Missä asioissa hifistelet?
Monella meistä on jokin harrastus tai mielenkiinnonkohde, johon palaa paljon aikaa ja rahaa, koska vain paras on kyllin hyvää. Tällainen hifistely taitaa olla stereotyyppisesti miehinen ominaisuus, mutta kyllä naisetkin osaavat. Mitä muuta luksuslaukut ovat kuin laukkuhifistelyä?
Tässä omiani.
Kuvaaminen ja kamerat. Kamerat ovat nopeasti edistyvää teknologiaa, ja viimeistään joka toinen vuosi tulee markkinoille malli, jossa on jokin "pakko saada" -ominaisuus. Yleensä pystyn vastustamaan kiusausta päivittää. Objektiivit ovat sen sijaan periaatteessa ikuisia sijoituksia (ellet vaihda linssijärjestelmää), mutta ei niitäkään liikaa voi olla, eihän?
Keittiötarvikkeet, etenkin veitset. Japanilaiset hiiliteräspuukot voivat maksaa satoja euroja. Mutta ovathan ne paitsi loistavia leikkuuinstrumentteja, myös todella kauniita esineitä, joista haluaa (ja joista on pakkokin) pitää hyvää huolta.
Kotiteatteri. Onneksi en ole sellainen kultakorva, jonka on pakko käyttää satoja euroja kaiutinkaapeleihin, mutta jos ei mitään muuta keksi, aina voi päivittää olohuone-PC:n komponentteja ja viritellä videotoistimen koodekkeja.
Tee. Hifistelyn ei tarvitse olla kallista. Tuore uuden sadon sencha maksaa toki bulkkiteetä enemmän, mutta sen valmistaminen onnistuu yksinkertaisin välinein. Ja on hyvää!
Harrastaminen ei ole ilmaista, mutta saahan hyvien tavaroiden käyttämisestä ihan älyttömästi mielihyvää.
Kommentit (61)
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 13:29"]
Millä kameralla tai kameroilla kuvaat, AP? Mikä on hyvä järkkäri?
[/quote]Kuvaan pääasiassa mikro-4/3 -järjestelmän peilittömillä objektiiveilla. Tätä järjestelmää tukevat sekä Panasonic että Olympus, ja (edullisia) linssejä riittää. Pääkamerani on Olympus OM-D E-M5 Mk II, jossa on erinomainen sisäänrakennettu kuvanvakain. Sillä onnistuu käsivaravideokuvaus ja valokuvat jopa 1/4 sekunnin suljinajalla. Minulla on myös alkuperäinen E-M5, mutta vaihdan sen johonkin 4K-videota kuvaavaan kameraan, kunhan hyvä vaihtoehto osuu vastaan.
Kaikissa kameroissa on aina jokin puute, mikä on ihan tarkoitukselista. Valmistajat eivät halua laittaa kaikkia huippuominaisuuksia samaan kameraan, vaikka voisivat sen tehdä, koska se vie myyntiä valmistajan muilta kameroilta. Sony on tässä varmaan pahin. -ap
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 13:35"]
Kahvi, helposti menee pari sataa kuukaudessa.
[/quote]Kuinka paljon kahvia juot? Minunkin kahvini maksaa yli 30 euroa kilolta, mutta pari sataa kuulostaa paljolta. Vai juotko tyyliin karamellilatten ketjukahvilasta joka päivä? -ap
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 13:30"]
On asioita, joissa olen tarkka että pitää ollan tietynlainen, mutta en silti himoitse alan kalleimpia tuotteita, vaan parhaan hinta-laadun löytäminen on tärkeintä. Ja laadussa siis todellinen laatu eikä laatuvaikutelma
[/quote]Nimenomaan. Etenkin luksustuotteissa on paljon aivan älyttömästi hinnoiteltua kamaa.
Lempipaistinpannuni taisi maksaa parikymppiä, ja se tulee kestämään kauemmin kuin minä elän. -ap
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 13:39"][quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 13:35"]
Kahvi, helposti menee pari sataa kuukaudessa.
[/quote]Kuinka paljon kahvia juot? Minunkin kahvini maksaa yli 30 euroa kilolta, mutta pari sataa kuulostaa paljolta. Vai juotko tyyliin karamellilatten ketjukahvilasta joka päivä? -ap
[/quote]
Juon paljon, joskus en syö päivän aikana mitään, vaan juon pelkästään kahvia. Haen töihin mennessä ja sieltä tullessa tietystä kahvilasta minttu- tai vanilijakahvin, maksaa paljon. Sitten kaikki pikakahvit ja kahvinkeitinkahvikin on aika kalliita. Ja niitä menee.
