Varasin hotellin minulle ja vaimolleni- Vaimo ei ilahtunut..
Järjestin vaimolle yllätyksen ja varasin hotellin meille. Oli tarkoitus viedä reilun vuoden ikäinen lapsi hoitoon ja viettää aikaa vaimon kanssa kahdestaan.
No, vaimo ei siitä ilahtunut vaan suuttui minulle ja sanoi ettei lähde mihinkään.
Harmittaa, kun olisin nimenomaan halunnut viettää hänen kanssaan aikaa, koska sitä yhteistä aikaa on muutenkin liian vähän.
Vaimo on edelleen vihainen. Yritin selittää, että hyvää hyvyyttäni yritin, mutta turhaan..
Olen yllättynyt vaimon reaktiosta. Hänen mielestään olen tehnyt virheen ja minun pitäisi pyytää anteeksi.
Vaimo sanoi, että minun pitäisi ymmärtää, että hän on väsynyt eikä jaksa lähteä minnekään. Nimenomaan kun minä ymmärrän. Siksi olisinkin piristänyt häntä tuolla yllätyksellä.
Kommentit (24)
Harmi, ettei vaimo ilahtunut. Minusta olisi ihana, jos mies tekisi noin. Mutta jos haluat hemmotella vaimoasi, niin kysy häneltä miten se parhaiten onnistuu. Ehkä hän ei pidä yllätyksistä.
Lähetä ap vaimo yksin hotelliin nukkumaan ja hoida vauva. Ehkä hyvin nukutun yön jälkeen vaimossa on virtaa vaikka mihin.
Ymmärrän vaimosi reaktion. Itsekin kun olin väsynyt pikkulapsiaikana, en halunnut lähteä minnekään, vaan että oisin saanut nukkua rauhassa ilman keskeytyksiä. Ajatus on kaunis, mutta väsyneenä vaimosi näki vain sen että pitää pakata, matkustaa jne. Eli se voi vaan väsyttää entisestään joitain ihmisiä, eikä piristää ja rentouttaa.
Taaskaan ei ilahtunut, etkö oppinut viime kerrasta?
Vierailija kirjoitti:
Lähetä ap vaimo yksin hotelliin nukkumaan ja hoida vauva. Ehkä hyvin nukutun yön jälkeen vaimossa on virtaa vaikka mihin.
Mutta kun idea oli nimenomaan lypsääntyä lettuun :(
Nyt taisi ap veikata väärin, mitä puoliso tällä hetkellä tarvitsee ja mikä hänen hyvinvointiaan edesauttaisi. Niinhän sitä sanotaan, että parisuhteessa tie helvettiin on kivetty oletuksilla. Ensi kerralla kannattaa selvittää puolison tarpeet etukäteen ja suunnitella yllätykset saadun tiedon pohjalta. Varsinkin kun elämäntilanne rajusti muuttuu, muuttuu myös ihmisten tarpeet eikä voi mennä vanhojen oletusten pohjalta (lapsen tulo perheeseen on tällainen iso muutos).
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän vaimosi reaktion. Itsekin kun olin väsynyt pikkulapsiaikana, en halunnut lähteä minnekään, vaan että oisin saanut nukkua rauhassa ilman keskeytyksiä. Ajatus on kaunis, mutta väsyneenä vaimosi näki vain sen että pitää pakata, matkustaa jne. Eli se voi vaan väsyttää entisestään joitain ihmisiä, eikä piristää ja rentouttaa.
Niinpä. Ja vielä vonkaava äijä siinä, eikä taaskaan saa nukkua.
Olit varannut itseäsi ajatellen seksiyön hotellissa ja vauvan kanssa yöt valvova vaimosi ei innostunut taas yhdestä toista ihmistä palvellessa kuluvasta yöstä?
Varmaan hoitoavun järjestämisen jätit vaimolle?
Taas? Kerrasta et sit ymmärtänyt?
Ei kiva reaktio vaimolta. Lähde yksin. Tuollaisesta ei ole syytä suuttua. Voi pahoitellen selittää miksi ei halua, mutta suuttuminen on jo kiusaa ja varsinkin tuo anteeksi pyynnön vaatiminen.
Ei ainakaan kannata jutella asiasta.
Mitä helvettiä? Todella outo vaimo sulla.. Itse olisin kirkunut riemusta! Oot ihana <3
Tämä samainen aloitus on ollut täällä ennenkin.
Anna arvaan, oot tossun alla muutenkin? Vaimo määrää kaikesta. Se et pitäs anteeks oikeen pyytää.. ei luoja. Niin tyypillinen suomalainen avioliitto. Veikkaan et kysyt lupaa kaikkeen muuhun. Ja etukäteen jo, että en kannata mitään machokulttuuria, tai vanhanaikaisuutta, vaan ihan tasaväkistä parisuhdetta. Mut tää on niin yleistä ja niin masentavaa suomalaisissa avioliitoissa/parisuhteissa..

Mitä sä sönkötät?
Tällaisissa asioissa, mitkä vaativat toiseltakin järjestelyitä (lapsen huolehtiminen hoitopaikkaan, pakkaaminen ja valmistautuminen matkaa varten) pitää sopia yhteisesti, jos puoliso ei ole oikeasti yllätyksiä rakastava ja kaikkeen heittäytyvä.
Muutenkin voisitte aloittaa sillä, että lapsi menee yökylään mummolaan ja naitte ja nukutte kunnolla. Hotelliin lähtemisestä voi tulla kauheat paineet siitä, että pitäisi olla kauheasti tekemistä ja maata järisyttävää seksiä, kun oikeasti haluaa vaan nukkua univelkoja.
Lapsi hoitoon, jäätte kotiin, nukutte hyvin, nautitte toisistanne välillä ja nukutte taas lisää! Ihanaa, että yrität piristää vaimoasi, mutta voi olla, että hän haluaa vain olla rauhassa kotona.
Kun olet nyt kuitenkin järjestänyt lapselle hoidon, niin miten olisi rento koti-ilta? Tai olisiko vielä parempi että menet yksin sinne hotelliin ja annat vaimon levätä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna arvaan, oot tossun alla muutenkin? Vaimo määrää kaikesta. Se et pitäs anteeks oikeen pyytää.. ei luoja. Niin tyypillinen suomalainen avioliitto. Veikkaan et kysyt lupaa kaikkeen muuhun. Ja etukäteen jo, että en kannata mitään machokulttuuria, tai vanhanaikaisuutta, vaan ihan tasaväkistä parisuhdetta. Mut tää on niin yleistä ja niin masentavaa suomalaisissa avioliitoissa/parisuhteissa..
Mitä sä sönkötät?
No, sönkötin joo, lievä mopo. 😕
Oisko ollu Omena-hotelli?