Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muistin heikkeneminen - läheisen ahdistus
03.08.2015 |
Olen miettinyt, miten minun kohdalleni sattuu muistisairauksia läheisille. Katsoin äsken ohjelman, jossa oli kuvattu dokumenttiin muistisairaan miehen elämää 3 vuotta. Tuntui niin tutulta. Isä sairastui nuorena. Toisteli samoja kysymyksiä, kiersi sanoja keksimällä uusia ilmaisuja, sekoitti päivämääriä ja syytti muita ihmisiä, että eivät muista sovittuja asioita. Kerran oli puhunut kaikille, että minä olen unohtanut hänet, en pidä yhteyttä. Loukkasihan se, kun suku alkoi kysellä vaivihkaa, milloin olen tavannut isääni. Tavattiin jopa 2 kertaa kuussa, mikä on paljon, kun kuitenkin asuin 200 km päässä. Sitten alkoi hävitä avaimia, joita löytyi mm. jääkaapista, astiakaapista, pesukoneesta. Avaimille olisi ollut avainkaappikin, mutta ei enää osannut käyttää sitä. Hän alkoi juoda liikaa ja syytti muistiongelmista humalaa ja krapulaa. Hoitopaikkaa ei löytynyt, jonossa oli vanhuksia. Kun ei eksynyt mihinkään metsiin, ei ollut akuutin muistisairaiden hoitopaikan tarpeessa. Puhelimeen välillä osasi vastata, joskus taas ei vastannut. Sanoi, että ei aina huvita vastata, mutta minusta tuntui, ettei aina enää muistanut, miten siihen vastattiin. Kerran väitti, että heinäsirkat sirisee, istui puhelin kädessä, kun se soi, tuijotti vain ruutua. Kun kysyin, kuka se on ja miksei vastaa, hän väitti, että ei ole puhelin soinut, jossain ulkona heinäsirkkoja. En tiedä, oliko onni vai epäonni, kun hän kuoli. Sai infarktin ja menehtyi sen seurauksena. Ei ehtinyt saada hoitopaikkaa, mutta eipä ehtinyt kuolla tapaturmaisestikaan, eli jatkuva huoli poistui.
Nyt on sama tilanne mummon kanssa: ei muista ihmisten nimiä, maksaa laskuja kahdesti ja syyttää pankkia, että ottaneet laskun rahat kahdesti tililtä. Viimeksi käydessäni siivosin parvekkeelta hedelmien kuoria, joita hän viskonut sinne. Sanoi, että yläkerran asukkaat niin siivottomia, että parveke haisee. Odotti kesää, vaikka oli jo heinäkuu. Mummolla käy maksullinen siivooja ja sukulaiset hoitavat ruokaostokset, auttavat ruuanlaitossa, lääkkeiden jaossa jne. Minusta tuntuu silti niin pahalta. Hän on aika paljon yksin ja muisti heittää, päivittäin on vaihtelua. Joskus on masentuneen oloinen, kun häntä muka yritetään saada hoitolaitokseen (ei pidä paikkaansa). Joskus alkaa hävitä jo sanontojakin, eli kiertää ilmaisuja samalla tavalla kuin isä aikoinaan. Rollaattori on se vehje, jolla saa liikkua ilman korttia, ja se hänellä on ollut kuulemma kuukauden (oikeasti ollut ainakin vuoden, jos ei kohta kaksi).
Onko muilla samanlaista huolta läheisestä? Miten voi olla ahdistumatta huolen vuoksi? Kai tämän kohtaa yhä useampi, koska muistisairaiden määrä nousee koko ajan, kun elinikä pitenee ja muihin sairauksiin löydetty tehokkaampia hoitoja.
