Mitä ihmettä teen haisevan 8. luokkalaisen kanssa?
Kyse tytöstä, joka ei huolehdi hygieniastaan.
Pienestä saakka käyty säännöllisesti suihkussa, mä käyn joka päivä ja jo ala-asteella alkoi kamala tappelu pesulla käynnistä.
Kesällä en jaksanut tapella ja tyttö oli 6 päivää käymättä pesulla ennen kuin menetin hermoni ja käskin pesemään itsensä.
Eilen oli koulussa liikkaa ja väitti kivenkovaan käyneensä kotona suihkussa. Aamun hajusta päätellen, ei käynyt.
Mikään ei auta. Ei se, että mä sanon hänen haisevan, ei omat haisevat vaatteet, ei se että joku muu sanoo hänen haisevan.
Olen myös kokeillut arestia ja takavarikoinut tavaroita, poistanut viikkorahan jne. Mikään ei auta.
En ymmärrä tuollaista. Mä en ikinämaailmassa kehtaisi mennä haisevana ihmisten ilmoille, jos on mahdollisuus pesuunkin.
Tyttö tällää naamansa, laittaa hienot vaatteet ja hiuksensa eikä viitsi käydä pesulla...!!!
Kommentit (91)
HM.. Voisiko syynä olla muuttunut vartalo? Tuli mieleen, että itselläni tuntui inhottavalta tyttönä nähdä naisellisemmaksi muuttunut vartalo ja suihkussa kun sitä joutui puunaamaan, niin pahaa teki. Plus suihkuun menin aina vaatteet päällä. En halunnut edes siskoni ja äitini näkevän itseäni alasti.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:55"]

[/quote]
WTF? :D
Kukaanko ei ollenkaan ihmetellyt?
Onko suihkuhuoneen ovessa lukko? Jos ei, hommaa lukko.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:55"]
Mene hoitoon... En minäkään kävisi suihkussa JOS JOKU PAKOTTAISI SIIHEN... Tyttö kapinoi sinua vastaan, koska olet narsistinen, alistava käskyttäjä. Olet riistänyt tytöltä VAPAUDEN hygieniaan. Ja tehnyt myös hygienisuudesta asian, josta SINÄ päätät, eikä tytöllä ole minkäänlaista itsemääräämisoikeutta. Jos minä olisin tyttösi niin olisin jo aika päivää sitten roikkumassa narun jatkeena tai vaihtoehtoisesti sinä olisit metsässä, 3metrin syvyydessä, jätesäkissä, paloiteltuna, moottorisahalla.
[/quote]
Johan on kireää. Käyt itse suihkussa kerran kuukaudessa vai mikä oli?
Mä ostin viimeksi hänen valikoimat Tigin hiustenpesuaineet juuri sen takia, että suihkussa olisi kivempi käydä.
Kuten kirjoitin, ihan pienestä saakka käyty suihkussa ja kun hiki alkoi haisemaan, niin ostettiin heti dödö minkä hän itse valikoi ja aina kannustettu käymään säännöllisesti suihkussa ja näytetty itse esimerkkiä. En oikein tiedä miten on toiminnanohjaus voinut mennä pieleen.
Olen myös kokeillut lahjomista, ei auttanut kuin hetkeksi.
Olen myös koittanut olla välittämättä hänen pesemättämyydestään, sekään ei auttanut.
Itse muistan omasta nuoruudesta ettei kukaan koskaan halunnut edes olla hajupommien lähellä ja mietin minkälaista kohtelua tyttö mahtaakaan saada koulussa.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:38"]Mä aloitin jo 10 v tytön kanssa pesulle käskytyksen. Hommasin suihkugeelin, dödön apteekista, kasvojen pesuaineen jne. Ajattelin että tulee rutiiniksi. Eikö auta, jos houkuttelet ostoksille?? Jos saa valita jotain suihkutuotteita, meikkejä jne palkinnoksi kun hoitaa itseään? Monelle nuo on niin tärkeitä juttuja. Mulla oli lapsuudessa samanlainen kaveri. Muuten laittoi itseään mutta haisi todella pahalle. Kun tuli käymään niin koko asunto haisi. Tosi kiusallista! Olisiko joku puhelin tms uusi vempain hyvä houkutin? Saa sen kun esim. kuukauden noudattaa sääntöjä?
