Mieheni ei osaa vahtia lapsia :(

Kyllä minä olen miehen kannalla. Toki haavereita pyritään välttämään mutta tuon ikäinen tulee niitä saamaa ja oppii niistä. Kyllä hän jossain vaiheessa ymmärtää että sängyllä ollaaan rauhallisemmin. Parkkipaikalla pifän kyllä omaa 2v tiukasti kädestä kiinni

Oikeesti, voi vittu. Jos eroat, lapset ovat todennäköisesti myös isänsä hoivissa, etkä voi lainkaan valvoa, että ne pysyy vammautumattomana/hengissä....

Voitko tehdä lastensuojeluilmoituksen? Normaali vanhempi tykkää lapsistaan sen verran, että pyrkii pitämään ne elossa. Miehesi ei?

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:25"]Kyllä minä olen miehen kannalla. Toki haavereita pyritään välttämään mutta tuon ikäinen tulee niitä saamaa ja oppii niistä. Kyllä hän jossain vaiheessa ymmärtää että sängyllä ollaaan rauhallisemmin. Parkkipaikalla pifän kyllä omaa 2v tiukasti kädestä kiinni
[/quote]

Yläpeukutin vahingossa, piti alapeukuttaa. Ei todellakaan ole ok, että 2-vuotias lyö päänsä vähän väliä laattalattiaan, jos Se olisi vanhemman vahtimisella estettävissä.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:25"]Kyllä minä olen miehen kannalla. Toki haavereita pyritään välttämään mutta tuon ikäinen tulee niitä saamaa ja oppii niistä. Kyllä hän jossain vaiheessa ymmärtää että sängyllä ollaaan rauhallisemmin. Parkkipaikalla pifän kyllä omaa 2v tiukasti kädestä kiinni
[/quote]

Ei ehkä ole välttämistä laittaa lasta nukkumaan korkeaan sänkyyn, josta hän on jo useita kertoja pudonnut? Muuten ihmettelen tapaa, jolla ap kertoo perheestään, joissain kohdissa en ollut aivan varma asutteko yhdessä.

Kannattaa käyttää lasta lääkärissä, että on jotain tukea sanomillesi jos tilanne menee lastensuojeluun, eroon, perheneuvontaan tms. kerrot, että miehesi mielestä pojat on poikia ja näitä haavereita sattuu usein kun hänen pitäisi valvoa lasta.

Kiinnitin vain huomion tuohon "jenkkisängyssään", eli nyt jo nukutte erillänne, vai? Jos näin, niin eiköhän tuo suhde ole valmista pässin lihaa jo.

Onko sinulla mahdollisuus tönäistä miehesi päälleen alas jenkkisängyistä kun hän nukkuu? Esim. petaat satiinilakanat ja ostat miehellesi satiinipyjaman, vähentää kitkaa ja miehen saa helpommin tönäistyä sängystä lattialle. Siirrät sänkyä vaikka lähemmäksi seinää sinun puolellesi ja oma selkä seinää vasten, jalat ponnistaen tiputat äijän kyljestä alas. Jos hän valittaa niin miestenhän kuten 2-vuotiaiden poikien pitää kestää pienet kolhut.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:27"]

Oikeesti, voi vittu. Jos eroat, lapset ovat todennäköisesti myös isänsä hoivissa, etkä voi lainkaan valvoa, että ne pysyy vammautumattomana/hengissä.... Voitko tehdä lastensuojeluilmoituksen? Normaali vanhempi tykkää lapsistaan sen verran, että pyrkii pitämään ne elossa. Miehesi ei?

[/quote]

Olen jopa epäillyt, että mieheni ei ehkä ole ihan ns. normaali oikeasti (olen epäillyt aspergerin syndroomaa ja epätoivoisina hetkinä jopa touretten syndroomaa tai jtn persoonallisuushäiriötä), nimittäin mieheni on jotenkin oudolla tavalla lapsellinen ja intuitiivinen sekä niin jäykkä ja vankkumaton mielipiteissään, että hänen mieltään ei käännä mikään. Aivan kuin häneltä puuttuisi kyky havainnoida ympäristöään ja omaksua joitain käyttäytymismalleja jne. - jos hän on päättänyt jotain tyhmää, niin en oikeasti voi muuttaa hänen mieltään käytännössä mitenkään. :( Mies on työssään ja aiemmissa opinnoissaan ollut hyvä, mutta sosiaalisissa tilanteissa hän on todella töksähtelevä ja outo. Senkin vielä sietäisi, mutta en vain kestä sitä, että hänellä on niin paljon valtaa esikoiseeni. :(

Otan asian jollain tavalla puheeksi lääkärillä samalla, kun lapsen terveyttä kartoitetaan muutenkin seuraavan kerran. Outoa oli myös se, kun miehen vanhemmat täysin kritiikittömästi puolustivat mieheni idioottimaisia periaatteita (miehen vanhemmat olivat oikeastaan vielä miestänikin oudompia). Ero kyllä houkuttaisi, tosin sitten pitäisi saada varmuus siitä, että mies kykenee tapaamisvuoroillaan huolehtimaan heistä.

