Onko muilla eroamisen hetket käsillä nyt? Miten menee?

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 11:03"]

Aloittajan parisuhde on kuin kopio omastani, välillä tuntui, että vaimo on tullut katumapäälle, ja nyt purkaa tuntemuksiaan tänne, ehkei nyt kumminkaan... :) tosiaan olimme rakkaan puolisoni kanssa täsmälleen samassa tilanteessa kuin te nyt. Vuosi vuodelta rakkaus, kunnioitus, hellyys, kaikki mureni pala palalta. Kaikki mitä toinen teki tai sanoi, jopa pelkkä toisen ilme sai raivonvaltaan, kun siitä ilmeestä paistoi pelkkä viha ja halveksunta toista ihmistä kohtaan. Olimme molemmat sitä mieltä että liittomme on tullut päätepysäkille. Eropaperit oli enää toisen nimeä vaille valmiina pöydällä. Sillä hetkellä tuli todella paha olo, tuntui että millään ei ole mitään väliä eikä merkitystä. Istuimme pöydän ääressä kasvotusten, ja kysyin rakastatko enää, sain viipymättä vastauksen... Rakastan. Kerroin hänelle myös Rakastavani täydestä sydämestä, en allekirjoittanut paperia. Rakkautta ei siis puuttunut, puuttui toisen ihmisen arvostus ja kunnioitus, eli ne tärkeimmät asiat joista parisuhde muodostuu. Päätimme ottaa hieman välimatkaa toisiimme, asuimme kuukauden erillämme. Tällä välin puhuimme puhelimessa miltä toisistamme tuntuu, mitkä asiat vaivaa, mitä minä tein väärin, mitä me teimme väärin. Juurikin tämä toisen miellyttäminen oman hyvinvoinnin kustannuksella oli muodostunut suurimmaksi ongelmaksi, jonka myötä olimme ajautuneet jatkuvaan riitelyyn, ja sitäkautta hävisi toisen ihmisen kunnioitus ja arvostus toista kohtaan täydellisesti, näin ajauduimme kriisiin. Meillä kuitenkin oli vielä se rakkaus, jonka voimalla saimme asiat puhuttua halki, nyt tiedämme toistemme heikkoudet, mutta emme enää käytä niitä toisiamme vastaan, vaan käytämme niitä avaimina onneen, rakkauteen. Emme kompastu enää samaan ansaan. Toivon kaikkea hyvää teille, jotka kamppailette avioliitossanne ongelmissa. Jos kaikkea ei ole menetetty, niin toivoa vielä on. Rakkaus on ihmeellinen!

[/quote]

Entä mitä vaimo teki väärin? Minullakin on eroon ajautumisen syyllisyys kohdistunut täysin minuun ja puolison heikkouksista ei edes puhuta, saatikka että niille tekisi jotain. Itse olen hakenut apua, että saisin hoidettua asiani kuntoon.

M39

En ole eronnut enkä eroamassa, mutta lähellä on ollut joitakin vuosia sitten.
30 v liitossa ja vasta nyt osataan puhua villakoiran ytimistä. Minä kyllä puhuin ja paasasin ( miesparka!) mutten todella sanonut kuitenkaan mitä oikeasti tunsin vaan kiertelin kuin kissa kuumaa puuroa.
Toisaalta muutaman ulkoisen tapahtuman seurauksena kumpikin on tajunnut ettei toinen ole itsestäänselvyys. Se on muuttanut tilannetta todella paljon.
Nyt puhutaan vakavasti harvoin ja kerralla vähän, mutta joka ainoa sana painavaa asiaa.
Mies on joka kerta mukana täysillä, mutta paasaus on loppunut ja asiat puhutaan rauhallisesti ja asiallisesti.
Sitä vaan että oppiminen voi joskus kestää, mutta palkitsee.

En mielestäni. Olen ihan oikeasti ajatellut, että olemalla mahdollisimman vaivaton vaimo, tekisin suhteestamme mukavan, helpon ja onnellisen. Nyt vasta olen tajunnut, että siinä sivussa olen unohtanut, mitä minä tarvitsen ja millaisen parisuhteen minä haluan. Kynnysmatto olen ollut, sen olen tajunnut vasta hiljattain, mutta en ole tehnyt tätä mitenkään voivotellen että kun TAAS minä joudun joustamaan. En vain pidä konflikteista ja jos omalla käytökselläni voin sen estää, niin menen helposti siihen. Minut on kasvatettu kiltiksi ja sopeutuvaksi ja ilmeisesti se lukee kissankokoisilla kirjaimilla otsassani. (En tietenkään syytä vanhempiani parisuhteeni ongelmista.)

