Kuinka syrjäytynyt olet? Mistä syrjäytymisesi johtuu ja miten se näkyy/tuntuu?
Kuinka syrjäytynyt olet asteikolla 0-5? Jos et ole yhtään syrjäytynyt (eli ryhmässä 0), niin ei tarvitse vastata tähän ketjuun :)
Miten syrjäydyit eli mistä syrjäytymisesti johtuu ja miten syrjäytymisesi näkyy ja tuntuu elämässäsi?
Kerro myös vähän taustatietoja (ikä, sukupuoli yms).
(En ole toimittaja enkä tee tästä mitään juttua!)
Kommentit (21)
4. En halua poistua kotoa ellei ole täysin pakko, en "omista" yhtään kaveria/ ystävää ( ellei miestä lasketa). Olen ollut aina tarhasta asti tähänpäivään kiusattu, haukuttu ja en ole muuta kuin paskaläjä. En pysty kävelemään kadulla, ilman pelkoa siitä että minulle nauretaan, osoitellaan. En ole omasta mielestäni kaunis, mutten rumakaan. Olen 38, nainen.
En osaa vastata, koska asteikkoa ei ole millään tavalla määritelty.
Sanotaanko näin, että ei ole mitenkään poikkeuksellista etten puhu tai kohtaa (pakollisia menoja lukuunottamatta) ketään viikkoihin tai kuukausiin. Eikä tulevaisuuden suunta ainakaan parempaa kohti osoita.
3. Sairastuin aikoinaan vakavasti ja jouduin jäämään pitkälle s-lomalle työstäni. Sitten s-loma vaihtui työkyvyttömyyseläkkeeksi. Elelen pienillä rahoilla, mutta köyhyys ei ole suurimpia ongelmiani. Terveet ja perheelliset eivät ole kiinnostuneita seurastani. Kaipaan työelämään, mutta vuosien aukko työhistoriassa on mahdoton kuroa umpeen, kun alallani on muutenkin tuhansia työttömiä. Ei-akateemisiin hommiin on vaikea päästä maisterina. Työkykyni on vajaa. Olen täysin verkostojen ulkopuolella. Ei perhettä (takana avioero). Luultavasti syrjäydyn koko ajan vain lisää. En halua mennä mukaan juttuihin, joita järjestetään syrjäytyneille. Olen kaikessa ulkopuolinen.
Olen 43-vuotias nainen.
Mä olen varmaan monen ulkopuolisen mielestä syrjäytynyt mutta itse en koe olevani. Rakastan olla kotona ja minulla on paljon tekemistä päivisin. Olen parhaimmillaan työttömänä kotona. Mulla on aikaa pitää koti siistinä, pyykit kaapissa puhtaina. Ja aikaa pitää itseni kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti. Jaksan olla lasten kanssa, puuhailla heidän kanssaan ja me kaikki voidaan hyvin. Mieskin on tyytyväinen kun jaksan hoitaa kotia ja perhettä.
Mutta auta armias kun joudun töihin. Masennus ja ahdistun niin että hyvä kun jaksan lasten kanssa olla. Mitään en jaksa tehdä, mies joutuu olemaan kodin hengettärenä kun mitään en saa aikaiseksi. Mulla on hyvin paha olla mutta pakko tehdä aina silloin tällöin töitä kun ei me miehen palkalla eletä.
Mä en edes jaksa poistua kotoa töiden jälkeen ja mulla ei taida olla edes ystäviä enää kun ei heitä näe usein.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 19:09"]
Kuinka syrjäytynyt olet asteikolla 0-5? Jos et ole yhtään syrjäytynyt (eli ryhmässä 0), niin ei tarvitse vastata tähän ketjuun :)
Miten syrjäydyit eli mistä syrjäytymisesti johtuu ja miten syrjäytymisesi näkyy ja tuntuu elämässäsi?
Kerro myös vähän taustatietoja (ikä, sukupuoli yms).
(En ole toimittaja enkä tee tästä mitään juttua!)
[/quote]Miksi tällaista alapeukutetaan?
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 00:38"]
En osaa vastata, koska asteikkoa ei ole millään tavalla määritelty.
Sanotaanko näin, että ei ole mitenkään poikkeuksellista etten puhu tai kohtaa (pakollisia menoja lukuunottamatta) ketään viikkoihin tai kuukausiin. Eikä tulevaisuuden suunta ainakaan parempaa kohti osoita.
