Onko käytetty tavara tosiaan arvotonta?
Kierrätys on loistava asia ja mikään käyttökelpoinen ei mielestäni kuulu kaatopaikalle. Mutta fb-kirppareita& "roskalava" palstoja kun seuraa, niin vaikuttaa siltä että millään ei ole enää mitään arvoa kun se on kaupasta pois kannettu. Ilmaiseksi annetaan jopa alkuperäispakkauksessa koskemattoman ollutta tavaraa tai muuten vain tosi hyväkuntoista. Ja yleensä ukaasina "haettava tänään ennen klo17, silloin lähtee kaatopaikalle"
Ihan hienoa että on vaihtoehto kaatopaikalle ja hyvä tavaraa löytää uuden paikan mutta... sen jälkeen kukaan ei ole valmis maksamaan edes kahta euroa mistään kun toisaalta saa ilmaiseksikin. Ja ilmaistavaraa ei vaan arvosteta; se lähtee sitten samantien eteenpäin kun kyllästytään jne. Minusta olisi hyvä että kun tavara vaihtaa omistajaa niin edes pieni korvaus kuuluu asiaan, oli se sitten karkkipussi, kahvipaketti tai kahden euron kolikko. Olenko ihan metsässä ajatusteni kanssa?
Kommentit (33)
Mä annan monesti fb-ryhmissä ihan ilmaiseksi sen vuoksi, että silloin saa olla vaativampi ja joustamattomampi kuin myyntiryhmissä. Ainakin oman kaupungin ryhmissä säännöt ovat myynnin suhteen tiukimmat, antaessa saan esimerkiksi määrittää, että mitään jonotusjärjestystä ei ole vaan tuote on sen joka ekana sen tulee hakemaan ja mitään mittoja, lisäkuvia, käyttöohjeita ynnä muita ei tarvitse antaa. Joskus harrastin myyntiäkin, mutta saadakseni kaksi euroa lapsen kumisaappaista en jaksa kahdeksan ihmisen jonoa, josta viimeinen oikeasti ottaa tuotteen ja suostuu noutamaan sen kotoani.
Kulutuskapitalismi perustuu jatkuvaan uuden tavaran tuottamiseen. Ihan käyttökelpoinen tavarakin muuttuu muka arvottomaksi, kun kuluttajien pitää saada uudempi muka parempi malli. Ympäristö huutaa hoosiannaa ja ongelmajäte roudataan jonnekin Afrikkaan.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 17:25"]
Käytetyn tavaran arvo on tosiaan laskenut sitten 1990-luvun, puhumattakaan 70-luvusta, jolloin kaikkea säästettiin. Luulen että halpakauppojen ja Kiinasta tulevien tuotteiden rynnistys on aiheuttanut tämän. Jos kaupasta saa uuden kymmenellä eurolla, niin keskituloinen ihminen heittää vanhan helposti pois.
Toinen syy, vielä tärkeämpi, on se että ihmiset omistavat enemmän tarinoita kuin ennen. Ei vaikka vuonna 1975 ihminen omistanut kovinkaan montaa vaatetta, huonekalua, saati kodinkonetta. Samalla asunnot Helsingissä ovat pieniä. Varakas ihminen joka asuu Helsingin keskustassa ei yksinkertaisesti saa asuntoonsa mahtumaan esineitä vaikka olisivat olleet kalliitakin.
[/quote]
Tuo on niin totta, muistan että meillä oli kotona 70-luvulla yksi hyllykaappi ja kaksi tanko kaappia, joissa oli koko perheen vaatteet, jokaisella oli oma hylly. Nyt minulla on yksin kaksi hyllykaappia, kaksi tankokaappia ja kaksi vaatehuonetta täynnä "ei mitään päälle pantavaa".
Mitä kukaan millään vanhalla rääsällä tekee, saati maksaisi siitä mitään?
Itsellä on aina silloin tällöin tarvetta kaikenlaiselle tavaralle, johon välttäisi käytettykin, mutta kun niistä pyydetään aivan älyttömiä hintoja. Monella myyjällä tavara jää myymättä, kun kukaan ei maksa niistä mitään.
Kun meiltä on viety tavaraa kirpparille, niin ne on myty sillä periaatteella että hinta on sellainen että varmasti menee.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 17:21"]
Äidilläni oli toimiva, kaukosäätimellä varustettu, ihan hyvän kokoinen. Ei sekään kelvannut ilmaiseksi roskalavaryhmän kautta, ei kenellekään uusien vehkeiden harrasterakentajille, kierrätyskeskus ei ota. Lopulta vietiin se SER-kierrätykseen, ihan hyvänä ja toimivana pelinä.
