15v suomalaistaustainen tyttö ISIS järjestön vankina?!
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015080620139228_ul.shtml
15-vuotias Göteborgissa asunut tyttö luuli matkustavansa poikaystävänsä kanssa lomalle, mutta päätyi Syyriaan Isisin kynsiin, kertoo Ilta-Sanomat.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ruotsissa Dagens Nyheter, jonka mukaan tyttö on suomalaistaustaisesta perheestä. Hän on kuudennella kuulla raskaana. Perhe pelkää nyt, että tytär on Isisin luona Syyriassa ja hengenvaarassa. Perheen mukaan Isis kaappasi nuoret viikonloppuna.
Nuoret lähtivät matkaan toukokuun viimeisenä päivänä. Tyttö on asunut sijaiskodissa ja hänen biologiset vanhempansa saivat tietää matkasta vasta 8. päivä kesäkuuta.
Tytön isän mukaan tytöllä ei ole passia tai muita matkustusasiakirjoja. Euroopassa sellaisia ei tarvita. Isä uskoo, että joku on auttanut kaksikon Turkin yli Syyriaan.
Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan poikaystävä olisi houkutellut tytön matkaan.
- Poikaystävä oli luvannut hänelle, että he matkustaisivat Marokkoon, jossa hänellä on hieno talo. Nyt he ovat Syyriassa Isisin vankeina, Ilta-Sanomien haastattelema isä kertoo.
19-vuotiaalla poikaystävällä oli syy matkustaa Syyriaan - hän halusi liittyä al-Qaidan riveihin, kirjoittaa Dagens Nyheter. Pari meni naimisiin Aleppossa.
IS:n tietojen mukaan tyttö on lähettänyt perheelle kuvia ja soittanut. Ensimmäisen kerran hänestä kuului juhannuksena. Puhelimen toisesta päästä kuului pommituksen ääniä. Tyttö oli isän mukaan selvästi peloissaan.
Viikonloppuna Isis otti heidät kiinni - aikomuksenaan kouluttaa poikaystävä taistelemaan sen riveihin.
- Isis vei heidät, kun he olivat muuttamassa. Naiset vietiin yhteen suuntaan ja miehet toiseen. Tytöllä ja poikakaverilla ei ollut papereita siitä, että he ovat naimisissa ja sen vuoksi he eivät saa olla yhdessä, isä kertoo Ilta-Sanomille.
- Tilanne on lähes toivoton, sanoo isä Dagens Nyheterille.
-----
15v ja 6kk raskaana? Miten tuon ikäinen voi matkustaa edes Euroopassa ilman vanhempien lupaa? Lähtee lomalle SYYRIAAN poikaystävän kanssa?! Ei jestas! Mitäköhän suomalaistaustainen tarkoittaa tässä tilanteessa? Vaalea eloveenatyttö vai maahanmuuttajaperheen tytär joka on asunut Suomessa?
Kommentit (88)
Iltapäivälehdetkin ovat näköjään uutisoineet ISISiksen suunnitelmista, mutta totta kai itänaapuri on suurin uhka, kun täällä joku pontevasti niin väittää. :D
Britanniassa näitä nuoria naisia, tyttäriä yms on lähtenyt Syyriaan muka kenenkään tietämättä. Vanhemmat sitten itkevät julkisuudessa ja syyttävät poliisia, yhteiskuntaa kun lapset ovat siellä. Vanhemmat eivät tiedä mistään mitään. Seuraavaksi julkisuudessa onkin kuvia kun nuorten isä on muslimimielenosoituksessa mukana innokkaasti ja pikku hiljaa alkaakin selvitä että lapsen/lasten lähtö onkin ollut ihan laskelmoitu ja tiedetty kuvio. Pääministeri Cameron tästä myös "jyrähti" ja peräänkuulutti muslimien vastuuta asiassa.
Kuka tietää mistä tässä on kyse, mutta...
Oli niin tai näin, niin lastenkoti olisi voinut vähän paremmin katsoa perään ja rajavartijat EU-alueen ulkorajalla olisivat voineet kysellä passia. Ei kuulosta kovin vaikealta.
Miten voi olla että pääsee noinkin pitkälle ilman passia, ettei sitä kysytä tosiaan MISSÄÄN? Jossain on vikaa jos näin on.................
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:08"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:01"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:11"]
15-vuotias voi matkustaa ilman vanhempien lupaa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä.
[/quote]
.... ja ilman passia?
Siis miten pääsee Turkkiin ilman passia?
Britanniasta junalla Ranskaan ja sieltä junalla/autolla Bulgariaan (tai Kreikkaan)... mutta miten rajan yli ilman passia?
