Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään, joka ei ole koskaan rakastanut lastaan/lapsiaan?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on useampi lapsi kaikki yhtä rakkaita ja tärkeitä, mutta viime vuosina olen joutunut jättämään kanssakäymisen yhden lapsen kanssa hänen käytöksensä vuoksi.
Hän on autisminkirjoon kuuluva nuori ja on ollut minulle siitä syystä tärkeä. Lapsena tuli kiusatuksi ja teimme paljon työtä hänen eteensä.
Nyt hän on täysi-ikäinen (kohta 25v) ja vuosivuodelta hänen käytöksensä käy ikävämmäksi.
On kartoittanut käytöksellään ja kielenkäytöllä ympäriltään sisaruksensa. Loukkaa tietoisesti, haukkui ja arvosteli. Ilmeisesti oli veljeään lyönyt?
Meitä vanhempia on myös pahoinpidellyt.
On tehnyt meistä rikosilmoituksia, että olemme häntä lyöneet (oli itse vahingoittanut itseään ja mennyt päivystykseen näyttämään vammojaan)Hän on jättänyt laskujaan ja vuokriaan maksamatta, me vanhemmat olemme maksaneet tuhansia euroja vuokrarästejä, olemme maksaneet ulosottoon päätyneitä maksuja. Olemme antaneet rahaa, ostaneet hänelle vaatteet ja kengät tähän päivään saakka.
Viime kuussa ostin hänelle uuden omena puhelimen (viimeistä mallia olevan)
Olen käynyt siivoamassa hänen kotiaan, pesen pyykit jne.Kaikesta avusta huolimatta hän soittaa tai laittaa tekstiviestejä meille joissa hän huutaa ja haukkuu meidät. Hänen kaveripiirissä nauretaan meille, kun olemme tyhmiä ja vajaita.. emme tue ja auta kuulema tarpeeksi. Kaveripiirin vanhemmat ihmettelevät miksi hän onnettoman tyhmät ihmiset ovat lapsia hankkineet?
Olemme maailman kauheimmat vanhemmat, kun olemme pilanneet hänen elämän. Pakotimme (?) käymään lukion loppuun ja hankkimaan ammatin.
Ammatin, hän on tuhlannut elämästään 3 vuotta opiskeluun joka ei kiinnosta ja hän on velkaantunut opintolainan vuoksi.
Hänellä oli mielessä unelma luoda ura musiikin parissa ja tehdä sitä kautta rahaa ja nyt olemme tuhonneet unelmat.
Ilmeisesti hän nyt olettaa / vaatii, että maksamme hänen opintolainan pois?
En kyllä tiedä mihin on opintolainan laittanut, kun kotoa on tullut rahaa ja olemme elämistä kustantaneet.Häneen minun on pakko tehdä ero, en kestä niitä kymmeniä ja kymmeniä haukkuma viestejä joita sataa viikoittain.
Jätän hänet nyt selviämään omillaan ja katson miten sotkee elämänsä, kun ei selviä laskuistaan eikä arjen asioissa. Mutta pelkään omaa lastani, hänen käytöksensä on käynyt vain vuosi vuodelta kauheammaksi.En vihaa häntä, mutta pidän häntä pelottavana.
Onnittelut, että olet osannut ja uskaltanut tehdä päätöksesi aikuiseksi kasvaneen lapsesi suhteen.
Valintasi on mielestäni ainoa oikea tuossa kohtaa.
