Lue keskustelun säännöt.
Mitä voi liikkua äitini mielessä kun edes kysyy tällaista?
21.08.2015 |
Puhuimme äidin kanssa tuossa taannoin siitä kun minulla pienenä oli tosi kova astma sekä atooppinen iho. Nyt olen nuori aikuinen eivätkä nuo enää juurikaan vaikuta arkielämässäni. Siksi tuntuikin aivan absurdilta kun äitini kysyi, olenko mahdollisesti katkera hänelle ja isälleni kun "tekivät minut" ja jouduin kärsimään lapsuuteni noista vaivoista? Siis mitä ihmettä? Vaikka näin kun oikein kunnolla ajattelen niin kyllä se ihottuma paljon rajoitti, piinasi, vaati hirveää rasvaamista joka sattui kun kirveli ja aiheutti minulle myös vakavan bakteeritulehduksen, josta lähes seurasi sepsis sekä vielä lähempänä oli, että olisin joutunut elämään loppuelämäni pyörätuolissa - vaan kun niin ei käynyt ja kaikesta selvittiin.
Niin kaiken tämän jälkeen äiti kysyy käytännössä, että olisinko halunnut jäädä syntymättä?? Minulla oli hurjan onnellinen lapsuus ja kivuliaatkin asiat lapsen aivot jotenkin suodattavat, ilmeisesti, sillä enhän minä tuolloin paremmasta tiennyt. Se oli minun peruselämääni juoksennella suihkun jälkeen karkuun tyhmien voiteiden kanssa perässä juoksevaa äitiä ja käydä vetelemässä astmapiippua kesken välkän ja hyppynaruleikkien.
Lisäksi oikein harmittaa, että tuo on kuitenkin hoidettavissa oleva pikku riesa oikeasti vakavien lastentautien rinnalla. Onko äitini jotenkin vähän ulkona todellisuudesta vai muistaako vain kaiken niin eri näkökulmasta kuin minä? Jotenkin loukkaava ja tyhmä kysymys. Mitäs jos olisinkin vastannut, että joo, olisittepa abortoineet ja äiti olisikin vaan huokaissut, että "NO SITÄ MINÄKIN!"? :/
Kommentit (8)
Ehkä häntä on jäänyt vaivaamaan se miten olet lapsuutesi kokenut, ja tuo tuli vähän oudosti ulos. Oletko kertonut hänelle että sinulla on ihan hyvät lapsuusmuistot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidit haluavat lapsilleen vain parasta, äitisi ehkä kokee huonoa omaatuntoa siitä ettei pystynyt sinulle tarjoamaan parasta mahdollista lapsuutta. Vaikkei se hänen syynsä olisikaan ollut. Luultavasti halusi sinulta jonkinlaisen vakuutuksen siitä, että olet kaikesta huolimatta kokenut onnellisen lapsuuden.
Uskoisin äitisi turhaan kantavan syyllisyyttä sairaudestasi. Halaa muoria ja sano, että sinulla oli maailman paras lapsuus :)
Mullakin on ollut vaikea lapsuus ja nuoruus. Minä vaan itse kysyin vanhemmiltani, että onko heitä kaduttanut kun minut tekivät. Kerran äiti sanoi että pahimpina aikoina kadutti, mutta vain sen takia että oma lapsi joutuikin kärsimään niin paljon. Ei siis siksi että häneltä olisi menny oma vapaus.
Juuri tämän takia jätän itse lapset hankkimatta, itse en kestäisi jos oma lapseni joutuu kokemaan pahaa.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 10:31"]
Ehkäpä äitisi oli lukenut jonkun jutun / kuullut mielipiteen, jonka mukaan on väärin synnyttää vammaisia tai vakavasti sairaita lapsia maailmaan kärsimään. Hän halusi kuulla, miten sinä itse lapsena olit kokenut tilanteen.
[/quote]
Ehkäpä äiti olisi voinut sitten ottaa ko. tilanteessa olevan vammaisen/vakavasti sairaan kysymyksensä kohteeksi jos tämä asia häntä mietityttää. En todellakaan luokittele itseäni mitenkään vakavasti millään tavalla kärsiväksi.
Mutta nyt kun sanoit ja kun aloin kunnolla muistelemaan, niin hirveästi niitä kyllä tuli sellaisia, että "voi sinua pientä, onko ihan kauheaa kaikki, et voi tehdä edes tätä ja tätä"-puheita mieleen menneisyydestä. En edes tajunnut mitä he höpöttävät. Jos en päässyt ihottuman takia kavereiden kanssa uimahalliin joskus kun eniten halusin ja se suoraan sanottuna v*tutti, niin sitä kai voisi verrata siihen, että tekee mieli karkkia muulloinkin kuin karkkipäivänä. Siis noin minun todellisuudessa. Aika harvassa oli ne kerrat, että olisin jäänyt pitkäksi aikaa inttämään, että miksi muut saa mut minä en. Ratsastaa olisin halunnut ja sainkin kokeilla, mutta henkihän siinä meinas pölystä mennä. Ei sitäkään katkeruutta kauaa kestänyt, sanoin vaan kavereille, että mä alan harrastaan pituushyppyä kun en voi hengittää siellä heppojen lähellä ja sitten muutamat raivokiukkuitkut kotona ja elämässä etiäpäin. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ihan teini? Käytkö äitisi hermoille?
Sitä juuri mietiskelin, että tietenkin hän muistaa ja kokee asiat ihan erilaisina. Tosin joskus on ihan oudosti suhtautunut tuohon vakavaan tulehdukseen, jonka takia makoilin kuukaudenpäivät 7-vuotiaana yliopistollisessa Kuopiossa. Kokee kai jotain syyllisyyttä, että jouduin olemaan siellä yksin ja he olivat kaukana. Siitäkin muistan kuitenkin enemmän iloisia juttuja, leikkauksetkaan eivät haitanneet, enemmän vihasin verikokeita. Mutta heti kun sai jätskiä päälle ja kiva hoitaja tuli höpöttämään niin itkut hälveni. Kirjoittelen näitä nyt siis siksi, että itsekin ihmettelen kuinka lapsen mieli on vahva ja aika jännällä tavalla epäuhriutuva ja peloton. Sitä vaan elää hetkessä.
Mutta ehkä tuosta ajasta äitillä tosiaan hankala olo, on monet kerrat siis erikoisella tavalla vastannut kun olen koittanut tsempata ettei se minulle ole enää mitään ja kaikki hyvin. Niin hän melkein loukkaantuu ja tiukasti sanoo, että etkö ymmärrä kuinka raastavaa aikaa se hänelle oli. ? Mitäs tuohon sitten vastaisi. Anteeksi kun jouduit sen kestämään, mutta ei kai se nyt minun syyni ole? :/ AP
Ehkäpä äitisi oli lukenut jonkun jutun / kuullut mielipiteen, jonka mukaan on väärin synnyttää vammaisia tai vakavasti sairaita lapsia maailmaan kärsimään. Hän halusi kuulla, miten sinä itse lapsena olit kokenut tilanteen.