Lääkärinlausunnot vaikuttavat tuohon tapaamisoikeuteen. Et kai sinä voi elämääsi pilata loputtomiin suhteessa idiootin kanssa, olethan nytkin koko ajan huolissasi.

Eroa! Saat sitten uhriutua lisää. Kuinka helvetissä maapallo on liikakansoitettu, kun entisaikoina tehtiin pelloilla töitä 13 tuntia päivässä kakara kainalossa?

Olet kuplamuoviäiti.

Kuhmut ja varomisen oppiminen  kuuluu oppimiseen kuinka eletään.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:29"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:25"]Kyllä minä olen miehen kannalla. Toki haavereita pyritään välttämään mutta tuon ikäinen tulee niitä saamaa ja oppii niistä. Kyllä hän jossain vaiheessa ymmärtää että sängyllä ollaaan rauhallisemmin. Parkkipaikalla pifän kyllä omaa 2v tiukasti kädestä kiinni [/quote] Yläpeukutin vahingossa, piti alapeukuttaa. Ei todellakaan ole ok, että 2-vuotias lyö päänsä vähän väliä laattalattiaan, jos Se olisi vanhemman vahtimisella estettävissä.

[/quote]

Kaksivuotiaan tulee jo oppia hahmottamaan ympäristönsä. Ja kävelemään kaatumatta.

Videoi tai nauhoita tilanteita, joissa lapsen turvallisuus vaarantuu. Holtitonta juoksua parkkiksella yms. Nauhoitus onnistuu salaa ja videointikin kun hetken treenaat. Ole ottavinasi kuvaa mutta jos tilanne lähtee lapasesta niin video päälle. Anna miehellesi vastuu huolehtia pojasta, kulje itse vähän perässä ja taltioi tilanne.

Tarvitset todisteet (video, nauhoite, joku tuttu ihminen paikalla) miksi pidät miestäsi epäluotettavana kasvattajana. Tämä on toki inhottavaa mutta miehesi suhtautuminen lapsen hyvinvointiin on outo.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:20"]Tulee sellainen fiilis, että hän joko inhoaa lapsiamme tai sitten haluaa Darwin Awardin, sillä lapsille sattuu todella paljon haavereita ja onnettomuuksia, kun he ovat mieheni vastuulla. Mieheni esimerkiksi haluaa, että kaksivuotias poikamme voi nukkua hänen jenkkisängyssään, joka on erittäin korkea (noin 55-65 cm korkea) ja poika on pudonnut ko. vuoteesta useamman kerran (ainakin viisi kertaa siten, että minäkin olen sen kuullut). Jos pyydän siirtämään lapsen omaan sänkyynsä, mies hermostuu ja alkaa nimitellä minua ikävällä tavalla. Mies ei myöskään yleensä viitsi taluttaa tai pitää poikaa kädestä kiinni ulkosalla (esim. kadulla tai parkkipaikalla), vaan poika juoksentelee ajoittain kauaskin. Miehen mielestä poika on jo niin iso, että hänen on saatava kulkea vapaasti.

Ongelmana on kuitenkin se, että poika juoksentelee aivan järjettömästi sinne tänne pahimmillaan, liikenteestä piittaamatta. Pojalla on puheen osalta viivästymää, joka alkoi ilmetä samoihin aikoihin, kun poika oli enemmän isänsä hoidossa noin vuoden ikäisenä. Kun olimme miehen vanhempien luona kesällä pari viikkoa, miehen vanhemmatkin puolsivat aina mieheni mielipiteitä, joten en saanut itse juurikaan pitää rajoja tai kuria lapselle, vaan lapsi sai juoksennella ja kiipeillä vapaasti vaarallisiinkin paikkoihin. Minä kuulemma olen ylivarovainen itse ja miehen vanhemmat puolustivat mieheni mielipiteitä lähes aina. Siellä poika putosi keittiön tuoleilta keittiön kovalle laattalattialle useamman kerran ja löi päänsä.