Nyt erillään asuessa olen vasta tajunnut, etten ole ollut oma itseni enää aikoihin. Minullakin on väliä. Ehkä mulla on ollut kateissa ajatus siitä, millainen normaali parisuhde on. Että minullakin kaiketi olisi oikeus olla muuta, kuin koko ajan helppo.

Itsekunnioituksesta - sekin on minulle avautunut vasta nyt. Olen kuvitellut kunnioittavani itseäni, mutta en tietenkään ole kunnioittanut, ei se ole näkynyt mitenkään. Tästä syystä olen varmasti tehnyt helpoksi myös miehelle olla kunnioittamatta minua.

Kiitos vastauksestasi. Toivottavasti opin saman minkä sinä olet oppinut.

ap

Kai tässä ero tulee... Mies jäi kiinni suhteesta vuosi sitten eikä miehellä nähtävästi ajatustakaan parantaa suhdetta. 25v naimisissa.. Yksin en tätä liittoa voi pelastaa

Tämä kirjoittaminen muuten avaa silmiäni niin monella tavalla. Hitto, jos nyt sitten olenkin luonteeltani kiltti ja helppo, niin onko se syy hyväksikäyttää sitä? Eikö sitä piirrettä voisi kunnioittaa ja vaalia sen sijaan, että sen varalla tinkaisi itselleen vielä helpompaa elämää? Totta kai omalla vastuullani on pitää huoli, etten enää IKINÄ olisi kenenkään kynnysmatto, mutta eikö olisi kumppaninkin vastuulla olla imemättä toista kuiviin ihan vaan siksi, kun voi tehdä niin?

Minusta meidän suhteemme oli alussa tasapainoinen ja -arvoinen. Lueskelin eilen juuri aikaisempia sähköpostejamme (kirjoittelimme alussa paljon) ja rintaa puristi lukea niitä ihania sanoja, joista kaikista paistoi rakastaminen, kunnioitus ja se, miten hyvää ajattelimme toisistamme ja halusimme vain parasta. Teki mieli kopioida niitä tekstejä miehelle, että muistatko miten kovasti rakastit ja välitit, miten hyvä meidän oli, olen se sama nainen! Tietenkään en kopioinut, mutta samalla tajusin, että sitä miestä en ole nähnyt enää aikoihin. En tiedä milloin ja miksi asiat muuttuivat, mutta puhdasta hyvää mulle ei ole tahdottu enää aikoihin. Niiden aikojen mieheen olen ollut rakastunut, en tähän voimat imevään suohon, missä ollaan viime ajat tarvottu. Kyllä on tyhjiin imetty olo.

Kammottavinta on tajuta, että mä olisin voinut todella jatkaa tässä liitossa olemista, miehellehän tämä olisi kelvannut. Mulla alkoi olla liian paha olla, että olisin voinut, mutta mieheni toki olisin saanut pitää, jos olisin halunnut. Onneksi en halunnut enkä pystynyt. 

Niin miksipä haluaisin enää takaisinkaan.

ap

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 09:37"]

Kai tässä ero tulee... Mies jäi kiinni suhteesta vuosi sitten eikä miehellä nähtävästi ajatustakaan parantaa suhdetta. 25v naimisissa.. Yksin en tätä liittoa voi pelastaa

[/quote]

Voi ei, olen tosi pahoillani. Sulla paljon vaikeampi tilanne, noin pitkä suhde ja vielä pettäminen.

Yksin et voikaan, kyllä se vaatisi mielestäni mieheltäsi erityisen suurta panosta tuon painolastin takia. Mutta miksi se irti päästäminen onkaan niin vaikeaa...

Voimaa.

ap

On tosta suhteesta ainakin se tullu opittua, et nyt sie tunnet itses paremmin. Seuraavassa suhteessa arvosta toisessa niitä asioita, joissa sinä olet heikkoja hän pystyy ottamaan ne huomioon. Parisuhteessa on niitä hyväksikäyttäjiä ja uhreja eri asioiden suhteen puolin ja toisin. Jos toinen ei arvosta jotain asiaa, niin sitä on hyvin vaikea sitten saada ymmärtämään, et sinä sitä arvostat.