Kommentit (38)
Oletteko lukeneet Edelleen Alice? Suosittelen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtaa sen yhä useampi. Luin jostain, että viinadementikkojen määrät kasvaneet. Sukupolvi, joka tulee eläkeikään, on tottunut juomaan rankemmin kuin aiemmat sukupolvet. Saavat hoitoa muihin viinan aiheuttamiin sairauksiin, mutta niitä aivoja ei pysty pelastamaan. Kuollut aivosolu on kuollut aivosolu. Olen itse ollut alkoholistien parissa töissä, ja ovat arvaamattomia, kärsimättömiä ja välillä ihan mahdottomia, kun muisti pettää. Tiedän, että eivät voi sille itse mitään, itsehillintä ei enää toimi, mutta tuntui siellä työntekijänä turvattomalta näiden ihmisten parissa. Pitää osata olla niin, ettei ärsytä ketään. Silti joku kilahtaa, huutaa, uhkailee, yrittää käydä päälle, vaikka on ihan selvin päin, eikä ole mitään oikeaa syytä, itse keksii syyn.
Minkä ikäinen se isäsi oli, ap? Olen kuullut, että jo nelikymppisellä voi olla oireita, mutta monesti epäillään ensin masennusta.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 13:44"]Minkä ikäinen se isäsi oli, ap? Olen kuullut, että jo nelikymppisellä voi olla oireita, mutta monesti epäillään ensin masennusta.
[/quote]
Usein kai epäilläänkin just masennusta, koska alkavaan muistisairauteen kuuluu päivien ja tapaamisten unohtelua, ärtyisyyttä, joskus vainoharhaisuutta, sekavuutta, alakuloisuutta, mielialan vaihtelua. Nämä kaikki ovat myös masennuksen oireita. Minunkin isälläni epäiltiin ensin masennusta ja sai mielialalääkkeet, jotka eivät tehonneet.
Muistaakseni oli 56-vuotias, kun muistisairaus todettiin ja kuoli 61-vuotiaana.
Äitilläni on pitkälle edennyt muistisairaus, ei alzheimer. Onneksi asuu palvelutalossa, jossa 24h valvonta. Kaikki sisarukset asuu eri paikkakunnalla. Äiti on rakas, vaikka kiroileekin ja sekoittaa asioita. Turvallinen hoitopaikka oli pelastus hänelle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 13:27"]Kohtaa sen yhä useampi. Luin jostain, että viinadementikkojen määrät kasvaneet. Sukupolvi, joka tulee eläkeikään, on tottunut juomaan rankemmin kuin aiemmat sukupolvet. Saavat hoitoa muihin viinan aiheuttamiin sairauksiin, mutta niitä aivoja ei pysty pelastamaan. Kuollut aivosolu on kuollut aivosolu. Olen itse ollut alkoholistien parissa töissä, ja ovat arvaamattomia, kärsimättömiä ja välillä ihan mahdottomia, kun muisti pettää. Tiedän, että eivät voi sille itse mitään, itsehillintä ei enää toimi, mutta tuntui siellä työntekijänä turvattomalta näiden ihmisten parissa. Pitää osata olla niin, ettei ärsytä ketään. Silti joku kilahtaa, huutaa, uhkailee, yrittää käydä päälle, vaikka on ihan selvin päin, eikä ole mitään oikeaa syytä, itse keksii syyn.
[/quote]
Näinpä! Miettikää tekin tätä, jotka tällä palstalla hehkutatte juhlimista! Otetaan ilo irti elämästä kuin ei huomista olisikaan. On sitten kiva kiroilla ja uhota, huoritella ja rääkyä soossit rinnuksilla, vaipat märkänä, ilman hampaita ja ilman järkeä toisten hoidon varassa ja ikää on 60 vuotta.
