Laihdutus ei onnistu- missä vika?
Taustaa: Olen lihonut reilussa vuodessa n.30kg sairauden takia. Aikaisemmin olen pystynyt laihtumaan 35kg liikunnalla ja syömällä 1500 kcal päivässä järkevän lautasmallin mukaan. Nyt olen siis parantumisen myötä kesäkuussa aloittanut liikunnan maltillisesti sekä alkanut seurata syömisiäni. Kesäkuun aikana putosikin 2 kiloa. Heinäkuun alusta liityin kiloklubiin jonne merkkaan kaikki ruoat. Lisäsin liikuntaa tehokkaammaksi ja otin käyttöön sykemittari/aktiivisuusrannekkeen. Olen n.1000 kalorin vajeella päivittäin, mutta heinäkuun aikana painoa on tippunut vain 0,4kg. Ideoita missä vika? Turhauttaa :(
Kommentit (30)
Vaikka monet ilmeisesti eivät uskokaan, on paljon eri asioita jotka vaikeuttavat painon pudotusta. Asioita jotka myös lihottavat hyvin herkästi joitain ihmisiä.
Ensinnäkin hormonit, jos ne ovat sekaisin, saattaa olla että lihoo hyvin herkästi eikä meinaa millään laihtua. Voisiko sinulla olla esim PCO? Nukutko hyvin, jatkuva univaje sekoittaa hormonitasot. Myös stressi lisää lihottavaa kortisoli-hormonia. Näitä ei ole tutkittu tarpeeksi, mikä on harmillista.
Toinen asia, jota ei ole tutkittu melkein lainkaan, on suoliston bakteerit. Joillain ihmisillä on luultavastikin suolessa bakteerikanta, joka lihottaa hyvin herkästi. Joillain taas päinvastoin. Kannattaa googlata lisää, jos kiinnostaa. En ole varma, mutta hyviä probiootteja kannattaa ainakin lisätä ruokavalioon.
Myös muut sairaudet jotka sotkevat elimistön toimintaa, voivat lihottaa herkästi eikä paino tipu, vaikka tekisi mitä. Juurikin kilpirauhasongelmat, henkiset ongelmat joita hoidetaan mielialalääkkeillä jne.
Jos paino ei millään ala laskea, kehoittaisin menemään lääkäriin. He eivät välttämättä usko että olet oikeasti laihduttanut (jos et laihdu), ainakaan suurin osa, näin arvelisin. Useat rupeavat varmasti sönköttämään juuri tuota: "Heh, ehkä sulla lurahtaa tilkka öljyä sinne tänne huomaamatta!" Tai: "Taidat napostella salaa" jne. Mutta toivottavasti löydät hyvän, asioihin edes hiukan perehtyneen lääkärin!
Terveisin eräs samassa tilanteessa jo pitkään ollut. Jossain vaiheessa herkuttelin melko paljon, enkä ollut kovin aktiivinen. Lihoin parissa vuodessa 50 kg (mikä on mielestäni aivan sairas lukema, luulisi että olisin joka päivä vetäissyt sipsipussin, mutta ei, paljon vähemmän). Nyt olen jo pitemmän aikaa syönyt erittäin terveellisesti, puhtaita prosessoimattomia ruokia, 1600-1800 kcal päivässä. Liikun paljon. Silti en laihdu. Itselläni muutamakin eri sairaus vaikuttaa hormonitasoihin valitettavasti :( Mutta jospa tämä tästä! Täytyy vaan jaksaa ja yrittää! Paljon tsemppiä!
Aika rajut kalorivajeet. Itse olen syönyt tässä reilut 2000 kcal päivässä (joskus enemmän), liikun yleensä 1-2 h päivässä (työmatkapyöräilyt ja 4 krt/vko juoksu tms) ja olen laihtunut ihan tasaisesti. Toki kehonkoostumus vaikuttaa, itse olen todella lihaksikas naiseksi ja perusaineenvaihdunta on siksi korkeampi kuin henkilöllä jolla ei ole lihaksia).
Minusta kannattaisi syödä enemmän.