Mitä teen? Onko ero ainoa vaihtoehto? Mieheni on muuten korkeasti koulutettu ja hyvässä työpaikassa, mutta asenteiltaan vanhoillinen "pojat on poikia" ja "ei muutama isku ja mustelma mitään meinaa". Lisäksi hän ei anna minun päättää juurikaan pojan kasvatuksesta. Mies myös herkästi valehtelee tai jättää kertomatta tapaturmista, jotka ovat tapahtuneet silloin, kun en ole ollut näkemässä. Tuntuu niin ahdistavalta ja toivottomalta tämä tilanne. Pelkään, että pojalle sattuu tällä menolla jotain vaarallista.

Kuopus puolestaan on käytännössä aina minun vastuullani ja mies on antanut minulle "oikeudet" tytön hoitamiseen täysin. Tyttö on kehittynyt hyvin ja on ikäistään edellä sekä rauhallinen ja oppivainen. Voihan tämä olla sattumaakin, mutta mieheni on mielestäni täysin kelvoton kasvattaja ja esikuva. Viimeksi kun poika taas tippui sieltä sängystä, mies vain alkoi valittaa sitä kuinka hankala olen ja kuinka keskeytän hänen konsolipelaamisensa, mutta ei pitänyt lapsen putoamista minään.

Yritin kysellä yksityiskohtia (olin viereisessä huoneessa ja kuulin vain kolahduksen, jonka jälkeen juoksin katsomaan tilannetta), jolloin mies ilmeisesti valehteli ja vähätteli tapahtunutta sekä jatkoi pelaamista. Tarkistin lapsen voinnin ja ilmeisesti ei ollut mitään vakavampaa käynyt, mutta mieheni asenne on mielestäni täysin sairas, sillä ainakin omasta mielestäni kaksivuotias on vielä todella pieni ja kyllä poikiakin pitää suojella kolhuilta.
[/quote]
ja näin kasvaa näitä vitun läskejä pullamössöpoikia, jotka ei uskalla edes armeijaan ja siirtyy tulevaisuudessa teidän "paskimmat deitit" aiheisiin. anna remuta ja mennä, niin minäki sain ja olen iloinen siitä.

Anna remuta ja mennä? Varmaan siirrytään pois turvavöiden käytöstä, poltetaan tupakkaa autossa ja kotona lasten vieressä, unohdetaan sellaiset paskavärkit kuten pyöräilykypärät ja jätetään lapset pihalle keskenään hiekkalaatikolle ilman valvontaa. Iloinen 70-luku takaisin!

Turhaan me äidit sanomme, että maailma on muuttunut. Remuajat tietävät nämä kasvatushommelit paremmin. Ostankin heti ensi talveksi kolmevuotiaalleni mopon niin pääsee ajamaan avantoon. Ja pari pulloa viinaa ettei vaan pääse tulemaan nyhveröä jätkää. Pieksenkö ennen vai jälkeen kun se meinaa kännissä hukkua mopolla? Niin kuin kaikki suvun miehet aikoinaan.

Siellä jenkkisängyssä ja miehen haaroissa on varmaan spermaa!

#curling #kuplamuovi #äitimyytti # mieheteieosaa # nainenonainauhri # vainäitipäättää #

#itsekeskeisyys #naisviha #empatiakyvyttömyys #madonnahuorakompleksi #oidipus #impotentti #mikaeiitke #salatut elämät

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:09"]

Anna remuta ja mennä? Varmaan siirrytään pois turvavöiden käytöstä, poltetaan tupakkaa autossa ja kotona lasten vieressä, unohdetaan sellaiset paskavärkit kuten pyöräilykypärät ja jätetään lapset pihalle keskenään hiekkalaatikolle ilman valvontaa. Iloinen 70-luku takaisin! Turhaan me äidit sanomme, että maailma on muuttunut. Remuajat tietävät nämä kasvatushommelit paremmin. Ostankin heti ensi talveksi kolmevuotiaalleni mopon niin pääsee ajamaan avantoon. Ja pari pulloa viinaa ettei vaan pääse tulemaan nyhveröä jätkää. Pieksenkö ennen vai jälkeen kun se meinaa kännissä hukkua mopolla? Niin kuin kaikki suvun miehet aikoinaan.

[/quote]

Kuplamuovissako lapsesi kasvatat? Minkä ikäiseksi asti ?