[/quote]
Hei nyt on kyse 14-vuotiaasta. Ei 10. Palkinto kun käy pesulla? Voi jestas. Minä sanoisin, että jos ei käy pesulla ja saastuttaa hajullaan muut perheenjäsenet, saa painua pihalle haisemaan. Saisi ihan itse valita.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:58"][quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:55"]
HM.. Voisiko syynä olla muuttunut vartalo? Tuli mieleen, että itselläni tuntui inhottavalta tyttönä nähdä naisellisemmaksi muuttunut vartalo ja suihkussa kun sitä joutui puunaamaan, niin pahaa teki. Plus suihkuun menin aina vaatteet päällä. En halunnut edes siskoni ja äitini näkevän itseäni alasti.
[/quote]
WTF? :D
Kukaanko ei ollenkaan ihmetellyt?
[/quote]
Siis suihkuhuoneeseen menin vaatteet päällä ja vasta siellä riisuin, enkä omassa huoneessa. Ja suihkusta tullessa pyyhe tiukasti kiinni, ettei kukaan vain olisi nähnyt. Häpesin vartaloani nuorena.
Mitäpä jos alat kokeilla porkkanalla kepin sijaan. Palkitse, kehu ja kannusta. Yritä keskustella tytön kanssa, ei moittivana sävyyn vana vähän kuulumisia kysellen miksi kokee peseytymisen epämukavaksi. Onko se kehon muutokset vai mikä? Tarvittaessa ohjaat terkkarin luo keskustelemaan.
Tehkää yhdessä systeemi että esim. viikon verran huolehtiin pesuista ja saa palkkion, kahden viikon ja kuukauden jälkeen jne. Niin kauan että asiana tulee rytmi ja tapa ja tottumus.
tsemppiä. t. yhen haisulierityisen äiti
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:46"]
Meillä on jokaisella kolmella tytöllä ollut murtosiän alussa vaihe, etteivät halua mennä pesulle. Meillä kyllä aikaisemmin, jossain kuudennen luokan paikkeilla.
[/quote] ei ole ikinä ollut sellaista vaihetta ettei halua pestä, pojilla saattaa olla sellainen vaihe
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:54"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:46"]
Sanoisin varmaan ihan suoraan, että tyttö haisee ja että kukaan ei tykkää haisuleista. Koulukaverit alkavat kiusata ja vältellä haisulia, lisäksi kodin ilmapiiri (...) ja muiden perheenjäsenten viihtyvyys huonontuu, koska tyttö haisee. Ei koko perheen tarvitse kärsiä yhden laiskan haisulin takia.
Sitten varmaan siirtyisin ottamaan viikkorahoja, kännykkää yms. pois, jos ei vieläkään auttaisi. Niin ja meikit ja hiustuotteet ym. takavarikoisin myös, jos niitä ei laiteta puhtaalle naamalle/tukkaan. Ehkä tämä voisi toimia. Mutta kyllä vanhemmilla pitäisi olla sellainen auktoriteettiasema, että pelkkä suihkuun käskeminen ja puhuminen riittäisi. En myöskään pesisi tytön vaatteita, koska haisulin päälle on ihan turha pukea puhtaita vaatteita.
[/quote]
Ja tällä saadaan psyykkisesti ehjiä ja terveitä nuoria ihmisiä...
Keskustele mielummin, älä mollaa. Kokeile palkintoja, niiden eteen haluaa tehdä enemmän kuin rangaistusten välttämiseksi.
[/quote]
Ainahan niitä traumoja jostain syntyy. Toivon mukaan tyttö osaa kiittää vanhempiaan myöhemmin, kun on aikuistunut ja päässyt teiniangsteista eroon. Hyssyttely ei nyt vain toimi.
Tuollaisesta asiasta ei pitäisi joutua vääntämään noin paljon. Mieluummin keskustelen ja neuvottelen jostain vähän monimutkaisemmista asioista, mutta peseytyminen on sellainen perustoiminto, joka pitää oppia jo nuorena vanhemmilta, eikä siitä neuvotella.
