Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten ihmeessä saaada jalka oven väliin työelämässä?
07.03.2022 |
Olen kolmekymppinen yliopiston käynyt ihminen. Mitään "oikeaa" työkokemusta mulla on hyvin vähän, vaan olen junnannut hanttihommissa. Cv on sanalla sanoen surkea. Varmaan suurin syy on se, että olen kärsinyt todella vaikeista mielenterveysongelmista, minkä vuoksi en ole yksinkertaisesti kyennyt panostamaan täysillä työnhakuun. Lisäksi opiskelin pienellä paikkakunnalla, jossa ei ollut oman alan paikkoja joita olisi voinut tehdä opintojen ohella. Niinpä mulla on hyvin vähän mitään järkevää työkokemusta, oikein hävettää ja ahdistaa oma olematon cv.
Olen älykäs ja osaamista löytyy, vaikkei varsinaista työkokemusta olekaan. Olen panostanut työnhakuun kuin hullu. Olenkin päässyt haastatteluihin, mutta siihen se aina tyssää. Kärsin edelleen todella pahoista itsetunto-ongelmista ja vaikka tiedän olevani fiksu ja osaava, on asenteeni sellainen anteeksipyytelevä ja todella epävarma, mikä varmaan näkyy rekrytoijille vaikka kuinka sitä peittelisin. Varmaan surkea cv on myös yksi syy, miksi kukaan ei uskalla mua palkata. Ja sille kun ei jälkikäteen voi yhtään mitään. Nyt pinnistelen parhaani. Käyn lisäkoulutuksissa, yritän kerätä portfoliota osaamisestani jne. Mutta kun ei niin ei.
Miten ihmeessä tästä pitäisi päästä eteen päin? Aika vain kuluu ja tilanne käy epätoivoisemmaksi. En todellakaan halua elää tuilla ja vähävaraisena elämääni loppuun... Tuntuu ihan kamalalta, ettei saa edes tilaisuutta näyttää, että minustakin olisi johonkin. Ei pääse edes alkuun. Tunnen itseni aivan hyödyttömäksi ja turhaksi ihmiseksi :( Miten tästä kuopasta pitäisi itsensä kaivaa ylös? Ja ala on ihan ok työllistävä. Kyse on omasta epähoukuttelevuudestani työnantajien silmissä.
Kommentit (17)
Mikä ala kyseessä, tai minkä tyyppisiä tehtäviä haet? Minulla oli aiemmin sama tilanne, mutta lopulta onnistuin pääsemään yhteen trainee-paikkaan. Ei sekään haastattelu mitenkään täydellisesti mennyt, mutta luulen, että eräs henkilö oli päättänyt jo etukäteen palkata minut eikä siksi haitannut, vaikka olinkin epävarma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae vaikka työkkärin kautta työharjoitteluun johonkin kiinnostavaan paikkaan. Niin voit näyttää osaamistasi ja kenties työllistyä, tai ainakin saat lisää CV:n täytettä.
Kiitos hyvistä ja rohkaisevista vastauksista! :) Kiva kuulla, että joku on kuitenkin onnistunutkin saman tyyppisestä tilanteesta käsin...
Olen yrittänyt hakea alemmas myös. Esim. omaa alaa vastaava, mutta kelpoisuusehtona on alempi korkeakoulututkinto. Silloin on homma kaatunut suosittelijoiden puutteeseen. En ole jotenkin osannut ja kehdannut lähteä etsiskelemään jotain vuosien takaisia hanttihommien pomoja... ehkä pitäis vain nöyrtyä. Trainee-paikkoja olen hakenut myös, mutta niissäkään ei ole vielä tärpännyt. Nyt juuri etenin kaksi kierrosta eräässä haussa johon itse koin olevani kuin nakutettu, mutta en saanut paikkaa, ja syyksi sanoivat juuri näyttöjen puutteen. Olivat lopulta päättäneet ottaa sen, jolla oli jo kokemusta.
Ehkä tää on vähän sama kuin deittailuväsymys. Sitä vaan yrittää, yrittää ja yrittää ilman tulosta ja jää johonkin limboon, ja silloin saattaisi olla parempi ottaa pieni tauko ja kerätä taas itsetunnon rippeitä kasaan. Ja ehkä mun pitäisi opetella myös ajattelemaan, että arvoni ihmisenä ei ole pelkästään töistä tai tuloista kiinni...
