Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
onko pääni sekaisin?
12.08.2015 |
En halua tavata ketään. Ajantaju on aivan sekaisin. On vaikea muistaa mitään, enkä oikein hahmota, mikä tapahtui milloinkin. Eilen (muistaakseni) istuin ulkona paikoillani vähintään kaksi tuntia samaan suuntaan tuijottaen. En tajunnut ajan kulua, enkä olisi malttanut lähteä, kun katsoin lopulta kelloa. Jalat puutui kun en vaihtanut asentoa. Muutenkin jämähdän vaan usein jonnekin pitkiksi ajoiksi. Ikäänkuin unohdan itseni. En tunne yksinäisyyttä tai pitkästy. Näen jatkuvasti ikäänkuin unta hereillä, elän pääni sisällä. Käyn eläviä keskusteluja päässäni.
Ihmiset ovat jo parin kuukauden ajan koittaneet olla yhteyksissä, mutta en pysty. En jaksa. Haluan olla yksin. Ihmiset vaan loukkaavat jostain tai odottavat palveluksia. Lisäksi kimppuuni käytiin jonkin aikaa sitten. En edes pelkää. Liikun vaan, jotta selviäisin taas, jos se toistuu. Nostelen painoja ja hölkkään.
Mulla ei ole paha, eikä hyväkään olo. Ei oikein ole muuta oloa kuin pysähtyneisyys. Jos tapaan ihmisiä, pystyn esittämään normaalia sen parin tunnin ajan. En jaksa ketään. En halua olla kenenkään lähellä. Ulkona tuntuu pahalta ohittaa ihmisiä kävelytiellä. Se vain tuntuu vaivalloiselta, ei paniikkiselta. Katseet tuntuu pahalta, raivostuttavalta. Välillä olen todella vihainen ilman näkyvää syytä. Muita tunteita ei oikein ole.
En näe harhoja. Mä olen koko ikäni nähnyt kaikenlaista, mutta nyt en näe mitään. Olen vaan turta. Mitä hittoa mulle tapahtuu?
Kommentit (34)
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:19"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:00"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan. [/quote] Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa. Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus. AP
[/quote]
Ehkä avain parantumiseen kuitenkin on käsissäsi,kun tunnistat että et voi hyvin.Itselläni kesti parantuminen tolkuttoman kauan,kun en tajunnut,että tämä ei ole normaalia.Olen hyvin pohdiskeleva,pidän yksintyöskentelystä,inhoan joutua huomion keskipisteseen ja viihdyn vallan mainiosti omissa ajatuksissani.On todella vaikea erotella,mikä on sairautta ja mitkä luonteenpiirteitä.Ulkoilu,ihmisten kohtaaminen ja mukavien asioden tekeminen,auttoi minua paljon,vaikka olisin vain halunnut tuijottaa seinää.Pysähtyneisyydestä oli todella vaikea pyristellä eroon ja olo oli epätodellinen.Tuntui kuin en olisi olemassa,ja tarkastelen itseäni ja tapahtumia"ulkopuolelta".
[/quote]
Jossain vaiheessa on tosiaan tavattava ihmisiä. Hämmentävää muuten, että sosiaalisissa tilanteissa olen usein huomion keskipiste, keksin juttua ja nauratan ihmisiä. Menen siihen moodiin, jota en oikein tunnista. Saatan junailla itseni ihan tuntemattomaan porukkaan ja viihdyttää kaikkia loputtomiin. En edes tiedä, miten teen sen. Mua pidetään useon todella ekstroverttina tuon perusteella. Mutta se on vaan se moodi, mä itse olen ikään kuin takapenkillä.
Se olo, ettei ole olemassa, on aika hämäävä. Tavallaan siihen on helppo heittäytä. Aika vain valuu jonnekin, ei tunteita, ei mitään, vain päässä pyörivää fantasiaelokuvaa. Samalla siinä on vankina. Ei uloskäyntiä, ei mitään selvää pakoreottiä.
AP
[/quote] Get OUT OF THE CAGE! ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:03"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:35"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan.
[/quote]
Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa.
Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus.
