Useamman lapsen kerralla adoptoineet!

suhtautumistaan sisaruslupiin.



Ja se kannattaa muistaa, että vaikka onkin kokemusta biolapsista, adoptiolapset ovat monella tapaa eri asia.

STM:n alaisen adoptiolautakunnan sivuilta löytyy toimintakertomuksista ihan lukumääräistä tietoa siitä, kuinka monille hakijoille on hakemuksesta myönnetty lupa adoptoida kerralla enemmän kuin 1 lapsi. Viime vuoden toimintakertomusta ei vielä ole julkaistu, mutta v. 2004 taisi olla ihan yksittäinen tapaus, että lupaa oli haettu useammalle mutta myönnetty vain yhden lapsen adoptointiin. Tästä päättelisin, että neuvontaa antavat sos.työntekijät ja adoptiopalvelunantajat ovat varmaan yhdessä hakijoiden kanssa pystyneet hyvin arvioimaan, kannattaako yleensäkään tietyn hakijapariskunnan lähteä edes hakemaan sisaruslupaa.



Meiltä ainakin neuvonnassa erikseen kysyttiin kiinnostusta sisarusten adoptointiin, meillä on kaksi biolasta ennestään ja he ovat iältään sellaisia, ettei heidän ikänsä erityisesti tulevan adoptiosisaruksen (tai -sisarusten) ikää rajoittaisi. Jos olemassa olevat lapset ovat kovin nuoria, voi se olla hankaluus sisarustoiveessa, kun ainakin palvelunantajilta saadun tiedon mukaan adoptioon vapautuvista sisaruksista vanhin VOI OLLA jo kouluikäinen tai lähellä kouluikää. Palvelunantajien mukaan sisaruksia tulee Venäjältä, Etiopiasta ja Kolumbiasta. Mikään noista ei ole meidän toivekohdemaa, joten emme sitten ole hakemassa sisaruslupaa, vaan yhden lapsen. Olen varmaan vähän jäävi itse sanomaan, mitä vanhemmilta vaadittaisiin. Meillä sos.tt otti asian puheeksi ihan kannustaen, lähinnä varmaan hänellä oli mielessä Venäjä mahdollisena kohdemaana meille jos olisimme sisarusadoptiosta olleet kiinnostuneita.

Jos luminita huomasit niin viestissäni nimenomaan sanon lastenhoidon olevan tuttua. Samoin niitä adoptiolapsia hoidetaan kuin biologisiakin.



Adoptiolasten sopeutuminen yms on sitten aivan eria asia kuin biologisten lasten kanssa.



Adoikku, kiitos kattavasta vastauksesta! Täytyykin tutustua noihin. Meilä ei ikätoivetta ole, ainoana rajoituksena tulee tosiaan nuoremman lapsen ikä vastaan.

perusjutut on adoptiolapsilla samat kuin biolapsillakin, mutta ihan jonoissa perusjutuissa on paljon myös eroja, joissa voi helposti käydä niin, että kun on biolapsia, toimii samoin adoptiolapsen kanssa, eikä se aina ole kuitenkaan niin yksinkertaista.



Otetaan nyt esimerkiksi ihan sellaiset asiat kuin ns. vierastaminen tai omaan sänkyyn nukuttaminen. Monella liittyy myös syömiseen kaikenlaista - ahmimista tms.



Voi olla pakkoheijaamista tai muuta rajumpaakin.



Eli ei ne erot pelkästään kiintymyssuhteeseen liity.

Sanavalinnoistasi saa vähän sen vaikutelman, että sinua jotenkin " närästävät" ne adoptioperheet, joissa on ennestään biolapsia...? Oletko mahdollisesti sitä mieltä, että perheet, joissa on biolapsi tai -lapsia, eivät saisi adoptoida ollenkaan, esimerkiksi siitä syystä, että he pidentävät adoptioprosessiin liittyviä jonoja, ja jossakin tapauksessa ehkä menevät täysin lapsettomien hakijoiden edelle?



Olemme itse kv-adoptioprosessissa, ja mielestäni biolapsellisuudesta on meille pelkästään etua. Elämme jo valmiiksi lapsiperheen elämää, ja ystäväpiirimme koostuu muista lapsiperheistä. Omien ja muiden lasten myötä olemme saaneet tutustua monenlaisiin lapsiin ja heidän erityistarpeisiinsa.



Itselleni on ollut tosi antoisaa tutustua (bio)lapsemme myötä pihapiirimme muihin lapsiin (myös kouluikäisiin) ja huomata, että olen lasten mielestä luotettava ja turvallinen aikuinen. Lapset tulevat mielellään meille ja viihtyvät meillä. Viihdyn itse lasten parissa, kyselen heiltä kuulumisia ja kuuntelen niitä mielelläni. Monella lapsella tuntuu olevan suorastaan " aikuisen nälkä" eli he kaipaavat aikuisten seuraa. Oma herkkävaistoisuuteni ja lapsen tarpeiden huomioiminen on kehittynyt ja vahvistunut hyvin pitkälti bioäitiyteni ja sen myötä heränneen ' universaalin vanhemmuuden tunteen' ansiosta (hih, olipa ylevästi sanottu), ja näistä ominaisuuksista on mielestäni pelkkää etua adoptiolapsen erityistarpeiden kohtaamisessa.

