Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita joiden ainoa paras ystävä on oma puoliso?
12.03.2022 |
Ja miltä teistä tuntuu se, kun ei ole oikein muita läheisiä? minua itseä usein pelottaa, jos menetän puolison,että miten sitten pärjään.
Kommentit (36)
Mulla ei oikeestaan ole muita kavereita kuin vaimoni.
Pari löyhää tuttua on, joita tapaan ehkä Max kerran vuodessa.
Ei ole vielä tähän ikään mennessä selvinnyt, että miten mä olen niin mulkvisti, ettei juuri kukaan halua olla mun kaveri? Tätä on ollut koko ikäni, teininä havahduin asiaan ensi kerran kun sekasin puhelimeni puheluhistoriaa; koko kesänä kukaan ei ollut soittanut minulle kertaakaan. Elettiin aikaa ennen suomea, edes txtviestejä ei kaikissa liittymissä ollut mahdollista laittaa.
Olen puhelias, kouluja käynyt, työelämässä ikäni ollut, useita luottamusasemia jne tehtäviä joissa joudun olemaan esillä ja sosiaalinen, eli en mikään mykkä nurkassa kyhnöttäjä.
M40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä. Olen aina ollut kavereilleni vain varakaveri. Kotioloissa oli paljon riitoja ja minua myös kiusattiin. Siitä varmaan jäänyt joku leima josta ei pääse eroon. Se aura näkyy uusillekin tutuille varmaan.
Kun kyllästyin siihen varakaverina oloon aloin panostamaan lähinnä parisuhteeseen. Nyt on ihan onnellinen olo. Tottakai se tuleva vähän pelottaa mutta elämä on tässä ja nyt.
On hyvä juttu, että puoliso on myös hyvä ystävä. Eikös se ole kuitenkin kestävimmän parisuhteen perusta, ystävyys. Mutta ei ehkä kovin hyvä juttu, jos puoliso on ainoa ystävä.
Vierailija kirjoitti:
On hyvä juttu, että puoliso on myös hyvä ystävä. Eikös se ole kuitenkin kestävimmän parisuhteen perusta, ystävyys. Mutta ei ehkä kovin hyvä juttu, jos puoliso on ainoa ystävä.
Itse saan ystäviä, mutta en tykkää pitää tiivistä yhteyttä muihin kuin vaimooni. Miksi pitäisi? Teen vaimon kanssa samoja asioita mitä tekisin kavereiden kanssa.
Täällä. Puolisoni on oikeastaan ainoa, jonka seurassa viihdyn. Tiedostan tilanteen nurjan puolen, jos ero tai kun kuolema meidät erottaa. Toisaalta hyväksyn elämän sellaisena kuin se on, joten en murehdi asiaa. Pidän ihmisistä, mutta harvassa ovat ne, joiden seuraa aidosti jaksan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli itsenäinen elämä hallussa ennen miestä, eikä se pelota.
Vierailija kirjoitti:
On hyvä juttu, että puoliso on myös hyvä ystävä. Eikös se ole kuitenkin kestävimmän parisuhteen perusta, ystävyys. Mutta ei ehkä kovin hyvä juttu, jos puoliso on ainoa ystävä.
Minä käyn töissä ja minulla on harrastus. Jotain omaa voi olla vaikka ei olekaan ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä juttu, että puoliso on myös hyvä ystävä. Eikös se ole kuitenkin kestävimmän parisuhteen perusta, ystävyys. Mutta ei ehkä kovin hyvä juttu, jos puoliso on ainoa ystävä.
Minä käyn töissä ja minulla on harrastus. Jotain omaa voi olla vaikka ei olekaan ystäviä.
Niinpä. Ja itse olen kyllä elänyt ihan täyttä elämää ennen parisuhdettakin, yksin vain. Olen esimerkiksi matkustellut paljon. Kun "kavereita" ei sellainen ainakaan minun kanssa kiinnostanut, päätin lähteä yksin.
Me ollaan oltu yhdessä +40v eikä hyvin mene sillä, joka yksin jää, oli kumpi tahansa.
Lapset asuvat muualla ja heillä on oma elämänsä. Vanhat sukulaiset alkavat olla poissa pelistä eikä se kerran vuodessa tapaaminen auta mitään.
Kouluaikaiset kaverit lähtivät mihin lähtivät, enimmäkseen pk-seudulle. Joku jäi, mutta kuoli. Työkaverit oli kyllä ihan kivoja, mutta sekin aika meni jo. Lähinnä on tuttavia, joiden kanssa vaihdetaan pari sanaa törmätessä.
Seurakunnissa on joskus ollut jotain sururyhmiä, onkohan sitten, kun tarvitaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun parisuhteessa olevilla ystävillä ei ole aikaa mulle. Kun jutellaan puhelimessa, niin ainainen valitus miessitämiestätä. Ja sitten puhelu loppuu, kun pitää mennä keittämään miehelle kahvia tai lähteä miehen kanssa bauhaussiin, vaikka ei yhtään huvittaisi. Että alkaa jäähtyä ystävyys. Kai mussakin on vika.
Minäkin aika yksin jäisin. Pitäisi vissiin sitten alkaa käymään jossain tilaisuuksissa tai harrastuksissa missä olisi suunnilleen saman ikäluokan ihmisiä mahdollista tavata. Parasta jos löytyisi joku ikäihmisten olohuone jossa voisi pari kertaa viikossa käydä. Ja jostain senioreiden kotimaan bussi retkistä tykkäisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle vaimo ei ole ollut enää vuosiin kaveri. Työt menee kodin ohi heittämällä. Nytkin 7kk tätä vuotta mennyt ja mitään yhteistä ei olla tehty. Korona oli juuri yhtäaikaa ja vaimo ei saanut työkierroksia alas edes lepoon.
No eikö teillä ole siis mitään harrastus/työkavereita edes? Eikö puolison "itsenäisyys" ole terveen suhteen perusta? Saattaisi olla suhteellekin hyvästä olla omia kavereita, edes harrastustuttuja, eikä nuuhata aina saman tyypin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No eikö teillä ole siis mitään harrastus/työkavereita edes? Eikö puolison "itsenäisyys" ole terveen suhteen perusta? Saattaisi olla suhteellekin hyvästä olla omia kavereita, edes harrastustuttuja, eikä nuuhata aina saman tyypin kanssa.
Ei. Harrastan asioita jotka tehdään yksin. Samoin puolison harrastukset ovat pääsääntöisesti tuollaisia. Meitä ei tilanne harmita, joten toivottavasti ei myöskään sinua.
Oo ainakin onnellinen siitä puolisosta, kun se vielä on. On niitäkin, jotka on ihan yksin. Ja ne pärjää, osa hyvin, osa huonommin..
Meidän parisuhteessa molemmat ovat toistemme parhaat ystävät. Emme tarvitse muita ihmisiä joiden kanssa pohdimme onko suhteessamme jotain pielessä, vaan voimme keskustella noista asioista keskenämme. Eroon emme usko, mutta jossain vaiheessa tietenkin käy niin että toinen kuolee ennen toista. Tuo tulee olemaan kova paikka sille, joka jää henkiin, mutta toivottavasti saamme olla yhdessä mahdollisimman pitkään ennen tuota.