Oletko saanut kumppaniksesi hänet, joka vei aikoinaan jalat alta?

Äkki rakastumiset ja jalat alta vievät ihmiset ovat harvoin niitä joiden kanssa naimisiin mennään.

Ne ovat niitä pikaihastumisia, jolloin ihastutaan ulkonäköön tai hulppeisiin puheisiin ja muuhun.

En ole koskaan ollut parisuhteessa sellaisen miehen kanssa, johon olen ollut ihastunut, saati että mies olisi "vienyt jalat alta". En ole kelvannut kenellekään.

Pari-kolme lyhyehköä vaikeaa parisuhdetta ollut nuorena, ettei tarvitsisi aina olla yksin. Sain lopulta lapsenkin.

Luovutin jo n. 20v sitten, eikä miehiä ole elämääni ilmestynyt, ei edes epäsopivia.

En ole. Yksipuolisia kaikki tällaiset tai sitten en ole uskaltanut täysillä panostaa. Kokeilin ”paperilla hyvä”-suhdetta mutta se oli jopa pahempaa kuin olla sinkkuna. Ihan kuin kaverin kanssa olisi koittanut saada aikaan romantiikkaa. Näytti hyvältä mutta kemiaa nolla. Siitä asti sinkkuna, nyt 10 vuotta. Eipä sitä romanssia taida koskaan saada kokea tai perhettä perustaa. En tosiaankaan ymmärrä teitä tyytyjiä. Vielä lapsia saadaan näiden kanssa jotka sopivat paperilla kumppaniksi, mutta ollaan enemmänkin kavereita kuin rakastavaisia. Ehkä se lasten saaminen on vain niin tärkeää että moinen haaveilu jätetään pois ja tyydytään kumppaniin joka saadaan?

Joo ja edelleen kyllä tahdon elää mieheni kanssa, miekuiten terveinä loppu elämän. Kumpikaan ei meistä saa kummankaan sukkia pyörimään jalassa ihan samalla tavalla kuin suhteen alussa. Johtuu varmaan siitä kuinka äärimmäisen luotettaviksi kumpikin on vuosien varrella osoittautunut. Ei jännitä samalla tavalla kuin suhteen alussa ihastuneena/rakastuneena, ei jännitä, että toinen lähtisi ja jättäisi kuin tuuliviiri. On paljon varmempi tunne tullut. Arvostan kyllä miestäni entistä enemmän. En tahdo kuvitella elämää ilman häntä, on nii tärkeä mulle. Kaikkia yhteisiä valokuvia esimerkiksi katson edelleen hämmentävän ihastuneena, että miten minä olenkaan saanut niin paljon hyvää elämässä. Elämästä on tullut sellaista, että yhteistä aikaa ei aina ole niin paljon osattu järjestää, mutta kyllä toisen seurasta nauttii edelleen. Tuntuu hyvältä saada olla juuri mieheni kanssa ja kokea yhdessä niin paljon asioita. Seksuaalinen vetovoima on myös yhä olemassa, sitä vaan ei enää ajattele aivan koko ajan kun jännitys on poissa, mutta toisaalta kiitollisia ajatuksia on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Joo ja edelleen kyllä tahdon elää mieheni kanssa, miekuiten terveinä loppu elämän. Kumpikaan ei meistä saa kummankaan sukkia pyörimään jalassa ihan samalla tavalla kuin suhteen alussa. Johtuu varmaan siitä kuinka äärimmäisen luotettaviksi kumpikin on vuosien varrella osoittautunut. Ei jännitä samalla tavalla kuin suhteen alussa ihastuneena/rakastuneena, ei jännitä, että toinen lähtisi ja jättäisi kuin tuuliviiri. On paljon varmempi tunne tullut. Arvostan kyllä miestäni entistä enemmän. En tahdo kuvitella elämää ilman häntä, on nii tärkeä mulle. Kaikkia yhteisiä valokuvia esimerkiksi katson edelleen hämmentävän ihastuneena, että miten minä olenkaan saanut niin paljon hyvää elämässä. Elämästä on tullut sellaista, että yhteistä aikaa ei aina ole niin paljon osattu järjestää, mutta kyllä toisen seurasta nauttii edelleen. Tuntuu hyvältä saada olla juuri mieheni kanssa ja kokea yhdessä niin paljon asioita. Seksuaalinen vetovoima on myös yhä olemassa, sitä vaan ei enää ajattele aivan koko ajan kun jännitys on poissa, mutta toisaalta kiitollisia ajatuksia on paljon.

Olen todella kateellinen sulle ja katkera kun itse ei löydä vastaavaa.

Minulta vie jalat alta nainen joka antaa heti alkuunsa pimppaa.

Olen kaksi kertaa ihastunut ja saanut molemmat itselleni. Ensimmäisen kanssa perustin perheen ja yhdessä olimme 20 vuotta.

Toinen on ollut sitten vielä suurempi rakkaus. Yhdessä oltu nyt viisi vuotta. Tätä ei voi verratakaan edelliseen suhteeseen. Tämä on todellinen rakkaus. En ikinä voisi alkaa suhteeseen ilman todellista ihastumista.

En. Hän on homo.

Vierailija kirjoitti:

Olen kaksi kertaa ihastunut ja saanut molemmat itselleni. Ensimmäisen kanssa perustin perheen ja yhdessä olimme 20 vuotta.

Toinen on ollut sitten vielä suurempi rakkaus. Yhdessä oltu nyt viisi vuotta. Tätä ei voi verratakaan edelliseen suhteeseen. Tämä on todellinen rakkaus. En ikinä voisi alkaa suhteeseen ilman todellista ihastumista.

Olisi mielenkiintoista tietää osaisitko rakastaa nykyistä todellista rakkauttasi yhtä syvästi jos perustaisit hänen kanssaan perheen? Kuulostat nimittäin vähän siltä, että et ymmärrä rakkautta kuitenkaan.

Sain. Vuosia myöhemmin, poliisien useamman vierailun ja lähestymiskiellon jälkeen pääsin hänestä eroon. Olen kuitenkin iloinen oppimastani: aina et todellakaan halua sitä mitä luulet haluavasi.

Olen saanut ja vieläkin ajoittain vie jalat alta. Olemme hyvin toisillemme sopivia 52 v

yhdessä.

En saanut häntä nuorena. Tai en tiedä, olisi ehkä ollut mahdollisuus, jos olisin muuttanut lähemmäs, välimatka oli pitkä. Nelikymppisenä kuitenkin tavattiin uudestaan, ja kyllä vaikutus oli edelleen sama ja yhä jatkuu.

Ei ole ollut lähelläkään ja itsellä on ikää jo 36v.

Mun kokemuksen mukaan naiset noudattavat tasoteoriaa millintarkasti eli mitä viehättävämpi ja kiinnostavampi nainen niin sitä vähemmän nainen kiinnostuu musta eli toistaiseksi 6.5/10 nainen on ollut se tasokkain jonka olen saanut edes 3kk tapailuun.

Sain elämäni rakkauden mutta hölmöyksissäni jätin hänet. Nyt itken perään mutta liian myöhään. Elämä on.