Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi leskelle ei suoda uutta onnea?
02.08.2015 |
Ystäväni ehti olla reilun vuoden naimisissa miehensä kanssa. Tuona aikana he menettivät vauvan keskenmenossa ja sitten mieheltä löytyi aggressiivisesti levinnyt syöpä. Mies kuoli puoli vuotta diagnoosin jälkeen, kuolemasta on nyt puolitoista vuotta. Alle 30-vuotias ystäväni on aloittanut hiljattain seurustelun uuden miehen kanssa ja tätä kritisoidaan nyt selän takana. Ikään kuin ystäväni ei olisi aidosti miestään rakastanut, kun näin juoksee "muiden perässä."
-
Perhetuttumme jäi leskeksi pitkän liiton jälkeen. Sairautensa loppumetreillä, juuri ennen kuolemaansa puoliso oli kehoittanut jäljelle jäävää puoliskoaan menemään uudelleen naimisiin. Oltuaan yksin muutaman vuoden, hän löysi toisen lesken jakamaan elämänsä. He näyttävät onnellisilta yhdessä. Kummankin aikuiset lapset olivat iloisia tästä liitosta, mutta tuttavien parissa kuohuu. Moni on suoraan ilmoittanut, etteivät tätä uutta suhdetta hyväksy ja ennen vihkimistä eräs edesmenneen puolison ystävistä meni lesken lapsen luokse ja vaati, että häät on pysäytettävä, koska se kuulemma loukkaa kuolleen muistoa ja on kuulemma käsittämätöntä, että lapsetkin uuden suhteen hyväksyvät.
-
Esimerkkejä on muitakin. Ihmettelen, miten itsekkäitä ihmiset voivat olla. Miksi leski ei saisi rakastua uudelleen? Miksi aihe herättää *sivullisissa* niin suuria tunteita?
Kommentit (24)
Ehkä ne tuomitsijat ovat alitajuisesti epävarmoja omassa rakkaussuhteessaan ja kokevat itselleen uhkana että heidän kuoltuaan oma puoliso rakastuisi ja ottaisi uuden.
En tiedä onko näin mutta jokatapuksessa heillä ei ole oikeutta eikä syytä estää/tuomita lesken uutta onnea ja elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole myöskään koskaan ymmärtänyt tuota. Mulla on yksi tuttu, jolta on kaksi miestä kuollut ja voi kamala kuinka paljon hänen ikäiset (n. 60 v.) parjaavat häntä.
Mun mielestä on hienoa, että hän on jatkanut elämäänsä ja selvästi nauttii siitä. Se, että joku kietoutuu suruun ja ikävään loppuelämäkseen, ei tee kenellekään hyvää.
Kyllä kai puolustat ja olet puolustanut ystävääsi näiden moukkien edessä! Miten he ovat reagoineet sinun yllä oleviin argumentteihisi?
Mitä hittoa se kenellekään kuuluu mitä leski elämällään tekee?
laulussakin sanotaan että lesken syli se on lämpöinen....... Naimisiin ei kannata mennä jos hyvä leskeneläke
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:30"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:25"]
No mua päin vastoin ihmetyttää 40v. leski, joka ei näytä millään pääsevän eteenpäin, rypee surussa ja menneessä ja muistelee koko ajan aktiivisesti. Mun mielestä elämänsä menee hukkaan noin. Tietenkään en mitään sano, mutta toivoisin jo pääsevän eteenpäin ja löytävän uuden kumppanin. Kuitenkin jo useampi vuosi mennyt ja käyttäytyy edelleen kuin eilen olisi mies kuollut.
[/quote]
Ehkä on rakastanut puolisoaan tosissaan eikä pitänyt tätä vain minään tilapäisenä kulutussuhteena kuten nykyään tuntuu olevan tapana. Jos joskus leskeksi jään, ilman miestä aion elellä. Mikään tai kukaan kun ei nykyistäni voi korvata. Seuraa saan tarpeeksi lapsistani, heidän perheistään ja ystävistäni.
[/quote]
Aika ylimielinen ote sinulla leskiin, jotka avioituvat uudestaan. Et edes itse ole leski. Kaikki avioliitot eivät ole onnellisia, eivät edes ne, jotka päättyvät kuolemaan. Ne kestivät kumminkin siihen asti, kuin oli luvattukin. Vaikka avioliitto olikin onnellinen, ei ole hyvä nuoren ihmisen märehtiä surussaan lopun ikäänsä. En minäkään sitä mahdolliselle tulevalle leskelleni haluaisi. Elävän ihmisen on hyvä elää nykyisyyttä ja tulevaa, ei mennyttä. Etenkin, jos on lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minne on ihmisiltä hävinnyt ymmärrys? Mitä epäselvää on siinä, kun vihkikaavassa sanotaan "kunnes kuolema teidät erottaa"? Rakkaus voi toki jatkua, mutta avioliitto päättyy kuolemaan. Mikä voisi olla hienompaa kuin saada olla yhdessä, kunnes kuolema erottaa? Mutta siihen se avioliitto päättyy ja sen soisi kaikkien ymmärtävän.