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:20"]

Tulee sellainen fiilis, että hän joko inhoaa lapsiamme tai sitten haluaa Darwin Awardin, sillä lapsille sattuu todella paljon haavereita ja onnettomuuksia, kun he ovat mieheni vastuulla. Mieheni esimerkiksi haluaa, että kaksivuotias poikamme voi nukkua hänen jenkkisängyssään, joka on erittäin korkea (noin 55-65 cm korkea) ja poika on pudonnut ko. vuoteesta useamman kerran (ainakin viisi kertaa siten, että minäkin olen sen kuullut). Jos pyydän siirtämään lapsen omaan sänkyynsä, mies hermostuu ja alkaa nimitellä minua ikävällä tavalla. Mies ei myöskään yleensä viitsi taluttaa tai pitää poikaa kädestä kiinni ulkosalla (esim. kadulla tai parkkipaikalla), vaan poika juoksentelee ajoittain kauaskin. Miehen mielestä poika on jo niin iso, että hänen on saatava kulkea vapaasti.

Ongelmana on kuitenkin se, että poika juoksentelee aivan järjettömästi sinne tänne pahimmillaan, liikenteestä piittaamatta. Pojalla on puheen osalta viivästymää, joka alkoi ilmetä samoihin aikoihin, kun poika oli enemmän isänsä hoidossa noin vuoden ikäisenä. Kun olimme miehen vanhempien luona kesällä pari viikkoa, miehen vanhemmatkin puolsivat aina mieheni mielipiteitä, joten en saanut itse juurikaan pitää rajoja tai kuria lapselle, vaan lapsi sai juoksennella ja kiipeillä vapaasti vaarallisiinkin paikkoihin. Minä kuulemma olen ylivarovainen itse ja miehen vanhemmat puolustivat mieheni mielipiteitä lähes aina. Siellä poika putosi keittiön tuoleilta keittiön kovalle laattalattialle useamman kerran ja löi päänsä.

Mitä teen? Onko ero ainoa vaihtoehto? Mieheni on muuten korkeasti koulutettu ja hyvässä työpaikassa, mutta asenteiltaan vanhoillinen "pojat on poikia" ja "ei muutama isku ja mustelma mitään meinaa". Lisäksi hän ei anna minun päättää juurikaan pojan kasvatuksesta. Mies myös herkästi valehtelee tai jättää kertomatta tapaturmista, jotka ovat tapahtuneet silloin, kun en ole ollut näkemässä. Tuntuu niin ahdistavalta ja toivottomalta tämä tilanne. Pelkään, että pojalle sattuu tällä menolla jotain vaarallista.

Kuopus puolestaan on käytännössä aina minun vastuullani ja mies on antanut minulle "oikeudet" tytön hoitamiseen täysin. Tyttö on kehittynyt hyvin ja on ikäistään edellä sekä rauhallinen ja oppivainen. Voihan tämä olla sattumaakin, mutta mieheni on mielestäni täysin kelvoton kasvattaja ja esikuva. Viimeksi kun poika taas tippui sieltä sängystä, mies vain alkoi valittaa sitä kuinka hankala olen ja kuinka keskeytän hänen konsolipelaamisensa, mutta ei pitänyt lapsen putoamista minään.

Yritin kysellä yksityiskohtia (olin viereisessä huoneessa ja kuulin vain kolahduksen, jonka jälkeen juoksin katsomaan tilannetta), jolloin mies ilmeisesti valehteli ja vähätteli tapahtunutta sekä jatkoi pelaamista. Tarkistin lapsen voinnin ja ilmeisesti ei ollut mitään vakavampaa käynyt, mutta mieheni asenne on mielestäni täysin sairas, sillä ainakin omasta mielestäni kaksivuotias on vielä todella pieni ja kyllä poikiakin pitää suojella kolhuilta.

[/quote]

Provo kompastuu omaan nokkeluuteensa, tai on vain miehen ottanut elareiden toivossa. Kolmattako hakemassa?

Lapsi , lapsemme , kuopus, lapsi , poika?

Ei, en kasvata kuplamuovissa. Sehän tukehtuu siihen. Kasvatan ihan rakkaudella ja rajoilla. Itsenäisen ihmisen, jolla on järki päässä. Toivottavasti ei tarvitse paljoa edes kasvattaa jos on yhtään isäänsä tullut. Menee ja tekee, sovussa itsensä, perheensä ja toisinaan maailmankin kanssa. Kotona on aina puhtaat sukat ja kiisseliä.