Lue keskustelun säännöt.
Sain lapsen enkä tiedä mitä tekisin
12.08.2015 |
Eli sain kuulla hiljattain että yhden illan jutusta oli nainen tullut raskaaksi ja piti lapsen. Kuulin raskaudesta vasta n. 4kk ennen syntymää ja ollut sen jälkeen ihan pihalla, yhden kerran jutellut naisen kanssa jossa hädissään ilmoitin että ei minusta ole isäksi. Nyt lapsi kuitenkin syntynyt n. 1kk sitten ja rupenut askarruttamaan miten tämä tule vaikuttamaan loppuelämääni, olen 20v mies ja en todellakaan olisi halunnut lasta minkään yhden illan jutun perusteella ja naisen, jonka kanssa en ole ikinä edes seurustellut. Nainen ilmoitti että ei vaadi minulta mitään ja saan tavata jos haluan mutta paniikissa olen jo ilmoittanut ettei minusta ole isäksi. Nyt tosiaan askarruttaa pystynkö sivuuttamaan asian mielestäni ettei se ahdista. Minulla on taas on sellaisia suunnitelmia että kiertelisin maailmalla pitkiäkin aikoja reppureissaamalla. Nytkin reissuun jo liput hommattu ja reissu suunnitelma tehty.. mitä teen? Lapsi kumminkin iso vastuu ja haluaisin kumminkin elää vapaata ja huoletonta nuoruutta. En edes tiedä haluanko ikinä lapsia, aiemmin ajatellut aina että en ainakaan 10 vuoteen.. tai periaatteella "en sitoudu mihinkään työhön ym. koska matkustelu on niin lähellä sydäntä ja en halua mihinkään otavanpyörään tämän ikäisenä" mitä helvettiä teen?
Haluaisin kuulla sellaisia tarinoita isistä jotka eivät ole koskaan olleet lapsen kanssa tekemisissä ja miten se on vaikuttanut omaan elämään.
Itsehän olen soppani keittänyt että enpä voi kyllä kun syyttää itseäni. Antakaahan haukkujen tulla.
Kommentit (50)
Ota vaan rohkeasti lapsesi äitiin yhteyttä ja mene tapaamaan lastasi, sillä ilmiselvästi haluat hänet nähdä. Katso avoimin mielin, mihin suuntaan suhteesi lapseesi lähtee. Jos lapsesi äiti ei sinua mihinkään velvoita, niin turha sinun on häntä pelätä. Olisi tietysti lapsesi etu, että hän saisi läheisen suhteen myös isäänsä. Miksi et voisi myös matkustaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt otat rauhassa ja mietit asiaa. Minä luulen että tulevaisuudessa kadut, jos et ole lapseen tutustunut. Näin on käynyt monelle vaikka kuinka on nuorena oltu sitä mieltä ettei ikinä. Ikävää että näin on päässyt käymään ja nainen on ilmeisesti valmis lapsen yksinkin hoitamaan. Minua kyllä säälittää myös se lapsi: jos/kun saa tietää miten on alkunsa saanut. Tuleeko sille sellainen tunne ettri isä koskaan halunnut edes nähdä häntä saati sitten että ois saanut tutustua. Nämä on tosi vaikeita asioita, eli tsemppiä. Itse en voisi koskaan olla tutustumatta/olematta sen elämässä mukana. Mutta olenkin nainen enkä aina pysty miesten ajatuksia ymmärtämään. Ole rohkea!
Ei sun ole mikään pakko olla mukana lapsen elämässä jos et halua.
Tapaa lastasi muutaman kerran ja katso, kuinka suhteesi häneen kehittyy. Se ei estä "nuoruuden elämistä" ja matkustelua. On lapsellekin hyväksi tutustua isäänsä.
Mikä tässä on ongelma? Kerrot, miten "nainen ilmoitti että ei vaadi minulta mitään ja saan tavata jos haluan". Oletettavasti isyyden tunnustamista ei ole vaadittu? Olet siis vapaa elämään elämääsi, niin kuin haluat, ja hyvä niin, sillä et ole tuon lapsen isä muuten kuin aivan kapeimmassa biologisessa merkityksessä, siittäjänä.
Olen kolmikymppinen mies, enkä varmaankaan olisi sinun asemassasi missään tekemisissä lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se nainen käytti sinua hyväkseen omien tarpeidensa tyydyttämiseen. Eli suunniteltu raskaus hänen puoleltaan. Itse en olisi tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa.
