Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
onko pääni sekaisin?
12.08.2015 |
En halua tavata ketään. Ajantaju on aivan sekaisin. On vaikea muistaa mitään, enkä oikein hahmota, mikä tapahtui milloinkin. Eilen (muistaakseni) istuin ulkona paikoillani vähintään kaksi tuntia samaan suuntaan tuijottaen. En tajunnut ajan kulua, enkä olisi malttanut lähteä, kun katsoin lopulta kelloa. Jalat puutui kun en vaihtanut asentoa. Muutenkin jämähdän vaan usein jonnekin pitkiksi ajoiksi. Ikäänkuin unohdan itseni. En tunne yksinäisyyttä tai pitkästy. Näen jatkuvasti ikäänkuin unta hereillä, elän pääni sisällä. Käyn eläviä keskusteluja päässäni.
Ihmiset ovat jo parin kuukauden ajan koittaneet olla yhteyksissä, mutta en pysty. En jaksa. Haluan olla yksin. Ihmiset vaan loukkaavat jostain tai odottavat palveluksia. Lisäksi kimppuuni käytiin jonkin aikaa sitten. En edes pelkää. Liikun vaan, jotta selviäisin taas, jos se toistuu. Nostelen painoja ja hölkkään.
Mulla ei ole paha, eikä hyväkään olo. Ei oikein ole muuta oloa kuin pysähtyneisyys. Jos tapaan ihmisiä, pystyn esittämään normaalia sen parin tunnin ajan. En jaksa ketään. En halua olla kenenkään lähellä. Ulkona tuntuu pahalta ohittaa ihmisiä kävelytiellä. Se vain tuntuu vaivalloiselta, ei paniikkiselta. Katseet tuntuu pahalta, raivostuttavalta. Välillä olen todella vihainen ilman näkyvää syytä. Muita tunteita ei oikein ole.
En näe harhoja. Mä olen koko ikäni nähnyt kaikenlaista, mutta nyt en näe mitään. Olen vaan turta. Mitä hittoa mulle tapahtuu?
Kommentit (34)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan.
[/quote]
Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa.
Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus.
AP
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:27"]Traumareaktio tuo on. Dissosiaatiota ja ns shokkitila. Kannattaa kuvata tarkkaan kaikki psykologille mitä tännekin kirjoitit, kirjoita vaikka paperille.
[/quote]
Mulla on diagnosoitu dissosiaatiohäiriö. On vain vaikea erottaa, mikä on sitä, ja mikä ei. Mun tietämys asiasta perustuu lähinnä omiin tutkimuksiin. Nyt kun muistelen, niin pahimpina kausina harhat on aina kadonneet. Aika hullua, että harhojen näkeminen on terveen merkki. Muutin keväällä pakkakunnalle, jossa kasvoin lapsena. Ehkä se on aiheuttanut jonkun reaktion.
AP
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan. [/quote] Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa. Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus. AP
[/quote]
Ehkä avain parantumiseen kuitenkin on käsissäsi,kun tunnistat että et voi hyvin.Itselläni kesti parantuminen tolkuttoman kauan,kun en tajunnut,että tämä ei ole normaalia.Olen hyvin pohdiskeleva,pidän yksintyöskentelystä,inhoan joutua huomion keskipisteseen ja viihdyn vallan mainiosti omissa ajatuksissani.On todella vaikea erotella,mikä on sairautta ja mitkä luonteenpiirteitä.Ulkoilu,ihmisten kohtaaminen ja mukavien asioden tekeminen,auttoi minua paljon,vaikka olisin vain halunnut tuijottaa seinää.Pysähtyneisyydestä oli todella vaikea pyristellä eroon ja olo oli epätodellinen.Tuntui kuin en olisi olemassa,ja tarkastelen itseäni ja tapahtumia"ulkopuolelta".
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:35"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan.
[/quote]
Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa.
Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus.
AP
[/quote] Hei tarvit vaihtelua kovasti elämään. Käy lääkärissä ehdottomasti juttelemassa ja tutkituttamass itsesi. Mullakin Tulee ekana mieleen Denis ja sitte tuo traumaperäunen stressi. Ja kannattaa ottaa kontaktia ihmisiin....Kuinka paljon oot liikkunut? Vaihtelua tarvit elämään jokatapauksessa ja purkamaan itseä => ajatukset pyörii mielessä ....Ei kuulu pyöriä koko ajan jotain mielessä, mutta jos siellä mielessä on käsittelemättömiä asioita tai omaa pahaa oloa, sitä pitää kyllä alkaa purkamaan, että tulee todellisempi olo ja saa elämästä uudestaan kiinni. Ihminem voi mennä tiettyjen kriisien aikana kuoreen ja pidätellä sisällä tunteits ja asioita. Liika nukkuminenkin voi tuon tehdä...mutta toki on selvitettävä ettei ole mitään fyysistä taustalla. Iso hali ♡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:29"]Lue esim täältä traumasta ja dissosiaatiosta: http://traumajadissosiaatio.fi/
[/quote]
Täytyy taas tutustua tuohon sivustoon. Lueskelin jo hieman, ja asiat tuntuu järjestäytyvän mun päässä. Totta puhuen olin unohtanut koko jutun. Mä unohdan asioita helposti. Unohdin tuon diagnoosin ennen kuin se mainittiin tässä. Äh, mitähän muuta mä olen taas unohtanut... hitto vie. Pelottavaa. Kävi taas läpi henkilötietoni ja historiani ja ne vaikuttaa suht aukottomilta. Mutta ainakin aaveesta oli jotain apua.
