Aloin seurustelemaan - miespuoliset ystävät hylkäsivät
Tulenpahan vaan kirjoittamaan pahan mieleni ja pettymykseni tänne, koska muuten kiehuu yli, kun asiaa märehdin... Olen aina uskonut että mies ja nainen voivat olla ystäviä. Miksi eivät voisi, minulla itselläni on (ollut) kolme hyvää miespuolista ystävää. Jokaisen olen tuntenut usean vuoden ajan. Yhden kanssa juttu alkoi tapailusta, joka siirtyi ystävyyteen miehen (!) aloitteesta, kun tapailu ei oikein edennyt. Kaksi muuta ovat tulleet eri teitä, toinen koulun kautta ja toinen yhteisten ystävien kautta.
Näitä miehiä olen tavannut kuin ketä tahansa muutakin ystävää. Ehkä kerran kuukaudessa yhteinen lounashetki tai vaikka lasillinen työpäivän jälkeen, ja muuten yleistä viestittelyä ja soittelua. Aivan samoin kuin naispuolisten ystävieni kanssa. Joskus on hengailtu isommalla porukalla. Keskenään nämä miehet eivät kuitenkaan ole ystäviä. Yksikään näistä miehistä ei ole yrittänyt syventää suhdetta, tai ilmaissut suurempaa kiinnostusta.
Puoli vuotta sitten aloin seurustelemaan, nämä ystäväni saivat asian tietoonsa viimeistään Facebookista. Arvatkaapa montako kertaa olen tavannut heitä sen jälkeen? En ketään heistä kertaakaan. Jokaisen kanssa ystävyys ilmeisesti loppui kuin seinään: viesteihini ei yksinkertaisesti enää vastattu. Tai alussa saatoin vielä saada jokusen "ok"-tasoisen vastauksen, mutta sen jälkeen ei enää mitään. Nämä ystävyydet ovat selkeästi loppuneet. Muuta syytä en keksi kuin seurusteluni, muita muutoksia ei ole tapahtunut.
Tänään olen sillä tuulella, että tunnen suurta kiukkua näitä "ystäviä" kohtaan. Millainen ihminen lopettaa vuosien ystävyyden tuollaisella tavalla? Ja jos totuus onkin se, että jotain kiinnostusta minua kohtaan on ollut, niin minunko vikani asioiden kulku on, jos suuta ei ole saanut koskaan auki? Ja tulee mukavan arvoton olo siitäkin, että ilmeisesti en sitten kelpaa ystäväksi, ja itse asiassa nämä ystävyydet ovat tähänkin saakka olleet jotain muuta kuin olen uskonut. Olen vihainen ja loukkaantunut, voisinpa lähettää tämän viestin samantien heillekin.
Kommentit (59)
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 20:38"]
AP vaikuttaa hyvännäköiseltä naiivilta pikkutytöltä
[/quote]
Olen aika taviksen näköinen, mutta voisihan sitä omaksi ilokseen hetken kuvitellakin olevansa hyvännäköinen :) Ikää on kuitenkin jo 30, ja erilaisia suhdevirityksiäkin takana sen verran monta, etten sanoisi itseäni naiiviksi. Kuulostaa todella surkealta maailmankuvalta sellainen, jossa miehet eivät kykene arvostamaan naisia ihmisinä ja nauttimaan vain ystävyydestä.
ap
Naurettavia kommentteja taas täällä. Osa miehistä on toki niin jälkeenjääneitä etteivät himojensa vallassa kykene kaveruuteen naisten kanssa, mutta enimmät kyllä ovat ihan normaalilla sosiaalisella älykkyydellä varustettuja eivätkä näe jokaista naista pelkkänä pillutelineenä.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 20:43"]
Naurettavia kommentteja taas täällä. Osa miehistä on toki niin jälkeenjääneitä etteivät himojensa vallassa kykene kaveruuteen naisten kanssa, mutta enimmät kyllä ovat ihan normaalilla sosiaalisella älykkyydellä varustettuja eivätkä näe jokaista naista pelkkänä pillutelineenä.