[/quote]Anna mä arvaan, äidillesi ostettiin uusi taulu-TV?
Mistä alapeukut avaukselle? Kaiken käytetyn pitäisi olla ilmaista aina ja kaikissa tapauksissa?
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 17:30"]
Itsellä on aina silloin tällöin tarvetta kaikenlaiselle tavaralle, johon välttäisi käytettykin, mutta kun niistä pyydetään aivan älyttömiä hintoja. Monella myyjällä tavara jää myymättä, kun kukaan ei maksa niistä mitään.
[/quote]
Olen ihan samaa mieltä. Just katseltiin ekaluokkalaiselle kännykkää, hyvin olisi välttänyt käytettykin. Ei vaan anna ajatusmaailma periksi maksaa kolmeakymppiä kännykästä jonka näyttö on säpäleinä, kun viidelläkympillä saa ihan uuden, kahden vuoden takuulla ja varmasti toimii. Tori.fi:tä selaillessa tuli vastaan myös lastenvaunut jollaiset on olleet mun pikkuveljellä vuonna -94, hintaa vaatimattomat 150 euroa, kun "ovat niin vähän käytetyt". Jos 300 eurolla saa halpisvaunusetin ihan uutena kaukaloineen, niin ei tuo nyt vaan mitenkään mene järkeen. Kurjaahan se tietysti on ympäristön kannalta, mutta niin se vain toimii.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 17:34"]
Mistä alapeukut avaukselle? Kaiken käytetyn pitäisi olla ilmaista aina ja kaikissa tapauksissa?
[/quote]
En minä sitä vaadi, vaan sitä, että ihminen saa halutessaan antaa itselleen tarpeettoman ilmaiseksi. Aloittajan mielestähän aina pitää viedä ihan muodon vuoksi vähintään joku karkkipussi - jolloin koko tuotteelle voi tulla helposti hintaa saman verran kuin uudelle, kun lisäksi täytyy maksaa bensakulut tai bussilippu sitä tuotetta hakemaan jne.
Joo on kyllä käytetty tavara liki arvotonta, mutta näköjään kun katselee, niin ne ihan loppuun poljetutkin kyläpyörät kelpaa jollekin aina yli 30-vuotiaaksikin asti.
Laadukas tavara kestää myös kierrätystä, ja sen saa myytyä eteenpäin kohtuullisella rahasummalla.
Osa on, osa ei.
Aikuisten vaatteet, kirjat, elokuvat yms. massatavara on suoranaista ongelmajätettä, samaten suurikokoinen tavara, jolle on tullut parempi korvike jo vuosia sitten (kuten ne kuvaputki-tv:t) tai jotka ovat muuten vaan muuttuneet monilla turhaksi (tv-tasot, cd-hyllyt, jossain määrin kirjahyllyt).
Merkkikama kiertää kuitenkin aina täysin ongelmitta, samaten monikäyttöiset tavarat (tyyliin Lundian kirjahylly) ja jatkuvasti tarvittava tavara (lastenvaatteet ja -tarvikkeet, kunhan ovat ajatonta, mikään 90-luvun pastellikoirapaita ei enää liiku).
Mä annan ilmaiseksi kun haluan päästä tavarasta eroon. Silloin menee pikkuvikainenkin, jota kukaan ei kirpparilta ostaisi, mutta kummasti vaan kulmasta rispaantunutta mattoa, rispaantumisen toki asianmukaisesti ja kuvan kanssa kerroin, halusi muutamassa hetkessä 5 ihmistä.
Toinen puoli kolikkoa on se, että osa on sitten äärettömän käärmeissään jos joku myy saamiaan ilmaistavaroita eteenpäin minkäänlaisella hinnalla. Tätäkään en ymmärrä, jos on jotain antanut pois tai myynyt, niin miksi uusi omistaja ei saisi tehdä tavaralla ihan mitä haluaa? Jos joku tekee "voittoa", niin sitten tekee
Tuo on totta, osalle ei enää tosiaan ole kellään mitään käyttöä. Mutta hirvittää kun alle 3-vuotta vanha yhdistelmäjääkaappipakastin annetaan ilmaiseksi ( väärä väri) tai metrisiä tuijia saa hakea ilmaiseksi yms