Hyvää jatkoa sulle!

M39

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 09:43"]Tämä kirjoittaminen muuten avaa silmiäni niin monella tavalla. Hitto, jos nyt sitten olenkin luonteeltani kiltti ja helppo, niin onko se syy hyväksikäyttää sitä? Eikö sitä piirrettä voisi kunnioittaa ja vaalia sen sijaan, että sen varalla tinkaisi itselleen vielä helpompaa elämää? Totta kai omalla vastuullani on pitää huoli, etten enää IKINÄ olisi kenenkään kynnysmatto, mutta eikö olisi kumppaninkin vastuulla olla imemättä toista kuiviin ihan vaan siksi, kun voi tehdä niin?

Minusta meidän suhteemme oli alussa tasapainoinen ja -arvoinen. Lueskelin eilen juuri aikaisempia sähköpostejamme (kirjoittelimme alussa paljon) ja rintaa puristi lukea niitä ihania sanoja, joista kaikista paistoi rakastaminen, kunnioitus ja se, miten hyvää ajattelimme toisistamme ja halusimme vain parasta. Teki mieli kopioida niitä tekstejä miehelle, että muistatko miten kovasti rakastit ja välitit, miten hyvä meidän oli, olen se sama nainen! Tietenkään en kopioinut, mutta samalla tajusin, että sitä miestä en ole nähnyt enää aikoihin. En tiedä milloin ja miksi asiat muuttuivat, mutta puhdasta hyvää mulle ei ole tahdottu enää aikoihin. Niiden aikojen mieheen olen ollut rakastunut, en tähän voimat imevään suohon, missä ollaan viime ajat tarvottu. Kyllä on tyhjiin imetty olo.

Kammottavinta on tajuta, että mä olisin voinut todella jatkaa tässä liitossa olemista, miehellehän tämä olisi kelvannut. Mulla alkoi olla liian paha olla, että olisin voinut, mutta mieheni toki olisin saanut pitää, jos olisin halunnut. Onneksi en halunnut enkä pystynyt. 

Niin miksipä haluaisin enää takaisinkaan.

ap
[/quote]

Se mies muuttui siksi, kun sinä muutuit. Alussa oli ihananainen, jolla oli oma persoona ja johon mies rakastui. Sitten aloit ajatella, että haluat kaikin tavoin miellyttää miestä ja se on suhteenne parhaaksi. Todellisuudessa siinä rytäkässä menetit identiteettisi ja mies menetti ihanan naisen, johon oli aikanaan rakastunut. Hän alkoi oireilla tyytymättömyyttään ja niin sinäkin. Alun hyvät aikeet ("olen maailman ihanin vaimo hänelle") kääntyivät itseään vastaan. Jos jokin sinussa vielä uskoo, että suhteenne on pelastamisen arvoinen, näytä koko viestiketju miehellesi.

Sinulla ap on vahvasti vielä melodramaattinen vaihe päällä että järkevä, analyyttinen keskustelu ja ymmärrys miksi näin kävi ei ehkä hetkeen onnistuisikaan. Siksi on hyvä pitää hiljaisuus ja miettiä itse mikä sai sinut voimaan pahoin suhteessanne. Et ole ollut onnellinen, joten ero on oikea ratkaisu. Ja ainut syy lähteä korjaamaan parisuhdetta on muuttaa asiat paremmaksi, tähän tarvitaan myös miehesi mukaan. Hän ei taida olla tähän muutokseen valmis.

Se minkä tekstistäsi huomasin niin sinulla ei ole mitään konkreettisia asioita lueteltuna mitkä saivat sinut onnettomaksi. Listaa ne itsellesi, konkretia auttaa ymmärtämään jos joskus haluat kokonaiskuvan suhteestasi miksi erositte. Myös miehesi olisi helpompaa ymmärtää jos sanot "haluan, että kerran viikossa teet minulle aamiaisen ja sanot, että rakastat" kuin että "sinä et huomioi minua tarpeeksi". Ympäripyöreät musta tuntuu -jutut eivät vie yhtäkään suhdetta eteenpäin.