- ap
Minä olin tuplamaisterinakin pitkäaikaistyötön. Suurimpana syynä työkokemuksen puute. Pääsin lopulta töihin TE-keskuksen, konsulttifirman ja yhteistyöyrityksen järjestämän rekrykoulutuksen kautta. Jo tätä ennen olin ollut kahdesti palkattomassa harjoittelussa. Valitettavasti siis on todennäköisesti niin, että paras keinosi työllistymiseen on suostua tekemään palkattomia töitä jonkin aikaa ja toivoa parasta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin tuplamaisterinakin pitkäaikaistyötön. Suurimpana syynä työkokemuksen puute. Pääsin lopulta töihin TE-keskuksen, konsulttifirman ja yhteistyöyrityksen järjestämän rekrykoulutuksen kautta. Jo tätä ennen olin ollut kahdesti palkattomassa harjoittelussa. Valitettavasti siis on todennäköisesti niin, että paras keinosi työllistymiseen on suostua tekemään palkattomia töitä jonkin aikaa ja toivoa parasta.
Huhhuh. Kuulostaa kyllä hurjalta.
Oma elämäntilanne ei oikein mahdollista palkattomia harjoitteluita tällä hetkellä... Hoidan nyt kotona lasta, joka on niin pieni, ettei voi vielä laittaa hoitoon. Mulla siis pitäisi olla niin hyvät tulot, että puolison olisi mahdollista jäädä kotiin naurettavan pienen hoitotuen saajaksi.
Voikohan olla niin, että työnantajat jotenkin arvaavat mun olemuskesta (+olemattomasta cv:stä) mun mielenterveysongelmataustan? Se kyllä selittäisi osaltaan, miksi en työllisty, en sitten millään. Monta kertaa on nimittäin käynyt niin, että olen päässyt haastatteluun. Tässä vaiheessa olen vielä ihan tyyni. Työnantaja on selvästi fiiliksissä, kehuu mun osaamista, asennetta ja persoonaa. Sitten prosessi etenee ja mulla iskee joku kauhu, mun on pakko saada tää! Ja siihen se sitten tyssää... Tuntuu, että annan oman epävarmuuden näkyä siinä vaiheessa liikaa.
Pitäisi varmaan yrittää päästä alalle, jonne todennäköisemmin pääsisi, vaikka kaupan kassaksi tai jotain... Turhauttaa tää tilanne aivan liikaa. Ehkä mun pitää vaan vielä madaltaa rimaa kun en edes trainee-positioita saa. Ketuttaa. Luulen, että ilman mielenterveysongelmiani olisin niin paljon pidemmällä elämässä. Ei multa kuitenkaan älyä eikä ahkeruutta puutu, ne eivät ole ongelma :/ -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
I feel you! Valitettavasti en osaa mitenkään konkreettisesti auttaa, mutta haluan tsempata sua. Älä luovuta!
Itselläni on erittäin huonoja kokemuksia työkkärin harjoittelupaikoista. Olen yrittänyt useamman kerran, mutta oleminen työpaikoilla on ollut itkun pidättelyä. Aina on suhtauduttu hyvin halveksivasti, ja jo pitkäänkin kyseisessä työpaikassa olleet ovat suhtautuneet hyvin vihamielisesti. Aina havaittavissa sama pelko, että nytkö tuo tulee meidän työpaikkoja havittelemaan ja Kiusaaminen on alkanut jo ensimmäisenä päivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin suoraan sanottuna hemmetin laiska ja saamaton ja kärsin myös mt-ongelmista, joista en koskaan kellekään tosin sanonut kuitenkaan, ei ammattia ja CV:kin koostui pelkästään työkkärin kursseista ja . Sitten 30-vuotiaana päätin, että haen kesätöihin siivoushommiin. Olin siellä koko kesän ja sain siitä kipinän lähteä opiskelemaan alaa ja te-toimisto puolti sitä, koska ei ollut töitä tai ammattia ollenkaan. Opiskelu harjoitteluineen avasi ihan uuden polun, sillä harkkapaikkaa kysyessä minulta ei kysytty edellisiä työpaikkoja tai osaamista. Harkassa sain aina kehuja ja kotisiivousta tarjoava yritys halusi palkata minut valmistumisen jälkeen. Olin siellä töissä viisi vuotta ja paikkakuntavihdoksen myötä hakiessani saman alan hommia aloinkin saada kutsuja haastatteluihin, kun oli pohjalla jotain näyttöä. Kun hain aikaisemmin siivoamaan ja muihin "paskahommiin", niin haastatteluihin en päässyt.
