Loukkasinko kaveriani vahingossa?

Häh, nyt en ymmärrä miten ulkomaan matkan tilaaminen voi loukata ketään..??

Mitä loukkaavaa matkustamisessa on, en nyt ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Häh, nyt en ymmärrä miten ulkomaan matkan tilaaminen voi loukata ketään..??

Ehkä ne oli nuo muut puheeni? Jos hän käsitti niin että väheksyn hänen elämää? En oikeasti tiedä. Hän ei kertonut omista haaveistaan niin en tiedä mitä ne on, mutta ilmeisesti ne on sitten erilaisia ja tästä ei olisi kannattanut puhua

Mitä jos keskustelisit hänen kanssa?

Tai siis en minä edes tiedä onko hän loukkaantunut. Mutta tuolla lailla hän on käyttäytynyt. Mistähän se voisi johtua jos ei tuosta illasta kun höpisin noita juttujani.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos keskustelisit hänen kanssa?

Haluaisin tunnustella vähän maaperää ennen kun/jos puhun hänelle suoraan. Että onko kukaan kokenut samanlaista tilannetta vaikka ja mistä siinä oli kyse. Jännittää kauheasti ottaa puheeksi.

Kannattaa ihan oikeasti kysyä suoraan. Ja aloittaa se tyyliin "musta tuntuu siltä, että ehkä jotenkin loukkasin sua, kun puhuimme..."

Mulla on sellainen kaveri joka kaipailee irtiottoja aina silloin tällöin. Hänkään ei tiedä mun haaveista, koska ei koskaan kysy niitä eikä kuuntele mitä kerron. Hän näiden irtiottojensa jälkeen myös lyttää lähes kaikki jutut mitä teen. Siis aina on joku joka tekee paremmin tai mikä oli ihmeellisempää siellä matkoilla. Ihan kiva, mutta olen niin näkymätön hänelle etten jaksa enää.

Ja siis en usko että hän tekee ilkeyttään tuota.

Minä en jaksa ihmisiä, jotka heittäytyvät passiivisaggressiiviseksi eivätkä osaa sanoa suoraan, jos joku muka loukkasi. Ärsyttäviä ihmisiä, joihin en enää tuhlaisi aikaani.

Minä en miettisi asiaa sekuntiakaan, koska ihan normaalista keskustelusta oli kyse. Jos ystävä loukkaantui, niin se johtui hänen omista tunteistaan itseään kohtaan ja sellaista se on. Ainahan me joskus tunnetaan huonommuutta suhteessa toisiin, se kuuluu elämään. Minä jatkaisin elämääni ihan normaalisti eteenpäin ja kohtelisin ystävää samalla rakkaudella kuin tähänkin asti (tietty jos kauheasti asia itseä vaivaa niin ehkä murusella ekstrarakkautta kunnes aika on tehnyt tehtävänsä). Ihan turhaa minusta alkaa jauhaa ystävän kanssa tuollaisesta ja tehdä asiasta monimutkaisempaa kuin onkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sellainen kaveri joka kaipailee irtiottoja aina silloin tällöin. Hänkään ei tiedä mun haaveista, koska ei koskaan kysy niitä eikä kuuntele mitä kerron. Hän näiden irtiottojensa jälkeen myös lyttää lähes kaikki jutut mitä teen. Siis aina on joku joka tekee paremmin tai mikä oli ihmeellisempää siellä matkoilla. Ihan kiva, mutta olen niin näkymätön hänelle etten jaksa enää.

Ja siis en usko että hän tekee ilkeyttään tuota.

Minä kyllä mielellään kuulisin kaverin ajatuksia kaikesta. Mutta hän on ehkä sulkeutuneempi ihmisenä niin en ole viitsinyt pakottaa kysymällä, olen ajatellut että hän kertoo varmaan itse. Tai jonkun verran olen kysynyt suoraan mielipiteitä mutta se tuntuu joskus ehkä vähän väkinäiseltä enkä halua tunkeilla. Voi olla että tuollainen haaveista puhuminen ei ole hänen ominta mukavuusalueetta, mutta arkisista jutuista puhutaan ihan hyvin ja kyselen sellaisiin mielipiteitä kyllä

Vierailija kirjoitti:

Minä en miettisi asiaa sekuntiakaan, koska ihan normaalista keskustelusta oli kyse. Jos ystävä loukkaantui, niin se johtui hänen omista tunteistaan itseään kohtaan ja sellaista se on. Ainahan me joskus tunnetaan huonommuutta suhteessa toisiin, se kuuluu elämään. Minä jatkaisin elämääni ihan normaalisti eteenpäin ja kohtelisin ystävää samalla rakkaudella kuin tähänkin asti (tietty jos kauheasti asia itseä vaivaa niin ehkä murusella ekstrarakkautta kunnes aika on tehnyt tehtävänsä). Ihan turhaa minusta alkaa jauhaa ystävän kanssa tuollaisesta ja tehdä asiasta monimutkaisempaa kuin onkaan.

Olet varmaan oikeassa. Mutta harmittaa kun tämän johdosta ollaan nyt etääntymässä. Kun hän ei siis enää vaikuta niin kiinnostuneelta seurastani. Sille ei kai voi mitään enää.

Jos kaverisi vaatii, että vietät loppuelämäsi oravanpyörässä kuten hänkin, onko hän todella sellainen ystävä, jonka haluat pitää? Ystävän kuuluu tukea siinä, mistä toinen tulee onnelliseksi. Jos se sulla on irtiotto tai vaikka matka maailman ympäri, toinen tsemppaa vaikkei se olisikaa juuri sitä, mistä hän itse haaveilee.

