Sain lapsen enkä tiedä mitä tekisin
Eli sain kuulla hiljattain että yhden illan jutusta oli nainen tullut raskaaksi ja piti lapsen. Kuulin raskaudesta vasta n. 4kk ennen syntymää ja ollut sen jälkeen ihan pihalla, yhden kerran jutellut naisen kanssa jossa hädissään ilmoitin että ei minusta ole isäksi. Nyt lapsi kuitenkin syntynyt n. 1kk sitten ja rupenut askarruttamaan miten tämä tule vaikuttamaan loppuelämääni, olen 20v mies ja en todellakaan olisi halunnut lasta minkään yhden illan jutun perusteella ja naisen, jonka kanssa en ole ikinä edes seurustellut. Nainen ilmoitti että ei vaadi minulta mitään ja saan tavata jos haluan mutta paniikissa olen jo ilmoittanut ettei minusta ole isäksi. Nyt tosiaan askarruttaa pystynkö sivuuttamaan asian mielestäni ettei se ahdista. Minulla on taas on sellaisia suunnitelmia että kiertelisin maailmalla pitkiäkin aikoja reppureissaamalla. Nytkin reissuun jo liput hommattu ja reissu suunnitelma tehty.. mitä teen? Lapsi kumminkin iso vastuu ja haluaisin kumminkin elää vapaata ja huoletonta nuoruutta. En edes tiedä haluanko ikinä lapsia, aiemmin ajatellut aina että en ainakaan 10 vuoteen.. tai periaatteella "en sitoudu mihinkään työhön ym. koska matkustelu on niin lähellä sydäntä ja en halua mihinkään otavanpyörään tämän ikäisenä" mitä helvettiä teen?
Haluaisin kuulla sellaisia tarinoita isistä jotka eivät ole koskaan olleet lapsen kanssa tekemisissä ja miten se on vaikuttanut omaan elämään.
Itsehän olen soppani keittänyt että enpä voi kyllä kun syyttää itseäni. Antakaahan haukkujen tulla.
Kommentit (50)
No, ei vanhempien ole pakko olla yhdessä, isä voit olla muutenkin. Tosin lapselle ei ole hyvää sellainen, että isä näkee vaan kun huvittaa. Vauva on pieni, joten et voi lasta noin vaan ottaa yksin kylään. Voit pyytää päästä tapaamaan lasta ja sanot, että haluat olla lapselle isä, maksat elatusmaksut ja tapaat lasta säännöllisesti. Jos lähdet reippureissulle kuukaudeksi, lähde vaan, mutta kun olet täällä, pyri näkemään lasta mahdollisimman usein. Ensin luot luottamuksen äidin kanssa ja pyydät sen jälkeen, että saat viedä lapsen vaikka vaunulenkille. Annat äidin vaikka sitä ennen mennä nukkumasn ja sano hoitavasi vauvaa. Älä pelkää, jos vauva itkee. Vauva aistii epävarmuuden joten luota itseesi. Kerrot jatkossa tyttöystäville, että sulla on lapsi johon pidät yhteyttä, mutta lapsi ei ollut suunniteltu etkä sopinut äidin kanssa yhteen. Rakkaus lapsen äitiin saattaa tulla myöhemmin, jos on tullakseen. Koskaan ei voi tietää. Parempi, ettei mieti koko asiaa, jos viihdyt yksin. Tällainen perheenalku voi itseasiassa olla hyväksikin. Luot hyvät suhteet äitiin ja muihin. Pyydät päästä ristiäisiin.
Ei elämä tähän kaadu, jos jo nyt mietityttää, ala isäksi. Kadut myöhemmin, lapsuutta et saa takas eikä lapsi tule välttämättä ikinä hyväksymään sitä, ettet halunnut isäksi.
Ja tärkeintä olis nyt sanoa lapsen äidille, ettet ylipäätään ole ollut valmis seurustelemaan, lapsen äidissä ei ole ollut vikaa, et vaan halua sitoutua kehenkään. Nyt kuitenkin pyydät, että saat sitoutua lapseen. Älä siis ole sika, ja sano että nainen oli liian ruma jne. Hyvät välit äitiin on tärkeät.
