Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En olisi kuvitellut, että fwb eroaminen ottaa niinkin lujille

Vierailija
11.03.2022 |

Oltiin tapailtu ensin puolisen vuotta, johon kuului kaupunkireissuja, patikointiretkiä kansallispuistoissa, kesäreissuja, leffassa käymistä, erilaisia aktiviteettiharrastuksia tai sitten vain yökyläilyjä. Kuitenkin huomasimme, että ollaan kuitenkin sen verran erilaisia, että päätetään tapailu ja nähdään harvemmin sitten fwb muodossa. Tämä oli molemmille hyvä ratkaisu. Itse olin ihastunut, mutten parisuhdetta kaipaillut kuitenkaan, kun ei siitä olisi tullut kuin kärhämää. Jatkoimme näkemistä n. 3-4 kk harvempaan tahtiin ja juteltiin päivittäin kuulumisia somessa.

Sen verran ihastusta ilmassa itselläni kuitenkin oli, ettei ollut muitakaan tarvetta tapailla, koska saan sekä läheisyyden, kaveruuden jo tältä tyypiltä. Tiesin kuitenkin, että molemmat saavat tietysti tapailla muita, jos mielii.

Pari päivää sitten kysyin, että nähdäänkö. Yleensä vuorotellen ollaan niin kyseltykin ja käy jos käy. Ihmettelin, kun toinen ei vastannutkaan, vaikka viestin oli lukenut.

Kerskailevan kuvan kanssa laittoikin, että "nyt on olo kuin jyrätty, ettei tänää kyl pysty" Sanoin, ettei haittaa, nähdään kun sopii, ja mitä on tehnyt, että olo on niin jyrätty.

"Olikin jo vähän toista seuraa😏" oli hänen vastauksensa ja sanoi, että haluaa nyt vähän keskittyä siihen hommaan. Pohdiskelin pitkään asiaa ja sanoin, että taisimpa olla vähän turhan ihastunut, koska hänen viesti tuntuikin yllättävän pahalta, vaikka ei seurustella tai muutakaan, eikä siihen ole aikeitakaan.

Hänen vastaus oli ainoastaan se, että "ymmärrän et ärsyttää ku pidit musta niin paljon". Kummallinen vastaus, tai antaa ymmärtää, että itse olin täysin merkityksetön, ja vain minä pidin hänestä.

Noh, toivotettiin hyvät jatkot, poistin hänet somesta ja tulevaisuudessa ei enää tällaisia suhteita, aina jotain sattuu.

En tiedä, miksi halusin avautua. Mielestäni silti hän toimi vähän tahdittomasti, kun kerskaili uudella panollaan. En itse olisi toiminut samoin. Olisin vaan sanonut, että en halua enää nähdä, enkä kerskaillut.

Tällainen tarina nyt tänne. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Kommentit (75)

Vierailija
61/75 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tietysti olla FWB vain sellaisen kanssa, johon ei ihastu eikä haluaisikaan parisuhteeseen. Kyllä se meiltä naisiltakin onnistuu, vaikka muuta joskus väitetään.

Miksi harrastaisi paskaa seksiä ihmisen kanssa, joka ei kiinnosta?

Seksi voi olla hyvää (taitava kumppani joka takaa useat orgasmit), vaikka ei viehättyisikään tyypistä ulkoisesti, voisi kuvitella kävelevänsä tämän kanssa käsi kädessä kaupungilla tai esittelevänsä häntä vanhemmille. Seksi voi toimia, vaikka arvot eivät kohtaa, ei etsitä elämältä tai arjelta samoja asioita, ja muutamaa tuntia pidemmillä tapaamisilla huomaa toisella olevan paljon ärsyttäviä tapoja.

*Itse* henk.koht. en pysty harrastamaan seksiä ilman tunteita, mutta tiedän monia, jotka kuvailisivat (tai ovat kuvailleet) panokaveriaan ”seksi on hyvää, mutta muuten tyyppi on sietämätön”.

Eri

Pelkkä suorittaminen limaisen reiän kanssa ei ole kovin kiihottavaa.

Eipä kukaan ole pakottamassakaan.

Kuten ei (toivon mukaan...) naisiakaan harrastamaan seksiä miehen kanssa, josta ei saa mitään irti.