Etenkin teinit haisevat hormonien takia hyvin helposti ja vahvasti. Aikuisena tyttö voi sitten itse tehdä omat päätöksensä, ja jos hän haluaa olla haisuli, niin sitä vain. Mutta teineillä ei vielä järki pelaa samalla tavalla kuin aikuisilla, eikä heillä ole muutenkaan kokemusta elämästä, joten heitä pitää ohjata.
Ja tuo tosiaan vaikuttaa muidenkin viihtyvyyteen ja elämänlaatuun, joten kyseessä ei ole enää tytön oma asia. Kamalaa, jos omassa kodissa joutuisi kestämään päivästä toiseen muiden hajuhaittoja. Tuo meikkien takavarikoiminen voisi oikeasti olla aika hyvä uhkaus. Eihän kosmetiikkaa ole tarkoitus laittaa likaiselle naamalle, hyi että. Ihan looginen vetohan tuo olisi ja voisi toimiakin pinnalliseen nuoreen.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:59"][quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:55"]
Mene hoitoon... En minäkään kävisi suihkussa JOS JOKU PAKOTTAISI SIIHEN... Tyttö kapinoi sinua vastaan, koska olet narsistinen, alistava käskyttäjä. Olet riistänyt tytöltä VAPAUDEN hygieniaan. Ja tehnyt myös hygienisuudesta asian, josta SINÄ päätät, eikä tytöllä ole minkäänlaista itsemääräämisoikeutta. Jos minä olisin tyttösi niin olisin jo aika päivää sitten roikkumassa narun jatkeena tai vaihtoehtoisesti sinä olisit metsässä, 3metrin syvyydessä, jätesäkissä, paloiteltuna, moottorisahalla.
[/quote]
Johan on kireää. Käyt itse suihkussa kerran kuukaudessa vai mikä oli?
[/quote]
Niin varmasti jos joku urpo olis kokoajan kyttäämässä, että käynkö vai enkö peseytymässä.
Onneksi näin ei ole ja voin aivan omin ehdoin käydä vapaasti suihkussa niin usein kuin on tarpeen.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:55"]Mene hoitoon... En minäkään kävisi suihkussa JOS JOKU PAKOTTAISI SIIHEN... Tyttö kapinoi sinua vastaan, koska olet narsistinen, alistava käskyttäjä. Olet riistänyt tytöltä VAPAUDEN hygieniaan. Ja tehnyt myös hygienisuudesta asian, josta SINÄ päätät, eikä tytöllä ole minkäänlaista itsemääräämisoikeutta. Jos minä olisin tyttösi niin olisin jo aika päivää sitten roikkumassa narun jatkeena tai vaihtoehtoisesti sinä olisit metsässä, 3metrin syvyydessä, jätesäkissä, paloiteltuna, moottorisahalla.
[/quote]
Ihan tosiko? Sä tappaisit itsesi tai äitisi sen takia, kun sua yritetään saada käymään suihkussa kerran päivässä, vähintään joka toinen päivä?
Et osaa yhtään ajatella, että itsensä peseminen kuuluu normaaliin elämään? Ei sen takia tarvitse alkaa hirttäytymään.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 09:02"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:58"][quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:55"] HM.. Voisiko syynä olla muuttunut vartalo? Tuli mieleen, että itselläni tuntui inhottavalta tyttönä nähdä naisellisemmaksi muuttunut vartalo ja suihkussa kun sitä joutui puunaamaan, niin pahaa teki. Plus suihkuun menin aina vaatteet päällä. En halunnut edes siskoni ja äitini näkevän itseäni alasti. [/quote] WTF? :D Kukaanko ei ollenkaan ihmetellyt? [/quote] Siis suihkuhuoneeseen menin vaatteet päällä ja vasta siellä riisuin, enkä omassa huoneessa. Ja suihkusta tullessa pyyhe tiukasti kiinni, ettei kukaan vain olisi nähnyt. Häpesin vartaloani nuorena.
[/quote]
Ai no sitten.
Ymmärsin, että olet ollut ihan suihkussa veden alla farkut jalassa ja neulepaita päällä, siksi vähän ihmettelin :D
Siis kuinka tyhmiä te "äidit" olette jotka kirjottelette täällä???
