jos antaisin sinulle tonnin, mihin laittasit rahat?
Ja et saisi laittaa niitä laskuihin tai ruokiin.
Kommentit (141)
Ostaisin lapsille syksyksi uusia vaatteita, kasvavat niin hiton nopeasti. (joudun ostamaan ilman sitä ylimääräistä tonniakin, mutta helpottaisi kummasti) Loput rahat säästäisin johonkin perheen yhteiseen matkaan.
Matkaan! Haluaisin lähteä balkanin niemimaalle kiertämään. Siellä päin ei ole vielä tullut paljoa käyttä
Op Focus rahastoon, jota mulla on jo muutaman tonnin edestä ja jotan säästän kuukausisopimuksella mammalomaani varten, joka toivottavasti koittaa parin vuoden päästä. Tarkoitus on että silloin voisin nostaa parin, kolmen tonnin verran vuodessa sijoitusten tuottoja äippäpäivärahani lisäksi. Jatkan sitten äippäloman jälkeen säästämistä uudelleen.
Ostaisin maastopyörän. Olisi kiva alkaa harrastamaan jotain kun on ollut vuosikausia sidoksissa kotiin lasten takia.
Ostaisin puolisolleni hieronnan, hän on valitellut selkäkipuja. Veisin koirani hammaskiven poistoon. Ostaisin uudet ehjät kumiaappaat syksyä varten. Loput säästäisin ja miettisin käyttökohdetta myöhemmin :)
Lentolippuihin maahan johon olisi mahdollisuus päästä tekemään avustustyötä.
Pieni summa, ei vaikutusta mihinkään.
Lahjottaisin. Oikeesti. Tällä hetkellä jos mulla ois ylimääränen tonni niin lahjottaisin sen yliopistolle
Saappaat. Simperin samperin lukihäiriö :)
Kutsuisin kaikki hyvät ystäväni lapsineen johonkin kivaan paikkaan syömään ja viettettäis yhdessä hauska ilta:)
Ostaisin lapsille ehjät pyöräilykypärät ja järjestäisin meille ihanan pyöräretken eväineen, korjauttaisin oman pyöräni. Ja läppärin, että voisin jatkaa opiskelua!
Veisin vanhemmat ravintolaan syömään.
Laittaisin tonnisi säästöön sen tonnin tilalle, jonka ottaisin säästöistäni. Olen hankimassa noin 1000 euron mattoa.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 23:45"]Kutsuisin kaikki hyvät ystäväni lapsineen johonkin kivaan paikkaan syömään ja viettettäis yhdessä hauska ilta:)
[/quote]
Tämä, vain idiootti kehuskelee rahoillansa tyyliin "ei vaikutusta" oikeasti lämmin ja hyväsydäminen ihminen ajattelee läheisiä ihmisiä eikä ole tarvetta korostaa omaa rahatilannettaan
Lähtisin lasten kanssa vaikka risteilylle. Rahat super tiukassa, kun opiskelen ja vanhin on jo teini. Olisi ihanaa päästä reissuun yhdessä
Lapsen lukiokirjoihin ja omiin opiskeluvarusteisiin.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 23:36"]
Ja et saisi laittaa niitä laskuihin tai ruokiin.
[/quote]
säästöön. liian pieni raha matkustamiseen tai typeryyksiin.
-m35
Olisihan sitä rahalle käyttöä... Varmaan lyhentäisin opintolainaa.
Ostaisin takapihan terassiin uudet laudat :D