Pienituloiset, paljon käyttätte rahaa kuussa ruokaan??
Kommentit (43)
Kuussa ei ole ruokaa. pelkkää tomua.
Ei ole liikaa, mutta itselläni menee hieman vähemmän. Olen hyvätuloinen eläkeläinen ja ruokaan menee koiranruokineen noin 230 euroa kuukaudessa. Olen kasvissyöjä ja koira syö laadukasta kotimaista nappulaa ja punalaputettuja lihatuotteita.
n 100 euroa. en syö koskaan ulkona. pitäisi vähentää tota laskua huomattavasti vielä.
Meneekö sinulla ap yhdellä ihmiselle tuo 250 €/kk ja sisältääkö se kaiken ruuan, myös jos ostat jotain kodin ulkopuolella? Sisältääkö myös pesuaineet, omat hygieniatuotteet, vessapaperin yms?
Me ei olla pienituloisia, mutta meillä menee kaikkiin edellä mainittuihin 330 € viikossa yhteensä viidelle eli 66€/vko/per nenä.
Lapset syövät paljon, kun urheilevat ja ovat kasvuikäisiä. Teen paljon itse tavallista kotiruokaa, mutta surutta ostamme raaka-aineita niihin. Kodin ulkopuolella emme ole syöneet juurikaan, koska korona eli niihin rahaa on mennyt vain noin 30 €/kk. Kuluja on nykyään helppo seurata, kun tilaamme ruuat ja muut kodin perusaineet noutopisteeseen kerran viikossa, eikä heräteostoksia tule.
Vierailija kirjoitti:

Laskin hygienian samaan
250e/kk ja välillä enemmän esim kesällä kotimaistet marjat, en käy ravintelissa syömässä. Kyseessä 1 henkilö ja ruuassa ei kannata pienituloisenkaan säästää, terveys kannattaa ottaa myös huomioon. Ravinnolla on iso merkitys hyvinvointiin.
200-260€/kk minä + alakouluikäinen. Sisältää vessapaperit ym. hyg.tuotteet
Käytän rahaa ruokaa. Maksan rahalla ruokani.
Noin 300e/kk/2 aikuista. Siinä on ruokakaupasta ostetut eli sis hygienia tuotteet, ei ulkona syömisiä. Tosin niitä on muutenkin aika harvoin. Tuosta vois halutessaan tinkiä , mutta toistaiseksi siihen on varaa, kun ollaan molemmat töissä. Pienillä palkoilla tosin.
Kyllä yli 100kg urheilevana atleettina menee 13 europa päivä. Menis 15 euroa mutta sitten ei jää rahaa maksaa laskuja.
Tulot 1500 euroa netto. Ruokaan menee 250-300 euroa kk.
Nuorena ei ehdi syödä kuin joskus pitää mennä niin lujaa matkustaa paljon ja liikkua. Ei voi laskea mitenkään esim.lomamahkojen etukäteen maksetut ruuat jää syömättä aamut nukutaan krapulaa päivät rannalla illat baarissa. Joskus jonkun makkaraperunat syö tai ohimennen spagettia mutta ei sitä edes huomaa mitä syö tai söikö mitään töissä joskus ruokalassa jos on rahaa. Ei ehdi syödä. Ei töissä ehdi usein jos kupin teetä.Salmiakkia ja dakapo taskussa.Jos rahat on mennyt lomakohteen maksuun niin kehitellään perunoita.
Silloin kun on kissoja koiria menee aika paljon muuten ei. Enemmän menee olutta siideriä kylpylää ja bensaan.Harrastukset maksaa tietysti tarvikkeet.Suomalaiset ostaa kaupasta mitä tarvii maksaa kassalle eikä varasta koskaan.
300 e, kaksi aikuista ja lapsi. Sisältää vessapaperin, shampoon yms. Vielä voisi tinkiä mm. juustosta, hedelmistä ja viikonlopun tuoremehusta mutta sitten menisi jo liian ankeaksi.
1500€ sisältää juomat ja ulkona syömiset. Ei paljoa juhlita.
Tässä voi mainita että urheilen ja juon kahvia joten kuluu ehkä enemmän rahaa