[/quote]
Jaa-a, sitä on itse vaikea uskoa kun noin käyttäytyvät miehet ovat olleet myös esim. akateemisesti koulutettuja, feministeiksi julistautuneita, muutenkin kaikin puolin "ihan tavallisia ja mukavia" miehiä.
Mukavuudesta voi feilauksen jälkeen olla aikalailla erilainen näkemys teon kohteeksi joutuneella.
Oot ollut varakangasta rullalla.
m38
Ikävä juttu. Kukaan mun mieskavereista ei hylännyt mua kun aloin seurustella ja oikeastaan sain seurusteluni aikana lisääkin kavereita. Kavereina ovat pysyneet myös eron jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 18:39"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 18:22"]
Miesten ja naisten odotukset ystävyydestä eivät tutkimusten mukaan ole samalla tasolla. Valtaosa miehistä on sitä mieltä, että saumaa johonkin muuhun on ja kiinnostus on molemminpuolista. Naiset uskovat, että molemmat ovat liikkeellä vain kavereina, ilman mitään muita tunteita. Kumpikaan ei usko, että toisella olisi se käsitys joka hänellä on.
[/quote]
Jos tuo on totta, niin miksei suhteen syvenemistä toivova mies sitten saa sanotuksi mitään? En olisi tuhlannut kenenkään aikaa tai energiaa turhaan. Minä näin nämä ihmiset vain ystävinä.
ap
[/quote]
Miehet odottavat, että tiputat vapaaehtoisesti housut pois. Se nyt vain menee niin, että miehet voi olla kavereita ja ystäviä, mutta taustalla on odotus, että jos siltä sais joskus. Ei sen kummempaa. Kun alat seurustelemaan, menee tämä jännitysmomentti ja enää ei ole toivoa, että sais piparia. Toinen on, että sinulla on mies ja miehet kunnioittavat miehesi reviiriä, joten sinä et ole enää potentiaalinen irtopipari. Vaikka et olisi heille ikinä antanutkaan. Kolmas syy on se, että mies ei halua turpiin toiselta mieheltä siksi, että lounastaa tämän vaimon kanssa ja miettii siinä lounasta syödessään, että millaista olisi panna tuota.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 21:00"]

Saat miehet kuulostamaan aivokääpiöameeboilta. Ei reilua miehiä kohtaan.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 20:55"]

Kaverina ovat pysyneet minullakin, mutta jossain vuosien varrella jokaiselta tuli tunnustus, että olisivat voineet ihastua minuun ja harrastaa seksiä kanssani, jos olisin yhtään antanut vinkkiä :)
Olemme edelleen kavereita kaikesta huolimatta.
Sulta ei voi saada enää pillua edes teoriassa, eivätkä miehet halua aiheuttaa muatasukkaisuutta uudelle äijällesi. Se uusi äijäsi tuskin tykkää jos käytte drinkeillä kuten ennenkin. Kunnioittavat sitä. Terv. mies
Mulla vetääntyi kanssa muutama miespuolinen kaveri ihan selkeästi kun julkistin fb:ssä nykyisen parisuhteeni. Petyin ja loukkaannuin vähän minäkin... Tietääpä jatkossa, kenen ystävyyttä ei tarvitse ottaa tosissaan, jos joskus olen sinkku taas ja yrittävät lähentyä.
Otaksun että ajattelette virheellisesti jos oletatte, että miehelle suhteen mahdollisuus on se motivaatio olla yhteydessä... Niin ikävältä kuin se näin naisena tuntuukin, niin olen alkanut havahtua siihen, että jotkut miehet vaikuttaa pitävän ympärillään "pilluhaaremia" eli sinkkunaisten joukkoa, joita eivät välttämättä edes haluaisi/kelpuuttaisi suhteeseen, mutta se kuviteltu irtoseksin mahdollisuus pitää "ystävyyden" pitämisen väärtinä.
