Mitä ajattelet, kun näet anorektikon?

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:35"]

Kyllä moni voi tajuta, ettei se ole kauniin näköistä. Etenkin luonnostaan (liian) laiha ihminen jolla ei ole ns. vääristynyttä kehonkuvaa. Minä kuulun näihin ihmisiin.

Ja kun aina välillä ei vaan kerry painoa tarpeeksi, vaikka mitä yritän tehdä, niin verhoan itseni kesäkuumallakin pitkähihaisiin paitoihin ja housuihin, koska häpeän laihuuttani (edelleen yli nelikymppisenä).

Olkaa niin kilttejä, ettette leimaa meitä kaikkia vastaavasta laihuudesta kärsiviä anorektikoiksi!

[/quote]

Oletko kokeillut vetää mäkkäriruokaa vaikka muutaman viikon? Lisäksi kebabia ja pitsaa iltapalaksi. Minä onnistuin niillä konsteilla saamaan painoni normaalipainon puolelle. Sen jälkeen tajusin, että minun oikeasti pitää alkaa syömään enemmän.

Surettaa ja toivon/rukoilen mielessäni, että hän on hakenut/saa apua sairaudelleen ennen kuin on liian myöhäistä.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:36"]

Tuntuu oikeasti pahalta lukea näitä juttuja, mitä toiset ajattelee esimerkiksi minusta jos näkisivät minut. Jopa entinen poikaystäväni sanoi minut nähdessään ettei koskaan haluaisi olla kanssani (olin hänen kanssaan ollessani hieman jopa pyöreä) kun näytän tältä. En ole puhunut kenellekkään syömisongelmistani ja käsityksestäni ruokaa kohtaan. Puhun näistä ainoastaan anonyyminä netissä. Oma anoreksiani (diagnosoimaton, en ole joutunut vielä ainakaan lääkäriin asiasta) alkoi eron jälkeen. Laihduin puolessa vuodessa 25kiloa. Haluan laihtua vielä 7kiloa. Nälkä kasvaa syödessä. Tunnen itseni heikoksi, jos syön ja laihtuminen pitkittyy. Eron jälkeen olen tuntenut itseni huonoksi koska parisuhde ei mennyt niin kuin olisin toivonut, tulin petetyksi ja jätetyksi toisen naisen takia. Laihtumisella koen onnistuvani edes jossain, pystyn hallita jotain joka tuo minulle joka aamu iloa kun astun vaa'alle.

[/quote]

Oletko hakenut apua ja saanut sitä?

Jos et vielä ole avun piirissä, sinun pitää välitettävästi hakea apua!

Sairauteesi kuolee, ellet hae apua. Syömättömyytesi ei ole muiden syy. Älä syytä syömättömyydestäsi muita. Hae apua.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:44"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:24"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:11"] [quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:07"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:51"] Ja mistä vitusta tiedät onko tämä henkilö anorektikko? Et yhtään mistään. Liiallisen laihuuden taustalla voi olla sata muutakin sairautta. [/quote] Jos henkilö on esim samalla luokalla koulussa, kyllä sen huomaa, jos yksi välttelee ruokailuja tms. [/quote] Itse en syönyt koulussa pelkästään sen takia, että mulla oli kammo syödä muiden nähden. Kammo johtui muiden tuijottelusta ja arvostelusta. Kiva tietää, että muiden silmissä olen ollut anorektikko. Kasvoin yli kammosta, onneksi. [/quote] Saitko ulkopuolista apua tuolloin? Varmasti olisit ollut tuen tarpeessa. Minullakin oli vaikeaa syödä yhdessä, mutta onneksi hain ja sain apua nopeasti. [/quote] En saanut, koska en hakenut apua. Pääsin kammosta yli psyykkaamalla itse itseäni ja nykyään ei ole mitään ongelmaa julkisesti syömisessä. Olen ylpeä voidessani syödä esim hampparia odotellessani junaa tms. :D ihana vapaus!

[/quote]

Minä rohkaisen niitä, jotka tätä lukevat, ja jotka kärsivät pienistäkin syömisongelmista, hakemaan apua välittömästi kun huomaavat ongelmia. Ongelmat on paljon helpompi hoitaa alkuvaiheessa, kun asiat eivät ole vielä mutkistuneet.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:36"]Tuntuu oikeasti pahalta lukea näitä juttuja, mitä toiset ajattelee esimerkiksi minusta jos näkisivät minut. Jopa entinen poikaystäväni sanoi minut nähdessään ettei koskaan haluaisi olla kanssani (olin hänen kanssaan ollessani hieman jopa pyöreä) kun näytän tältä.

En ole puhunut kenellekkään syömisongelmistani ja käsityksestäni ruokaa kohtaan. Puhun näistä ainoastaan anonyyminä netissä.

Oma anoreksiani (diagnosoimaton, en ole joutunut vielä ainakaan lääkäriin asiasta) alkoi eron jälkeen. Laihduin puolessa vuodessa 25kiloa. Haluan laihtua vielä 7kiloa. Nälkä kasvaa syödessä.