Voimia sinulle jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen kommentista 12. Meidän lapsuudenperheessämme yksi sisaruksista on ajautunut myös aivan sivuraiteille. Ollut aivan erilainen kuin muut lapset, vastuuton ja itsekkäästi omaa hyötyä ajava. Mielestäni kumpikaan vanhemmista ei tällaisia ole eikä lapsen vaikeudet ole mielestäni suoraan vanhempien syytä. Kaikille lapsille annettiin sopivasti vastuuta ja muut olimme helposti luottamuksen arvoisia aina, vanhempiimme pystyi myös luottamaan. Aivan hyvä kasvatus. Yksi meistä taas oli itsekkäämpi ja riskihakuisempi ja alkoi hakeutua huonoihin porukoihin teini-ikäisenä. Haali kavereikseen aina sellaisia luuseripeesaajia, nautti kun sai esittää jotain roolia perheensäkin kustannuksella ja sai näiltä vaihtuvilta kavereilta ainan tietynlaista hyväksyntää ja valheisiin perustuvaa ihailua. Valehteli vanhemmille kaikesta ja parhaansa mukaan harhautti ja hyötyi heistä ja sosiaalityöntekijöistäkin. Aina hänestä yritettiin ajatella kuitenkin hyvää, yritettiin auttaa. Lastensuojelukin yritti kaikenlaista auttaa, oli terapeuttia ja kaikenlaista tukea. Ei välittänyt. Elää aivan eri todellisuudessa kuin tässä todellisuudessa. Hänen todellisuudessaan kaikki ovat hänelle syystä tai toisesta velkaa ja kaikki on hänelle oikeutettua. Käyttää nykyään koviakin huumeita, pisimmillään on jaksanut käydä töissä pari kuukautta, nostaa kaikki tuet ja vanhemmat ovat tähän asti yrittäneet tukea raha-asioissa auttamalla vuokranmaksussa ym. kuluissa, maksaneet hänen velkojaan kymmeniätuhansia kun hän käyttää rahansa huoletta mihin huvittaa ja huumeisiin. Mielestäni heidän ei pitäisi enää yhtään rahoittaa häntä koska kaiken ylimääräisen käyttää itseensä ja kamaan, mitta vanhempia pelottaa mitä sitten käy jos eivät maksa. Pahimmillaan manipuloi perhettä todella traumatisoivilla itsemurhayrityksillä, mutta hänet on päästetty pois osastolta jo seuraavina aamuina, joten eivät ammattilaisetkaan pidä niitä uskottavina. Tekee pikkurikoksia, on saanut vain sakkoja. Läheisiä kohtaan on ollut väkivaltainen, minuakin lyönyt lasteni edessä kun en antanut rahaa. En minä sitä ainakaan enää jaksa enkä tahdo pitää mitään yhteyttä. Helpompaa olla ajattelematta sitä enää. Jokin omituinen stressi ja paha olo kuitenkin aina tulee kun jotain hänestä kuulen, jonkinlaista harmitusta ja surua kuitenkin. En kuitenkaan kaipaa enää ollenkaan.
Siltä vain täysin puuttuu päästä joku palikka enkä usko, että ihan lähiaikoina korjaantuu. Aina vastuu vanhemmilla ja vanhempia helposti syytetään. Ei se minusta ole kenenkään syy, ettei tuohon ole vielä parannusta. Todella surullista kyllä.
Kaikki ei ole vanhempien syytä. Eikä ansiota.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on useampi lapsi kaikki yhtä rakkaita ja tärkeitä, mutta viime vuosina olen joutunut jättämään kanssakäymisen yhden lapsen kanssa hänen käytöksensä vuoksi.
Hän on autisminkirjoon kuuluva nuori ja on ollut minulle siitä syystä tärkeä. Lapsena tuli kiusatuksi ja teimme paljon työtä hänen eteensä.
Nyt hän on täysi-ikäinen (kohta 25v) ja vuosivuodelta hänen käytöksensä käy ikävämmäksi.
On kartoittanut käytöksellään ja kielenkäytöllä ympäriltään sisaruksensa. Loukkaa tietoisesti, haukkui ja arvosteli. Ilmeisesti oli veljeään lyönyt?
Meitä vanhempia on myös pahoinpidellyt.
On tehnyt meistä rikosilmoituksia, että olemme häntä lyöneet (oli itse vahingoittanut itseään ja mennyt päivystykseen näyttämään vammojaan)Hän on jättänyt laskujaan ja vuokriaan maksamatta, me vanhemmat olemme maksaneet tuhansia euroja vuokrarästejä, olemme maksaneet ulosottoon päätyneitä maksuja. Olemme antaneet rahaa, ostaneet hänelle vaatteet ja kengät tähän päivään saakka.
Viime kuussa ostin hänelle uuden omena puhelimen (viimeistä mallia olevan)
Olen käynyt siivoamassa hänen kotiaan, pesen pyykit jne.Kaikesta avusta huolimatta hän soittaa tai laittaa tekstiviestejä meille joissa hän huutaa ja haukkuu meidät. Hänen kaveripiirissä nauretaan meille, kun olemme tyhmiä ja vajaita.. emme tue ja auta kuulema tarpeeksi. Kaveripiirin vanhemmat ihmettelevät miksi hän onnettoman tyhmät ihmiset ovat lapsia hankkineet?