[/quote]
Kreikasta vaikka sellaisella paatilla, joka vie turisteja päivittäin Turkkiin, ei siinä passeja kysellä.
[/quote]
Ei helvetti, tuo on täyttä paskaa.
Turkkiin ei pääse näyttämättä passia, käyttäen mitään laillista matkanjärjestäjää tai laivayhtiötä (pientä tai suurta).
41v m
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 12:51"]Miten voi olla että pääsee noinkin pitkälle ilman passia, ettei sitä kysytä tosiaan MISSÄÄN? Jossain on vikaa jos näin on.................
[/quote]
Minua myös ihmetyttää, että 15-vuotias oletettavasti skandinaavisen näköinen tyttö liikkumassa kahdestaan 19-vuotiaan oletettavasti omaa etnistä taustaansa edustavan miehen kanssa ilman passia ei ole antanut rajanylitysten yhteydessä aihetta viranomaisille kyselyihin.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:16"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 12:51"]Miten voi olla että pääsee noinkin pitkälle ilman passia, ettei sitä kysytä tosiaan MISSÄÄN? Jossain on vikaa jos näin on.................
[/quote]
Minua myös ihmetyttää, että 15-vuotias oletettavasti skandinaavisen näköinen tyttö liikkumassa kahdestaan 19-vuotiaan oletettavasti omaa etnistä taustaansa edustavan miehen kanssa ilman passia ei ole antanut rajanylitysten yhteydessä aihetta viranomaisille kyselyihin.
[/quote]
Viranomaisilla on unelma. Eihän tässä silloin mitään ihmeellistä ole.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:21"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:54"]
Miten kukaan voi olla noin VITUN TYHMÄ???!!! Ihanko tosissaan tuo 15v tyttö luuli että pääsee viettämään ihqua perhe-elämää ihqun poikakaverin kanssa johonkin onnelaan? Jos ei ihan tynnyrissä ole kasvanut niin varmasti kuullut uutisia sieltäpäin mitä siellä tapahtuu.
[/quote]Ei teinitytöt seuraa uutisia yhtään. Kännyköillä ollaan ihan eri sivuilla kuin uutissivustoilla ja puheenaiheet ei ole uutisia maailman poliittista tilannetta koskevia.
[/quote]
Olis parempi alkaa seuraamaan.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:38"]
Tuskin sitä poikaakaan havitellaan muuta kuin itsemurhapommittajaksi tai tykinruoaksi, Euroopasta kun tulee.
[/quote]
Totta. Länsimaista tulleethan on siellä ihan alinta kastia (vaikka olisivatkin muslimeja). Joku palannut itki jo lehdessä miten joutui siivoamaan vessoja ynnämuuta. Nyyh nyyh, ei päässytkään viiltämään kurkkuja. Kukkahatut tietenkin heti paapomassa.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 22:14"]15-vuotias on kuitenkin vielä naiivi, eikä ymmärrä elämästä tai vastuusta paljoakaan. 19-vuotiaan poikaystävän tulisi tietää paremmin, monella tasolla.. Moraalitonta. Toivottavasti tytölle käy hyvin ja selviää. [/quote] Totta, 15-vuotias saattaa olla vielä naiivi ja sinisilmäinen, mutta normaalilla älykkyydellä varusteltuna se 15-vuotiaskin ymmärtää täysin olla lähtemättä utopistiselle Marokon lomalle. En jaksa olla edes pahoillani hänen/heidän puolestaan, itseään saa syyttää, sillä tuon ikäisen kuuluu osata jo hiukan ottaa vastuuta itsestään.
[/quote]
Rakkaus saa sokeaksi.
Onneksi te kaikki tytön kohtaloon vahingoniloisesti suhtautuvat olitte kaikki 15-vuotiaana fiksuja ja kypsiä! Tässä oli vielä kyse sijoitetusta nuoresta, jolla ei ollut vanhempia katsomassa perään. Todella moni tekee virhearviointeja tuossa iässä, ja tällä tytöllä kävi äärimmäisen huono tuuri. Jos tyttö olisi kadonnut jotenkin muuten kuin Isis-järjestön kaappaamana, hänen kohtaloaan surkuteltaisiin, mutta nyt hän on vain "kohtalonsa ansainnut mamupatja".