Kondomi kehiin jatkossa. Mutta kyllä se on naisen ratkaisu pitää lapsi, joten en sinuna liikaa itseäni soimaisi. Hän halusi lapsen ja on valmis lapsensa yksin kasvattamaan. Lapselle olisi kumminkin hyvä edes etäisesti tuntea isänsä. Ei se tarkoita elatusta ja yhteishuoltajuutta, vaan että lapsi tietää, kuka hänen isänsä on ja tapaa sinua silloin tällöin. Siihen kai kykenet?
Edellämainittu ei tarkoita, ettet voisi reppureissata, kuten olit suunnitellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneks se on miehellä helppoo. Mutta et voi syyttää kun itseäsi, ei toisen sanaan voi luottaa ehkäisyssä vaan niin makaa kuin petaa. Näät lastasi koska se on sun siittämä!!!!!!!
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 12:09"]
Lapselle olisi kumminkin hyvä edes etäisesti tuntea isänsä. Ei se tarkoita elatusta ja yhteishuoltajuutta, vaan että lapsi tietää, kuka hänen isänsä on ja tapaa sinua silloin tällöin. Siihen kai kykenet?
[/quote]Tämä on minunkin mielestäni paras vaihtoehto, jos se sinulta ja lapsen äidiltä onnistuu. -7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä voin kertoa yhden tarinan naisen näkökulmasta. Olin siis 17 kun minulla oli yhden illan juttu erään miehen kanssa. Tulin raskaaksi. Ilmoitin isälle kyllä heti kun sain itse tietää ja sanoin samoin kun sinun lapsesi äiti: en vaadi mitään, olen itse päättänyt pitää lapsen mutta sinä saat halutessasi olla olematta tekemisissä. Isä ilmoitti haluavansa tietysti olla lapsen elämässä (mies oli siis silloin myös 20v). Niin sitten tavattiin ja juteltiin asioista. Hän hankki työn lähempää (oli silloin 100km päässä töissä ja asui siis toisessa kaupungissa) ja muutti samaan kaupunkiin kanssani voidakseen olla lähellä. Raskausaikana sitten tutustuttiin ja lähennyttiin niin että lopulta seurustelimme. Päätimme muuttaa yhteen vaikka seurustelua oli niin vähän takana, olisi tuntunut hölmöltä olla yhdessä ja kasvattaa lasta yhdessä mutta asua erillään. Nii me sitten asuttiin yhdessä mutta n.3kk ennen laskettua aikaa mies tuli töistä myöhään kotiin ja miettiliäänä sanoi että meidän täytyisi jutella. Hän kertoi että oli ajatellut koko päivän tätä ja tullut siihen tulokseen ettei ole valmis isäksi. Hän keräsi kamppeensa ja lähti. Seuraavana päivänä haki vielä muuttokuorman kanssa isommat kamansa ja sen jälkeen en ole miestä nähnyt. Tein eron hetkellä selväksi että hän saa vielä muuttaa mielensä ennen lapsen syntymää mutta sen jälkeen on turha tulla takaisin. Yritin soitella hänelle loppuraskauden aikana ja laitoin viestiä, mihinkään en saannut vastausta. Kun lapsi oli syntynyt ja tuli aika mennä lastenvalvojan puheille isyysasioista, laitoin hänelle vielä viestin että tapaaminen silloin ja silloin, jos haluat vielä muuttaa mielesi, ota yhteyttä ja kun ei ottanut, marssin lastenvalvojalle ja ilmoitin ettei lapsella ole isää joka haluaisi olla tekemisissä. Niinpä olen nyt 2,5v tytön yksinhuoltaja eikä isästä ole kuulunut halaistua sanaa. En ole edes nähnyt häntä sattumalta missään eli todennäköisesti on muuttanut pois paikkakunnalta. Tottakai minua harmittaa tilanne ja toivoisin yli kaiken että kun tyttäreni on joskus halukas tapaamaan isänsä niin hänkin olisi. En voi tietää mitä hän ajattelee meistä. Onko kenties pystynyt työntämään meidät päässään taka-alalle ja olla ajattelematta vai miettiikö hän meitä yhtä usein kun mnä häntä. Vaikka en nyt haluakkaan että hän alkaisi väkisin tunkemaan elämäämme ja vaatia tapaamisia tyttärensä kanssa niin toivoisin silti että osoittaisi edes välittävänsä. Laittaisi vaikka minulle joskus viestin että onko kaikki hyvin ja miten lapsi voi. Ja pakko myöntää että vaikka teinkin hänelle selväksi että mahdollinen seuraava yhteyden otto tulee tyttäreltäni/minulta niin kyllä mä toivoisin että hän soittaisi haluavansa tavata. Silloin minä voisin miettiä asian tyttäreni kantilta ja asiassa voitaisiin edetä hitaasti mutta tyttö saisi tuntea isänsä. Silloin nuorena (vaikka enhän mä ole kuin vajaa 3 vuotta vanhempi nyt) olin vain niin ehdoton ja ajattelin asiaa liian mustavalkoisesti. Laitoin kyllä itse hänelle viestin asiasta noin vuosi takaperin mutta siihenkään hän ei vastannut. Nyt siis tyttö on isätön mutta se ei näytä haittaavan, toki ehkä joskus myöhemmin. Pahempaa olisi jos isä olisi ollut mukana ja 3n vuoden kuluttua tullut samaan päätökseen ja häipynyt. Silloin tyttö olisi menettänyt isän, nyt sitä ei ole koskaan ollutkaan joten ei tiedä mitä menettää.
