Miksei ulosottovelalliset maksa velkojaan?
Eikö ne ymmärrä että mitä nopeammin maksaa pois, sitä halvemmalla pääsee koska korot juoksee?
Kommentit (23)
Itse koin niin voimakkaan elämänmuutoksen lyhyessä ajassa. Menetin läheisiä, tulin petetyksi ja eron yhteydessä jäin käytännössä kodittomaksi. Koko elämältä hävisi pohja. Mikään ei tuntunut miltään. Olin aina aiemmin maksanut kaiken tunnollisesti ajallaan ja stressannut rahasta. En jaksanut enää välittää mistään ja pudotin kaiken, jätin laskut maksamatta ja hain mitä tahansa mielihyvää ostamalla kaikkea, harrastamalla irtosuhteita ilman kykyä tuntea mitään, juomalla reilusti ja kävin paljon ulkona. Käyn edelleen töissä ja elän "puoliksi elossa" konemaisesti suoritan kaiken tarvittavan mutta en tunne mitään. En olisi ikinä uskonut itsestäni tälläistä ja halveksuin aina masennuksen käyttämistä tekosyynä sekä ihmisiä jotka eivät hoitaneet raha-asioitaan mutta en todellakaan ole kertonut ongelmastani kenellekään. Annan itselleni aikaa nyt laittaa elämäni järjestykseen. Kyllä ne velat saa aina ajan kanssa maksettua ja oma mielenterveys on paljon rahaa arvokkaampaa. On helppoa huudella "miksi annat asioiden mennä noin päin vittua?" Kun ei itse ole käynyt samaa läpi. Ketä edes kiinnostaa muiden rahatilanne jos oma on kunnossa.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 09:00"]
Ja kun ulosottoon päätyminen kestää kuukausia, niin kuinka helvetin kauan sinä olit diinä psykoosissa?
[/quote]
Yrittäjänä ulosottoon pääsee todella nopeasti. Jättää maksamatta verottajan ennakkoveron, niin samantien, noin kuukaudessa. Ennakkoverot peritään, jos ei ole osannut kertoa, että sinä vuonna ei ole tulossa verotettavaa tulosta. Se pitäisi tietää edellisen vuoden lopussa.
Pikkuyrityskin voi maksaa kymppitonnin kuussa ennakkoveroa tilanteessa, jossa edellisinä vuosina on ollut hyvät tulot. Jos sopimukset menee vuoden vaihteessa alta ja tulot tippuvat yllättäen, joutuu muutaman kuukauden maksamaan sen kymppitonnin, vaikka kassaan ei olisi koko vuonna tulossa niin paljoa rahaa.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 08:56"]17, en ole enää ulosotossa.
Ihan olin hyvinvoiva työssäkäyvä, velkaa oli mutta myös maksukykyä. Sairastuin psyykkisesti, yllättäen, kun on psykoosissa suljetulla osastolla, niin on minusta 100% kyvytön hoitamaan raha-asioitaan.
Sairaalan sossut taitavat hoidella vain avustuksia saavien asioita, en tiedä. Minua eivät auttaneet edes pyydettäessä.
Muutaman euron lasku on muuten yllättävän nopeasti satanen, ja ennen oli vielä isommat perintäkulut.
Nyt on kaikki hyvin ja velat maksettu. Mutta kyllä sapettaa, kun velkaisia moititaan.
[/quote]Minä en ainakaan moittinut. Olen siis nro 2 ja 17. Nimenomaan tuota tarkoitin siinä viestissä, että toiset eivät pysty velkojaan maksamaan mutta onnistuvat siinä myöhemmin.