70-luvun Aihe vapaa
Joko on ollut? En ainakaan keksinyt oikeita hakusanoja.
Mutta katsotaan, tuleeko tästä mitään.
Tämä kirjoituskoneella kirjoittaminen on kovin hidasta. En ehtinyt viedä tänään postiin, joten vien sitten huomenna. Kun vien huomenna täällä maalla, postiauto vie kaupunkiin, mistä se lähtee eteenpäin. Jos vien jo ennen aamupostiauton tuloa, se ehtii ehkä jo keskiviikkona perille. Mutta jos ei ehdi siihen, sitten se on torstaina. Lähden muuten itsekin sitten postiautolla kaupunkiin samalla. Takaisin tullaan tullaan linja-autolla. Pitäisi ostaa uudet leveälahkeiset vakosamettihousut, paitapusero itselle ja tyttärelle olkalaukku kouluun. Hän haluaa sellaisen vihreän, missä on hevosen kuva.
Kommentit (240)
Muutettiin uuteen kotiin, mun huone on vihreä, poikien keltainen ja isän ja äidin sininen. Noi olohuoneen ja makuuhuoneet tapetit on aika hienot. Ja kiva kun keittiön tuolit on samaa kirkkaan vihreää kuin keittiön kaapin ovet.
Pulsaattoripesukone jäi edelliseen kotiin, isä osti meille uuden pyykkikoneen (käytetyn, sai halvemmalla). Linkokin (muistaakseni Hoover) meillä on, sitä ei enää niin paljon käytetä, kun uudessa koneessa on huippuhyvä linkous (äidin mukaan).
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 22:13"]
Meidän kouluun tui uusi piirtoheitin, mutta meidän koulu onkin aina tekniikassa edellä muita. Laitteen käytön oppimisesta on varmaankin paljon hyötyä isona työelämässä.
[/quote]
mikä on piirtoheitin? Onko se samanlainen kun se, millä katsotaan niitä diakuvia?
Meidän nuoriso tykkää Coitus int -yhtyeestä. Nytkin soi kasettisoittimesta Jyrki boy.
Mitä keinoja olette käyttäneet raskauspahoinvoinnin poistamiseen? Itselläni on konjakkiryyppy auttanut kovasti, ja tulee heti pirteämpi mielikin. Myös tupakan polttaminen rauhoittaa mukavasti, ja auttaa pitämään ylimääräisiä kilojakin poissa.
Naapurin Jari oli saanut kasettisoittimen! Sillä oli Hectorin ja Rauli Badding Somerjoen kasetitkin. Kuunneltiin "Ake, Make, Pera ja mä" ja "Fiilaten ja höyläten".
Linja-autossa oli tänään palatessa nuoria keskikoululaisia, jotka polttivat tupakkaa. Siitäköhän se tytölle vähän huono olo tuli?
Oltiin koko perhe kaupungilla ja nähtiin neekeri. Lapsilta meinasi silmat pudota päästä.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 21:29"][quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 21:17"]On ollut mukava ilta. Meillä on kesäloma ja sukulaispariskunta tuli luoksemme vierailulle.
Istutaan iltaa. Minä ja Maire laitoimme pampulat päähän. Tässä istutaan puutarhatuoleissa ja miehet heittävät tikkaa. :) Näyttävät kyllä hyviltä molemmat. Molemmilla Minivogue, tiukat paidat ja housut.
[/quote]
Ilta jatkuu mukavasti. Keitettiin Mairen kanssa kahvia ja nyt istumme iltaa pöydän ääressä: Minä ja mieheni, Maire ja hänen miehensä.
Kyllä meitäkin alkaa naurattaa, kun miehet laittavat jokaiselle Kossua kahviin.
Meillä on Mairen kanssa pampulat vieläkin hienosti päässä. Se kun on muotia.
Mukavaa, että tällä tuttavapariskunnalla on myös omia lapsia. Saavat leikkiä keskenään eikä meidän aikuisten tarvitse pitää niistä huolta. :)
[/quote]
Nyt ollaan sitä mieltä, että mennään tansseihin. Minä ja Maire otettiin pampulat pois, hieman tökittiin kiharoita, laitettiin punaruskeaa huulipunaa ja puuteria.
Otettiin taksi työväentalolle tansseihin.
Minun täytyykin nyt poistua tästä kirjoituskoneen äärestä tältä päivältä. On vielä ostoslista kirjoittamatta huomiselle kauppa-autoreissulle. Kauppa-auto nimittäin pysähtyy meidän maitolaiturilla ensimmäisenä tällä kylällä, joten nyt on mentävä myös rullaamaan papiljotit päähän että on sitten heti aamusta tukka nätiksi laitettuna. Jos vaikka sattuu kesämökkiläisiäkin paikalle...
