Säilytitkö jonkun pienen arkisen asian läheisen kuoleman jälkeen?

Äitini kuoli onnettomuudessa, tai siksi sitä ainakin sanottiin. En ole ihan vakuuttunut.
Pidin äitini rannekorun, vaikkei se mulla edes pysy. Pidin myös sormuksen, saippuan alustan (muistan miten leikittiin sillä kun olin pieni, alusta oli meri ja pienenpienet ankat uiskentelivat siellä) ja nillkakorun. Lapsena aina ihastelin äitini koruja, isäni tapasi ostaa hänelle merkkipäivänä tietyn merkin tarkkaan valittuja koruja. En hennonnut heittää niitä pois. Rakastan sua äiti ♥

Pienenpienet tuohivirsut joita isovanhempani säilyttivät kiulun muotoisessa soittorasiassa.

Olen niin pahoillani teidän puolesta.. Minun äidinäiti on ainoa kenet olen menettänyt. Olin pieni silloin ja muistan vain kuinka itkin.. Kappeli raikas, surustani. Se arkku konkretisoi mummon poismenon. Minulla on muistona mummosta muutama kuva.

Mulla on isän vanha työtuoli. Se on aivan kamalan myrkynvihreä, kangas rispaantunut ja jalassa oleva säätömekanismi sökö, mutta se on kulkenut mukana useissa muutoissa ja tulee varmaan mukaan jos tästä jonnekin taas muutan.

Seinäkalenteri on edelleen auki samasta kohtaa, mihin se äidin jäljiltä jäi viisi vuotta sitten. En koskaan hankkinut uutta tilalle.

Oikeasti olen säilyttänyt melkeinpä kaiken. Muutin äitini asuntoon, jotta voin pitää kaiken ennallaan ja varmistaa ettei mitään siirretä tai laiteta pois. Minulle muistot ovat voimakkaasti kiinni siinä materiassa ja se on ainoa mitä äidistä on jäljellä, siksi tuntuu pahalta kun painostetaan luopumaan niistäkin.

Aika monella tuntuu olevan puhelinnumero tallessa. Minullakin oli pitkään mummoni puhelinnumero, en halunnut poistaa sitä. Välillä mietin voisinko soittaa siihen, mutta en uskaltanut. Kai siitä tuli jotenkin lohdullinen olo, kun näki aina "mummon" puhelimessa ja kuvitteli että hänelle voisi vielä soittaa.

Olin 14vuotias kun mummo kuoli ja olimme tosi läheisiä. Kaikki vielä tapahtui niin äkkiä vaikka hän olikin jo vanha. Voikun alkaa taas itkettää :(

<3

Pidän isäni kravattia vaatekaappini laatikossa, jossa näen sen joka aamu töihin valmistautuessa. Isällä oli töissä aina puku päällä ja kraka kaulassa - säntillinen ja tunnollinen mies, joka ei koskaan nurissut töihin lähdöstä. Jotenkin tuo kravatti motivoi minua joka aamu lähtemään töihin vaikka tämä vuosi isän kuoleman jälkeen on ajoittain ollut tosi raskas.
Minulla on myös mummoni sokerikulho, joka muistuttaa mummon rakkaudella tehdystä herkuista :)

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 12:01"][quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:46"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:39"]

No joo, aika paljonkin oikeastaan, kun ottaa huomioon, että kuolemasta on jo pian viisi vuotta. Vauvan kelakortti on tallessa, samaten aika isojakin, tilaavieviä juttuja, kuten pinnasänky, vaunut ja potta. Pitäisi hankkiutua niistä eroon, koska ei minulla ole tilaa säilytellä isoja, tarpeettomia tavaroita. Mutta niistä luopuminen on nyt jo tosi vaikeaa. Olisi pitänyt heti alussa myydä pois kaikki isot jutut, silloin se myyminen kävi helpommin.

[/quote]

Lähetän sinulle ison lämpimän virtuaalihalauksen! Voin vain kuvitella, miten vaikea näistä on luopua. Ehkä voisit etsiä niille lämpöisen kodin etsimällä esim. netin kautta lapsiperheen, joka todella tarvitsee niitä? Saisi ehkä pienen hyvänmielen tuulahduksen, kun tietäisi niiden menevän tosi tarpeeseen? -Ap

[/quote]

Kiitos :) Joo, jotain tällaista ratkaisua olen ajatellut, koska en mitenkään voisi vain heittää niitä kokonaan roskiin. Niihin liittyy liian paljon muistoja.
[/quote]
Voi kun tämä kosketti :, (

Isäni kuoli puolitoista vuotta sitten. Säilytän hänen kelakorttiaan lompakossa. Hän oli kotonaan pitkäaikainen vuodepotilas. Seuraavana päivänä kuolemasta tk:n välinelainaamosta tultiin ja haettiin kaikki tarvikkeet takaisin. Huoneeseen jäi vain seinät. Välillä olisi mukava mennä huoneeseen kuin se olisi sellainen kun hänen kanssaan♡.

-tätini sekä kälyni puhelinnumerot
-kälyni tekstiviestit, joita en vaan raaski poistaa
-raskaustestini ensimmäisestä lapsestani

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 12:11"]

Positiivinen raskaustesti... ainoa mitä on koskaan ollutkaan.

[/quote]

mulla sama :) :(

Säilytin mummon käsilaukun ja lomapkon. Kuolemasta on jo yli 20 vuotta, mutta edelleen niissä on mummon haju, tosin enää heikosti. Miehestä erotessa säilytin hänen reikäisiä kotikalsareita. Puhtaita tosin. Nyt ne on jo roskissa, erosta yli 10 vuotta. Hymyilytti kun löysin ne jostain kätköstä vuosien jälkeen.

Villasukat ja Reinot

Mulla sama kuin ap:llä. Isäni numero on edelleen tallennettuna puhelimeeni enkä pysty poistamaan sitä, vaikka hänen kuolemastaan on jo 6,5 vuotta aikaa. Kahden vuoden jälkeen isän kuolemasta äitini sai raivattua isän vaatteet vaatekaapista, ja siirrettyä ne vintille. Vintiltä eteenpäin esim vaatekeräykseen hän ei kuitenkaan pysty niitä saamaan. 

Mummini nukkui pois maaliskuussa. Viikko ennen sitä hän lähetti tyttärelleni syntymäpäiväkortin. Se on esillä hyllyssämme ja aina välillä katson sitä ja kuvittelen hänet kirjoittamassa sitä. Tyttäreni on niin pieni ettei vielä ymmärrä, mutta itselle se on todella tärkeä. Nytkin tulee kyyneleet silmiin.

Kauniisti kirjoitatte.

Olisin halunnut säästä veljeltäni jotain, mutta ex pisti minut heittämään kaiken pois. Olin niin tolaltani, etten vastustellut.

Säilytin avaimenperän, joka oli minulla olleissa vara-avaimissa, avaimet palautin kuolinpesään ja numerokin on kännykässä vielä tallessa. Sitten on yksi koru, joka oli usein lainassa läheiselläni, hän tykkäsi siitä kovasti. Aina kun puen sen, tämä ihminen tulee mieleen ja uskon, että hänestä siirtyi positiivista energiaa riipukseen. <3

Säilytin pappani pienen, nahkaisen kukkaron, nuhjuinen kuin mikä, mutta oli papalla niin kauan kuin muistan.

Pian tulee kolme vuotta mieheni kuolemasta. Kylppärin kaapissa on vielä hänen partavetensä, sipaisen sitä joskus nukkumaan mennessäni ranteeseeni. Hänen t-paitojaan käytän yöpaitoina.