AP
[/quote] Hei tarvit vaihtelua kovasti elämään. Käy lääkärissä ehdottomasti juttelemassa ja tutkituttamass itsesi. Mullakin Tulee ekana mieleen Denis ja sitte tuo traumaperäunen stressi. Ja kannattaa ottaa kontaktia ihmisiin....Kuinka paljon oot liikkunut? Vaihtelua tarvit elämään jokatapauksessa ja purkamaan itseä => ajatukset pyörii mielessä ....Ei kuulu pyöriä koko ajan jotain mielessä, mutta jos siellä mielessä on käsittelemättömiä asioita tai omaa pahaa oloa, sitä pitää kyllä alkaa purkamaan, että tulee todellisempi olo ja saa elämästä uudestaan kiinni. Ihminem voi mennä tiettyjen kriisien aikana kuoreen ja pidätellä sisällä tunteits ja asioita. Liika nukkuminenkin voi tuon tehdä...mutta toki on selvitettävä ettei ole mitään fyysistä taustalla. Iso hali ♡
[/quote]
Kävelen noin 10 km päivässä tai juoksen 6-10km. Lisäksi nostelen painoja. Kädet näyttää selvän lihaksikkailta. Muuta kehoa en juuri katso. Sekin on varmaan aika hullua. Ihmiskontaktit pelottaa. Mua on nöyryytetty niin paljon. pelkään, että suutun liikaa. Se ei ole hyvä. Mä en ole edes tuntenut vihaa elämäni aikana juurikaan. Se tuli vasta pari vuotta sitten, enkä ole tottunut siihen. Sitä ennen mä en oikeasti ollut koskaan vihainen.
Pitää ehkä ottaa tehtäväksi olla sosiaalisempi. Ehkä löytyisi vaikka joku keskusteluryhmä. Tiedän, että Setalla on niitä esimerkiksi. En ole hetero, joten niihin voisi mennä kuokkimaan. Kävisi sosiaalisuudesta.
AP
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:09"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:06"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:29"]Lue esim täältä traumasta ja dissosiaatiosta: http://traumajadissosiaatio.fi/
[/quote]
Täytyy taas tutustua tuohon sivustoon. Lueskelin jo hieman, ja asiat tuntuu järjestäytyvän mun päässä. Totta puhuen olin unohtanut koko jutun. Mä unohdan asioita helposti. Unohdin tuon diagnoosin ennen kuin se mainittiin tässä. Äh, mitähän muuta mä olen taas unohtanut... hitto vie. Pelottavaa. Kävi taas läpi henkilötietoni ja historiani ja ne vaikuttaa suht aukottomilta. Mutta ainakin aaveesta oli jotain apua.
AP
AP
[/quote] Tarvit kosketusta enemmän ihmisiin. Sopivia riskejä ja itsesi alttiiksi laittamista uusille tilanteille. Ei kannata erakoitua. Tee vaikka itselle harjoituksia, mene juttelemasn jollekkin tuntemattomalle, käy ulkona...Tsemiä :)
[/quote]
Heh, flirttailen säännöllisesti lähikaupan myyjän kanssa, ja se vastaa. Puhutaan aina jostain ihan oudosta. Se ehkä piristää vähän. Ehkä en ole ihan toivoton.
AP
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:08"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:47"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:27"]Traumareaktio tuo on. Dissosiaatiota ja ns shokkitila. Kannattaa kuvata tarkkaan kaikki psykologille mitä tännekin kirjoitit, kirjoita vaikka paperille.
[/quote]
Mulla on diagnosoitu dissosiaatiohäiriö. On vain vaikea erottaa, mikä on sitä, ja mikä ei. Mun tietämys asiasta perustuu lähinnä omiin tutkimuksiin. Nyt kun muistelen, niin pahimpina kausina harhat on aina kadonneet. Aika hullua, että harhojen näkeminen on terveen merkki. Muutin keväällä pakkakunnalle, jossa kasvoin lapsena. Ehkä se on aiheuttanut jonkun reaktion.
AP
[/quote]
Todennäköisesti liittyy diss.häiriöön. Muutto tai tuo uhkaava tilanne johon kerroit joutuneesi on laukaissut tuon tilan ja se kannattaa kyllä käsitellä ammattilaisen kanssa. Nuo oireet ovat ns negatiivisia diss.oireita. Ne harhat taas ns positiivisia diss.oireita.