Olemme maailman kauheimmat vanhemmat, kun olemme pilanneet hänen elämän. Pakotimme (?) käymään lukion loppuun ja hankkimaan ammatin.
Ammatin, hän on tuhlannut elämästään 3 vuotta opiskeluun joka ei kiinnosta ja hän on velkaantunut opintolainan vuoksi.
Hänellä oli mielessä unelma luoda ura musiikin parissa ja tehdä sitä kautta rahaa ja nyt olemme tuhonneet unelmat.
Ilmeisesti hän nyt olettaa / vaatii, että maksamme hänen opintolainan pois?
En kyllä tiedä mihin on opintolainan laittanut, kun kotoa on tullut rahaa ja olemme elämistä kustantaneet.Häneen minun on pakko tehdä ero, en kestä niitä kymmeniä ja kymmeniä haukkuma viestejä joita sataa viikoittain.
Jätän hänet nyt selviämään omillaan ja katson miten sotkee elämänsä, kun ei selviä laskuistaan eikä arjen asioissa. Mutta pelkään omaa lastani, hänen käytöksensä on käynyt vain vuosi vuodelta kauheammaksi.En vihaa häntä, mutta pidän häntä pelottavana.
Mä en aio pakottaa autismikirjolla olevaa poikaani tekemään yhtään mitään. Epäilen, että omakaan äitini ei minua rakastanut, eikä siinä mitään, mutta olen myös katkera asioista, joissa hän jyräsi yli minun mieleni ilmeisesti vain, koska halusi ajatella ensin itseään, ei lastaan. Se oli hänelle helpompi ratkaisu.
Minä en ainakaan halua, että lapseni voi syyttää minua sellaisesta, mitä ei ole itse halunnut. Kyllä vanhempanakin voi hakeutua koulutyukseen, jos itse huomaa, että siitä olisi hyötyä. Nyt pitää vain jotenkjin kahlata läpi oppivelvollisuusaika, eli vielä 4 vuotta. (18v. saakka).
joku numero aiemmin ketjussa
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on useampi lapsi kaikki yhtä rakkaita ja tärkeitä, mutta viime vuosina olen joutunut jättämään kanssakäymisen yhden lapsen kanssa hänen käytöksensä vuoksi.
Hän on autisminkirjoon kuuluva nuori ja on ollut minulle siitä syystä tärkeä. Lapsena tuli kiusatuksi ja teimme paljon työtä hänen eteensä.
Nyt hän on täysi-ikäinen (kohta 25v) ja vuosivuodelta hänen käytöksensä käy ikävämmäksi.
On kartoittanut käytöksellään ja kielenkäytöllä ympäriltään sisaruksensa. Loukkaa tietoisesti, haukkui ja arvosteli. Ilmeisesti oli veljeään lyönyt?
Meitä vanhempia on myös pahoinpidellyt.
On tehnyt meistä rikosilmoituksia, että olemme häntä lyöneet (oli itse vahingoittanut itseään ja mennyt päivystykseen näyttämään vammojaan)Hän on jättänyt laskujaan ja vuokriaan maksamatta, me vanhemmat olemme maksaneet tuhansia euroja vuokrarästejä, olemme maksaneet ulosottoon päätyneitä maksuja. Olemme antaneet rahaa, ostaneet hänelle vaatteet ja kengät tähän päivään saakka.
Viime kuussa ostin hänelle uuden omena puhelimen (viimeistä mallia olevan)
Olen käynyt siivoamassa hänen kotiaan, pesen pyykit jne.Kaikesta avusta huolimatta hän soittaa tai laittaa tekstiviestejä meille joissa hän huutaa ja haukkuu meidät. Hänen kaveripiirissä nauretaan meille, kun olemme tyhmiä ja vajaita.. emme tue ja auta kuulema tarpeeksi. Kaveripiirin vanhemmat ihmettelevät miksi hän onnettoman tyhmät ihmiset ovat lapsia hankkineet?
Olemme maailman kauheimmat vanhemmat, kun olemme pilanneet hänen elämän. Pakotimme (?) käymään lukion loppuun ja hankkimaan ammatin.