Oma isäni oli tuollainen leskimies, jolta vaimo kuoli nuorena. Ja vaikka hän oli jo reilusti päälle 50-vuotias mennessään uudestaan naimisiin, sai hän kolme lasta ja oli naimisissa yli 30 vuotta. Äitini hoiti ja rakasti häntä hautaan saakka. Varmasti hän rakasti ensimmäistäkin vaimoaan, mutta eihän kuollutta takaisin voi saada.
Käsittäisin vielä jos lapset paheksuisivat (vaikka sekään ei olisi oikein) mutta että ulkopuoliset ja vielä lasten annettua "siunauksensa" :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin järkkyä että pettäminen hyväksytään (en tietysti tiedä onko tässä ketjussa sen hyväksyjiä) mutta yksin jääneen ihmisen uutta suhdetta ei :(
Kyllähän se joskus vähän lesken uusi onni voi kirpaista läheisiä.
Äitini kuoli ja hänen miehellään oli uusi suhde puoli vuotta kuolemasta. Olihan siinä vähän totuttelemista.
Kuitenkaan kun järjellä ajattelin niin en halunnut että lesken olisi pitänyt olla yksin ja niin surullinen ettei pysty elämään. Äitini oli eläessään myös järjen ihminen ja realisti niin tiesin ettei hän halunnut miehensä ikuisesti surevan. Ja toiset ihmiset ovat sellaisia ettei heille yksin olo sovi vaan tulee surun lisäksi syvä masennus.
Ja uusi ihmissuhde ja rakkaus ei estä suremasta ja yhä rakastamasta kuollutta puolisoa. Rakkaus ja muistot ei koskaan kuole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta leski voisi elellä itsekseenkin ja ylläpitää yhteistä muistoa omaan kuolemaansa asti. Näin se menisi kauniisti. Jos on vielä lapsia, niin koti pysyisi paremmin lapsuudenkotina ilman uutta puolisoa (vaikka leski muuttaisikin).
.
Uusi puoliso yleensä sisimmissään inhoaa edesmenneen muiston vaalimista ja hävittää pikkuhiljaa esineistönkin. (Mieheni isä otti uuden eukon. Mieheni vanhempien hääkuva ja muut sellaiset muistuttajat löytyivät autotallin perimmäisestä nurkasta likaisesta kaapista, kun mieheni isän jäämistöä tongimme.)
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 19:15"]
Minusta leski voisi elellä itsekseenkin ja ylläpitää yhteistä muistoa omaan kuolemaansa asti. Näin se menisi kauniisti. Jos on vielä lapsia, niin koti pysyisi paremmin lapsuudenkotina ilman uutta puolisoa (vaikka leski muuttaisikin). . Uusi puoliso yleensä sisimmissään inhoaa edesmenneen muiston vaalimista ja hävittää pikkuhiljaa esineistönkin. (Mieheni isä otti uuden eukon. Mieheni vanhempien hääkuva ja muut sellaiset muistuttajat löytyivät autotallin perimmäisestä nurkasta likaisesta kaapista, kun mieheni isän jäämistöä tongimme.)
[/quote]
Sama kokemus. Uusi ei anna isän edes pitää yhteyttä meihin aikuisiin lapsiin, taitaa olla epävarmuutta tälläkin kotkalla itsellään. No, siinä meni sitten käytännössä samalla kertaa molemmat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 19:15"]Minusta leski voisi elellä itsekseenkin ja ylläpitää yhteistä muistoa omaan kuolemaansa asti. Näin se menisi kauniisti. Jos on vielä lapsia, niin koti pysyisi paremmin lapsuudenkotina ilman uutta puolisoa (vaikka leski muuttaisikin).
.
Uusi puoliso yleensä sisimmissään inhoaa edesmenneen muiston vaalimista ja hävittää pikkuhiljaa esineistönkin. (Mieheni isä otti uuden eukon. Mieheni vanhempien hääkuva ja muut sellaiset muistuttajat löytyivät autotallin perimmäisestä nurkasta likaisesta kaapista, kun mieheni isän jäämistöä tongimme.)