[/quote]
Varmaan se on se muutto. Tuo väkivaltatilanne tapahtui, kun tämä oli jo päällä, joten se ei juuri vaikuttanut. Mua huolestutti vähän se, etten pystynyt tuntemaan mitään, mutta ei juuri muuta. Täytyy puhua tästä, kunhan pääsen sinne psykologille.
AP
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:19"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:00"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan. [/quote] Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa. Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus. AP
[/quote]
Ehkä avain parantumiseen kuitenkin on käsissäsi,kun tunnistat että et voi hyvin.Itselläni kesti parantuminen tolkuttoman kauan,kun en tajunnut,että tämä ei ole normaalia.Olen hyvin pohdiskeleva,pidän yksintyöskentelystä,inhoan joutua huomion keskipisteseen ja viihdyn vallan mainiosti omissa ajatuksissani.On todella vaikea erotella,mikä on sairautta ja mitkä luonteenpiirteitä.Ulkoilu,ihmisten kohtaaminen ja mukavien asioden tekeminen,auttoi minua paljon,vaikka olisin vain halunnut tuijottaa seinää.Pysähtyneisyydestä oli todella vaikea pyristellä eroon ja olo oli epätodellinen.Tuntui kuin en olisi olemassa,ja tarkastelen itseäni ja tapahtumia"ulkopuolelta".
[/quote]
Jossain vaiheessa on tosiaan tavattava ihmisiä. Hämmentävää muuten, että sosiaalisissa tilanteissa olen usein huomion keskipiste, keksin juttua ja nauratan ihmisiä. Menen siihen moodiin, jota en oikein tunnista. Saatan junailla itseni ihan tuntemattomaan porukkaan ja viihdyttää kaikkia loputtomiin. En edes tiedä, miten teen sen. Mua pidetään useon todella ekstroverttina tuon perusteella. Mutta se on vaan se moodi, mä itse olen ikään kuin takapenkillä.
Se olo, ettei ole olemassa, on aika hämäävä. Tavallaan siihen on helppo heittäytä. Aika vain valuu jonnekin, ei tunteita, ei mitään, vain päässä pyörivää fantasiaelokuvaa. Samalla siinä on vankina. Ei uloskäyntiä, ei mitään selvää pakoreottiä.
AP
[/quote] Toimitko koko ajan muita miellyttäen? Jos niin teet, en ihmettele jos et voi hyvin...Ihmisen täytyy kokea uutta ja myös muutosta. Ei tarvitse olla ketään miellyttämässä koko ajan...Ehdottomasti kannatan keskustelua, että tilanteet aukeavat sinulle oikein mielessä ja elämässä.
[/quote]
Mut on jotenkin ohjelmoitu niin, etten voi olla epämiellyttävä, tai sanoa vastaan. Mä olen kuin joku automaatti, ja vastaan aina automaattisesti. En pysty muuhun, vaikka haluaisi. Tai no, exät on nähneet tuota toistakin puolta, kun koitin vapautus, ja se on kuulemma todella pelottavaa, että mun persoona muuttuu sillä tavalla. Musta ei kuulemma tiennyt, kuka mä olen, kun mä aamulla herään. Voin vaan kuvitella.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:26"]Eihän sulla oo add? Sehän aiheuttaa just tuommoista oman pään sisällä ja ajatusten keskellä harhailua....Jotku tosiaan viihtyy itsekseen ja ajatellen...mutta liika on liikaa. Sun pitää ehdottomasti aktivoida omaa päivää enemmän. Liika fantasiointi ei oo hyvästä..
[/quote]
Mulla on diagnosoitu asperger. Mutta en tiedä, pitääkö tuo diagnoosi paikkaansa.
AP
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:30"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:19"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:00"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan. [/quote] Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa. Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus. AP
[/quote]
Ehkä avain parantumiseen kuitenkin on käsissäsi,kun tunnistat että et voi hyvin.Itselläni kesti parantuminen tolkuttoman kauan,kun en tajunnut,että tämä ei ole normaalia.Olen hyvin pohdiskeleva,pidän yksintyöskentelystä,inhoan joutua huomion keskipisteseen ja viihdyn vallan mainiosti omissa ajatuksissani.On todella vaikea erotella,mikä on sairautta ja mitkä luonteenpiirteitä.Ulkoilu,ihmisten kohtaaminen ja mukavien asioden tekeminen,auttoi minua paljon,vaikka olisin vain halunnut tuijottaa seinää.Pysähtyneisyydestä oli todella vaikea pyristellä eroon ja olo oli epätodellinen.Tuntui kuin en olisi olemassa,ja tarkastelen itseäni ja tapahtumia"ulkopuolelta".