Montako ketjua tästä olisi saatu jos joku Persu olisi huijannut lyylin Syyriaan seksileluksi.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 00:33"]
Onneksi te kaikki tytön kohtaloon vahingoniloisesti suhtautuvat olitte kaikki 15-vuotiaana fiksuja ja kypsiä! Tässä oli vielä kyse sijoitetusta nuoresta, jolla ei ollut vanhempia katsomassa perään. Todella moni tekee virhearviointeja tuossa iässä, ja tällä tytöllä kävi äärimmäisen huono tuuri. Jos tyttö olisi kadonnut jotenkin muuten kuin Isis-järjestön kaappaamana, hänen kohtaloaan surkuteltaisiin, mutta nyt hän on vain "kohtalonsa ansainnut mamupatja".
[/quote]
Tytöllä on ollut elämänhallinta pielessä pahasti jo tätä ennen. Asuu sijaiskodissa, tullut raskaaksi 14-vuotiaana, karkaa ulkomaille ISIS-alueelle. Sääli häntä, sääli hänen vanhempiaan. Ihmetyttää, mitä sijaisvanhemmat oikein ovat tehneet taikka jättäneet tekemättä.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 00:39"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 00:33"]
Onneksi te kaikki tytön kohtaloon vahingoniloisesti suhtautuvat olitte kaikki 15-vuotiaana fiksuja ja kypsiä! Tässä oli vielä kyse sijoitetusta nuoresta, jolla ei ollut vanhempia katsomassa perään. Todella moni tekee virhearviointeja tuossa iässä, ja tällä tytöllä kävi äärimmäisen huono tuuri. Jos tyttö olisi kadonnut jotenkin muuten kuin Isis-järjestön kaappaamana, hänen kohtaloaan surkuteltaisiin, mutta nyt hän on vain "kohtalonsa ansainnut mamupatja".
[/quote]
Tytöllä on ollut elämänhallinta pielessä pahasti jo tätä ennen. Asuu sijaiskodissa, tullut raskaaksi 14-vuotiaana, karkaa ulkomaille ISIS-alueelle. Sääli häntä, sääli hänen vanhempiaan. Ihmetyttää, mitä sijaisvanhemmat oikein ovat tehneet taikka jättäneet tekemättä.
[/quote]
Yksi korjaus, tyttö ei karannut Isis-alueelle vaan hän luuli olevansa matkalla toiseen paikkaan ja hänet kaapattiin. Joka tapauksessa on selvää, että tässä ovat yhteiskunnan turvaverkot pettäneet. Sijoituksen syy ei käy jutusta ilmi, eli on vaikea arvioida, onko hän kasvanut vaikeissa oloissa vai ns. normaalin kodin nuori, joka syystä tai toisesta alkoi oireilla ja siksi päätyi sijoitukseen.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 19:20"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:38"]
Tuskin sitä poikaakaan havitellaan muuta kuin itsemurhapommittajaksi tai tykinruoaksi, Euroopasta kun tulee.
[/quote]
Totta. Länsimaista tulleethan on siellä ihan alinta kastia (vaikka olisivatkin muslimeja). Joku palannut itki jo lehdessä miten joutui siivoamaan vessoja ynnämuuta. Nyyh nyyh, ei päässytkään viiltämään kurkkuja. Kukkahatut tietenkin heti paapomassa.
[/quote]
Onhan se nyt ihan helvetin surullista, kun toinen ihan välttämättä tahtoisi kiduttaa ja tappaa vääräuskoisia ja sitten joutuukin paskahommiin. Kyllä tuollaisen vääryyden kohdanneelle lökäpöksylle pitää antaa kunnon korvaus, ainakin kymmenen neitsyttä ja merenrantatalo. Kyllä niitä raukkoja pitää ymmärtää.
Miksei tekstissä mainita, että MAAHANMUUTTAJATAUSTAINEN vaan heri ilmoitetaan , että SUOMALAISTAUSTAINEN. Täällä se rasismi kukoistaa sittenkin.
Tyttö ja vanhemmat suomalaisia mutta asuvat ruotsissa
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 20:29"]
Sääli tyttöä. Seikkailunhaluinen auktoriteetteja vastaan kapinoiva pistetään tuolla kyllä ruotuun. Surullista ettei ruotsalainen lastensuojelu pystynyt suojelemaan tyttöä itseltään.
[/quote]
Tiedä siitä seikkailunhalusta ja auktoriteetteja vastaan kapinoinnista. Tää on sitä porukkaa, jolla on sukupolvesta toiseen ollut elämäm hallinta hukassa.
Darwin-award!
http://www.hs.fi/tiede/a1398695126048
Mikä tässä on uutta? Aina on suomalaisia pidetty orjina, joten miten ISIS muuttaa mitään?
Me maksetaan vaan velkaa.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tataarit_islam-33328