Luulisi nyt jokaisen tajuavan mikä noidankehä siitä syntyy kun joku vahtaa ja pitää kirjaa toisen ihmisen peseytymisestä.
Esimerkki: katsot huonettasi, se on pölyinen. Päätät, että imuroit sen tänään. Hetken päästä joku tulee sanomaan, että imuroi huoneesi. Et halua enää imuroida huonettasi, koska joku KÄSKI tehdä niin...
Meillä oli sama tilanne. Mikään ei auttanut. Kunnes sitten luokkakaverit olivat päättäneet joukolla puhua hänelle.asiasta. se auttoi välittömästi ja tuli täyskäännös.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 09:04"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:59"][quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:55"] Mene hoitoon... En minäkään kävisi suihkussa JOS JOKU PAKOTTAISI SIIHEN... Tyttö kapinoi sinua vastaan, koska olet narsistinen, alistava käskyttäjä. Olet riistänyt tytöltä VAPAUDEN hygieniaan. Ja tehnyt myös hygienisuudesta asian, josta SINÄ päätät, eikä tytöllä ole minkäänlaista itsemääräämisoikeutta. Jos minä olisin tyttösi niin olisin jo aika päivää sitten roikkumassa narun jatkeena tai vaihtoehtoisesti sinä olisit metsässä, 3metrin syvyydessä, jätesäkissä, paloiteltuna, moottorisahalla. [/quote] Johan on kireää. Käyt itse suihkussa kerran kuukaudessa vai mikä oli? [/quote] Niin varmasti jos joku urpo olis kokoajan kyttäämässä, että käynkö vai enkö peseytymässä. Onneksi näin ei ole ja voin aivan omin ehdoin käydä vapaasti suihkussa niin usein kuin on tarpeen.
[/quote]
No ilmeisesti ap:n tyttö ei tajua käydä silloin kun on tarpeen, mikäli haisee pahalta.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 09:04"][quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:55"]Mene hoitoon... En minäkään kävisi suihkussa JOS JOKU PAKOTTAISI SIIHEN... Tyttö kapinoi sinua vastaan, koska olet narsistinen, alistava käskyttäjä. Olet riistänyt tytöltä VAPAUDEN hygieniaan. Ja tehnyt myös hygienisuudesta asian, josta SINÄ päätät, eikä tytöllä ole minkäänlaista itsemääräämisoikeutta. Jos minä olisin tyttösi niin olisin jo aika päivää sitten roikkumassa narun jatkeena tai vaihtoehtoisesti sinä olisit metsässä, 3metrin syvyydessä, jätesäkissä, paloiteltuna, moottorisahalla.
[/quote]
Ihan tosiko? Sä tappaisit itsesi tai äitisi sen takia, kun sua yritetään saada käymään suihkussa kerran päivässä, vähintään joka toinen päivä?
Et osaa yhtään ajatella, että itsensä peseminen kuuluu normaaliin elämään? Ei sen takia tarvitse alkaa hirttäytymään.
[/quote]
Niin, nimenomaan se on NORMAALI ELÄMÄÄ. Se EI OLE normaalia, että joku PAKOTTAA sinut tekemään niin. Tapauksessahan äiti on selvästi mieleltään sairas. Ja yrittää tuhota lapsensa itsetunnon ja identiteetin täysin.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 09:07"]
Siis kuinka tyhmiä te "äidit" olette jotka kirjottelette täällä??? Luulisi nyt jokaisen tajuavan mikä noidankehä siitä syntyy kun joku vahtaa ja pitää kirjaa toisen ihmisen peseytymisestä. Esimerkki: katsot huonettasi, se on pölyinen. Päätät, että imuroit sen tänään. Hetken päästä joku tulee sanomaan, että imuroi huoneesi. Et halua enää imuroida huonettasi, koska joku KÄSKI tehdä niin...
[/quote]
Ahaa, kannatat siis vapaata kasvatusta?
Ei se vaan oikein toimi niin, ettei lasta joutuisi koskaan käskemään. Tietty jos on todella omatoiminen, niin sitten, mutta kyllä laiskempaa teiniä pitää välillä patistella. Karhunpalvelus siinä tehdään, jos ei koskaan vaadita mitään.