Luminita ei minusta kuulosta ollenkaan nyreältä vaan realistilta; harva biovanhempi osaa aavistaakaan, miten erilaista adoptoidun lapsen kanssa voi olla kuin itse synnytetyn. Meillä adovanhemmilla ehkä on hieman tasapuolisemmin tietoa, kun biovanhemmuusfaktaa tulee joka tuutista ja kaikilta kavereilta ;)



Toki on perheitä, joissa adolapsia käsitellään tismalleen samoin kuin biolapsia, siis juuri sellaisissa asioissa kuin nukkuminen tai syöminen tai kurinpito tai reippaasti kerhoon jääminen tai syliin pyrkiminen kesken ruoanlaiton. En kyllä ole varma, haluaisinko sellaisen perheen, jos itse olisin adoptoitu lapsi. Myönnän kyllä, että tällaiset seikat riippuvat paljon lapsesta.



Juuri viimeksi näitä laitoslapsi/kotilapsi -eroja on puitu Isotoukan päiväkodin henkilökunnan kanssa, joilla ei ole kokemusta laitostaustaisista lapsista vaan jotka kohtelevat Isotoukkaa samoin toimenpitein ja asentein ja odotuksin kuin ryhmän ei-adoptoituja lapsia. Tuloksena oli sitten käytöstä, jonka tiimoilta lto totesi minulle mm " En ole ikinä nähnyt lapsen käyttäytyvän sillä lailla!" Hän taisi olla aika järkyttynyt siitä, että hänen hyvin sopeutuvaksi, kiltiksi ja reippaaksi tytöksi leimaamansa Isotoukka edes kykeni sellaiseen käytökseen.



No, tämä nyt ei varsinaisesti kuulu tähän ketjuun :/



Amppari

Juu, ei närästä se, että biolapselliset adoptoivat. Pelkästään on minusta positiiivinen asia, jo ihan senkin takia, että kuva adoptioperheistä laajenee! Monestihan kuvitellaan, että adoptioperheillä on lapsettomuustausta, mutta esimerkiksi meillä ei sitä ole ja harkitsemme myös itsellemme sekaperhettä (toisin päin vain).



Minulla vain on kaksi adoptiolasta ja paljon tuttavapiirissä sekä ado- että adosekaperheitä ja onpa sellaisiakin ystäviä, jotka ovat adoptoineet useita lapsia kerralla. Samaten suvussani on useampi adoptioperhe (yhteen on tullut sisarukset) ja myös ns. sekaperhe, joten varsin paljon olen tätä asiaa vuosien mittaan nähnyt.



Eli ihan vaan kokemuksen syvällä rintaäänellä ja hyvin läheltä sivusta seuranneen kommentteja nämä ovat.

No olen sitten nyt varmaan tyhmä mutten siltikään käsitä tuota erilaisuutta lastenhoidossa.



Omaa kokemusta kun ei ole niin joudun tarttua noihin antamiisi esimerkkeihin. Mutta biolapsikin, toisinaan ahmii, vierastaa ja heijaa. Eri tausta, eri syyt ja eri mittasuhteet mutta samoinhan noihin reagoidaan??



Ja sen verran vielä tuosta lastenhoidosta että se on niin paljon enempi kuin vaipanvaihtoa. Se että oppii ymmärtämään lapsen maailmaa, oppii käytännön asioita, kuinka selviytyy joustavasti arjesta, niin paljon kaikkea.



En tarkoita sitä että jo biolapsia saaneet olisivat parempia adoptiovanhempia, vaan mietin nyt tuota tilannetta jos adoptoisi kolme kerralla. Muistelen itseäni kun esikoisen kanssa kaikki oli uutta ja ihmeellistä.. se kerrottuna kolmella.

Meillä lapset otetaan syliin kesken ruuanlaiton.



Olen kotiäitinä, esikoinen meni aamuisin nyt muutamaksi tunniksi hoitoon kun tuntui itse jo kaipaavan samanikäisiä ystäviä ja sitä järjestettyä yhteistä tuokiota. Vierastaa saa äidin ja isän sylissä, meidän lapsia ei vieraat ihmiset kuljeta sylistä syliin (vaikka osa niiiin tahtoisikin).Meillä mennään hyvin pitkälti lapsen ehdoilla, järjen puitteissa toki. Erityisiähän hekin ovat.



Ehkä tämän takia sitten en ymmärrä eroa..



Väsynyt olen, anteeksi sekavat ajatukset. Palailen lisäilemään myöhemmin :)