[/quote]
Jossain vaiheessa on tosiaan tavattava ihmisiä. Hämmentävää muuten, että sosiaalisissa tilanteissa olen usein huomion keskipiste, keksin juttua ja nauratan ihmisiä. Menen siihen moodiin, jota en oikein tunnista. Saatan junailla itseni ihan tuntemattomaan porukkaan ja viihdyttää kaikkia loputtomiin. En edes tiedä, miten teen sen. Mua pidetään useon todella ekstroverttina tuon perusteella. Mutta se on vaan se moodi, mä itse olen ikään kuin takapenkillä.
Se olo, ettei ole olemassa, on aika hämäävä. Tavallaan siihen on helppo heittäytä. Aika vain valuu jonnekin, ei tunteita, ei mitään, vain päässä pyörivää fantasiaelokuvaa. Samalla siinä on vankina. Ei uloskäyntiä, ei mitään selvää pakoreottiä.
AP
[/quote] Get OUT OF THE CAGE! ;)
[/quote]
GIVE ME THE KEY!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:35"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:03"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:35"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan.
[/quote]
Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa.
Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus.
AP
[/quote] Hei tarvit vaihtelua kovasti elämään. Käy lääkärissä ehdottomasti juttelemassa ja tutkituttamass itsesi. Mullakin Tulee ekana mieleen Denis ja sitte tuo traumaperäunen stressi. Ja kannattaa ottaa kontaktia ihmisiin....Kuinka paljon oot liikkunut? Vaihtelua tarvit elämään jokatapauksessa ja purkamaan itseä => ajatukset pyörii mielessä ....Ei kuulu pyöriä koko ajan jotain mielessä, mutta jos siellä mielessä on käsittelemättömiä asioita tai omaa pahaa oloa, sitä pitää kyllä alkaa purkamaan, että tulee todellisempi olo ja saa elämästä uudestaan kiinni. Ihminem voi mennä tiettyjen kriisien aikana kuoreen ja pidätellä sisällä tunteits ja asioita. Liika nukkuminenkin voi tuon tehdä...mutta toki on selvitettävä ettei ole mitään fyysistä taustalla. Iso hali ♡
[/quote]
Kävelen noin 10 km päivässä tai juoksen 6-10km. Lisäksi nostelen painoja. Kädet näyttää selvän lihaksikkailta. Muuta kehoa en juuri katso. Sekin on varmaan aika hullua. Ihmiskontaktit pelottaa. Mua on nöyryytetty niin paljon. pelkään, että suutun liikaa. Se ei ole hyvä. Mä en ole edes tuntenut vihaa elämäni aikana juurikaan. Se tuli vasta pari vuotta sitten, enkä ole tottunut siihen. Sitä ennen mä en oikeasti ollut koskaan vihainen.
Pitää ehkä ottaa tehtäväksi olla sosiaalisempi. Ehkä löytyisi vaikka joku keskusteluryhmä. Tiedän, että Setalla on niitä esimerkiksi. En ole hetero, joten niihin voisi mennä kuokkimaan. Kävisi sosiaalisuudesta.
AP
[/quote] Hei sulla on pelko tuossa taustalla, jos olet kokenut syrjintää ja eristänyt itsen syrjimisen vuoksi, niin kyllä ihminen voi menettää otteensa omaan sosiaaliseen minään. Pelkää siis mielessä vanhaa tapahtunutta asiaa uudessa sosiaalisessa tilanteessa ja keskittymiskyky hikoilee, ja mieli palaa menneeseen tilanteeseen. Muista, että kaikki ihmiset eivät käyttäydy törkeästi, monet ei syrji tai käytä hyväksi toisen heikkouksia. On olemassa kyllä niitä kylläkin ihmisiä. Mutta on uskallettava tulla sieltä omasta kuoresta ulos taas uudelleen, ja oltava oma itse taas uudestaan. Henkilöt jotka ei arvosta tai välitä oikealla tavalla, niin ne eivät ole sun arvoisia. Tuolla on ja paljon ihmisiä jotka eivät kohtele toista huonosti...Tämmöisiä tuli mieleen.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:35"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 22:03"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:35"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:16"]Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan.