Tunnen itseni heikoksi, jos syön ja laihtuminen pitkittyy. Eron jälkeen olen tuntenut itseni huonoksi koska parisuhde ei mennyt niin kuin olisin toivonut, tulin petetyksi ja jätetyksi toisen naisen takia. Laihtumisella koen onnistuvani edes jossain, pystyn hallita jotain joka tuo minulle joka aamu iloa kun astun vaa'alle.
[/quote]

Mene lääkäriin, pian!!

Tulee halu rakastaa hänet kuntoon ja kohta pelko siitä että ei kykene ja kohta oksennusreaktio siitä että ihmiset voivat satuttaa toisiaan niin paljon että jollekin tulee itseinho.

olen ollut hoikassa kunnossa joskus, itsekin ekan imetyksen jälkeen. Ei ollut anoreksia.

Pohdin, jääkö hän eloon.

Olen surullinen. Etenkin, jos kyseessä on murrosikäinen lapsi.

Mulla on päinvastainen ongelma, eli syön liikaa, ja siksi uteliaisuudesta pohdin miten joku ihminen pystyy olemaan lähes syömättä, miten se aivojen vinksahdus oikein tapahtuu. Pahaa en heistä koskaan ajattele, vaan pidän sairaina ja harmittaa toisen puolesta. Joskus näen jonkun (yleensä naisen) tikkulaihan juoksemassa niin että hiki lentää ja näyttää siltä että oksennuskin tulee kohta, ja heidän kohdallaan ajattelen että siinä on viety urheilu liian pitkälle.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:39"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:10"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:05"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:56"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:51"] Ja mistä vitusta tiedät onko tämä henkilö anorektikko? Et yhtään mistään. Liiallisen laihuuden taustalla voi olla sata muutakin sairautta. [/quote]   Kyllä sen muuten näkee.    Ja minä ajattelen vihaisena, että kuka saatana sitä on satuttanut noin pahasti. [/quote] Ei muuten näe! Itse olen geenien takia todella hoikka enkä liho vaikka mitä söisin tai kuinka paljon. Tiedätkö kuinka pahalta tuntuu, kun töissä selän takana juorutaan, että olen anorentikko?! Entisessä työpaikassani kävi näin. Nykyisessä työpaikassa en ole huomannut selän takana puhumista, mutta kyllä päivittäin ihmiset kummastelevat hoikkuuttani suoraan minulle. Teidänlaisten "minätiedänkaiken" ihmisten takia kaupassa ja kadulla saa aina kokea sääliviä ja vittumaisia katseita. Kun ensi kerralla katsot "anorektikkoa", muista tämä teksti. Ei mulla muuta. :)

[/quote]

Minä ajattelin nuorena noin, että vaikka söisin miten paljon tahansa, niin en liho. Sitten kun oikeasti aloin laskea kaloreita ylös pitkältä ajanjaksolta, että miten paljon syön, niin huomasin, että en syö tarpeeksi. Lisäsin energiansaantia ja sain tarvittavia lisäkiloja ja olo oli terveempi ja vahvempi.
[/quote]

Pystyt siis kertomaan tekstini perusteella, että en syö tarpeeksi? Kiitos tästä. Tiedoksesi, että syön kyllä tarpeeksi. Poikaystäväni on kummastellut kroppaani jo kahdeksan vuotta. Syön enemmän kuin hän, vaikka hän tekee fyysistä työtä joka käy salitreenistä. Siitä huolimatta en liho. Ja kyllä, teen päivittäin itse ruokani enkä syö mitään epäterveellisiä valmisruokia.
[/quote]

Haluan vielä lisätä. Koen luitteni törröttämisen rumana, eli mielelläni kyllä haluaisin lisää painoa lihasten muodossa. Lihaksia löytyy jo nyt, mutta ne ovat siroja ja pitkälinjaisia eikä ole edukseen luikerokropassani. Pitää vaan saada motivaatiota ja palkata pt katsomaan treenit ja ruokavalio sopivaksi.

No ensiksikin ei voi tietää onko sairaalloisen laiha ja sairaan näköinen ihminen anorektikko vai poteeko hän jotain muuta sairautta kuten syöpää. Myös syöpähoidot riuduttavat ihmistä. Itse en koskaan sano kenellekkään joka on laihtunut että onpas hienoa kun olet pudottanut painoasi. Voi todellakin olla joku sairaus kyseessä.

Ja mitä ajattelen kun näen anorektikon? Sukulaisellani oli anoreksia, tiesin varmuudella koska asia ei ollut salaisuus. Tunsin sääliä tyttö raukkaa kohtaan. Kysehän ei ole mistään itsensä huonosti kohtelusta kuten joku täällä aikaisemmin väitti, vaan psyykkinen sairaus jolle ei voi mitään. Muutenhan ei olisi kyse anoreksiasta vaan laihduttamisesta.