Kaikki. :D
Olen erittäin nautinnonhaluinen henkilö. Minulle ei riitä että tee mitä juon on täydellistä, myös kupin mistä juon pitää olla täydellinen. Minulle ei riitä että tarina on hyvä, kirjan pitää olla kovakantinen, silloin lukunautintoni on täydellinen. Vaatteiden pitää olla juuri tietynlaisia ja asusteet viimeistä piirtoa myöten myös. En voi pitää jotain vaatetta ennen kuin löydän täydellisen korun tai asusteen sen kanssa. Tai olen ihastunut joihinkin korviksiin ja metsästänyt niihin sopivan asukokonaisuuden. Ja auton pitää olla sellainen mistä MINÄ pidän, eivätkä ne minun vaatimukset välttämättä ole samoja kuin jonkun audimiehen munanjatke-vaatimukset. Ja pyyhkeiden pitää olla pehmeitä ja tietyn kokoisia, inhottaa kun joku ostaa lahjaksi väärän kokoisia pyyhteitä kun en kuitenkaan osaa niitä käyttää. Musiikkia haluan kuunnella hyvistä kaiuttimista, niin paljoa minulla ei ole sävelkorvaa että erottaisin tietyn laadun jälkeen eroja mutta joku taso kuitenkin.
Nyt on vuorossa löytää täydellisen ihanat matalat ruokalautaset JOTKA MAHTUVAT TISKIKONEESEEN! Nykyiset ovat ihania mutta en nauti niiltä syömisestä kun ne ovat liian isoja tiskikoneeseen. Tai joku muotoilija voisi ottaa sydämen asiakseen suunnitella nykyisille hankalan mallisille astioille sopivat ritilät tiskikoneisiin.
Ja kyllä, on minulla oikeita isojakin ongelmia. Osaan menee enemmän aikaa kuin rahaa, kierrän ahkerasti kierrätyskeskuksia ja kirpputoreja, mutta sen oikean tullessa vastaan en paljoa hintaa katso.
Niin, ja menin ostamaan yhden japanilaisen keittiöveitsen, oli niin kivan värinen. Valitan Fiskars, olen nauttinut paljon enemmän ruuan laittamisesta tämän uuden veitseni kanssa. Saksien tosin pitää olla Fiskarsin! Mutta taitaa nuo veitset olla uusin hifistelyni jonka tajusin tämän ketjun aloituksen myötä. Ap, linkkaa mitä veitsiä itse suosit!
alkoholilasien ja drinkkitarvikkeiden kanssa kai tulee hifisteltyä, ei tosin hirveästi enää nykyään kun en juo kotosalla kuin viiniä. mutta olen äärettömän tarkka jalallisista laseista, niiden täytyy miellyttää silmää ja kättä täydellisesti, muodon täytyy olla sulava ja siro,lasin erittäin ohutta, jalan ohut ja tasapaksu jne. tulee oikein väristyksiä kun näen niitä kirppareiden mustia viinilasia, paksunevia jalkoja tai nykyää suosittuja vähän kulmikkaita laseja. baareissa ei voi viiniä juoda kun sen saa aina lyhyestä, tanakkajalkaisesta, naarmuuntuneesta "viinilasista" jossa on sentin paksuinen lasi. myös käytännössä kaikissa baareissa käytettävät normidrinkkilasit ovat inhottavia, haluan highball- tai hurrikaanilaseja juomasta riippuen. cocktaileihin olen hommannut kaikki typerät tilpehöörit, joiden tiedän baarimikkona olevan kumminkin lähes aina korvattavissa jollain muulla jota jokaisella keittiöstä jo löytyy (enkä edes muista minä vuonna olisin viimeksi juonut/itselleni niitä tehnyt).
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 13:55"]

[/quote]Hei, tiedätkö sattumalta, mistä saisin ostettua tai tilattua matalajalkaisia coupe-laseja, jotka ovat käytännössä korvanneet perinteiset "Martini-lasit" cocktail-laseina? Siis tuollaisia: http://liquor.s3.amazonaws.com/wp-content/uploads/2011/07/the-brotherhood2.jpg -ap
Salaattiin käytettävät öljyt. Hyvälaatuinen oliiviöljy, pähkinäöljy, avokadoöljy.
Vaatteet kai eniten, en osta mitään h&m:n rättejä. Toinen lievempi on ruoka, en halua miettiä mitä mikin maksaa vaan haluan pystyä ostamaan vaihtelevaa ja laadukasta ruokaa.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 13:55"]
Ja pyyhkeiden pitää olla pehmeitä ja tietyn kokoisia, inhottaa kun joku ostaa lahjaksi väärän kokoisia pyyhteitä kun en kuitenkaan osaa niitä käyttää.