Kyllä mä neuvoisin sua olemaan mukana edes jollain tavoin. Tapaa lastasi edes silloin tällöin. Minkä ikäinen lapsen äiti on? Voisit vaikka käydä äidin luona kylässä tapaamassa lasta, pitämässä häntä sylissä ennen kuin teet mitään päätöstä. Pääasia on että mitä tahasa päätät, pysyt siinä päätöksessä. Olen lähipiirissäkin todistanut sit että ensin lapsella on ollut isä, sitten isä on häipynyt ja juuri kun lapsi saa kerättyä itsensä kasaan ja tottuu ajatukseen ettei isää ole ja ymmrätää ettei se johdu hänestä, isä palaakin takaisin. Tällöin lapsi ei enää halua olla isänsä kanssa tekemisissä mutta kun isällä on oikeus tavata lastaan niin äiti joutui sitten kantamaan itkeää lasta tapaamisiin :( Se ei ole oikein. Eli mikä tahansa päätöksesi on, varmista että ajattelet sitä tehdessäsi lastasi. Koska kyllä, lapsi on SINUN vaikket isä olisikaan. Lapsi on syytön tekoihisi.
Lapsi on paras asia elämässä. Lapsen äiti vaikuttaa reilulta, ei vaadi mitään vaikka voisi vaatia. Kyllä sinä menetät tässä sopassa kaikkein eniten jos et ota lasta elämääsi. Voi hyvä aika näitä nyky kloppeja, kun vastuun kantaminen on noin ylivoimaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän sinussa isäainesta on, nuoresta iästäsi huolimatta ja olet vastuuntuntoinen (suuri plussa), kun pohdit asiaa ja ihan tuon saman kokevat monet muutkin, vaikka lasta olisi suunnitellut jo vuosia ja ikää yli 10-vuotta enemmän. Ihan samaa järkytystä se on muillakin, mutta monet kokevat sen myöhemmin lottovoittona, mutta sinun on itse päätettävä haluatko lapsellesi olla isä vai et.
Lapsi ei kyllä sinua estä elämästä, eikä reissaamasta, tosin se sitoo ja on aina läsnä sydämessä, mutta monet sanovat lapsen tuovan sellaista sykettä elämään, ettei sitä pois vaihtaisi.
Sen verran paljon näitä tapauksia olen nähnyt, että kannustan olemaan lapsen elämässä. Se on teille molemmille voitto. Sinullehan on mitä parhain tilanne. Äiti ei esitä vaatimuksia, mutta saat luoda suhteen omaan lapseesi. Elämäsi yksi tärkeimmistä ihmissuhteista ei kaadu reppureissuusi tai vapaaseen elämääsi, jos haluat sitä ylläpitää muutoin. Käy tapaamassa lastasi silloin tällöin, halaa, pidä sylissä, muista syntymäpäivinä ja jouluina. Sun ei tarvitse edes ottaa häntä kotiisi, jos näin äidin kanssa sovitte.
Jos yrität elää kuin häntä ei olisikaan, petät vain itseäsi. Varsinkin vanhempana sun sielussa on tuntemattoman lapsesi kokoinen aukko, joka kalvaa sua. Jos siis olet normaalin tunneälyn omaava ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitoksia asiallisista vastauksista! Lapsen äiti on muutaman vuoden vanhempi, miettinyt myös itsekkin sitä näin jälkikäteen että vauvakuume tais olla ja kun vahinko kävi, ei miettinyt hetkeäkään mitä tekisi. En ole naista nähnyt sen viimeisen aktin jälkeen, pari viestiä vaihdettu. Itse vain koittanut olla miettimättä ja sivuuttaa asiaa mielestä mutta erittäin vaikeaa se tuntuu olevan.