Serkkutyttö kävi vauvansa kanssa meillä kylässä. En suostunut pesemään vauvan kakkapyllyä, mutta vaipan laitoin. Vähän jännitti, että tuliko sen muovijuttu solmittua liian löysälle.
Mulle ostettiin oranssi Kombi kun koulu alkoi. No ainakin sen erottaa helpommin omakseen kuin noi Jopot.
Kyllähän se talo valmistui. Saatiin Arava-laina ja mies teki hommia hartiapankilla. :)
Kolme makuuhuonetta, keittiö, kylpyhuone ja sauna. Kylpyhuoneessa on myös kylpyamme. :)
Arkkitehti halusi että teemme talostamme tasakattoisen. Siihen en kuitenkaan suostunut, vaan taloomme tehtiin juuri havaittava harjakatto.
Naapuruston naiset puhuivat vaatehuoneesta. En tajua. Meille tulee jokaiseen huoneeseen komerot!
Meillä on saunavuoro aina perjantai-iltaisin kahdeksalta. Silloin peseydytään ja vaihdetaan alusvaatteet. Asunnossa on vesivessa ja lavuaari. Siskoni perheessä on kylpyamme, kunpa joskus olisi meilläkin.
Nyt kun kesälomalla on aikaa, tehtiin vähän uudistusta täällä kotona. Laitettiin polttopuiksi ne tylsät, ikivanhat kalusteet (piironki ja vaatekaappikin jostain 1800-luvulta, kaikenmaailman koristekiemuroita niihin veistetty). Tilalle hankittiin raikkaampia ja edullisia kalusteita, niin kuin kirkkaankeltaiseksi maalattu vanerilipasto.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 22:21"][quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 21:29"][quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 21:17"]On ollut mukava ilta. Meillä on kesäloma ja sukulaispariskunta tuli luoksemme vierailulle.
Istutaan iltaa. Minä ja Maire laitoimme pampulat päähän. Tässä istutaan puutarhatuoleissa ja miehet heittävät tikkaa. :) Näyttävät kyllä hyviltä molemmat. Molemmilla Minivogue, tiukat paidat ja housut.
[/quote]
Ilta jatkuu mukavasti. Keitettiin Mairen kanssa kahvia ja nyt istumme iltaa pöydän ääressä: Minä ja mieheni, Maire ja hänen miehensä.
Kyllä meitäkin alkaa naurattaa, kun miehet laittavat jokaiselle Kossua kahviin.
Meillä on Mairen kanssa pampulat vieläkin hienosti päässä. Se kun on muotia.
Mukavaa, että tällä tuttavapariskunnalla on myös omia lapsia. Saavat leikkiä keskenään eikä meidän aikuisten tarvitse pitää niistä huolta. :)
[/quote]
Nyt ollaan sitä mieltä, että mennään tansseihin. Minä ja Maire otettiin pampulat pois, hieman tökittiin kiharoita, laitettiin punaruskeaa huulipunaa ja puuteria.
Otettiin taksi työväentalolle tansseihin.
[/quote]
Hauskaahan täällä on. Tanssiorkesteri soittaa ihan mukiinmeneviä kappaleita. Minä ja Maire nauretaan ihan tyhjänpäiväisille jutuille ja vieraat miehet käyvät kehumassa meitä. :)
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 22:49"][quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 22:21"][quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 21:29"][quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 21:17"]On ollut mukava ilta. Meillä on kesäloma ja sukulaispariskunta tuli luoksemme vierailulle.
Istutaan iltaa. Minä ja Maire laitoimme pampulat päähän. Tässä istutaan puutarhatuoleissa ja miehet heittävät tikkaa. :) Näyttävät kyllä hyviltä molemmat. Molemmilla Minivogue, tiukat paidat ja housut.
[/quote]
Ilta jatkuu mukavasti. Keitettiin Mairen kanssa kahvia ja nyt istumme iltaa pöydän ääressä: Minä ja mieheni, Maire ja hänen miehensä.
Kyllä meitäkin alkaa naurattaa, kun miehet laittavat jokaiselle Kossua kahviin.
Meillä on Mairen kanssa pampulat vieläkin hienosti päässä. Se kun on muotia.
Mukavaa, että tällä tuttavapariskunnalla on myös omia lapsia. Saavat leikkiä keskenään eikä meidän aikuisten tarvitse pitää niistä huolta. :)
[/quote]
Nyt ollaan sitä mieltä, että mennään tansseihin. Minä ja Maire otettiin pampulat pois, hieman tökittiin kiharoita, laitettiin punaruskeaa huulipunaa ja puuteria.
Otettiin taksi työväentalolle tansseihin.