Erosin exästä tunteella "en tiedä mitä haluan mutta en ainakaan tätä" ja "ainakaan minun kanssani tuo mies ei ikinä muuksi kehity". Epämääräistä, ei keskusteltu, eron syyt jäivät epäselviksi, ei pidetty yhteyttä. Pitkä suhde, alkoi nuorena, jälkeenpäin en ymmärrä miksi olimme yhdessä tai miksi erosimme. Mies selitti minulle, että hänen mielestään jokaisella suhteella on aikansa. Ehkä niin. Hän olisi tyytynyt mitä meillä oli, minä en. Hyvä niin, molemmilla on asiat nyt paremmin. Olin jo turhautunut suhteeseen etten pystynyt sitä analysoimaan, parantamaan, keskustelemaan ja halusin vain pois. Siksi minulle jäi useaksi vuodeksi olo, että minua oli kohdeltu väärin. Konkretia olisi auttanut jos siihen hellästä hipiästä huolimatta olisi pystynyt.

Nyt uudessa suhteessa ymmärsin eletystä elämästä, tarvitsen onnellisuuteeni enemmän hellyyttä, ymmärrystä, samaa ajatusmaailmaa, leikkisyyttä, kunnioitusta, se vastaus on luonteiden samankaltaisuus elämän arvoissa. Rakkaus löytyy näistä asioista, joka päivä. Minusta onnea ja rakkautta kannattaa tavoitella. Is se onnistuu minulle niin miksi ei sitten sinullekin. Hyvää toipumista sinulle.

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 09:46"][quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 09:37"]

Kai tässä ero tulee... Mies jäi kiinni suhteesta vuosi sitten eikä miehellä nähtävästi ajatustakaan parantaa suhdetta. 25v naimisissa.. Yksin en tätä liittoa voi pelastaa

[/quote]

Voi ei, olen tosi pahoillani. Sulla paljon vaikeampi tilanne, noin pitkä suhde ja vielä pettäminen.

Yksin et voikaan, kyllä se vaatisi mielestäni mieheltäsi erityisen suurta panosta tuon painolastin takia. Mutta miksi se irti päästäminen onkaan niin vaikeaa...

Voimaa.

ap
[/quote]

Ei tilanteita voi verrata. Järjellä ajateltuna minunhan olisi helppo irrottautua tästä kun miestä ei kiinnosta ja vielä tuo pettäminen..
Sydän vaan kun kiljuu yli järjen äänen. Mutta edessä se ero on. Tiedämme sen molemmat. Käytännön asiat vain hidastaa tätä. Niitä on liian raskasta vielä alkaa setvimään. Ajan kanssa

Aloittajan parisuhde on kuin kopio omastani, välillä tuntui, että vaimo on tullut katumapäälle, ja nyt purkaa tuntemuksiaan tänne, ehkei nyt kumminkaan... :) tosiaan olimme rakkaan puolisoni kanssa täsmälleen samassa tilanteessa kuin te nyt. Vuosi vuodelta rakkaus, kunnioitus, hellyys, kaikki mureni pala palalta. Kaikki mitä toinen teki tai sanoi, jopa pelkkä toisen ilme sai raivonvaltaan, kun siitä ilmeestä paistoi pelkkä viha ja halveksunta toista ihmistä kohtaan. Olimme molemmat sitä mieltä että liittomme on tullut päätepysäkille. Eropaperit oli enää toisen nimeä vaille valmiina pöydällä. Sillä hetkellä tuli todella paha olo, tuntui että millään ei ole mitään väliä eikä merkitystä. Istuimme pöydän ääressä kasvotusten, ja kysyin rakastatko enää, sain viipymättä vastauksen... Rakastan. Kerroin hänelle myös Rakastavani täydestä sydämestä, en allekirjoittanut paperia. Rakkautta ei siis puuttunut, puuttui toisen ihmisen arvostus ja kunnioitus, eli ne tärkeimmät asiat joista parisuhde muodostuu. Päätimme ottaa hieman välimatkaa toisiimme, asuimme kuukauden erillämme. Tällä välin puhuimme puhelimessa miltä toisistamme tuntuu, mitkä asiat vaivaa, mitä minä tein väärin, mitä me teimme väärin. Juurikin tämä toisen miellyttäminen oman hyvinvoinnin kustannuksella oli muodostunut suurimmaksi ongelmaksi, jonka myötä olimme ajautuneet jatkuvaan riitelyyn, ja sitäkautta hävisi toisen ihmisen kunnioitus ja arvostus toista kohtaan täydellisesti, näin ajauduimme kriisiin. Meillä kuitenkin oli vielä se rakkaus, jonka voimalla saimme asiat puhuttua halki, nyt tiedämme toistemme heikkoudet, mutta emme enää käytä niitä toisiamme vastaan, vaan käytämme niitä avaimina onneen, rakkauteen. Emme kompastu enää samaan ansaan. Toivon kaikkea hyvää teille, jotka kamppailette avioliitossanne ongelmissa. Jos kaikkea ei ole menetetty, niin toivoa vielä on. Rakkaus on ihmeellinen!