Onneksi minulla on paljon miespuolisia(kin) ystäviä, joille suhdestatukseni ei ole se määrittävä tekijä jonka perusteella olen kiinnostavaa seuraa ystävänä tai en. Muuten saattaisi pieni katkeruus ja palstatrollin rummuttama miesviha kyllä hiipiä sieluun.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 21:06"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 20:55"]
Ikävä juttu. Kukaan mun mieskavereista ei hylännyt mua kun aloin seurustella ja oikeastaan sain seurusteluni aikana lisääkin kavereita. Kavereina ovat pysyneet myös eron jälkeen.
[/quote]
Kaverina ovat pysyneet minullakin, mutta jossain vuosien varrella jokaiselta tuli tunnustus, että olisivat voineet ihastua minuun ja harrastaa seksiä kanssani, jos olisin yhtään antanut vinkkiä :)
Olemme edelleen kavereita kaikesta huolimatta.
[/quote]
Mullekin jotkut on tunnustaneet jotain ihastumista, mutta koska ovat kavereina pysyneet (ja osa seurustelee itsekin) niin ilmeisesti arvostavat mua ihmisenä.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 21:07"]
Sulta ei voi saada enää pillua edes teoriassa, eivätkä miehet halua aiheuttaa muatasukkaisuutta uudelle äijällesi. Se uusi äijäsi tuskin tykkää jos käytte drinkeillä kuten ennenkin. Kunnioittavat sitä. Terv. mies
[/quote]
Kyllä äijä voi hyväksyä muijansa kaverit jos on tarpeeksi aikuinen siihen. Sama toisinpäinkin. Mä en enää vois hylätä suurinta osaa kavereistani koska mies nyt ei heistä tai heidän sukupuolestaan pidä.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 21:09"]Mulla vetääntyi kanssa muutama miespuolinen kaveri ihan selkeästi kun julkistin fb:ssä nykyisen parisuhteeni. Petyin ja loukkaannuin vähän minäkin... Tietääpä jatkossa, kenen ystävyyttä ei tarvitse ottaa tosissaan, jos joskus olen sinkku taas ja yrittävät lähentyä.
Otaksun että ajattelette virheellisesti jos oletatte, että miehelle suhteen mahdollisuus on se motivaatio olla yhteydessä... Niin ikävältä kuin se näin naisena tuntuukin, niin olen alkanut havahtua siihen, että jotkut miehet vaikuttaa pitävän ympärillään "pilluhaaremia" eli sinkkunaisten joukkoa, joita eivät välttämättä edes haluaisi/kelpuuttaisi suhteeseen, mutta se kuviteltu irtoseksin mahdollisuus pitää "ystävyyden" pitämisen väärtinä.
Onneksi minulla on paljon miespuolisia(kin) ystäviä, joille suhdestatukseni ei ole se määrittävä tekijä jonka perusteella olen kiinnostavaa seuraa ystävänä tai en. Muuten saattaisi pieni katkeruus ja palstatrollin rummuttama miesviha kyllä hiipiä sieluun.
[/quote]
Näinhän se on. Tuo haaremi asia siis. Itse en enää oleta heteromiehen haluavan ystävystyä ilman taka-ajatuksia. Helpompaa, ei tarvitse tuntea itseään idiootiksi jälkeenpäin, ja jos joku osoittautuu aidosti ystäväksi, niin se on vain iloinen yllätys.