Ehkä hän on kateellinen rohkeudestasi? Omalla kohdallani olen törmännyt tähän. Olen asunut monesti ulkomailla. En millään superpalkoilla enkä missään johtotehtävissä, vaan nähnyt valtavasti järjestelyvaivaa voidakseni elää mielenkiintoista elämää. Selkeästi jotkut pitävät tätä pröystäilynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en miettisi asiaa sekuntiakaan, koska ihan normaalista keskustelusta oli kyse. Jos ystävä loukkaantui, niin se johtui hänen omista tunteistaan itseään kohtaan ja sellaista se on. Ainahan me joskus tunnetaan huonommuutta suhteessa toisiin, se kuuluu elämään. Minä jatkaisin elämääni ihan normaalisti eteenpäin ja kohtelisin ystävää samalla rakkaudella kuin tähänkin asti (tietty jos kauheasti asia itseä vaivaa niin ehkä murusella ekstrarakkautta kunnes aika on tehnyt tehtävänsä). Ihan turhaa minusta alkaa jauhaa ystävän kanssa tuollaisesta ja tehdä asiasta monimutkaisempaa kuin onkaan.

Olet varmaan oikeassa. Mutta harmittaa kun tämän johdosta ollaan nyt etääntymässä. Kun hän ei siis enää vaikuta niin kiinnostuneelta seurastani. Sille ei kai voi mitään enää.

Sinähän olet itse vetänyt omassa päässäsi johtopäätöksen että etääntyminen johtuu tästä aloituksen aiheena olleesta keskustelusta. Ymmärräthän, että se ei välttämättä ole totta? Hänellähän voi olla vaikka kipuja tai mitä tahansa muuta joka vie hänen huomionsa muualle ja vaikuttaa käytökseen. Korona, elämä, sota, kaikki stressaa. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Toki myös tuo teidän keskustelu on yksi niistä, mutta jotenkin nyt kuulostaa siltä että suurentelet tätä ongelmaa aivan syyttä suotta. Tietysti se lähellä olevana asiana tuntuu isolta, mutta muistutan nyt että älä väitä itsellesi todeksi sellaista minkä et varmasti tiedä totta olevan (=resepti onnettomaan elämään).

Teinit kostavat kaverinsa matkat jättämällä kaverin ulkopuolelle porukastaan. Ilmeisesti tämä jatkuu osalla aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en miettisi asiaa sekuntiakaan, koska ihan normaalista keskustelusta oli kyse. Jos ystävä loukkaantui, niin se johtui hänen omista tunteistaan itseään kohtaan ja sellaista se on. Ainahan me joskus tunnetaan huonommuutta suhteessa toisiin, se kuuluu elämään. Minä jatkaisin elämääni ihan normaalisti eteenpäin ja kohtelisin ystävää samalla rakkaudella kuin tähänkin asti (tietty jos kauheasti asia itseä vaivaa niin ehkä murusella ekstrarakkautta kunnes aika on tehnyt tehtävänsä). Ihan turhaa minusta alkaa jauhaa ystävän kanssa tuollaisesta ja tehdä asiasta monimutkaisempaa kuin onkaan.

Olet varmaan oikeassa. Mutta harmittaa kun tämän johdosta ollaan nyt etääntymässä. Kun hän ei siis enää vaikuta niin kiinnostuneelta seurastani. Sille ei kai voi mitään enää.

Sinähän olet itse vetänyt omassa päässäsi johtopäätöksen että etääntyminen johtuu tästä aloituksen aiheena olleesta keskustelusta. Ymmärräthän, että se ei välttämättä ole totta? Hänellähän voi olla vaikka kipuja tai mitä tahansa muuta joka vie hänen huomionsa muualle ja vaikuttaa käytökseen. Korona, elämä, sota, kaikki stressaa. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Toki myös tuo teidän keskustelu on yksi niistä, mutta jotenkin nyt kuulostaa siltä että suurentelet tätä ongelmaa aivan syyttä suotta. Tietysti se lähellä olevana asiana tuntuu isolta, mutta muistutan nyt että älä väitä itsellesi todeksi sellaista minkä et varmasti tiedä totta olevan (=resepti onnettomaan elämään).

Voihan se olla jotain muutakin. Mutta jos muuttunut käytös kohdistuu minuun niin pakostikin sitä ajattelee että syy on sitten varmaan minussa. Muita kavereita kuitenkin näkee normaalisti. Jos olisi kokonaan vetäytynyt olisin huolissaan että masennusta tai muuta. Mutta niin, mistäpä sitä tietää ellei keskustele.

Mulla on tosi suppeaa elämää viettävä kaveri ja toinen kaveri sanoi että hän ei sinuna kertoisi sille matkoista kun ei pääse mihinkään.

Ymmärrän kyllä pointin että ei sovi hehkuttaa sellaista mihin toisella ei mahdollisuuksia. Vaikka joku fitness pimu kehuisi pullukoille saamaansa huomiota tai uratyyppi lesoilisi työttömälle.

Silti olen sitä mieltä että kerron kavereille vilpittömästi ilot ja surut. Myös matkat.Kuitenkin tilanteen ja toisen osapuolen huomioiden. Että toisille matkaajille voi sitten puhua enemmän. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää että kaikki ei saa kaikkea elämässä eikä ystävyyden tarkoitus ole pienentää itseään jatkuvasti.

Itsellä esim äiti kuollut, en silti suutu jos muut äideistään puhuvat.