Nykyään olen työnjohtajana kokonaan toisella alalla, mutta siivoushommissa tehty pitkäjänteinen työ ja maine työntekijänä edes auttoi tähän nykyiseen työhön pääsemiseen ehdottomasti. Olen vasta 38v., ja nykyisessä työssäni olen ollut 2 vuotta, eli ei edes ole kauaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
I feel you! Valitettavasti en osaa mitenkään konkreettisesti auttaa, mutta haluan tsempata sua. Älä luovuta!
Kiitos! Kun on ihan maassa, niin jopa tuollainen ymmärrys ja tsemppaus auttaa :) Kai on pakko vaan porskuttaa eteenpäin. Ihan hullua tämä suomalainen työelämä... Toiset näännyttävät itsensä burnoutiin, toiset eivät pääse töihin ollenkaan... -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin tuplamaisterinakin pitkäaikaistyötön. Suurimpana syynä työkokemuksen puute. Pääsin lopulta töihin TE-keskuksen, konsulttifirman ja yhteistyöyrityksen järjestämän rekrykoulutuksen kautta. Jo tätä ennen olin ollut kahdesti palkattomassa harjoittelussa. Valitettavasti siis on todennäköisesti niin, että paras keinosi työllistymiseen on suostua tekemään palkattomia töitä jonkin aikaa ja toivoa parasta.
Huhhuh. Kuulostaa kyllä hurjalta.
Oma elämäntilanne ei oikein mahdollista palkattomia harjoitteluita tällä hetkellä... Hoidan nyt kotona lasta, joka on niin pieni, ettei voi vielä laittaa hoitoon. Mulla siis pitäisi olla niin hyvät tulot, että puolison olisi mahdollista jäädä kotiin naurettavan pienen hoitotuen saajaksi.
Voikohan olla niin, että työnantajat jotenkin arvaavat mun olemuskesta (+olemattomasta cv:stä) mun mielenterveysongelmataustan? Se kyllä selittäisi osaltaan, miksi en työllisty, en sitten millään. Monta kertaa on nimittäin käynyt niin, että olen päässyt haastatteluun. Tässä vaiheessa olen vielä ihan tyyni. Työnantaja on selvästi fiiliksissä, kehuu mun osaamista, asennetta ja persoonaa. Sitten prosessi etenee ja mulla iskee joku kauhu, mun on pakko saada tää! Ja siihen se sitten tyssää... Tuntuu, että annan oman epävarmuuden näkyä siinä vaiheessa liikaa.
Pitäisi varmaan yrittää päästä alalle, jonne todennäköisemmin pääsisi, vaikka kaupan kassaksi tai jotain... Turhauttaa tää tilanne aivan liikaa. Ehkä mun pitää vaan vielä madaltaa rimaa kun en edes trainee-positioita saa. Ketuttaa. Luulen, että ilman mielenterveysongelmiani olisin niin paljon pidemmällä elämässä. Ei multa kuitenkaan älyä eikä ahkeruutta puutu, ne eivät ole ongelma :/ -ap
Älä nyt hyvä ihminen anna sen estää, että puolisosi tulot pienenevät jos hän jää kotiin! Sopikaa asia jotenkin. Tässä puhutaan loppuelämäsi suunnasta. Nuo harjoittelut kestävät n. 5 kuukautta, kyllä sen ajan pystyy jotenkin kituuttamaan. Jos nyt menet kaupan kassalle ja jämähdät sinne, peli on pelattu.
Nykyaikana se onnistuu vain tarjoamalla työnantajalle eläkeikään kestävää työharjoittelua, mutta työtehtävät tietysti ovat samat kuin työsopimuksissa. Näin Suomessa saataisiin työttömyys pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin tuplamaisterinakin pitkäaikaistyötön. Suurimpana syynä työkokemuksen puute. Pääsin lopulta töihin TE-keskuksen, konsulttifirman ja yhteistyöyrityksen järjestämän rekrykoulutuksen kautta. Jo tätä ennen olin ollut kahdesti palkattomassa harjoittelussa. Valitettavasti siis on todennäköisesti niin, että paras keinosi työllistymiseen on suostua tekemään palkattomia töitä jonkin aikaa ja toivoa parasta.