[/quote]
Hauskaahan täällä on. Tanssiorkesteri soittaa ihan mukiinmeneviä kappaleita. Minä ja Maire nauretaan ihan tyhjänpäiväisille jutuille ja vieraat miehet käyvät kehumassa meitä. :)
[/quote]
Omat miehemme menevät ulos nurkan taakse miesporukalla. :(
Kirkasta ryyppäävät. :(
Kävin ostamassa kiskalta isälle tupakkaa , saln viisi penniä hakupalkkaa . Ostin Fazerin hedelmätikkarin. Oli vauikea valita ottaisiko punaisen vai vihreän. Samalla huomasin Stump lehden uuden numeron ilmestyneen.
Täytyy kertoa isosiskolle Suosikin on jo lukenut. Molempien kannessa oli Sammy Babitsin , kun se voitti se Daada daada.
Onko muita pikkuvauvojen äitejä? Pidättekö tuttipulloruokinnassa 3 vai 4 tunnin välit? Tuntuu, että meillä pikkuinen itkee kovasti sen viimeisen tunnin jos pidän 4 tunnin välit.
Mun serkku pääs käymään Helesingissä ja näkin siellä kuulemma homon. En kyllä usko. Oli kuulemma ollu korvakoru sillä homolla. En kyllä sitäkään usko.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 22:49"][quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 22:21"][quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 21:29"][quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 21:17"]On ollut mukava ilta. Meillä on kesäloma ja sukulaispariskunta tuli luoksemme vierailulle. Istutaan iltaa. Minä ja Maire laitoimme pampulat päähän. Tässä istutaan puutarhatuoleissa ja miehet heittävät tikkaa. :) Näyttävät kyllä hyviltä molemmat. Molemmilla Minivogue, tiukat paidat ja housut. [/quote] Ilta jatkuu mukavasti. Keitettiin Mairen kanssa kahvia ja nyt istumme iltaa pöydän ääressä: Minä ja mieheni, Maire ja hänen miehensä. Kyllä meitäkin alkaa naurattaa, kun miehet laittavat jokaiselle Kossua kahviin. Meillä on Mairen kanssa pampulat vieläkin hienosti päässä. Se kun on muotia. Mukavaa, että tällä tuttavapariskunnalla on myös omia lapsia. Saavat leikkiä keskenään eikä meidän aikuisten tarvitse pitää niistä huolta. :) [/quote] Nyt ollaan sitä mieltä, että mennään tansseihin. Minä ja Maire otettiin pampulat pois, hieman tökittiin kiharoita, laitettiin punaruskeaa huulipunaa ja puuteria. Otettiin taksi työväentalolle tansseihin. [/quote] Hauskaahan täällä on. Tanssiorkesteri soittaa ihan mukiinmeneviä kappaleita. Minä ja Maire nauretaan ihan tyhjänpäiväisille jutuille ja vieraat miehet käyvät kehumassa meitä. :) [/quote] Omat miehemme menevät ulos nurkan taakse miesporukalla. :( Kirkasta ryyppäävät. :(
[/quote]Sulla tuli tuohon viestiin joitain outoja välimerkkejä : ja (. Onko kirjoituskoneessasi vikaa?
Lavatansseissa kake singer
Kertosäe:
Me halutaan olla neekereitä
Pidetään salaa kekkereitä
Mustat kädet yhteen hakkaa
Musiikki ei koskaan lakkaa
Tahdon löytää aidon sykkeen
Mustan junan vauhtii lykkää
Tahdon mennä mustaan yöhön
Enkä kuumien peltojen tylsään työhön
Huuliharppuni joku noutaa
Päivän murhe pois jo joutaa
Kuutamolla laulu kulkee
Etelän yö mut syliin sulkee
Kertosäe:
Me halutaan olla neekereitä
Pidetään salaa kekkereitä
Mustat kädet yhteen hakkaa
Musiikki ei koskaan lakkaa
Tahdon löytää aidon sykkeen
Mustan junan vauhtii lykkää
Hurja rytmi tempoo meitä
Syödään salaa tiikereitä
Musta nainen kiipee puuhun
Pähkinöitä tunkee suuhun
Nuotiolta laulu raikuu
Viidakossa rytmi kaikuu
Kertosäe:
Me halutaan olla neekereitä
Pidetään salaa kekkereitä
Mustat kädet yhteen hakkaa
Musiikki ei koskaan lakkaa
Tahdon löytää aidon sykkeen
Mustan junan vauhtii lykkää
Kongat ei saa hetken rauhaa
Yö yltyy villi huuma
Hengitys on kuin kuuma
Jalka nousee kädet hakkaa
Bluesimme ei koskaan lakkaa
Me halutaan olla neekereitä
Pidetään salaa kekkereitä
Me halutaan olla neekereitä
Pidetään salaa kekkereitä
Me halutaan olla neekereitä
Pidetään salaa kekkereitä
Me halutaan olla neekereitä
Pidetään salaa kekkereitä