Vierailija
62/75 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap täällä, kiitos jokaiselle kommentoijalle, luin kaikki läpi.

Mielestäni tällaiseenkin fwb kuuluu jonkunlaiset tunteet, sehän on oikeastaan tavallaan myös idea, että on sellaisen tyypin kanssa, kehen kokee vetoa, on turvallista ja huumoria mukana. Kuitenkin niin, ettei parisuhde tulisi onnistumaan.

Itse en ainakaan ehkä voisikaan ryhtyä sellaisen tyypin kanssa, johon ei tavallaan ole viehättynyt tai vastaavaa. En tiedä, onko miehillä eri juttu, kaipa ne on yksilöitä, joku pystyy hyvinkin ilman juuri tunteita ja toinen tarvitsee vähän syvempiä tuntoja.

Ehkä itseäni rassaa tosiaan se, että miten tyyppi otti esille sen, että nyt on parempaa tarjolla ja sinä saat jäädä nyt pois. Kehuskeli panollaan, ja just niin, että "Uskon että ärsyttää ku tykkäsit musta niin paljon"

Kuitenkin näin 9kk aikana on kehittynyt myös hyvin kaverillisia tuntemuksia, kaikesta ollaan voitu jutella ja olen pitänyt häntä ihan kuitenkin hyvänä tyyppinä. Tuon kohtelun jälkeen en enää pidä häntä hyvänä tyyppinä.

Ymmärrän, että aihe aiheuttaa keskustelua, hyvässä ja pahassa. Monet eivät ymmärrä tällaisia suhteita täysin syystä. Ymmärrän myös, että itse saa myös itseään syyttää, kun tällaiseen on ryhtynyt, kun riskit tiedostaa esim siitä, että voi sattua loppupeleissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/75 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielestäni mies ois voinut tosiaan toisella tavalla sulle kertoa, että on nyt toinen.

Vierailija
64/75 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Fwb meni juuri niin kuin niiden pitääkin mennä

Olitte fwb koska olitte kavereita ja halusitte harrastaa seksiä, mutta ette halunneet suhdetta.

Toinen löytää itselleen seurustelukumppanin ja ilmoittaa siitä toiselle. Vielä tunnisti, että sulla voi olla tunteita ja toivoi että pystyt asian käsittelemään.

Fwb loppui.

Mitä muuta odotit?

Vierailija
65/75 |
12.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmmh. Miten olisi pitänyt kertoa uudesta tyypistä?

Vierailija
66/75 |
12.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloituksen luettuani kolahti, koska itseäni on pyydetty pari kertaa fwb suhteeseen mutta en ole suostunut. Ongelmana on, miten saa tunteet pysymään erillään toisesta? Jossain vaiheessa on vaarana, että rakastuu vielä toiseen ..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/75 |
12.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä hel#etin fwb suhde? Puhukaa suomea jotta kaikki ymmärtää!!

Vierailija
68/75 |
12.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Fwb = friends with benefits

suomeksi: ystäviä eduilla/hyödyillä/panoilla mitä näitä nyt on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/75 |
12.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen fwb-suhteessa mieheen, jonka kanssa minulla on aiemmin ollut onoff-suhde. Elämäntilanteemme ja arvomme eivät kohtaa, mutta olemme tunteneet toisemme vuosikymmeniä ja olemme hyviä kavereita. Ongelma on, että mies haluaisi parisuhteen kanssani jälleen kerran (on kaksi kertaa aiemmin vaihtanut minut "sopivampaan"), joten minua ei voisi parisuhde vähempää kiinnostaa.

Lienee syytä pistää seksisuhde poikki. Sääli, seksi on hyvää.

Vierailija
70/75 |
12.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parasta fwb seuraa onkin varattu mies!

--koko ajan selviö molemmille myös korvien välissä, että ei ole tarkoitus edetä muunlaiseen parisuhteeseen.

Tutun kanssa hyvää seksiä, matkustelua, oleilua, viihtyilyä jne.

Ja kiintyä voi kuten ystäviin ylipäätään❤️.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/75 |
12.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

@69 Toi on totta, kun on tavallaan kiintynyt tyyppiin, saa läheisyyttä ja ns kaikki mitä tarvitsee ilman parisuhdetta, muttei halua seurustellakaan. Kun näköjään tunnet jo todella hyvin hänet. Epäilyttää silti se, että kaksi kertaa on sinut jo sopivampaan vaihtanut.