Ja tosiaan en ole varma siis siitä, onko hän vailla jotain elatusapua jos päättäisin olla hänen kanssaan tekemisissä.. pelottaa ja ahdistaa ottaa yhteyttä että oikeen pyörryttää. Tuo kuullostais mahdolliselta että kykenisin edes jollain tavalla olemaan tekemisissä. Saisi itsekkin mielenrauhan asialle. Voisi se ehkä ollakkin hyvä juttu.
Ja sen verran tosiaan, että olemme olleet ennenkin sängyssä ja nainen on sit kysellyt treffeille, mutta annoin pakit kun ei seurusteluhommat kiinnostanut.
Sitten tämäjuttu myös ahdistaa kun sitten en tietenkään salassa enää asiaa pitäis että miten ihmiset ja kaverit asiaan suhtautuu kun näkisi vaan sillointälläin, varmaan katsosivat kieroon, syystäkin. Minusta tuntuu että mut on tavallaan pakotettu tämmöseen tilanteeseen enkä voi kun kantaa lopun elämän ahdistuksen tai istua kotona vaihtamassa vaippoja ja haaveilla vaan omista unelmista. -AP
Olen syntynyt itse juuri samanlaisesta tilanteesta. Vanhempani sopivat, että isäni kävisi minua katsomassa, mutta mitään parisuhdetta ei väkisin väännetty (isälläni oli opiskelijaelämä kesken). Myöhemmin hän meni naimisiin (ei äitini kanssa) ja sai toisenkin lapsen. Tilanne on ollut kaikkien tiedossa, eikä siinä ole mielestäni ollut mitään kummallista. Nyt olen todella kiitollinen vanhemmilleni siitä kuinka fiksusti he osasivat toimia.
En tunne isääni samalla lailla kuin sisarpuoleni, koska en ole hänen kanssaan asunut, mutta minulla on isä. Se merkitsee paljon. Voin soittaa hänelle ja tiedän hänen olevan mainio vaari, jos joskus itse saan lapsia.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 12:53"]
Kiitoksia asiallisista vastauksista! Lapsen äiti on muutaman vuoden vanhempi, miettinyt myös itsekkin sitä näin jälkikäteen että vauvakuume tais olla ja kun vahinko kävi, ei miettinyt hetkeäkään mitä tekisi. En ole naista nähnyt sen viimeisen aktin jälkeen, pari viestiä vaihdettu. Itse vain koittanut olla miettimättä ja sivuuttaa asiaa mielestä mutta erittäin vaikeaa se tuntuu olevan. Ja tosiaan en ole varma siis siitä, onko hän vailla jotain elatusapua jos päättäisin olla hänen kanssaan tekemisissä.. pelottaa ja ahdistaa ottaa yhteyttä että oikeen pyörryttää. Tuo kuullostais mahdolliselta että kykenisin edes jollain tavalla olemaan tekemisissä. Saisi itsekkin mielenrauhan asialle. Voisi se ehkä ollakkin hyvä juttu. Ja sen verran tosiaan, että olemme olleet ennenkin sängyssä ja nainen on sit kysellyt treffeille, mutta annoin pakit kun ei seurusteluhommat kiinnostanut. Sitten tämäjuttu myös ahdistaa kun sitten en tietenkään salassa enää asiaa pitäis että miten ihmiset ja kaverit asiaan suhtautuu kun näkisi vaan sillointälläin, varmaan katsosivat kieroon, syystäkin. Minusta tuntuu että mut on tavallaan pakotettu tämmöseen tilanteeseen enkä voi kun kantaa lopun elämän ahdistuksen tai istua kotona vaihtamassa vaippoja ja haaveilla vaan omista unelmista. -AP
[/quote]
Katsoisitko ennemmin kieroon ihmistä, joka ei ole milläänlailla mukana lapsensa elämässä vai ihmistä, joka on mukana ainakin jossain määrin? Älä hylkää lastasi, äläkä ala äidin kanssa vehtaamaan, jos ei kiinnosta.
Äiti on päättänyt pitää lapsen tietämättä osallistutko vai ei. Hänen tarkoituksenaan ei varmaan ole saada kynittyä sinulta mahdollisimman isoja elatusmaksuja.
Opettele urpo ensin käyttämään ehkäisyä, ennenkuin lähdet maailmalle siementäsi linkoamaan.
Kyllä ehkäisyä käytettiin, vahinkoja voi silti tapahtua. Pitää miettiä asiaa kunnolla.
Missä kortsu? Kannattaa tarkistaa ettei tullut muutakin kuin lapsi.
Jos olisin sinä niin vähintä mitä voisin tehdä on kantaa vastuu omasta tyhmyydestä.