Miksi en innostu mistään?

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 21:32"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 21:26"]

Jos on itsestä kiinni onnellisuus, niin jaa meille masiksille vinkkejä miten löytää se itsestään. Sehän tässä ongelman ydin onkin, ap

[/quote]

Mikä saa sut olettamaan, että en itse kuuluisi tuohon masiskategoriaan?

Olet tyrmännyt liikunnan (tutkitusti auttaa masennuslääkkeitä paremmin lievässä masennuksessa), lääkkeet (terapian ohella tutkitusti hoitava vaihtoehto), tyrmännyt itsesi (kuka saatana sun seuraa haluaisi, kun et itsekään pidä selkeästi itsestäsi vaan haukut ikäsi, ulkonäkösi ja luonteesi??).

Pää pois sieltä perseestä ja ota kontrolli elämästäsi! Jos vittu haluat olla onnellinen sun täytyy itse tehdä jotain sen eteen!!

Ei se valittamalla muutu. 

t. itse koko varhaisaikuisuutensa masennukselle menettänyt. Vieläkin on vaikeaa, esim. nyt yritin lähteä salille, mutta näin vaan pariskuntia tai kaveriporukoita kävelemässä ulkona joten lannistuin ja tulinkin kotiin... Jossa ei nyt ketään muakaan odota. Pakko vaan yrittää sinnitellä jotenkin jos jotain muutosta aikoo tehdä.
[/quote]Ei tää ollu ap. ja toisekseen sanoin vaan faktat itsestäni, ihmiset jostain syystä karttaa, jos olet hijainen ja ujo, vaikka miten muuten olisit ystävällinen ja haluaisit, että suhun tutustuttaisiin, mutta aina ne sosiaaliset suupaltit saa kaiken huomion ja miehet, no nekin kiinnittää huomion nuoriin, kauniisiin, hoikkiin ja menestyviin naisiin. Tämä nyt vaan menee näin, hissukat jää rannalle ruikuttamaan.

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 21:32"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 21:26"]

Jos on itsestä kiinni onnellisuus, niin jaa meille masiksille vinkkejä miten löytää se itsestään. Sehän tässä ongelman ydin onkin, ap

[/quote]

Mikä saa sut olettamaan, että en itse kuuluisi tuohon masiskategoriaan?

Olet tyrmännyt liikunnan (tutkitusti auttaa masennuslääkkeitä paremmin lievässä masennuksessa), lääkkeet (terapian ohella tutkitusti hoitava vaihtoehto), tyrmännyt itsesi (kuka saatana sun seuraa haluaisi, kun et itsekään pidä selkeästi itsestäsi vaan haukut ikäsi, ulkonäkösi ja luonteesi??).

Pää pois sieltä perseestä ja ota kontrolli elämästäsi! Jos vittu haluat olla onnellinen sun täytyy itse tehdä jotain sen eteen!!

Ei se valittamalla muutu. 

t. itse koko varhaisaikuisuutensa masennukselle menettänyt. Vieläkin on vaikeaa, esim. nyt yritin lähteä salille, mutta näin vaan pariskuntia tai kaveriporukoita kävelemässä ulkona joten lannistuin ja tulinkin kotiin... Jossa ei nyt ketään muakaan odota. Pakko vaan yrittää sinnitellä jotenkin jos jotain muutosta aikoo tehdä.
[/quote]

Nuo ajattelutavat ovat juuri niitä masennukselle tyypillisiä. Se siitä niin hankalan sairauden tekeekin. Kaikki on huonosti, tyhjää ja turhaa. Masentunut ei varsinaisesti "valitse" ajatella niin, se on hänen syvä kokemuksensa.

Ap on masentunut kuten minäkin. Itsekään en saa mitään aikaiseksi kuin pakon edessä. Mikään ei niin ikään innosta pätkääkään.

Tietäisinpä itsekin syyn. Masennus tappaa mielenkiinnon. Ja aivan kaikkeen. Ja totaalisesti.

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma täällä. Mikään ei vaan enää tunnu miltään. Nuorena minusta tuntui tällaiselta myös, siis ihan aina. Sitten kun sain lapsia, olin iloinen ja nautin elämästä, rakastin kotiäitiyttä ja perhe-elämää. Nyt kun olen taas töissä ja lapset teinejä, olen palannut tuohon nuoruuden olotilaan, kaikki tuntuu turhalta ja mitäänsanomattomalta.

Eli periaatteessa kaikki on ihan ok, hyvä mies, terveet lapset, työpaikka ihan ok, toimeen tullaan, olen terve. Ja mua ei esim. liikunta tai mitkään harrastukset tai ystävät auta ollenkaan. Käyn joka päivä tunnin kävelylenkillä, talvella hiihdän. Kaksi kertaa viikossa käyn salilla ja kerran viikossa joogassa ja silloin tällöin uimassa. Miehen kanssa yhdessä käymme mm. taidenäyttelyissä ja konserteissa, bändien keikoilla, joskus menemme hotelliin viikonlopuksi. Luen kirjoja, katson elokuvia, hoidan puutarhaa, tapaan ystäviä. Mutta mikään ei tunnu yhtään miltään, paitsi joskus lenkillä itken kun on niin tyhjä ja toivoton olo. Syönkin terveellisesti, en juo enkä polta, syön vitamiineja.

Hymyilen, koska niin kai ihmisen kuuluu tehdä. Teen kaikenlaista normaalia, mutta mistään en nauti. Tuntuu aika kamalalta ajatella, että loppuelämä voi olla tällaista, kymmeniä vuosia...

Kokeile kundalini joogaa ja tutki miten sen kautta voit päästä yhteyteen sun sisäisen itsesi kanssa. Elämässä on muutakin kuin työt ja perhe. 

Ymmärrän sinua koska tunnen itse vähän samoin. Kärsin melko pahasta ahdistushäiriöstä ja voi olla että se on tähän liitännäisen tai sitten ei. Minunkin on hyvin hankala innostua mistään. Omaan elämääni liittyen suurimmat toiveet ovat että saisin elää seesteistä ja rauhallista elämää ilman suurta ja jatkuvaa ahdistusta. 

Olen ns haaveillut asioista mutta vain sen takia että olen luullut että niistä pitää haaveilla ja innostua. Todellisuudessa juuri mikään ei innosta ja kiinnosta minua. Ei ole mitään mitä haluaisin ostaa tai minne haluaisin matkustaa. Eikä ole juurikaan asioita mitä haluaisin tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua koska tunnen itse vähän samoin. Kärsin melko pahasta ahdistushäiriöstä ja voi olla että se on tähän liitännäisen tai sitten ei. Minunkin on hyvin hankala innostua mistään. Omaan elämääni liittyen suurimmat toiveet ovat että saisin elää seesteistä ja rauhallista elämää ilman suurta ja jatkuvaa ahdistusta. 

Olen ns haaveillut asioista mutta vain sen takia että olen luullut että niistä pitää haaveilla ja innostua. Todellisuudessa juuri mikään ei innosta ja kiinnosta minua. Ei ole mitään mitä haluaisin ostaa tai minne haluaisin matkustaa. Eikä ole juurikaan asioita mitä haluaisin tehdä. 

Tuo voisi olla kirjoittamani teksti. Itsekään en tällä hetkellä ole kiinnostunut esimerkiksi minnekään matkustamisesta. Kaikki tuntuu jotenkin tosi raskaalta kun mikään ei innosta pätkääkään.