Huhhuh. Kuulostaa kyllä hurjalta.
Oma elämäntilanne ei oikein mahdollista palkattomia harjoitteluita tällä hetkellä... Hoidan nyt kotona lasta, joka on niin pieni, ettei voi vielä laittaa hoitoon. Mulla siis pitäisi olla niin hyvät tulot, että puolison olisi mahdollista jäädä kotiin naurettavan pienen hoitotuen saajaksi.
Voikohan olla niin, että työnantajat jotenkin arvaavat mun olemuskesta (+olemattomasta cv:stä) mun mielenterveysongelmataustan? Se kyllä selittäisi osaltaan, miksi en työllisty, en sitten millään. Monta kertaa on nimittäin käynyt niin, että olen päässyt haastatteluun. Tässä vaiheessa olen vielä ihan tyyni. Työnantaja on selvästi fiiliksissä, kehuu mun osaamista, asennetta ja persoonaa. Sitten prosessi etenee ja mulla iskee joku kauhu, mun on pakko saada tää! Ja siihen se sitten tyssää... Tuntuu, että annan oman epävarmuuden näkyä siinä vaiheessa liikaa.
Pitäisi varmaan yrittää päästä alalle, jonne todennäköisemmin pääsisi, vaikka kaupan kassaksi tai jotain... Turhauttaa tää tilanne aivan liikaa. Ehkä mun pitää vaan vielä madaltaa rimaa kun en edes trainee-positioita saa. Ketuttaa. Luulen, että ilman mielenterveysongelmiani olisin niin paljon pidemmällä elämässä. Ei multa kuitenkaan älyä eikä ahkeruutta puutu, ne eivät ole ongelma :/ -ap
Älä nyt hyvä ihminen anna sen estää, että puolisosi tulot pienenevät jos hän jää kotiin! Sopikaa asia jotenkin. Tässä puhutaan loppuelämäsi suunnasta. Nuo harjoittelut kestävät n. 5 kuukautta, kyllä sen ajan pystyy jotenkin kituuttamaan. Jos nyt menet kaupan kassalle ja jämähdät sinne, peli on pelattu.
Jaa-a. Hoitoraha on bruttona sen 350e/kk. Sillä ei paljoa asumista, ruokaa, sähköä yms. makseta. Ei siis ole kyse vain siitä, että väliaikaisesti tulotaso tippuisi vaan ihan oikeasti emme pärjäisi taloudellisesti. En myöskään tiedä, mistä tällaisia palkattomia harjoitteluita, joihin oikeasti pääsisi, löytäisi. Olen hakenut tavallisiin pienipalkkaisiin trainee-positioihin ja niihin en ole päässyt. -ap
Ei oikein mitenkään (saa töitä) joten keksi jotain muuta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin tuplamaisterinakin pitkäaikaistyötön. Suurimpana syynä työkokemuksen puute. Pääsin lopulta töihin TE-keskuksen, konsulttifirman ja yhteistyöyrityksen järjestämän rekrykoulutuksen kautta. Jo tätä ennen olin ollut kahdesti palkattomassa harjoittelussa. Valitettavasti siis on todennäköisesti niin, että paras keinosi työllistymiseen on suostua tekemään palkattomia töitä jonkin aikaa ja toivoa parasta.
Huhhuh. Kuulostaa kyllä hurjalta.
Oma elämäntilanne ei oikein mahdollista palkattomia harjoitteluita tällä hetkellä... Hoidan nyt kotona lasta, joka on niin pieni, ettei voi vielä laittaa hoitoon. Mulla siis pitäisi olla niin hyvät tulot, että puolison olisi mahdollista jäädä kotiin naurettavan pienen hoitotuen saajaksi.
Voikohan olla niin, että työnantajat jotenkin arvaavat mun olemuskesta (+olemattomasta cv:stä) mun mielenterveysongelmataustan? Se kyllä selittäisi osaltaan, miksi en työllisty, en sitten millään. Monta kertaa on nimittäin käynyt niin, että olen päässyt haastatteluun. Tässä vaiheessa olen vielä ihan tyyni. Työnantaja on selvästi fiiliksissä, kehuu mun osaamista, asennetta ja persoonaa. Sitten prosessi etenee ja mulla iskee joku kauhu, mun on pakko saada tää! Ja siihen se sitten tyssää... Tuntuu, että annan oman epävarmuuden näkyä siinä vaiheessa liikaa.