AP
AP
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:00"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan. [/quote] Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa. Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus. AP
[/quote]
Ehkä avain parantumiseen kuitenkin on käsissäsi,kun tunnistat että et voi hyvin.Itselläni kesti parantuminen tolkuttoman kauan,kun en tajunnut,että tämä ei ole normaalia.Olen hyvin pohdiskeleva,pidän yksintyöskentelystä,inhoan joutua huomion keskipisteseen ja viihdyn vallan mainiosti omissa ajatuksissani.On todella vaikea erotella,mikä on sairautta ja mitkä luonteenpiirteitä.Ulkoilu,ihmisten kohtaaminen ja mukavien asioden tekeminen,auttoi minua paljon,vaikka olisin vain halunnut tuijottaa seinää.Pysähtyneisyydestä oli todella vaikea pyristellä eroon ja olo oli epätodellinen.Tuntui kuin en olisi olemassa,ja tarkastelen itseäni ja tapahtumia"ulkopuolelta".
[/quote] Juuri näin OTTAA ELÄMÄSTÄ UUDESTAAN KIINNI! Vaihtelua! Uusia ihmiskontakteja! Jos ihmisen ympärillä ei ole muita ihmisiä jotka pitää elämässä kiinni tai työtä jne. Niin aivan mahdollista on kokea itsensä näkymättömäksi kuten ap viestissään kuvaili. Rohkeasti nyt pois tuosta omien ajatusten keskellä olemisesta. Harrastuksia kehiin. Ihmisiä kehiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:47"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:27"]Traumareaktio tuo on. Dissosiaatiota ja ns shokkitila. Kannattaa kuvata tarkkaan kaikki psykologille mitä tännekin kirjoitit, kirjoita vaikka paperille.
[/quote]
Mulla on diagnosoitu dissosiaatiohäiriö. On vain vaikea erottaa, mikä on sitä, ja mikä ei. Mun tietämys asiasta perustuu lähinnä omiin tutkimuksiin. Nyt kun muistelen, niin pahimpina kausina harhat on aina kadonneet. Aika hullua, että harhojen näkeminen on terveen merkki. Muutin keväällä pakkakunnalle, jossa kasvoin lapsena. Ehkä se on aiheuttanut jonkun reaktion.
AP
[/quote]
Todennäköisesti liittyy diss.häiriöön. Muutto tai tuo uhkaava tilanne johon kerroit joutuneesi on laukaissut tuon tilan ja se kannattaa kyllä käsitellä ammattilaisen kanssa. Nuo oireet ovat ns negatiivisia diss.oireita. Ne harhat taas ns positiivisia diss.oireita.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:06"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:29"]Lue esim täältä traumasta ja dissosiaatiosta: http://traumajadissosiaatio.fi/
[/quote]
Täytyy taas tutustua tuohon sivustoon. Lueskelin jo hieman, ja asiat tuntuu järjestäytyvän mun päässä. Totta puhuen olin unohtanut koko jutun. Mä unohdan asioita helposti. Unohdin tuon diagnoosin ennen kuin se mainittiin tässä. Äh, mitähän muuta mä olen taas unohtanut... hitto vie. Pelottavaa. Kävi taas läpi henkilötietoni ja historiani ja ne vaikuttaa suht aukottomilta. Mutta ainakin aaveesta oli jotain apua.
AP
AP
[/quote] Tarvit kosketusta enemmän ihmisiin. Sopivia riskejä ja itsesi alttiiksi laittamista uusille tilanteille. Ei kannata erakoitua. Tee vaikka itselle harjoituksia, mene juttelemasn jollekkin tuntemattomalle, käy ulkona...Tsemiä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla samaa ja diagnoosina ptsd dissosiaatio-oirein. Kyllä sun kannattaisi hoitoon yrittää hakeutua mun mielestä. Kun sä voit voida paremminkin ja lisäksi disso voi olla vaarallinen sulle itsellesi ja muillekin.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:00"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan. [/quote] Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa. Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus. AP
[/quote]
Ehkä avain parantumiseen kuitenkin on käsissäsi,kun tunnistat että et voi hyvin.Itselläni kesti parantuminen tolkuttoman kauan,kun en tajunnut,että tämä ei ole normaalia.Olen hyvin pohdiskeleva,pidän yksintyöskentelystä,inhoan joutua huomion keskipisteseen ja viihdyn vallan mainiosti omissa ajatuksissani.On todella vaikea erotella,mikä on sairautta ja mitkä luonteenpiirteitä.Ulkoilu,ihmisten kohtaaminen ja mukavien asioden tekeminen,auttoi minua paljon,vaikka olisin vain halunnut tuijottaa seinää.Pysähtyneisyydestä oli todella vaikea pyristellä eroon ja olo oli epätodellinen.Tuntui kuin en olisi olemassa,ja tarkastelen itseäni ja tapahtumia"ulkopuolelta".