[/quote]
Se sinun kauniisti menemisesi on kuitenkin sen kesken elämä. Eiköhän hän siitä itse päätä.
No, tuntuu, että leski unohtaa vanhan miehen, jos ottaa uuden. Lapsista usein ahdistavaa. Avioerossa on sentään molemmat jäljellä, vaikka uusperhe tuliskin. Kuolemassa sen lesken pitäisi kertoilla lapsille ja lapsenlapsille tämän kuolleen persoonasta, muistoista jne. Ei tuu tehtyä, jos se uusi on siinä (jopa kuolleelle mustasukkaisena)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on hallinnan halusta ja halusta olla ikään kuin lesken yläpuolella, halusta pitää hönet reppanana. Näin sen aikanani koin, mutta ihan itse tein päätökset elämässäni enkä jäänyt minulle tarjottuun rooliin. Tämä oli myös lapsen etu. Hän sai hyvän isähahmon, ja toki kuollutta biologista isää on muisteltu silti.
Ahneita miniöitä tuntuu olevan. Perintöjen kärkkymistä ja uusi vaimo on sille uhka.
Usein vastustus kertoo siitä, että vastustajat eivät ole omassa surutyössään päässeet kovin pitkälle. Kun ei ole käsitellyt surua, ei pysty käsittelemään kuoleman aiheuttamia muutoksiakaan.
Jos on jakamaton kuolinpesä, on monella myös alitajuinen huoli siitä, ettei uusi puoliso tuhlaa kuolleen työtä.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 19:38"]
Kyse on hallinnan halusta ja halusta olla ikään kuin lesken yläpuolella, halusta pitää hönet reppanana. Näin sen aikanani koin, mutta ihan itse tein päätökset elämässäni enkä jäänyt minulle tarjottuun rooliin. Tämä oli myös lapsen etu. Hän sai hyvän isähahmon, ja toki kuollutta biologista isää on muisteltu silti.
[/quote]
Sama. OLi paljon ystäviä, jotka niin tukivat surevaa leskeä. Kun löysin uuden mieheni sitten, en enää ollutkaan se yksinäinen ressukka ilman omaa elämää. Ei olla enää tekemisissä sen tyypin ihmisten kanssa.
Minun isäni kuoli syöpään, äiti hoivasi häntä siihen asti että kuoli. Avioliitto oli onnellinen, mutta täynnä kompromisseja. Me lapset olemme jo aikuisia ja ymmärrämme hyvin että äiti etsii nyt itselleen miestä jonka kanssa ei enää luovita vaan pidetään hauskaa ja tehdään niinkuin äiti haluaa. Hän on yksin tai sitten hän löytää miehen mieluisten harrastusten parista. Myös isäni sanoi että kukaan ei saa jäädä murehtimaan ja vatvomaan häntä ja äidin on otettava uusi mies. Jotkut toiset murehtivat ja vatvovat lesket paheksuvat äitiäni, mutta itse pidän heitä lapsellisina. Isäni muisto ei häviä, minulla on vain yksi isä ja minun lapsillani on vain yksi ukki, uutta ei tule. Vain äitini saa rinnalleen uuden miehen, kuten erotessakin. Ei siitä ihmisestä tule meille mitään sen kummempaa kuin äidin mies. Minun äitini onni ei ole keneltäkään pois.
Usein se uusi saa unohtamaan sen vanhan, jolloin hän hiipuu enemmän pois suvun muistoista.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:25"]
No mua päin vastoin ihmetyttää 40v. leski, joka ei näytä millään pääsevän eteenpäin, rypee surussa ja menneessä ja muistelee koko ajan aktiivisesti. Mun mielestä elämänsä menee hukkaan noin. Tietenkään en mitään sano, mutta toivoisin jo pääsevän eteenpäin ja löytävän uuden kumppanin. Kuitenkin jo useampi vuosi mennyt ja käyttäytyy edelleen kuin eilen olisi mies kuollut.
[/quote]Kannattaisikohan sinun sanoa jotain, lempeästi toki, mutta jos hän jotenkin jäänyt kiinni suruun niin tarvitsee ehkä ammattiapua päästäkseen jälleen kiinni elämään.
En tarkoita että pitäisi etiä uutta suhdetta mutta jos kaikki energia, ajatukset ja tunteet ovat sidottu kuolleeseen se ei ole normaalia.
Vai kuinka pitkä aika hänen puolisonsa poismenosta on? Ihmiset surevat eritavoin ja kuka kuinakkin kauan mutta jos tuo jatkuu vuosia se ei ole normaalia eikä terveellistä tälle leskelle.