Ammatin, hän on tuhlannut elämästään 3 vuotta opiskeluun joka ei kiinnosta ja hän on velkaantunut opintolainan vuoksi.
Hänellä oli mielessä unelma luoda ura musiikin parissa ja tehdä sitä kautta rahaa ja nyt olemme tuhonneet unelmat.
Ilmeisesti hän nyt olettaa / vaatii, että maksamme hänen opintolainan pois?
En kyllä tiedä mihin on opintolainan laittanut, kun kotoa on tullut rahaa ja olemme elämistä kustantaneet.Häneen minun on pakko tehdä ero, en kestä niitä kymmeniä ja kymmeniä haukkuma viestejä joita sataa viikoittain.
Jätän hänet nyt selviämään omillaan ja katson miten sotkee elämänsä, kun ei selviä laskuistaan eikä arjen asioissa. Mutta pelkään omaa lastani, hänen käytöksensä on käynyt vain vuosi vuodelta kauheammaksi.En vihaa häntä, mutta pidän häntä pelottavana.
Voisi myös sanoa, että lapsen pakottaminen on ollut virhe, en tajua, miten joku ei tyässä sosiaaliturvan luvatussa maassa anna lapsensa haluta musiikkiuraa, vaikka siitä ei koskaan tulisi mitään? Autististen lasten voi olla todella vaikeaa sopeutua normaaliin työelämään ja se on työelämän vika, ei heidän.
Siksi en aio pakottaa omaa lastani orjaksi kellekään riistotyön antajalle, tehkööt, mitä itse haluaa. Miksi autistisen ihmisen pitäisi kyetä elättämään itsensä? Ei kaikilla oloe mitään kunnianhimoa, eikä heitä haittaa olla omissa oloissan, kunhan saavat tehdä sellaista, mistä pitävät. Ja vaikka olisi elämässä myös ikäviäkin osioita (hirveän vähän rahaa ja mihinkään kuulumattomuuden tunnetta tms) se voi monista olla paljon parempaa, kuin epäonnistumisen tunteet työelämässä, stressi, joka siihen kuuluu, alistumisen tunne, jos on pääötä, mutta joutuu silti ihan p*skaan duunuun älykä.äpiöiden keskelle, koska ei suoriudu vaativista käytännön asioista jne.
Hän on vihainen, koska ette itse myönnä, että olette ajatelleet yhteiskuntaa sen arvoja tärkeämpinä, kuin hänen tunteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on useampi lapsi kaikki yhtä rakkaita ja tärkeitä, mutta viime vuosina olen joutunut jättämään kanssakäymisen yhden lapsen kanssa hänen käytöksensä vuoksi.
Hän on autisminkirjoon kuuluva nuori ja on ollut minulle siitä syystä tärkeä. Lapsena tuli kiusatuksi ja teimme paljon työtä hänen eteensä.
Nyt hän on täysi-ikäinen (kohta 25v) ja vuosivuodelta hänen käytöksensä käy ikävämmäksi.
On kartoittanut käytöksellään ja kielenkäytöllä ympäriltään sisaruksensa. Loukkaa tietoisesti, haukkui ja arvosteli. Ilmeisesti oli veljeään lyönyt?
Meitä vanhempia on myös pahoinpidellyt.
On tehnyt meistä rikosilmoituksia, että olemme häntä lyöneet (oli itse vahingoittanut itseään ja mennyt päivystykseen näyttämään vammojaan)Hän on jättänyt laskujaan ja vuokriaan maksamatta, me vanhemmat olemme maksaneet tuhansia euroja vuokrarästejä, olemme maksaneet ulosottoon päätyneitä maksuja. Olemme antaneet rahaa, ostaneet hänelle vaatteet ja kengät tähän päivään saakka.
Viime kuussa ostin hänelle uuden omena puhelimen (viimeistä mallia olevan)
Olen käynyt siivoamassa hänen kotiaan, pesen pyykit jne.Kaikesta avusta huolimatta hän soittaa tai laittaa tekstiviestejä meille joissa hän huutaa ja haukkuu meidät. Hänen kaveripiirissä nauretaan meille, kun olemme tyhmiä ja vajaita.. emme tue ja auta kuulema tarpeeksi. Kaveripiirin vanhemmat ihmettelevät miksi hän onnettoman tyhmät ihmiset ovat lapsia hankkineet?