Kauheaahan tuollainen on. Erityisesti jos on pelko, että eksyy. Nyt on kyllä jossain saatavilla ihmiseen kiinnitettäviä paikantimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alzheimer on tullut valitettavan tutuksi. Olen mummoni omaishoitaja. Diagnoosin saaminen oli toisaalta helpotus. Mummon käytös ja persoonallisuuden muutos herätti meissä läheisissä huolta ainakin pari vuotta ennen sairauden vahvistumista, terveyskeskuksesta emme tuolloin vielä apua saaneet. Nyt hänen oireensa ovat keskivaikeat. Ei hän oikeastaan tunnu itse kärsivän enää tilanteestaan. Olen jostain lukenut, että Alzheimer muuttuukin edetesssään enemmän läheisten sairaudeksi. Eli oireet ja sairauden väjäämätön eteneminen on raskaampaa läheisille kuin potilaalle itseelleen, tämä pitää paikkansa ainakin meillä. On todella surullista nähdä rakkaan ihmisen menettävän vähitellen toimintakykynsä ja "oman itsensä". Välillä tuntuu kuin hoitaisin pientä lasta, joka sen sijaan että oppisi uusia asioita, unohtaa vähitellen kaiken ennen oppimansa.
10 miten pystyt varmistamaan, ettei karkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja laitospaikkoja senkun vähennetään.. hirvittää ajatus, missä mennään 20 vuoden päästä..
On kokemusta. Minua ahdisti ennen eniten se, että se tuttu, rakas läheinen hiipuu persoonana. Hän ei muista enää tällä hetkellä, kuka on itse ja kuka minä olen. Hän on erilainen, tyhjä kuori. Pahinta ovat olleet ne hetket, jolloin läheinen on hätääntynyt, itkuinen ja kaipaa tuttuja asioita. Sitten kun mentiin vaikka kotia katsomaan, hän sanoi, että tämä ei ole minun koti. Kauhealta tuntuu, kun hän ei enää tunnista kasvoja, luulee äidikseen. Pitää ääntä ilman syytä (vinkuu, ulisee tai toistaa samaa tuskaisena). Satuttaa tahtomattaan itseään, esim. puree tai repii omaa ihoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:02"]Kauheaahan tuollainen on. Erityisesti jos on pelko, että eksyy. Nyt on kyllä jossain saatavilla ihmiseen kiinnitettäviä paikantimia.
[/quote]
On, mutta ei paikannin varoita autoista ja muista vaaroista. Minun läheiseni asui kotona vielä silloinkin, kun ei ymmärtänyt tuon taivaallista liikenteestä. Käveli autojen seassa tai astui tien yli katsomatta. Kun ei ne aivot sano enää, että varo autoja.
Kauheaa on. Millainen mahtaa olla meidän ikäpolvemme vanhuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tarkoitat minua, mummoni omaishoitajaa, minun ei ole tarvinnut koskaan huolehtia siitä että hän karkaisi, onneksi. Mummo reppana pelkäsi "rosvoja ja ryöväreitä" ja pysytteli aina kotonaan. Tällä hetkellä mummoni asuu meillä ja on nyt liikkumisessa täysin autettava. Hoidan häntä siis 24/7.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 23:05"]Itse hoidan muistisairaita vanhuksia ja usein tulee eteen tilanteita että vanhus ei enää pysty ilmaisemaan itseään, vaikka tajuaa mitä ympärillä tapahtuu. Silloin olisi mahtavaa olla se vanhuksen itselaatima hoitotahto luettavissa, varsinkin jos läheisiä omaisia ei ole kertomassa tämän toiveista hoidon suhteen. Suosittelen kaikkia tekemään hoitotahdon valmiiksi, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.
