Naapuri huutaa aina lapsilleen taloyhtiön parkkipaikalla
Asun kerrostalossa ja olen nyt pari vuotta seurannut kuinka naapuritalon rouva huutaa kahdelle lapselleen melkein joka kerta kun ovat menossa autolla jonnekin tai tulossa jostain. Nämä kaksi lasta ovat arvioni mukaan noin 5-8 vuotiaita poikia. Nainen karjuu aina parkkipaikalla jotain lapsilleen, yleensä tyyliin: "Olen neljä kertaa sanonut sinulle että tule tänne NYT!!!", "Miksi sinun pitää AINA olla niin hankala?", tms. Sitä huutamista joutuu kuuntelemaan myös me naapurit useiden minuuttien ajan.
Vaikka olenkin itse lapseton, ymmärrän hyvin että äitejä väsyttää ja että ei jaksa aina sanoa asioista nätisti lapsilleen. Kuitenkin olen joutunut seuraamaan tämän hienostorouvan karjumista jo parin vuoden ajan, ja minua oikeasti säälittää niitä lapsia. Koko ajan joutuvat kuuntelemaan kuinka huonoja ovat, kuinka he ovat niin hankalia, jne. Tekisi mieli joskus huutaa takaisin omalta parvekkeelta tuolle äidille, että käyttäytyisi kuin aikuinen itse. En edes ymmärrä miten tuo nainen kehtaa julkisella paikalla käyttäytyä tuollaisella tavalla. Joskus miettii että minkälaista elämää noilla lapsilla on neljän seinän sisällä.
Ehkä ylireagoin, mutta jotenkin tulee paha mieli lasten puolesta.