[/quote]
Asteikko on varmaan jokaisella omassa päässään eli kysymys on henk.koht. kokemuksesta ja tunteesta.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 01:15"]
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 00:38"]
En osaa vastata, koska asteikkoa ei ole millään tavalla määritelty.
Sanotaanko näin, että ei ole mitenkään poikkeuksellista etten puhu tai kohtaa (pakollisia menoja lukuunottamatta) ketään viikkoihin tai kuukausiin. Eikä tulevaisuuden suunta ainakaan parempaa kohti osoita.
[/quote]
Asteikko on varmaan jokaisella omassa päässään eli kysymys on henk.koht. kokemuksesta ja tunteesta.
[/quote]
No sitten varmasti 5. Kukaan ulkopuolinen ei varmasti samaan numeroon päätyisi, mutta tuo on subjektiivisen deluusion tuottama numero. En näe ulospääsyä yksinäisyydestäni ja olen jo pidempään vain tyytynyt tilanteeni toivottomuuteen.
Ainoastaan köyhä voi olla syrjäytynyt.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 01:35"]
Ainoastaan köyhä voi olla syrjäytynyt.
[/quote]
Erinomainen havainto. Ehdotankin että valtio antaa syrjäytyneille kokeeksi miljoona euroa ja katsotaan vuoden päästä onko vielä syrjäytynyt
3. Pahoja mielenterveysongelmia, joista ei parane. Niiden juttujen takia en ole koskaan pystynyt tekemään työtä. Ei läheisiä. En pärjää ihmisten kanssa, vaikka pystyn teeskentelemään normaalia jonkin aikaa. En vaikuta aluksi yhtään niin sairaalta kuin olen. Olen ihan puhelias ja sosiaalisen oloinen noin äkkiseltään, mutta oikeasti olen todella pipi päästäni (tämän takia apua on aina vaikea saada). Naisia tai miehiä saisin kyllä, mutta en pysty olemaan läheisemmin tekemisissä kenenkään kanssa. Olen 26-v mies. Opiskelin pitkään yliopistossa, mutta sekosin lopulta liian pahasti. Yksinäisyyttä en tunne.
4. Kesken opiskelujen minulla todettiin univaikeuksia jotka johtivat masennukseen (tai johtuivat masennuksesta?). Ei minulla koulunkaan kautta kovin montaa (hyvää) ihmissuhdetta ollut, mutta nekin vähät pikkuhiljaa hävisivät jonnekkin kun yhteisiä jutunaiheita ei enää ollut ja elämäntilanteet ja -rytmit niin erilaiset.
-
Ilman pakollisia arjen menoja ja tekemisiä ja kunnollista tukiverkostoa univaikeudet ja masennus ruokkivat toisiaan. Onnistuin kuitenkin seurustelemaan tänä aikana, kunnes luulin saavuttaneeni pohjan, jolloin tajusin silloisen poikaystäväni olleen todennäköisesti suurin syy kaikkiin ongelmiini ja jätin hänet. Tämän myötä menetin parhaan kaverini. Toinen paras kaverini muutti opiskelemaan kauas.
-
Nykyään olen yksinäinen, todella yksinäinen. Perheen ulkopuolisia suhteita ei ole. Appivanhempien kanssa tulee oltu tekemisissä koska he tietävät minulla olevan 'raskasta' ja haluavat auttaa, myös lapsen takia. Vanhemmat asuvat kaukana. Muut sosiaaliset suhteet ovat pari sisarusta (joista toiselle onneksi voin avautua lähes kaikesta) ja 'ammattihenkilöt'.
-
Olen yrittänyt löytää ystäviä, tuloksetta; käynyt äiti-lapsi -kerhoissa ym. mutta tuntuu kuin ihmiset tarkoituksellisesti pysyttelisivät kauempana.. mutta koen myös sosiaalisten suhteiden ylläpidon työlääksi, ellei toinen osapuoli ole erittäin yritteliäs.
-
Olen ihan tavallisen näköinen nuori äiti. Nykyisin en vain enää jaksa laittautua tai miettiä kummemmin ulkonäköäni, kun aina vain kysyn itseltäni 'kenen takia?'.. puolisokin on niin harvoin kotona.
-
Julkisilla paikoilla ajattelen että ihmiset arvostelevat ja miettivät mikäköhän minussakin on vialla kun näytän tältä ja olen niin nuoren näköinen ja äiti. Itsevarmuutta ei ole. Tämä ahdistaa niin paljon etten mielelläni lähde kotoa. Silloin kun lähden, pakosta, pysyttelen mahdollisimman huomaamattomana ja yritän olla katselematta muita ihmisiä. Jos lähden esim. perheen/vähäisten läheisten kesken tunnen oloni turvallisemmaksi, koska häviän 'joukkoon', mutta tätä tapahtuu erittäin harvoin.