[/quote]
Jossain vaiheessa on tosiaan tavattava ihmisiä. Hämmentävää muuten, että sosiaalisissa tilanteissa olen usein huomion keskipiste, keksin juttua ja nauratan ihmisiä. Menen siihen moodiin, jota en oikein tunnista. Saatan junailla itseni ihan tuntemattomaan porukkaan ja viihdyttää kaikkia loputtomiin. En edes tiedä, miten teen sen. Mua pidetään useon todella ekstroverttina tuon perusteella. Mutta se on vaan se moodi, mä itse olen ikään kuin takapenkillä.
Se olo, ettei ole olemassa, on aika hämäävä. Tavallaan siihen on helppo heittäytä. Aika vain valuu jonnekin, ei tunteita, ei mitään, vain päässä pyörivää fantasiaelokuvaa. Samalla siinä on vankina. Ei uloskäyntiä, ei mitään selvää pakoreottiä.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:14"]
Mulla samaa ja diagnoosina ptsd dissosiaatio-oirein. Kyllä sun kannattaisi hoitoon yrittää hakeutua mun mielestä. Kun sä voit voida paremminkin ja lisäksi disso voi olla vaarallinen sulle itsellesi ja muillekin.
[/quote]
Mikä sun trauman syyksi todettiin vai todettiinko mitään. Hieman vituttaa kun oireet on identtiset mutta diagnoosit arvotaan ja sitten saa kuulla olevansa lääkevastainen kun lääkkeet ei auta. Joudun varmaan elämään ilman ammattilaisen apua koska kaksi kertaa selkään puukotus riitti.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:19"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:00"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan. [/quote] Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa. Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus. AP
[/quote]
Ehkä avain parantumiseen kuitenkin on käsissäsi,kun tunnistat että et voi hyvin.Itselläni kesti parantuminen tolkuttoman kauan,kun en tajunnut,että tämä ei ole normaalia.Olen hyvin pohdiskeleva,pidän yksintyöskentelystä,inhoan joutua huomion keskipisteseen ja viihdyn vallan mainiosti omissa ajatuksissani.On todella vaikea erotella,mikä on sairautta ja mitkä luonteenpiirteitä.Ulkoilu,ihmisten kohtaaminen ja mukavien asioden tekeminen,auttoi minua paljon,vaikka olisin vain halunnut tuijottaa seinää.Pysähtyneisyydestä oli todella vaikea pyristellä eroon ja olo oli epätodellinen.Tuntui kuin en olisi olemassa,ja tarkastelen itseäni ja tapahtumia"ulkopuolelta".
[/quote]
Jossain vaiheessa on tosiaan tavattava ihmisiä. Hämmentävää muuten, että sosiaalisissa tilanteissa olen usein huomion keskipiste, keksin juttua ja nauratan ihmisiä. Menen siihen moodiin, jota en oikein tunnista. Saatan junailla itseni ihan tuntemattomaan porukkaan ja viihdyttää kaikkia loputtomiin. En edes tiedä, miten teen sen. Mua pidetään useon todella ekstroverttina tuon perusteella. Mutta se on vaan se moodi, mä itse olen ikään kuin takapenkillä.
Se olo, ettei ole olemassa, on aika hämäävä. Tavallaan siihen on helppo heittäytä. Aika vain valuu jonnekin, ei tunteita, ei mitään, vain päässä pyörivää fantasiaelokuvaa. Samalla siinä on vankina. Ei uloskäyntiä, ei mitään selvää pakoreottiä.
AP
[/quote] Toimitko koko ajan muita miellyttäen? Jos niin teet, en ihmettele jos et voi hyvin...Ihmisen täytyy kokea uutta ja myös muutosta. Ei tarvitse olla ketään miellyttämässä koko ajan...Ehdottomasti kannatan keskustelua, että tilanteet aukeavat sinulle oikein mielessä ja elämässä.
Alue: Aihe vapaa
Traumareaktio tuo on. Dissosiaatiota ja ns shokkitila. Kannattaa kuvata tarkkaan kaikki psykologille mitä tännekin kirjoitit, kirjoita vaikka paperille.