Kuuluuko olla ns.tyhjä olo kun alkaa 40v lähestyä?

Olen 47 ja elämäni vedossa, ura etenee, pienet lapset, ei mitään tuollaisia ”kuolemaa odotan” ajtuksia. Toisaalta, lapsuus oli kamala joten koskaan en ole saanut olla huoleton ja vapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiks tuossa iässä odoteta et lapset muuttaa kotoa ja sit koittaa ihan uusi aikakausi, uusi vapaus.

Tuossa iässä moni saa vasta lapset! Itsekin saanut 2 lasta yli 40v iässä.

Joo omassa tuttavapiirissänikin lapset on saatu noin 30-40-vuotiaana, eli tuossa vaiheessa on ollut elämä täynnä iloa ja toisaalta kaikkea sitä pikkulapsi aiheen "rankkuutta".

Olin tuolloin hyvässä kunnossa, parisuhde kukoisti, hoidin 2,5- ja 1,5- vuotiaita lapsia kotona... Parin vuoden päästä palasin työelämään, ihan uudelle alalle kuin ennen äitiyttä, ja siitä sain hurjasti uutta virtaa. En tiedä olisiko rohkeus riittänyt vaihtaa alaa ilman noita kotona lasten kanssa vietettyjä vuosia 🤔 vanha työni nimittäin oli todella stressaavaa ja ei oikealla Tavalla palkitsevaa. Siinä olisi varmasti tullut joku vastaava neljänkymmenen kriisi, jos olisin siinä jatkanut. Eli ehkä ap:na pohtisin, mistä tyhjyyden tunne kumpuaa? Elätkö elämääsi "vastoin omia arvojasi"? Tuntuuko, että jotain tärkeää on jäänyt tekemättä ja nyt on liian myöhäistä?

Ymmärrän. Tavallaan perinteisessä ydinperhemallissa ja tässä yhteiskunnassa juuri tuo ikä 35-45 on aika hetkinen. Moni juuri työelämässään siinä vaiheessa, jossa on jo paljon vastuuta mutta kannukset vielä osittain ansaitsematta, lapset pieniä ja vastapainoksi on yritetty hankkia harrastuksia jotka palauttavat henkistä ja fyysistä jaksamista. Ne ruuhkavuodet.

Siitä ei ehkä kovin usein puhuta, että ruuhkavuodet vaikuttavat niihin, joilla ei ole lapsia, vaikka eri tavalla. Tuo on sellainen kohta, jossa ruuhkavuosia elävällä ei omasta halusta huolimatta ole mitenkään mahdollista tavata ystäviä pitkään ja rauhassa niin kuin ennen. Viikonloppureissut tehdään ydinperheen kanssa, juhlat vietetään perheen kanssa, käydään läpi kaikki nuhakuumeet ja oksennustaudit ja kaikki yli jäävä aika nukutaan.

Voi olla, että kaikki muuttuu taas kun vanhat ystävät pääsevät yli perhekiireistään, mutta tokihan dynamiikat pitkässä ajassa luonnostaan muuttuvat. Kai se on kaikille jonkinlaisen identiteettikriisin aika.

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että elämä on jotenkin helpompaa aikuisen, mutta se onkin yhtä raskasta. Lisäksi ulkonäön perusteella odotetaan jotenkin kypsempää käytöstä, vaikka työelämässäkin on ihan hiekkalaatikon lait.

Ei ole enää tavoitteitakan työssä tai yksityiselämässä.

Elämähän oli helppoa nuorena, näin vanhemmiten alkaa elämän realiteetit läpsimään naamaan vähän liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä kun naiset pohtivat elämäänsä, keskustelu alkaa melkein heti pyöriä lasten ympärillä. Onko niitä, eikö ole, minkä ikäisiä ovat, voiko niitä vielä saada, montako voi vielä saada... Ehkäpä siksi oma elämä tuntuu tyhjältä.

Ehkä täällä, ehkä joissain piireissä. Ei kaikilla naisilla.

Siinä ei ole mitään väärää että miettii miten elämä olisi varmaan toisenlaista toisilla valinnoilla tai sattumilla. Elämäntaito lähtee kuitenkin sen hyväksymisestä mitä on. Aika moni osaa tuon jo keski iässä ja se mahdollistaakin elämästä nauttimisen omannäköisesti, ei muihin vertaillen.

Nuorilla tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää että eivät ulkoiset olosuhteet automaattisesti takaa mitään. Itse olen pienituloinen lapseton ja täysin tyytyväinen elämääni. Tyhjimmilläni olin siinä kahdenkolmenkympin välillä.

Eipä ole ikävä niitä aikoja.

Jamal tarjoaa varmasti täytettä