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 10:07"]

On tosta suhteesta ainakin se tullu opittua, et nyt sie tunnet itses paremmin. Seuraavassa suhteessa arvosta toisessa niitä asioita, joissa sinä olet heikkoja hän pystyy ottamaan ne huomioon. Parisuhteessa on niitä hyväksikäyttäjiä ja uhreja eri asioiden suhteen puolin ja toisin. Jos toinen ei arvosta jotain asiaa, niin sitä on hyvin vaikea sitten saada ymmärtämään, et sinä sitä arvostat.

Hyvää jatkoa sulle!

M39

[/quote]

Kiitos voimasanoista!

ap

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 10:08"]

 Se mies muuttui siksi, kun sinä muutuit. Alussa oli ihananainen, jolla oli oma persoona ja johon mies rakastui. Sitten aloit ajatella, että haluat kaikin tavoin miellyttää miestä ja se on suhteenne parhaaksi. Todellisuudessa siinä rytäkässä menetit identiteettisi ja mies menetti ihanan naisen, johon oli aikanaan rakastunut. Hän alkoi oireilla tyytymättömyyttään ja niin sinäkin. Alun hyvät aikeet ("olen maailman ihanin vaimo hänelle") kääntyivät itseään vastaan. Jos jokin sinussa vielä uskoo, että suhteenne on pelastamisen arvoinen, näytä koko viestiketju miehellesi.

[/quote]

Tämä voi olla totta, ainakin ajatuksenjyvänen lisää tähän myllyyn.

Viimeinen lauseesi sai tajuamaan, etten taida enää niin ajatella. Voi olla että olen liian katkera tälle tilanteelle (en voi sanoa että miehelle, enkä toisaalta itsellenikään).

ap

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 10:33"]

Sinulla ap on vahvasti vielä melodramaattinen vaihe päällä että järkevä, analyyttinen keskustelu ja ymmärrys miksi näin kävi ei ehkä hetkeen onnistuisikaan. Siksi on hyvä pitää hiljaisuus ja miettiä itse mikä sai sinut voimaan pahoin suhteessanne. Et ole ollut onnellinen, joten ero on oikea ratkaisu. Ja ainut syy lähteä korjaamaan parisuhdetta on muuttaa asiat paremmaksi, tähän tarvitaan myös miehesi mukaan. Hän ei taida olla tähän muutokseen valmis. Se minkä tekstistäsi huomasin niin sinulla ei ole mitään konkreettisia asioita lueteltuna mitkä saivat sinut onnettomaksi. Listaa ne itsellesi, konkretia auttaa ymmärtämään jos joskus haluat kokonaiskuvan suhteestasi miksi erositte. Myös miehesi olisi helpompaa ymmärtää jos sanot "haluan, että kerran viikossa teet minulle aamiaisen ja sanot, että rakastat" kuin että "sinä et huomioi minua tarpeeksi". Ympäripyöreät musta tuntuu -jutut eivät vie yhtäkään suhdetta eteenpäin. Erosin exästä tunteella "en tiedä mitä haluan mutta en ainakaan tätä" ja "ainakaan minun kanssani tuo mies ei ikinä muuksi kehity". Epämääräistä, ei keskusteltu, eron syyt jäivät epäselviksi, ei pidetty yhteyttä. Pitkä suhde, alkoi nuorena, jälkeenpäin en ymmärrä miksi olimme yhdessä tai miksi erosimme. Mies selitti minulle, että hänen mielestään jokaisella suhteella on aikansa. Ehkä niin. Hän olisi tyytynyt mitä meillä oli, minä en. Hyvä niin, molemmilla on asiat nyt paremmin. Olin jo turhautunut suhteeseen etten pystynyt sitä analysoimaan, parantamaan, keskustelemaan ja halusin vain pois. Siksi minulle jäi useaksi vuodeksi olo, että minua oli kohdeltu väärin. Konkretia olisi auttanut jos siihen hellästä hipiästä huolimatta olisi pystynyt. Nyt uudessa suhteessa ymmärsin eletystä elämästä, tarvitsen onnellisuuteeni enemmän hellyyttä, ymmärrystä, samaa ajatusmaailmaa, leikkisyyttä, kunnioitusta, se vastaus on luonteiden samankaltaisuus elämän arvoissa. Rakkaus löytyy näistä asioista, joka päivä. Minusta onnea ja rakkautta kannattaa tavoitella. Is se onnistuu minulle niin miksi ei sitten sinullekin. Hyvää toipumista sinulle.