[/quote]
Varmaan niinkin, mutta itselläni kokemus siitä, että riitaista on omaisten kesken, oli hoitotahtoa tai ei. Mieheni mummi oli toivonut, että ei elvytetä eikä altisteta rankoille hoidoille, ei ruokita letkulla eikä nesteytetä. Hän oli siis pyytänyt näitä asioita ja ymmärsi, ettei niitä välttämättä toteuteta. Hänellä oli alzheimerin tauti. Sitten kun ensimmäisen kerran oli edessä, että tukehtuu ruokaan ja tytär oli paikalla, hyvä ettei sairaalaa haastanut oikeuteen, että mummi yritettiin murhata. En edes jaksa selostaa koko tapahtumaketjua, pitkä tarina. Kun mummille kertyi nestettä keuhkoon, sama tytär haukkui sukulaiset, hoitopaikan, hoitajat ja muut. En tiedä, kenen vika se oli, kun alzheimer johtaa kuolemaan joka tapauksessa. Se, saako mummi kuukauden lisää elinaikaa täysin ymmärtämättömänä, on minusta aika yhdentekevää lopputuloksen kannalta.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 23:05"]Itse hoidan muistisairaita vanhuksia ja usein tulee eteen tilanteita että vanhus ei enää pysty ilmaisemaan itseään, vaikka tajuaa mitä ympärillä tapahtuu. Silloin olisi mahtavaa olla se vanhuksen itselaatima hoitotahto luettavissa, varsinkin jos läheisiä omaisia ei ole kertomassa tämän toiveista hoidon suhteen. Suosittelen kaikkia tekemään hoitotahdon valmiiksi, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.
[/quote]
Tuossa hoitotahtoasiassa on sellainenkin pointti, että kun niitä muistisairaan kanssa alkaa tehdä, puoli sukua väittää, että se muistisairas on pakotettu tai painostettu siihen. Monesti kai ihmiseltä ei ihan varmasti saa selville, tahtooko hän sitä vai ei, kun muistisairauteen kuuluu asioiden toistaminen, sanojen matkiminen ilman tietoa sisällöstä.
Oma tulevaisuus huolettaa, koska meillä suvussa dementiaa. Äidin suvun puolella verisuoniperäistä, esiintynyt monien sukupolvien ajan. Äidin isä ja kaikki hänen sisaruksensa ovat olleet dementoituneita kuollessaan. Lapsena muistan, miten äidin isä puhui pelkkää soopaa. Minä talutin hänet yhtenä kesänä useamman kerran kotiin, kun osasi vielä avata oven ja Suomessa ei ketään saa teljetä lukkojen taakse. Äidinäiti ei huonoilta jaloiltaan päässyt juoksemaan puolisonsa perään. Sitten kun karkailu kävi vaarallisemmaksi ja vuorokausirytmikin meni sekaisin, äidinäiti väsyi hoitoon ja isoisä vietiin vuodeosastolle. Ei enää kauan elänyt, verisuonet olivat tukossa joka puolelta kehoa. Minua pelottaa, että minusta tulee heittopussi vanhempana.
Suurten ikäluokkien mielestä ei juo liikaa jos pystyy käymään töissä. Silti suurkulutuksen rajat paukkuu vuosikymmenestä toiseen...
Kun vain saisi näille muistisairaille sen rannekkeen, jonka avulla olisi helpompi löytää kun katoavat. Nyt käytetään vuosttain turhia resursseja heidän etsimiseen kun asia ratkeisi yksinkertaisella vempaimella.
Tulisi varmaan halvemmaksi vaikka valtio sponsaisi näitä laitteita osittain kun etsiä vanhuksia poliisin, armeijan, vapaaehtoisten ja helikopterin avulla.
Alue: Aihe vapaa
On se ikävää. Meillä anoppi sekoittaa koko ajan, mitä kenellekin tapahtuu. Viime viikolla kertoi miehen veljen perheen olevan lähdössä lomalle ja mietti, miten ne pienten kanssa pärjää lomamatkalla. Ei se kylläkään ole mieheni veljen perhe, joka on lähdössä, vaan mieheni serkku puolisonsa kanssa. Anoppi kertoo samoja asioita monta kertaa ja kutsuu lapsenlapsia omien lastensa nimillä, tätä tapahtuu lähes aina, joten siihen on totuttu. Hän ostaa ruokaa, ja unohtaa niitä jääkaapin perukoille. Viikonpäivän tarkistaa yhä useammin lehdestä ja saattaa silti väittää, että tiistaihan nyt on. Sitten yhdessä tarkastetaan, onko maanantai vai tiistai. Siihen on niin tottunut, että ei se ahdista. Ymmärrän kyllä niitäkin, joita ahdistaa.