Olemme maailman kauheimmat vanhemmat, kun olemme pilanneet hänen elämän. Pakotimme (?) käymään lukion loppuun ja hankkimaan ammatin.
Ammatin, hän on tuhlannut elämästään 3 vuotta opiskeluun joka ei kiinnosta ja hän on velkaantunut opintolainan vuoksi.
Hänellä oli mielessä unelma luoda ura musiikin parissa ja tehdä sitä kautta rahaa ja nyt olemme tuhonneet unelmat.
Ilmeisesti hän nyt olettaa / vaatii, että maksamme hänen opintolainan pois?
En kyllä tiedä mihin on opintolainan laittanut, kun kotoa on tullut rahaa ja olemme elämistä kustantaneet.Häneen minun on pakko tehdä ero, en kestä niitä kymmeniä ja kymmeniä haukkuma viestejä joita sataa viikoittain.
Jätän hänet nyt selviämään omillaan ja katson miten sotkee elämänsä, kun ei selviä laskuistaan eikä arjen asioissa. Mutta pelkään omaa lastani, hänen käytöksensä on käynyt vain vuosi vuodelta kauheammaksi.En vihaa häntä, mutta pidän häntä pelottavana.
Voisi myös sanoa, että lapsen pakottaminen on ollut virhe, en tajua, miten joku ei tyässä sosiaaliturvan luvatussa maassa anna lapsensa haluta musiikkiuraa, vaikka siitä ei koskaan tulisi mitään? Autististen lasten voi olla todella vaikeaa sopeutua normaaliin työelämään ja se on työelämän vika, ei heidän.
Siksi en aio pakottaa omaa lastani orjaksi kellekään riistotyön antajalle, tehkööt, mitä itse haluaa. Miksi autistisen ihmisen pitäisi kyetä elättämään itsensä? Ei kaikilla oloe mitään kunnianhimoa, eikä heitä haittaa olla omissa oloissan, kunhan saavat tehdä sellaista, mistä pitävät. Ja vaikka olisi elämässä myös ikäviäkin osioita (hirveän vähän rahaa ja mihinkään kuulumattomuuden tunnetta tms) se voi monista olla paljon parempaa, kuin epäonnistumisen tunteet työelämässä, stressi, joka siihen kuuluu, alistumisen tunne, jos on pääötä, mutta joutuu silti ihan p*skaan duunuun älykä.äpiöiden keskelle, koska ei suoriudu vaativista käytännön asioista jne.
Hän on vihainen, koska ette itse myönnä, että olette ajatelleet yhteiskuntaa sen arvoja tärkeämpinä, kuin hänen tunteitaan.
Vaikka ylläoleva olisikin pakottanut lapsensa toimimaan tietyllä tavalla, ei se oikeuta lapsen käytöstä.
Eri
Vierailija kirjoitti:
On. Väkivaltainen, tuhoamisvimmainen erityislapsi joka ei ole edes hymyillyt koskaan. Tilanteeseen ei ole tulossa muutosta. Antaisin pois jos joku vain huolisi.
Ei olisi laitoshoidon mahdollisuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisko rakkaudelle lastansa kohtaan olla ihan biologinen peruste?
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on useampi lapsi kaikki yhtä rakkaita ja tärkeitä, mutta viime vuosina olen joutunut jättämään kanssakäymisen yhden lapsen kanssa hänen käytöksensä vuoksi.
Hän on autisminkirjoon kuuluva nuori ja on ollut minulle siitä syystä tärkeä. Lapsena tuli kiusatuksi ja teimme paljon työtä hänen eteensä.
Nyt hän on täysi-ikäinen (kohta 25v) ja vuosivuodelta hänen käytöksensä käy ikävämmäksi.
On kartoittanut käytöksellään ja kielenkäytöllä ympäriltään sisaruksensa. Loukkaa tietoisesti, haukkui ja arvosteli. Ilmeisesti oli veljeään lyönyt?
Meitä vanhempia on myös pahoinpidellyt.
On tehnyt meistä rikosilmoituksia, että olemme häntä lyöneet (oli itse vahingoittanut itseään ja mennyt päivystykseen näyttämään vammojaan)Hän on jättänyt laskujaan ja vuokriaan maksamatta, me vanhemmat olemme maksaneet tuhansia euroja vuokrarästejä, olemme maksaneet ulosottoon päätyneitä maksuja. Olemme antaneet rahaa, ostaneet hänelle vaatteet ja kengät tähän päivään saakka.