[/quote]

Kiitos tästä pohdiskelevasta vastauksesta. Olen mielestäni pukenut sanoiksi, mitä haluan, mutta ei ne ole toteutuneet. Haluan mm. keskustella asioista, haluan silloinkin kun kaikki on hyvin eikä vain silloin, kun on kriisejä. En tarkoita mitään tuntikausien analyysia suhteen tilasta, mutta joku tilannekatsaus mikä fiilis. Miehellä taas on sitä taipumusta, minkä on mulle kertonut aiemmistakin suhteistaan, että hän ei puhu, vaan miettii itsekseen, sitten kun sitä jotain negaa on kertynyt tarpeeksi sisuksiin, niin hän on vaan jättänyt, kun ongelmat ovat tuntuneet liian suurilta edes ryhtyä selvittelemään. Samaan aikaan toinen on voinut ihan hyvin olla käsityksessä, ettei mikään paina. Tätä me luvattiin koittaa välttää, mut mut... No minua hän ei jättänyt, mutta oireillut on, mutta mitään ei osaa sanoiksi pukea, on vaan pahantuulinen ja vaativa, joka on tehnyt minusta entistä myötäilevämmän. Mahdoton oravanpyörä jossa on vaikea olla voittajia, kun ei toisen ajatuksia voi mitenkään lukea.

Kiva kuulla että sinulla nyt hyvä suhde.

ap

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 11:01"]

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 09:46"][quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 09:37"] Kai tässä ero tulee... Mies jäi kiinni suhteesta vuosi sitten eikä miehellä nähtävästi ajatustakaan parantaa suhdetta. 25v naimisissa.. Yksin en tätä liittoa voi pelastaa [/quote] Voi ei, olen tosi pahoillani. Sulla paljon vaikeampi tilanne, noin pitkä suhde ja vielä pettäminen. Yksin et voikaan, kyllä se vaatisi mielestäni mieheltäsi erityisen suurta panosta tuon painolastin takia. Mutta miksi se irti päästäminen onkaan niin vaikeaa... Voimaa. ap [/quote] Ei tilanteita voi verrata. Järjellä ajateltuna minunhan olisi helppo irrottautua tästä kun miestä ei kiinnosta ja vielä tuo pettäminen.. Sydän vaan kun kiljuu yli järjen äänen. Mutta edessä se ero on. Tiedämme sen molemmat. Käytännön asiat vain hidastaa tätä. Niitä on liian raskasta vielä alkaa setvimään. Ajan kanssa

[/quote]

Ei toki voi. Ajattelin vain heti, että jos tässä olisi vielä pettäminen käsiteltävänä niin huh huh... Toisaalta, sitten ainakaan ei olisi mitään vatvomista enää. Ehkä. En tiedä, tuntuu että vatvomista riittää mikä tahansa tilanne on.