[/quote]Tämä on muuten totta. Monesti kaupassa pyyhkeitä hipelöidessä tulee miettineeksi, minkä kokoisille ja muotoisille ihmisille ne on tehty. Pyyhe on hyvin henkilökohtainen asia, jota on vaikea ostaa toiselle tuntematta toisen mieltymyksiä. Vähän niin kuin tuoksut.
Tuo on hyvä Youtube-kanava, jossa esitellään erilaisia japanilaisia veitsiä: https://www.youtube.com/channel/UCI5S7_A2CKDeSr2UAB-GNcA -ap
Onko jotain, missä AP ei hifistele? :D
Auto,pakko vaihtaa vuoden välein uuteen audiin.
N30
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 14:03"]
Onko jotain, missä AP ei hifistele? :D
[/quote]
Naisissa kyllä kelpaa juuri se kolo, jonka kiinni saan. -ap
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 14:03"]Pyyhe on hyvin henkilökohtainen asia, jota on vaikea ostaa toiselle tuntematta toisen mieltymyksiä.
[/quote]
Niin, sinun mielestäsi. Moni muu ei välitä pätkääkään pyyhkeistä, mutta joku toinen asia, mikä sinulle on yhdentekevä, voi hänelle olla tärkeä.
Ihan turha esittää yleistyksiä siitä, mikä on henkilökohtaisesti tärkeää ja mikä ei.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 14:03"]
Onko jotain, missä AP ei hifistele? :D
[/quote]Kyllä ne asiat vähemmistössä ovat. Hifistely on paitsi elämän suola, myös elämänasenne.
Lapsiin liittyvistä tuotteista (kärryt, kantoliinat, vaippalaukut, lasten pyörät) en tiedä mitään, en myöskään autoista tai omakotiasumisen erikoiskysymyksistä. Mutta jos nämä koskettaisivat elämääni jollakin tavalla, varmaan kiinnostuisin niistäkin.
Monet hifistelevät musiikkia ja audiota laajemmin, mutta minulle riittää häiriötön stereoääni jollakin järjellisellä bitratella. Meillä ei ole olohuoneessa 5.1-äänijärjestelmää enkä ole tilannut Tidalia hävikittömän musiikin kuunteluun. -ap
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 14:03"]
Onko jotain, missä AP ei hifistele? :D
[/quote]
Naisissa kyllä kelpaa juuri se kolo, jonka kiinni saan. -ap
[/quote]Hauskaa. -ap (oikea)
Kengät
Suklaa
Käsilaukut
Meikit ja kosmetiikka
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 13:37"][quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 13:29"]
Millä kameralla tai kameroilla kuvaat, AP? Mikä on hyvä järkkäri?
[/quote]Kuvaan pääasiassa mikro-4/3 -järjestelmän peilittömillä objektiiveilla. Tätä järjestelmää tukevat sekä Panasonic että Olympus, ja (edullisia) linssejä riittää. Pääkamerani on Olympus OM-D E-M5 Mk II, jossa on erinomainen sisäänrakennettu kuvanvakain. Sillä onnistuu käsivaravideokuvaus ja valokuvat jopa 1/4 sekunnin suljinajalla. Minulla on myös alkuperäinen E-M5, mutta vaihdan sen johonkin 4K-videota kuvaavaan kameraan, kunhan hyvä vaihtoehto osuu vastaan.
Kaikissa kameroissa on aina jokin puute, mikä on ihan tarkoitukselista. Valmistajat eivät halua laittaa kaikkia huippuominaisuuksia samaan kameraan, vaikka voisivat sen tehdä, koska se vie myyntiä valmistajan muilta kameroilta. Sony on tässä varmaan pahin. -ap
[/quote]
Aika sohloon tyydyt "hifistelijänä"!
Ei jatkoon.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 14:14"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 14:03"]Pyyhe on hyvin henkilökohtainen asia, jota on vaikea ostaa toiselle tuntematta toisen mieltymyksiä.
[/quote]
Niin, sinun mielestäsi. Moni muu ei välitä pätkääkään pyyhkeistä, mutta joku toinen asia, mikä sinulle on yhdentekevä, voi hänelle olla tärkeä.
Ihan turha esittää yleistyksiä siitä, mikä on henkilökohtaisesti tärkeää ja mikä ei.
[/quote]Sanoin, että pyyhe on henkilökohtainen asia, mikä on totta, ja tarkoitin, että minun on vaikea ostaa muille pyyhkeitä tietämättä heidän mieltymyksiään. Tiedän kyllä, että monille pyyhkeet ovat verraten yhdentekevä asia ja turvallinen idea lahjaksi. Eihän niiden antaminen muuten olisi niin yleistä. -ap
Kahvi, helposti menee pari sataa kuukaudessa.
Matkustelu, tykkään erityisesti Yhdysvalloista, seuraava kohde taitaa olla Philadelphia tai New York.
Vaatteet, kallista jos ostaa laadukasta.