Viime kuussa ostin hänelle uuden omena puhelimen (viimeistä mallia olevan)
Olen käynyt siivoamassa hänen kotiaan, pesen pyykit jne.Kaikesta avusta huolimatta hän soittaa tai laittaa tekstiviestejä meille joissa hän huutaa ja haukkuu meidät. Hänen kaveripiirissä nauretaan meille, kun olemme tyhmiä ja vajaita.. emme tue ja auta kuulema tarpeeksi. Kaveripiirin vanhemmat ihmettelevät miksi hän onnettoman tyhmät ihmiset ovat lapsia hankkineet?
Olemme maailman kauheimmat vanhemmat, kun olemme pilanneet hänen elämän. Pakotimme (?) käymään lukion loppuun ja hankkimaan ammatin.
Ammatin, hän on tuhlannut elämästään 3 vuotta opiskeluun joka ei kiinnosta ja hän on velkaantunut opintolainan vuoksi.
Hänellä oli mielessä unelma luoda ura musiikin parissa ja tehdä sitä kautta rahaa ja nyt olemme tuhonneet unelmat.
Ilmeisesti hän nyt olettaa / vaatii, että maksamme hänen opintolainan pois?
En kyllä tiedä mihin on opintolainan laittanut, kun kotoa on tullut rahaa ja olemme elämistä kustantaneet.Häneen minun on pakko tehdä ero, en kestä niitä kymmeniä ja kymmeniä haukkuma viestejä joita sataa viikoittain.
Jätän hänet nyt selviämään omillaan ja katson miten sotkee elämänsä, kun ei selviä laskuistaan eikä arjen asioissa. Mutta pelkään omaa lastani, hänen käytöksensä on käynyt vain vuosi vuodelta kauheammaksi.En vihaa häntä, mutta pidän häntä
pelottavana.
Voimia sinulle tosi paljon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tuon yhden lapsen mahdollisuudet alkaa muusikoksi ja toteuttaa unelmiaan olisivat jonkun lukion tai ammattikoulun käynnistä kiinni? Oliko koulu hänelle niin haastavaa, ettei aikaa jäänyt mihinkään muuhun? Ja jos koulut on käyty miten se juna nyt jo parikymppisenä on mennyt?
Ei mielestäni nyt oikein selitä sitä miksi vanhempien pitäisi maksaa kaikki ja heitä olisi sopivaa solvata loppu elämä. Kannattaisi mieluummin vaikka tehdä sitä musiikkia.
T. Muusikon vaimo
Itse olen jotenkin aina tiennyt että mua ei rakasteta. Aikuisena diagnosoitiin adhd. Olin ihan mahdoton lapsi, hyvä koulussa mutta kotona huusin ja riehuin ja esim. perhejuhlissa itkin pöydän alla. Olin hirveä pettymys vanhemmilleni, ikinä mulle ei olla sanottu että mua rakastetaan. Ruokittu ja vaatetettu on mitta ei rakastettu.
Terapiassa opin hyväksymään asian, rakkaus nimenomaan on sanoja, ei tekoja. Jos ihminen rakastaa, hän kyllä sanoo sen. Omille lapsilleni tulen sitten sanomaan päivittäin rakastavani heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen jotenkin aina tiennyt että mua ei rakasteta. Aikuisena diagnosoitiin adhd. Olin ihan mahdoton lapsi, hyvä koulussa mutta kotona huusin ja riehuin ja esim. perhejuhlissa itkin pöydän alla. Olin hirveä pettymys vanhemmilleni, ikinä mulle ei olla sanottu että mua rakastetaan. Ruokittu ja vaatetettu on mitta ei rakastettu.
Terapiassa opin hyväksymään asian, rakkaus nimenomaan on sanoja, ei tekoja. Jos ihminen rakastaa, hän kyllä sanoo sen. Omille lapsilleni tulen sitten sanomaan päivittäin rakastavani heitä.
Mitä neuvoisit heille, joilla on samanlaisia lapsia kuin sinä olit?
Siis konkreettisia neuvoja, ei mitään abstrakeja ”heitä pitää kuitenkin rakastaa”.