Ajan kanssa, juuri niin.

ap

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 11:03"]

Aloittajan parisuhde on kuin kopio omastani, välillä tuntui, että vaimo on tullut katumapäälle, ja nyt purkaa tuntemuksiaan tänne, ehkei nyt kumminkaan... :) tosiaan olimme rakkaan puolisoni kanssa täsmälleen samassa tilanteessa kuin te nyt. Vuosi vuodelta rakkaus, kunnioitus, hellyys, kaikki mureni pala palalta. Kaikki mitä toinen teki tai sanoi, jopa pelkkä toisen ilme sai raivonvaltaan, kun siitä ilmeestä paistoi pelkkä viha ja halveksunta toista ihmistä kohtaan. Olimme molemmat sitä mieltä että liittomme on tullut päätepysäkille. Eropaperit oli enää toisen nimeä vaille valmiina pöydällä. Sillä hetkellä tuli todella paha olo, tuntui että millään ei ole mitään väliä eikä merkitystä. Istuimme pöydän ääressä kasvotusten, ja kysyin rakastatko enää, sain viipymättä vastauksen... Rakastan. Kerroin hänelle myös Rakastavani täydestä sydämestä, en allekirjoittanut paperia. Rakkautta ei siis puuttunut, puuttui toisen ihmisen arvostus ja kunnioitus, eli ne tärkeimmät asiat joista parisuhde muodostuu. Päätimme ottaa hieman välimatkaa toisiimme, asuimme kuukauden erillämme. Tällä välin puhuimme puhelimessa miltä toisistamme tuntuu, mitkä asiat vaivaa, mitä minä tein väärin, mitä me teimme väärin. Juurikin tämä toisen miellyttäminen oman hyvinvoinnin kustannuksella oli muodostunut suurimmaksi ongelmaksi, jonka myötä olimme ajautuneet jatkuvaan riitelyyn, ja sitäkautta hävisi toisen ihmisen kunnioitus ja arvostus toista kohtaan täydellisesti, näin ajauduimme kriisiin. Meillä kuitenkin oli vielä se rakkaus, jonka voimalla saimme asiat puhuttua halki, nyt tiedämme toistemme heikkoudet, mutta emme enää käytä niitä toisiamme vastaan, vaan käytämme niitä avaimina onneen, rakkauteen. Emme kompastu enää samaan ansaan. Toivon kaikkea hyvää teille, jotka kamppailette avioliitossanne ongelmissa. Jos kaikkea ei ole menetetty, niin toivoa vielä on. Rakkaus on ihmeellinen!

[/quote]

Tulipa ihan kyyneleet silmiin kun luin tämän!

Mekin ollaan tuon eropaperin kanssa tuskailtu ja vatvottu aikamme. Eikä sekään toki mikään lopullinen ratkaisu ole, onhan sen jälkeenkin vielä puoli vuotta aikaa miettiä. Teillä toki se ero tilanteessanne, että molemmat olette ymmärtäneet miten kovasti työtä yhteenpaluun eteen tarvitaan, että se onnistuisi, meillä mies on sitä mieltä että vaan jatketaan. Ei kuule, kun sanon, etten ole onnellinen ja asioiden pitäisi muuttua, ja vaikka listaisin ne asiat ranskalaisin viivoin, niin on vaan liian epämääräistä. Kaipaan jotain, mitä meillä ei enää ole. En osaa vielä pukea sanoiksi mitä se on, onko se sitten sitä rakkautta.

ap

Sun täytyy hetki tutustua rauhassa itseesi uudelleen. Kun aika on valmis, sä tiedät kyllä mitä pitää tehdä. Anna itsellesi aikaa. Älä vaadi nopeita ratkaisuja.

hommaapa ittellesi tämä kirja ja lue se:

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/ajankohtaista/kirjoja-parisuhteesta-terveydest/?x217820=3342745

Läheisriippuvuus - Kenen elämää elät

nosto

Kiitos 18, hyvin sanottu!

Ja 19, kiitos kirjavinkistä. Mielenkiintoista, jos tulkitset minut läheisriippuvaiseksi. Siis oikeasti mielenkiintoista, mielellään sitä aina tutkailee itseään uusin silmin. Tähän asti en ole sellaista ikinä ajatellutkaan, eikä minua ole yksin oleminen koskaan pelottanut kuten ei nytkään (kuten sanoin, vaikka olen nyt surullinen, on minun kuitenkin helpompi olla yksin, enkä tosiaan aio etsiä mitään suhdetta lähiaikoina) Ja sainhan minä tästäkin itseni repäistyä irti, eikö surutyö ja jahkailu ole ihan normaalia näin pian eron jälkeen? Mutta lisääkin kirjavinkkejä ois kiva saada.

ap