Miehet on sellaisia oman edun tavoittelijoita ettei ne saa edes omia (mies)kaverisuhteitaan pysymään kasassa jos joku alkaa seurustelemaan. Minun mieheni hylättiin välittömästi kun alkoi seurustelemaan kanssani. "Hyi, nyt sulla on nainen, et enää kuitenkaan lähde ryyppäämään joka viikonloppu joten ei soitella enää ikinä." - Mieheni luonnollisesti vastaa tähän sillä ettei soittele kavereilleen koska eivät nekään soittele. Eli miehet lopettaa kaikki kaverisuhteet joista menee hyöty, olipa kyseessä miehet tai naiset. Itse olen kyllä kaveri vieläkin monenkin miehen kanssa, mutta paljon harvemmin pidetään yhteyttä, juurikin siksi että emme toisistamme enää hyödy (kyllä, minäkin hyödyn suhteesta mutta en lopeta sitä jos mies alkaa seurustelemaan.) Eräs mieskaverini oli armeijassa niin näimme paljonkin vaikka minulla oli jo perhe, juurikin siksi että oli joku joka haki iltalomille kotiin syömään karkkia jne - hyötyi siis ystävyydestäni.
Kyllä ystävätkin voivat pikkumaisesti loukkaantua, kun toinen alkaa seurustella ja käyttää aikansa seurustelukumppanin kanssa eikä ystävien.
Se on aika tavallista että kaveripiiri harvenee kun alkaa seurustell.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 21:06"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 20:55"]
Ikävä juttu. Kukaan mun mieskavereista ei hylännyt mua kun aloin seurustella ja oikeastaan sain seurusteluni aikana lisääkin kavereita. Kavereina ovat pysyneet myös eron jälkeen.
[/quote]
Kaverina ovat pysyneet minullakin, mutta jossain vuosien varrella jokaiselta tuli tunnustus, että olisivat voineet ihastua minuun ja harrastaa seksiä kanssani, jos olisin yhtään antanut vinkkiä :)
Olemme edelleen kavereita kaikesta huolimatta.
[/quote]
Niin ja tilaisuus odottaa. Huono hetki parisuhteessa ja tarvit olkapäätä (tai "kaverisi" tarvitsee). Ehkäpä hieman viiniä. Niin johan yksi asia johtaa toiseen. Nää tällaiset "olin ihastunut aikoinaan" kaverit on niin nähty. Jos on todella pelkkä ystävä/kaveri niin suhde muistuttaa sisarusten välistä suhdetta. Ei siinä ole ihastumisia puoleen tai toiseen. Mutta mukavahan se on arkipäiväänsä saada hieman eroottista latausta. Joo, pelkkiä kavereitahan ne...
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 20:33"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 20:26"]
Oikeassa elämässä naiset ja heteroseksuaaliset miehet eivät voi olla kavereita keskenänsä. Ovat kuunnelleet paskoja juttujasi vain pillun toivossa.
[/quote]
Mistä tiedät että juttuni ovat paskoja? Vai oletko sitä mieltä että kaikkien naisten jutut oletusarvoisesti ovat?
ap
[/quote]
Paskapuhetta nämä. Epätoivoiset miehet jurnuttaa täällä joilla ei ole ollut elämässään yhtään naista, kaverina tai ilman. Minulla on ollut mieskavereita joiden kanssa olen harrastanut seksiä ja on ollut mieskavereita joiden kanssa en ole harrastanut. Yleensä vain on kasvettu erilleen, molemmat alkaneet seurustelemaan tahoillaan jne. Minä olen taas huomannut että miehet hylkäävät minut kun alkavat seurustelemaan, yleensä eivät kyllä omasta tahdosta vaan naisen (siis varsinkin nämä joiden kanssa ei olla sekstailtu.) Sitä ystävyyttä pidetään jotenkin vaarallisena vaikka kuinka molemmat olisi parisuhteessa ja onnellisia. Miehet joiden kanssa on ollut seksiä, ovat kyllä hivuttautuneet kuviosta pois ihan oman miehen mukavuuden kannalta, luulevat että siitä mies vetää herneen nenään. Mutta on siis myös jäänyt miehiä ystäväpiiriin, varsinkin näitä seksittömiä, mutta on se yhteydenpito vähäisempää, ihan siksi ettei ole enää samat intressit.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 21:05"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 21:00"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 18:39"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 18:22"]
Miesten ja naisten odotukset ystävyydestä eivät tutkimusten mukaan ole samalla tasolla. Valtaosa miehistä on sitä mieltä, että saumaa johonkin muuhun on ja kiinnostus on molemminpuolista. Naiset uskovat, että molemmat ovat liikkeellä vain kavereina, ilman mitään muita tunteita. Kumpikaan ei usko, että toisella olisi se käsitys joka hänellä on.