Vittu teitä "oisko kannattanu käyttää ehkäisyä..." lässyttäjiä, kysykö ap sitä? Ihme jeesustelua.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 18:53"]
Jo on miehillä helppoa...Olet maailmalle lähdössä kun nuori nainen joutui jättämäään kaiken, ei rahaakaan ja joutuu kasvattamaan yksin. Nyt jumankauta ryhdistäydy ja tee mitä sun kuuluukin. Hommaa yhteishuoltajuus ja kasvata lapsesi urpo!
[/quote]
Naisen oma päätös!
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 19:24"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 18:53"]
Jo on miehillä helppoa...Olet maailmalle lähdössä kun nuori nainen joutui jättämäään kaiken, ei rahaakaan ja joutuu kasvattamaan yksin. Nyt jumankauta ryhdistäydy ja tee mitä sun kuuluukin. Hommaa yhteishuoltajuus ja kasvata lapsesi urpo!
[/quote]
Naisen oma päätös!
[/quote]
Jos on mies eikä kitkerämerimakkara, niin elämässä täytyy tehdä itsekin päätöksiä, eikä vain alkaa itkeä, kun joku muu tekee omansa.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 18:04"]
Lasta ei saa tekemättömäksi sillä, että lähdet pois etkä näe häntä. Hän on sinun elämässäsi jo nyt ja tulee olemaan aina.
[/quote]
Tämä! Tosiasia on, että sinulla ap on lapsi, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Vaikka nyt sopisitte, ettet ole missään tekemisissä lapsen kanssa tilanne voi muuttua koska vain. Äiti tai lapsi itse voi milloin vain myöhemmin vaatia isyyden vahvistamista. Eikö olisi helpompi olla alusta asti mukana lapsen elämässä kuin myöhemmin pistää pakka sekaisin? Ei välttämättä edes virallisesti, mutta tapaat lasta ja kerrot lähisukulaisillesi ja tulevalle tyttöystävälle lapsesta jne.
Kaverilleni kävi näin.. tuli raskaaksi seksisuhteesta ja piti lapsen. Sanoi alussa ettei vaadi isältä mitään.
Kun isä ei ollutkaan kovin kiinnostunut tapaamaan lasta, kaverini suuttui ja vaati miestä tunnistamaan isyyden ja maksamaan elarit.
Luulen että ap;n tapauksessa siinä vaiheessa kun ap siirtyy työelämään niin alkaa elatusrahat viimeistään kiinnostamaan. Harva nainen antaa tilanteen vain olla.
Huhhuh, kaikki täällä on sitä mieltä, että "voit sä silti matkustella, käy lasta tapaamassa kun huvittaa"? En itse arvostaisi ollenkaan, jos mulla olisi isä, joka haluaa vain rusinat pullasta! Omat vanhempani tekivät parhaansa mun kasvatuksessa, ja siksi kunnioitan heitä. Eivätkä olleet muuten täydellisiä vanhempia.
Sen sijaan jos isäni olisi lähtenyt kävelemään ja soittaisi joskus 10 vuoden päästä rellestettyään tarpeeksi, että olis kiva nähdä muistuttaako tytär isäänsä, niin kuvittelen että käskisin mennä matkoihinsa. (En tietenkään ole isätön joten en tiedä, varmaan vihan lisäksi kiinnostais isä jota ei ole edes tavannut)
Joskus on vaan otettava vastuu, sulle se näytön paikka koitti nyt.
turhaahan teidän hänelle sanoa että kortsut kehiin jne. tehty mikä tehty ja lapsi on jo maailmassa. Käy tapaamassa lasta, siitä näet miten itse reagoit lapseen ja ymmärrät itseäsi sitten enemmän.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 12:02"]Ei sun ole mikään pakko olla mukana lapsen elämässä jos et halua.
[/quote]
Niin siinähän onkin vain osapuolena täysin olemassaoloonsa syytön lapsi jonka isä aloittaja on. Niin että voi jättää huomiotta koko ihmisen jos haluaa?
Ei voi olla totta. Niin ei voi ihmisiä kohdella. Aikuisen tässä tapauksessa aloittajan pitää kantaa vastuunsa. Matkustaa yms voi vaikka on isä sekä opiskella perustaa perhe jne. Mutta ei unohtaa ja ignoorata oma lapsi.
Ei meistä ihmisistä kukaan ole syypää siihen että on tähän maailmaan syntynyt.