Ehkä sit tosiaan parempi pistää poikki 🤔 - ap

Vierailija
72/75 |
12.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en ole koskaan ymmärtänyt tuota FwB suhdetta. Mielestäni kun tuollaista läheisyyttä on ja jos sitä on pitkäaikaisesti, niin varmasti tunteet tulevat jossain vaiheessa jommalla kummalla kehiin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/75 |
12.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskon olevan niin naisia kuin miehiä jotka pystyvät harrastamaan seksiä ilman sen syvempiä tunteita. Itse en ole sellainen vaikka muutama yhdenyön juttu onkin takana, en olisi pystynyt jatkamaan vain seksin merkeissä.

Nyt on menossa joku kummallinen kuvio omien sanojensa mukaan vapaan miehen kanssa joka ei halua syventää suhdetta ja kuitenkin erotessa ei halua mun poistuvan. Ollaanko edes kavereita on sekin suuri mysteeri.

Joku tulee huutelee että mitäs läksit, oma moka ja tottahan se on. En halua parisuhdetta yhteenmuuttoineen koska on lapsia jne. Mokani on etten nosta tapetille missä mennään menettämisen pelossa. Riittää tämä vaan rajat olisi hyvä vetää johonkin. Puolisen vuotta ~ mitätämänyton. Ja tunteita on, en pystyisi tähän muuten. En olisi uskonut elämän näin menevän.

Aplle, mies todellakin hieroi vasten naamaasi kuinka nyt on herkkupala löytynyt ja saat mennä. Hyvä kun estit. Älä ole ihmeissäsi mikäli kaivaa sut vielä jotenkin estoistasi huolimatta.

Vierailija
74/75 |
12.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Uskon olevan niin naisia kuin miehiä jotka pystyvät harrastamaan seksiä ilman sen syvempiä tunteita. Itse en ole sellainen vaikka muutama yhdenyön juttu onkin takana, en olisi pystynyt jatkamaan vain seksin merkeissä.

Nyt on menossa joku kummallinen kuvio omien sanojensa mukaan vapaan miehen kanssa joka ei halua syventää suhdetta ja kuitenkin erotessa ei halua mun poistuvan. Ollaanko edes kavereita on sekin suuri mysteeri.

Joku tulee huutelee että mitäs läksit, oma moka ja tottahan se on. En halua parisuhdetta yhteenmuuttoineen koska on lapsia jne. Mokani on etten nosta tapetille missä mennään menettämisen pelossa. Riittää tämä vaan rajat olisi hyvä vetää johonkin. Puolisen vuotta ~ mitätämänyton. Ja tunteita on, en pystyisi tähän muuten. En olisi uskonut elämän näin menevän.

Aplle, mies todellakin hieroi vasten naamaasi kuinka nyt on herkkupala löytynyt ja saat mennä. Hyvä kun estit. Älä ole ihmeissäsi mikäli kaivaa sut vielä jotenkin estoistasi huolimatta.

Ei mies ketään jättänyt, koska mitään suhdetta ei ollut kuin korkeintaan apn korvienvälissä. Fwb:n idea juuri on siinä ettei mitään suhdetta ole, vaan kaikki loppuu kun löytää oikean ihmisen, jonka kanssa haluaa suhteen. Ainoa virhe oli, että ap ihastui mieheen. Jos ei olisi ihastunut, niin miehen ilmoitus uudesta naisesta ei olisi aiheuttanut harmitusta, vaan olisi onnitellut että oon löytänyt naisen jonka kanssa haluaa suhteen.

Älkää ryhtyykö fwb suhteeseen, jos ihastutti, muuten tulette varmasti pettymään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/75 |
12.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mitä, olitte fwb suhteessa ja ihastuit häneen, vaikket parisuhteeseen vaadittavan paljon, ja sitten kun rehellisesti sanoo tavanneensa jonkun toisenkin, otat nokkiisi jostain yhdestä viattomasta viestistä, kuin hän olis pettänyt sua parisuhteessa? Ihme tuuliviiri.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi yhdeksän