[/quote]
Jos tuo on totta, niin miksei suhteen syvenemistä toivova mies sitten saa sanotuksi mitään? En olisi tuhlannut kenenkään aikaa tai energiaa turhaan. Minä näin nämä ihmiset vain ystävinä.
ap
[/quote]
Miehet odottavat, että tiputat vapaaehtoisesti housut pois. Se nyt vain menee niin, että miehet voi olla kavereita ja ystäviä, mutta taustalla on odotus, että jos siltä sais joskus. Ei sen kummempaa. Kun alat seurustelemaan, menee tämä jännitysmomentti ja enää ei ole toivoa, että sais piparia. Toinen on, että sinulla on mies ja miehet kunnioittavat miehesi reviiriä, joten sinä et ole enää potentiaalinen irtopipari. Vaikka et olisi heille ikinä antanutkaan. Kolmas syy on se, että mies ei halua turpiin toiselta mieheltä siksi, että lounastaa tämän vaimon kanssa ja miettii siinä lounasta syödessään, että millaista olisi panna tuota.
[/quote]
Saat miehet kuulostamaan aivokääpiöameeboilta. Ei reilua miehiä kohtaan.
[/quote]
Suurin osa niistä on kullilla ajattelevia aivokääpiöameeboita.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 21:24"]
Miehet on sellaisia oman edun tavoittelijoita ettei ne saa edes omia (mies)kaverisuhteitaan pysymään kasassa jos joku alkaa seurustelemaan. Minun mieheni hylättiin välittömästi kun alkoi seurustelemaan kanssani. "Hyi, nyt sulla on nainen, et enää kuitenkaan lähde ryyppäämään joka viikonloppu joten ei soitella enää ikinä." - Mieheni luonnollisesti vastaa tähän sillä ettei soittele kavereilleen koska eivät nekään soittele. Eli miehet lopettaa kaikki kaverisuhteet joista menee hyöty, olipa kyseessä miehet tai naiset. Itse olen kyllä kaveri vieläkin monenkin miehen kanssa, mutta paljon harvemmin pidetään yhteyttä, juurikin siksi että emme toisistamme enää hyödy (kyllä, minäkin hyödyn suhteesta mutta en lopeta sitä jos mies alkaa seurustelemaan.) Eräs mieskaverini oli armeijassa niin näimme paljonkin vaikka minulla oli jo perhe, juurikin siksi että oli joku joka haki iltalomille kotiin syömään karkkia jne - hyötyi siis ystävyydestäni.
[/quote]
Totta, ja jos kaveripiiri pysyykin kasassa niin voivat surutta nussia kaverinsa naista jos nainen antaa. Toki naisissakin on samanlaisia huoria. Miehillä ei ole sellaista syvällisempää tarkoitusta asioissa, kavereita ollaan kun niistä saa itselle jtkn hyötyä, kuten sanoit. Mutta jos homma menee vähänkään "vaikeaksi" ja pitäisi ajatella esimerkiksi omaa toimintaa, saa kaveruus jäädä.
Paha maku mullekin jäänyt noista, yhdistelmä sovinismia ja puhdasta kusipäisyyttähän se. Normaalit ihmiset sukupuolesta ei noin tee enää aikuisiällä, että jätetään ihmissuhde tuollaisen seikan takia.
Huvittavinta omassa kokemuksessa oli, että yksi minut aloittamani suhteen takia hylännyt miespuolinen ystävä oli antanut aiemmin minulle pakit, jonka jälkeen jäätiin kavereiksi.
Paljon puhutaan miesten korkeammasta lojaaliudesta, harmi vaan että omassa elämässä vain naiset ovat osoittautuneet oikeasti sen luottamuksen arvoiseksi.