Pitäisi varmaan yrittää päästä alalle, jonne todennäköisemmin pääsisi, vaikka kaupan kassaksi tai jotain... Turhauttaa tää tilanne aivan liikaa. Ehkä mun pitää vaan vielä madaltaa rimaa kun en edes trainee-positioita saa. Ketuttaa. Luulen, että ilman mielenterveysongelmiani olisin niin paljon pidemmällä elämässä. Ei multa kuitenkaan älyä eikä ahkeruutta puutu, ne eivät ole ongelma :/ -ap
Älä nyt hyvä ihminen anna sen estää, että puolisosi tulot pienenevät jos hän jää kotiin! Sopikaa asia jotenkin. Tässä puhutaan loppuelämäsi suunnasta. Nuo harjoittelut kestävät n. 5 kuukautta, kyllä sen ajan pystyy jotenkin kituuttamaan. Jos nyt menet kaupan kassalle ja jämähdät sinne, peli on pelattu.
Jaa-a. Hoitoraha on bruttona sen 350e/kk. Sillä ei paljoa asumista, ruokaa, sähköä yms. makseta. Ei siis ole kyse vain siitä, että väliaikaisesti tulotaso tippuisi vaan ihan oikeasti emme pärjäisi taloudellisesti. En myöskään tiedä, mistä tällaisia palkattomia harjoitteluita, joihin oikeasti pääsisi, löytäisi. Olen hakenut tavallisiin pienipalkkaisiin trainee-positioihin ja niihin en ole päässyt. -ap
Eikö puolisollasi ole lainkaan säästöjä vaikka hän on töissä? Itse olen tehnyt kaksi harjoittelua elämäni aikana, kummastakin sain oman alan työpaikan harjoittelun jälkeen. Mutta kumpikin harjoittelu tuli minulle kalliiksi ja olin jo valmiiksi aika köyhä. Ajattelin vain että nyt pitää oikeasti panostaa siihen että saan kunnollisen työpaikan.
Toisen harjoittelupaikkani sain itse ottamalla yhteyttä yrityksiin (ei tärpännyt ensi yrityksellä eikä toisellakaan) ja toisen paikan sain TE-toimiston rahoittaman rekrytointiohjelman kautta.
Minä vastaavassa tilanteessa hain kesätöitä. Pääsin yhteen projektiin ja sitä kautta sain jalan oven väliin. Siitä seurasi pari pätkäjatkoa ja sitten vakkarisopimus.
Se kesätyöntekijän status tosin seurasi siinä työssä loppuun asti, enkä saanut sen vuoksi siitä paikasta koskaan taitojeni mukaista työtä. Jouduin lähtemään sieltä pois tavoittaakseni työelämässä edes jotakin, mutta sellaista elämä on.
Sinun pitäisi työstää huonoa itsetuntoa paremmaksi. En osaa sanoa miten, mutta niin kauan kun ajattelet olevasi surkea, niin todennäköisesti jämähdät ihan mihin tahansa työhön jonka saat. Jos menet assariksi, niin et välttämättä koskaan etene koulutustasi vastaavaan työhön. Ei se mikään vakio ole, että kunhan aloittaa pohjalta, niin varmasti nousee ylöspäin. Kyllä silloinkin pitää uskoa itseensä.
Alue: Aihe vapaa
Mitä jos hakisit yhtä porrasta "alempaa" olevia työnkuvia kuin mihin olet kouluttautunut? Vaikea tässä antaa konkreettista esimerkkiä, mutta esim jos koulutuksesi olisi vaikkapa analyytikko niin esim. analyytikon assistentin paikkaan tai vaikka analyyttisen isomman firman admin/back office hommiin tai vaikka projekiassistentiksi? Siitä kun saisi jalkaa oven väliin niin voi päivätyö tuntua helpolta, aikaa ja tarmoa riittää vähän opettelemaan oman koulutuksen soveltamista talon tavoille opittua ja sitten sisäisessä haussa 6-12kk päästä katsoa mitä löytyy omimmalta alalta.
Minä olen pankkialalla, enkä ollut käynyt yliopistoa loppuun perhesyistä, mutta menin kiinnostavaan firmaan töihin aspasta aloittaen ja etenin työssaoppien ja sitten myöhemmin työtä hyväksylukien sekä uralla että opinnoissa.