[/quote]
Mulla on ollut masennuskausia aikanaan. Olen ollut aina aika sairas kaiketi. Tämä on vaan uutta, tämä pysähtynesyys tässä mittakaavassa, ja tämä kyky viihtyä omien ajatusten parissa, että aika katoaa. Ainahan mä olen ollut tällainen, mutta ennen tajusin sentään vaihtaa asentoa ennen kuin puudun totaalisesti. Tavallaan on kuin jotenkin henkisesti putoaisi, ei ole oikein otetta mistään, sitä vaan putoaa.
Haluaisin opiskella tai tehdä töitä, mutta sairaus tulee aina tielle. Opiskelin vuosia yliopistossa ennen kun sekosin liikaa. Nuorempana mua pidettiin aina lahjakkaana. Jotenkin kaikki vaan meni viemäristä alas, eikä musta ole enää juuri mihinkään. Ehkä joskus.
AP
[/quote] Hei tarvit vaihtelua kovasti elämään. Käy lääkärissä ehdottomasti juttelemassa ja tutkituttamass itsesi. Mullakin Tulee ekana mieleen Denis ja sitte tuo traumaperäunen stressi. Ja kannattaa ottaa kontaktia ihmisiin....Kuinka paljon oot liikkunut? Vaihtelua tarvit elämään jokatapauksessa ja purkamaan itseä => ajatukset pyörii mielessä ....Ei kuulu pyöriä koko ajan jotain mielessä, mutta jos siellä mielessä on käsittelemättömiä asioita tai omaa pahaa oloa, sitä pitää kyllä alkaa purkamaan, että tulee todellisempi olo ja saa elämästä uudestaan kiinni. Ihminem voi mennä tiettyjen kriisien aikana kuoreen ja pidätellä sisällä tunteits ja asioita. Liika nukkuminenkin voi tuon tehdä...mutta toki on selvitettävä ettei ole mitään fyysistä taustalla. Iso hali ♡
[/quote]
Kävelen noin 10 km päivässä tai juoksen 6-10km. Lisäksi nostelen painoja. Kädet näyttää selvän lihaksikkailta. Muuta kehoa en juuri katso. Sekin on varmaan aika hullua. Ihmiskontaktit pelottaa. Mua on nöyryytetty niin paljon. pelkään, että suutun liikaa. Se ei ole hyvä. Mä en ole edes tuntenut vihaa elämäni aikana juurikaan. Se tuli vasta pari vuotta sitten, enkä ole tottunut siihen. Sitä ennen mä en oikeasti ollut koskaan vihainen.
Pitää ehkä ottaa tehtäväksi olla sosiaalisempi. Ehkä löytyisi vaikka joku keskusteluryhmä. Tiedän, että Setalla on niitä esimerkiksi. En ole hetero, joten niihin voisi mennä kuokkimaan. Kävisi sosiaalisuudesta.
AP
[/quote] Siis miten nöyryytetty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:22"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:07"]Epilepsiaa on tuo.
[/quote]
Hmm.. Joskus tule sellaisia kohtauksia, joissa saatan vaan kököttää paikoillani, keinua tai toistella jotain äännettä monta minuuttia, enkä pääse normaalitilaan. En pysty kommunikoimaan. Se on kuin olisin jossain kaukana. Ihmiset luulevat niitä yleensä paniikkikohtauksiksi, jos olen jonkun kanssa.
Joskus unohdan sujuvasti suurimman osan parin vuoden sisään tapahtuneista asioista. Unohdin exäni monta kertaa suhteen aikana, ja me oltiin sentään yhdessä melkein kuusi vuotta.
Voiko tällainen olla jotain epilepsiaa? En tiedä tuosta sairaudesta oikein mitään, jos olen ihan rehellinen.