Mietin että miksen voi itse olla noin laiha

Anorexiasta tulee mieleen se dokkari suomalaisesta nuoresta naisesta, asui äitinsä kanssa jossain tampereen suunnalla muistaakseni. Järkyttävää katsella, kun äiti maanitteli aikuista tytärtään syömään ja näki että oli todella väsynyt tilanteeseen. Mitäköhän näillekin ihmisille kuuluu? Toivottavasti parempaa.

Anorektikon nähdessäni pyrin olemaan kiinnittämättä erikoisempaa huomiota häneen, tiedän millaisia fiiliksiä päässä luultavasti pyörii ja kuinka on varmasti paha olla henkisestikin ja kuinka väsynyt hän on. Anoreksian muutamia vuosia sitten läpikäyneenä tiedän ettei uteliaiden ja huolestuneiden ihmisten katsee tunnu hyvältä, pahentaa vain oloa. Paranemisessa päätös täytyy lähteä itsestä, muuten on vaikea olla avuksi.

Minusta on kiva seurata kun näen anorektisen tytön koskettelevan vihanneksia ja hedelmiä kaupassa. Se poimii onenan tai kiivin, katselee sitä ja ikäänkuin punnitsee kädessään, laittaa sitten takaisin. Hypistelee vihersalaattipussia tai kurkkua. Haistelee sipulia tai multaista perunaa. Lukee tarkkaan mehupurkin tuoteselosteen ja punnitsee kourallisen manteleita. Laittaa sitten puolet takaisin. Kerran seurasin tunnin yhtä linnunlaihaa anoa Stokkalla ja yritin kuvitella mitä sen päässä liikkuu. Jotenkin kuehtovaa niiden rituaalit ruuan kanssa. Itse olen terve 179 cm ja 65 kg nuori nainen joka syö ja juo ohan normaalisti eikä koskaan ole ollut paino- ongelmia.

Täällä on näitä hoikkia jotka luulevat syövänsä kuin hevonen mutta todellisuudessa eivät vaan syö tarpeeksi. Aivan taatusti saavat lisäkiloja jos yrittävät mutta eivät halua. Samoin on näitä lihavia jotka kuvittelevat syövänsä kuin lintu mutta saavat oikeasti liikaa energiaa.

"Voih kun saisi edes osan tuosta itsekurista!"

Ei välttämättä näy heti. Joillakin geenit sellaisia että on hoikkia eivätkä liho vaikka kuinka söisivät.

56, todellako haluat tietää? Se ajatuskulku saattaa mennä jokseenkin näin: kurkku 18 kcal / 100 g, paprika 28 kcal / 100 g, porkkana 29 kcal / 100 g, jos teen näistä salaatin ja syön sitä 2 dl, se tekee niin-ja-niin-paljon, sitten voin vielä syödä tuon-verran raejuustoa... Minulla oli puolen vuoden pätkä syömishäiriötä nuoruudessa ja laskin kalorit jokikinen päivä, jos ne asettuivat välille 500-1000, oli päivä ok. :( Kun tuosta pääsin kuiville, heitin vaa'an menemään, enkä ole vieläkään hankkinut uutta.

Täällä nyt vaan ihan oikeasti on näitä hoikkia, jotka eivät liho vaikka mitä tekisivät! Uskokaa nyt vaan ihan oikeasti, jooko.

Olen koko ikäni törmännyt ennakkoluuloihin siitä, että "kyllähän se tossa nyt meidän edessä illallispöydässä näyttelee syövänsä, mutta kotona ei syö taatusti mitään" jne.

Syön mm. Mäkkäriruokaa, pastaa, lasagnea, pizzaa, lihaa, pihvejä, kermajuustoja, voihin leivottua pullaa, juustosämpylöitä, irtokarkkea, suklaalevyjä (erityisenä herkkuna rasvaa pursuavat tryffelit ja suussa sulava nougat), enkä vaan liho.

Mieheni on minua kolme kertaa painavampi (minä n. 50 kg, mies n. 150 kg) ja syö selvästi vähemmän kuin minä.

Eli meitä nyt vain on erilaisilla aineenvaihdunnoilla varustettuja ihmisiä, ja siinä se. Se nyt vaan ei ole sama, kuin anoreksia, jos ei herkkuja naamaan mättäessäänkään liho.

Minulla on epäilty kilpirauhasen liikatoimintaakin syyksi käsittämättömään aineenvaihduntanopeuteen ja kilojen karisemiseen, mutta ei ole silläkään puolella löydetty mitään vikaa lukuisista verikokeista huolimatta.

Vakuutan ja vannon tämän olevan totta - toivottavasti uskotte, vaikka oma aineenvaihduntanne olisi toisenlainen.

Mieheni kanssa aina vitsailemme, että hän on perheemme "säilyttäjä" ja minä taas perheen "superkuluttaja". Eikä mun kauppalaskuni ole kovin kivaa katseltavaa...