Esimerkkiruokavaliosi kuulostaa mielestäni oikein hyvältä! Itse lisäisin ehkä pähkinöitä ja / tai siemeniä sekä aamupalaksi lisäksi esim. kananmunan. Myös rasvattoman maidon vaihtaisin kevyeeseen. T. 23
Älä ainakaan vähennä syömistä. Kuukausi on kovin lyhyt aika, ei kroppa ole mikään kone joka toimii aina ja joka kerta täysin ennalta määritellyn ohjelman mukaan. Tuosta voi ihan hyvin ykskaks yllättäen lähteä 2-3 kiloa yhdessä yössä niin että humahtaa, itselläkin tekee välillä tuota.
Tulin vaan sanomaan, että ihanaa kun olet toipunut. :) Nyt paljon kärsivällisyyttä painonpudotukseen!
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 08:38"]Olisiko vielä mielipiteitä, syönkö oikein, liian vähän vai paljon? Täällä tullut nyt ohjetta sekä syödä vähemmän että hieman enemmän. Kumpaa kannattaa ensin kokeilla vai vieläkö jatkan 1500 kcal? Kiitos tähän astisista vastauksistanne! Ap
[/quote]
Itse myös laihdutan, ja syön alle 1000 kcal/päivä. Painoa lähtee noin kilo viikossa. Sinuna kokeilisin tätä tonnin dieettiä. Eihän 1500 kcal paljon ole, mutta kyllä se minulla hidastaisi pudotusta merkittävästi. Punnitus kerran viikossa!
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 11:24"]
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 08:38"]Olisiko vielä mielipiteitä, syönkö oikein, liian vähän vai paljon? Täällä tullut nyt ohjetta sekä syödä vähemmän että hieman enemmän. Kumpaa kannattaa ensin kokeilla vai vieläkö jatkan 1500 kcal? Kiitos tähän astisista vastauksistanne! Ap [/quote] Itse myös laihdutan, ja syön alle 1000 kcal/päivä. Painoa lähtee noin kilo viikossa. Sinuna kokeilisin tätä tonnin dieettiä. Eihän 1500 kcal paljon ole, mutta kyllä se minulla hidastaisi pudotusta merkittävästi. Punnitus kerran viikossa!
[/quote]
Älä missään tapauksessa pilaa aineenvaihduntaasi 1000 kcal HÖLYNPÖLYLLÄ.
Kiitos viesteistänne ja kannustuksesta. Yritän vielä jatkaa näin. Koitan tsempata itseäni jaksamaan vaikka tuloksia ei näykään. Jos ei elokuussakaan mitään tapahdu niin käyn lääkärissä. Toivon myös kaikille muille kanssalaihduttajille tsemppiä urakkaan! Ap
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 09:39"]
Esimerkki eiliset ruoat: Aamupala: oululainen jälkiuuniviipale 2× päälle oivariini, kinkku, kurkku, salaatti Lounas: Subway kananrintasalaatti (ei majoneesia, tuplaliha, avokado), Välipala: Mansikoita 150g, Päivällinen: Uuniperuna iso 110g, kanafilee pihvi 125g, salaattia, fetajuustoa 15g, Iltapala: Täyteläinen maitorahka ja mansikoita 100g. Päivän kalorit 1463. Päivällisen jälkeen kävin 45min kävelyllä/hölkällä ja tein jalkalihakset 20min yht. 567kcal Ap
[/quote]
Ap, esimerkkipäivän kalorimääräsi on ok laihduttajalle, joka ei liiku. Sinulle tulee kuitenkin melkein 600kcal kulutusta liikunnasta, joten energiavajeesi jää yli tonniin. Voisit rohkeasti lisätä ainakin 300-400kcal tuohon ruokamäärään liikuntapäivinä. Minulla ainakin jumit alkavat nopeasti, jos kalorivaje on lähelläkään tuhatta. Kannattaa ainakin kokeilla! Itsellä oli varmaan 10 vuotta jumeihin kaatuneita 1000 kcal vajeen laihdutuskuureja, ennenkuin uskalsin nostaa kalorimäärää. Ajattelin ennen, että tavoitteiden saavuttaminen kestää korkeammalla kalorimäärällä liian kauan verrattuna pieniin kalorimääriin, enkä halunnut nostaa kaloreita. Todellisuus on kuitenkin se, että ne pienien kalorimäärien aiheuttamat jumit, jotka väistämättä jossain vaiheessa iskevät päälle, hidastavat laihdutusta vielä enemmän.
Aamupalalta unohtui kahvi rasvattomalla maidolla. Vettä juon 1,8l päivässä ja treenin aikana/jälkeen 0,5l. Päivällisellä join 2 desiä rasvatonta maitoa