AP
[/quote
Miesystäväni soitti ambulanssin saadessani tuollaisen kohtauksen, olin aiemminkin ollut joitain kertoja poissaoleva,mut tuolloin en vastannut. Muistan hyvin kaiken,en vaan kyennyt reagoimaan. Ja juuri kun ambulanssi hlökunta saapui auttamaan,pystyin jotain vastaamaan. Diagnoosi on joku epäspesifi epilepsia, sain lääkkeen ja sen jälkeen ollut oireeton. Ja tosiaan koko tuon ajan istuin sängyllä ja tajusin mitä ympärillä tapahtuu
Anteeksi outo kappalejako. AV ei toimi kunnolla tabletilla. Kappalejakoa ei saa tehtyä kunnolla.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota yhteyttä kaupunkisi mielenterveystoimistoon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko alkanut hiljattain syömään psyykelääkkeitä? Minulle tuli ainakin niistä tuollainen olo.
Olen ollut hieman samankaltaisessa tilassa.Sairastuin silloin masennukseen ja ja koin jonkinlaisen burnoutin.Lopetin töissä ja nukuin kaksi viikkoa,välillä olin hetken aikaa hereillä ja sitten taas nukkumaan.Ajantaju katosi,viihdyin tuntikausia tekemättä mitään ja en kaivannut ketään.Olen nyt parantunut masennuksesta mutta olotila kummittelee mielessä ja se kuinka en tajunnut silloin sairastavani.Viihdyn edelleen omissa oloissani enkä ole kovin sosiaalinen,mutta pakotan itseni säännöllisesti ihmisten ilmoille,enkä anna itseni hautautua omiin ajatuksiini,ja jäädä kotiin makaamaan.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:05"]Ota yhteyttä kaupunkisi mielenterveystoimistoon
[/quote]
Mä kävin juuri psykiatrilla. Vaikutan kuulemma normaalilta. Mulla ei oikein mikään näy naamasta helposti, ja sosiaalisissa tilanteissa tuntuu siltä kuin joku muu liikuttaisi mun kehoa ja puhuisi mun puolesta. Mä vaikutan iloisen eläväiseltä ja sosiaaliselta. Menee joku ihmeen moodi päälle. Mutta mä kasvoin aika karseissa oloissa ja silloin oli pakko esittää tuollaista roolia. En kai osaa muuta. Ammattilaisetkaan ei ota tosissaan, kun koitan kertoa, millaista mulla on.
Mulla on vielä aika psykologille. Koitan uudestaan. Jos se kuuntelisi.
AP
Ota kiireellisesti yhteyttä Harjavallan mielenterveysongelma laitoksen v**tuilu puhelimeen. Apu on vielä saatavilla jos pystyt puhumaan.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:07"]Epilepsiaa on tuo.
[/quote]
Hmm.. Joskus tule sellaisia kohtauksia, joissa saatan vaan kököttää paikoillani, keinua tai toistella jotain äännettä monta minuuttia, enkä pääse normaalitilaan. En pysty kommunikoimaan. Se on kuin olisin jossain kaukana. Ihmiset luulevat niitä yleensä paniikkikohtauksiksi, jos olen jonkun kanssa.
Joskus unohdan sujuvasti suurimman osan parin vuoden sisään tapahtuneista asioista. Unohdin exäni monta kertaa suhteen aikana, ja me oltiin sentään yhdessä melkein kuusi vuotta.
Voiko tällainen olla jotain epilepsiaa? En tiedä tuosta sairaudesta oikein mitään, jos olen ihan rehellinen.
AP
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:11"]Oletko alkanut hiljattain syömään psyykelääkkeitä? Minulle tuli ainakin niistä tuollainen olo.
[/quote]
En ole syönyt niitä vuosiin. Ne ei oikein toimi mulla normaalisti, en tiedä. Mulla ei ole lääkitystä.
AP
Alue: Aihe vapaa
Eihän sulla oo add? Sehän aiheuttaa just tuommoista oman pään sisällä ja ajatusten keskellä harhailua....Jotku tosiaan viihtyy itsekseen ja ajatellen...mutta liika on liikaa. Sun pitää ehdottomasti aktivoida omaa päivää enemmän. Liika fantasiointi ei oo hyvästä..