas äitinsä rukoillut liittomme kestämistä.

Haluan erota heti, kun omat vanhempani ja appivanhemmat ovat liian vanhoja enää ymmärtääkseen missä mennään. Lapsemme tietää, että vanhempiensa suhde on ollut jo kauan pelkkä kulissi. Olen muuttunut kyyniseksi, enkä muista enää, miltä läheisyys tai rakkaus tuntuu.