Vierailija kirjoitti:
Minä.
Lapseni on autismin kirjolla, ei tarvi enempää varmaan selittää...
Outoa tuollainen. Minä rakastan autismin kirjolla olevia lapsiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei ole vanhempien syytä. Eikä ansiota.
Loppujenlopuksi ne vanhemmat ovat ne lapset tähän maailmaan hommanneet, ne ihanat ja ne kamalat.
Vierailija kirjoitti:
Voisko rakkaudelle lastansa kohtaan olla ihan biologinen peruste?
Hormonit ja "pakko" koska se on sun lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei ole vanhempien syytä. Eikä ansiota.
Loppujenlopuksi ne vanhemmat ovat ne lapset tähän maailmaan hommanneet, ne ihanat ja ne kamalat.
Juu, mutta vaikka olisi kuinka hyvä, niin lopputulos ei ole taattu.
Eikä kenenkään kannattaisi kiillottaa omaa sädekehäänsä, jos lapsi on mallioppilas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei ole vanhempien syytä. Eikä ansiota.
Loppujenlopuksi ne vanhemmat ovat ne lapset tähän maailmaan hommanneet, ne ihanat ja ne kamalat.
Juu, mutta vaikka olisi kuinka hyvä, niin lopputulos ei ole taattu.
Eikä kenenkään kannattaisi kiillottaa omaa sädekehäänsä, jos lapsi on mallioppilas.
Hän kiillottaa omaa sädekehäänsä kun ei ole hommannut lapsia tähän maailmaan ja kaikesta pãskasta, mitä ikinä itse tekee, aikoo syyttää ikuisesti äitiään ja isäänsä koska he hänet hommasivat. Mikä oikeastaan onkin isoäitien ja -isien syytä ja se taas isoisoäitien ja -isien. Mutta enimmäkseen äidin ja muiden äitien koska äidilleen ja muille naisille hän on kaikista katkerin.
Täällä yksi. En rakasta lastani. Hän on aina ollut hyvin manipuloiva, valehtelee ja pyörittää aina jotain peliä. Nyt aikuisena hän käyttää huumeita, juopottelee, ei saa käytyä koulussa. Hän käy päälle, puhuu tosi rumasti ja lähettelee inhottavia viestejä. Kuitenkin vaikka en rakasta häntä, ne viestit viiltää sydäntä kuin veitsellä leikaten.
Emme ole enää tekemisissä.
Rakastin lastani enemmän kuin mitään. Minulla oli ihana poika, josta pidin huolta niin hyvin kuin osasin. Sitten tuli sairaudet, huumeet, mielenterveysongelmat, rikokset, arvaamattomuus, väkivaltaisuus. Edelleen kuolisin hänen puolestaan ja tekisin mitä vain, jotta hänen tilanteensa kohenisi. Mutta rakkaus ei enää ole samanlaista. En enää pidä hänestä, en ikävöi. Paitsi tietenkin sitä lasta, joka hän joskus oli. En olisi ikinä voinut kuvitella että meille käy näin.
Minä en tiedä, rakastanko toista lastani. Aikuinen jo. Hän on todella arvaamaton, ei pidä lupauksiaan ja manipuloi. Hän ei itse tunnu välittävän kenestäkään. Sanoo itsekin, että valehtelu on ok, ei ole mitään väliä, paljon toisille valehtelee, jos saa sen, mitä haluaa.
Lapsena hän saattoi käydä päälle. Koskaan ei tiennyt, sopiiko joku asia hänelle vai ei, eikä sitte. tiennyt, miten reagoi.
Pakko ollut ottaa häneen etäisyyttä ja ajatella, että aikuinen kantaa vastuun itsestään. Ja kun etäisyyttä ottaa, on se myös emotionaalista etäisyyttä. Hän ei enää oikein tunnu edes omalta lapselta.
Olen häneen yhteydessä silloin, kun hänelle itselleen sopii. Eli hän haluaa minulta jotain. Silloin kyllä autan. Jos minä otan häneen yhteyttä, eikä häntä se kiinnosta, saattaa hän vain lyödä luurin korvaan.
Veljensä on sitten ihan toisenlainen. Kohtelias, ystävällinen, toiset huomioiva. Helppoa sellaista lasta on rakastaa.