Mieheni aina kannustaa minua yrittämään ja kokeilemaan vaikka mitä, mm. eri urheilulajeja, että jos vaikka innostuisin niin voitaisiin yhdessä käydä. En vain pysty. Pelkään ihmisten arvostelua ja nolatuksi tulemista. (Osasyy tähän lienee aiempi parisuhde, jossa olin alistettu ja nöyryytetty. )
-
Kaiken tämän takia en kykene edes päättämään opiskelujani, mikä harmittaa sillä en haluaisi vain olla 'yhteiskunnan elätti' ja haluaisin pystyä sanomaan että minulla on ammatti.
-
Melkein kyyneleet nousevat silmiini kun ajattelen tilannettani.. ehkä minä vielä joskus ansaitsen onnen.
-yhden lapsen äiti, 23v
Mitä te valitatte, teillä on sentään miehet. Tai no, ainahan voi erokin tietty tulla
3.5: olen työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen, ahdistuneisuuden yms. takia. Olen 32-vuotias, ilman koulutusta ja kunnon työkokemusta.
Miten se näkyy? Olen tätä miettinyt paljon. Asun tavallisella asuinalueella, tavallisessa rivitalossa, tavallisen, hyvän miehen ja kahden lapsen kanssa. Näytän mielestäni ihan tavalliselta: perusnätti, mitä nyt vähän lihava. Hampaat on huonohkot, kerään kovasti rohkeutta mennä hammaslääkäriin. Pukeudun perussiististi. Käyn kampaajalla neljän kuukauden välein. Tulen juttuun ihmisten kanssa, puhun hyvin englantia ja ruotsia. Matkustan (miehen rahoilla, kyllä) kerran vuodessa.
Käyn välillä teatterissa, välillä kiinalaisessa lounaalla yksin. Luen jonkun verran, seuraan uutisia.
Mutta jotenkin sen minusta vaistoaa, tiedän sen.
En osaa olla ihmisten kanssa kuin sen hetken. Puhun liikaa. En ole varma, katsonko heitä silmiin. Väsyn nopeasti. En nauti kaupungilla liikkumisesta, pelkään ihmisiä.
Ehkä 3. Mulla on masennustaustaa teini-iästä asti, lisäksi pakko-oireita ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Sosiaalisuutta rajoittava vamma löytyy myös, kuntoutuksissa aina korostetaan miten ei saa jäädä omiin oloihin vellomaan, mutta kyllä se vaan pistää mielen matalammaksi kun yrittää ja huomaa, että muuta ei tule kuin kamala olo. Työtönkin tällä hetkellä. - Kolmikymppinen nainen, kaksi alle kouluikäistä lasta
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 21:12"]
Mitä te valitatte, teillä on sentään miehet. Tai no, ainahan voi erokin tietty tulla
[/quote]
Tuli jo aikoja sitten.
3
Asteikolla 0. Tulin vain kertomaan, että minulla on luetunymmärtämisessä vikaa ja siksi vastasin, vaikka en olisi saanut.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 01:38"]
[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 01:35"]
Ainoastaan köyhä voi olla syrjäytynyt.
[/quote]
Erinomainen havainto. Ehdotankin että valtio antaa syrjäytyneille kokeeksi miljoona euroa ja katsotaan vuoden päästä onko vielä syrjäytynyt
[/quote]
Ei se nyt pelkästään rutiköyhien ongelma ole.
4½. On mulla yksi kaveri, tosin ei nähdä vapaa-ajalla hirveästi kun ollaan työkavereita. Seuraa saan ja haen miehistä yhden illan juttujen muodossa. Miten syrjäydyin? Kaverit vaan hylkäs yksi toisensa jälkeen. Miten syrjäytyminen näkyy mussa? Sosiaalisten tilanteiden pelko, ahdistaa jos joku osottaa pientäkään kiinnostusta mua kohtaan, en uskalla puhua ihmisille/en koskaan käy missään, huono itsetunto, itsemurha-ajatuksia. Olen 26-vuotias nainen.
Hui. En edes pysty kuvittelemaan tuollaista elämää.
Eikö ole enempää syrjäytyneitä tai syrjäytettyjä?