Kysymys 20-22-vuotiaille äideille.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 08:07"]Siinä ei ollut mitään kipeää ja vaikeaa pitää vauva , jota oli yrittty jo neljä vuotta.
[/quote]

Ai 17Wee lähit yrittämään. Voi onnea sulle.

Sisulla ja läheisten tuella. Aikaa tuosta kulunut jo 28-vuotta.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 08:14"][quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 02:27"]Lapsi oli kovan yrityksen takana ja erittäin toivottu.
Olin 21v kun esikoinen syntyi.
Reilu kaksi vuotta myöhemmin saimme kuopuksen.

Olemme edelleen mieheni kanssa yhdessä,nykyään avioparina tosin.
Onnellisina.

Jos asia on kipeä ja vaikea edes ajatella niin mitä se on sitten kun lapsi on syntynyt.
Sitä on hyvä pohtia.
Täällä on niin paljon onnettomia lapsia, onnettomissa perheissä.
Riski tulla sellaiseksi on aina suurempi,
jos lapsi jo pelkkänä ajatuksena kammoksuttaa ja tekee kipeää.
[/quote]

Kovan yrityksen? T:6-vuotta yritystä -_-
[/quote]

Meillä tärppäsi kolmen vuoden kovan yrityksen jälkeen. Kyllä, kovalta se alkoi tuntua reilun vuoden jälkeen, vaikka tiesin että monet joutuvat pitkään yrittämään. Ei kaikkea voi verrata. Mutta toivottavasti myös teillä pitkä yritys palkitaan.
Ei AP

Naurattaa nää "neljä vuotta yritystä". Kuka 17-vuotias on valmis saamaan lapsen? Onneks ette saanu lasta sillon. Vanhemmilla kivaa kun elatusvelvollinen lapsesta jolla on lapsi.

Olin 19 v. kun tulin raskaaksi. En ainakaan huomannut tehneeni mitään kipeitä päätöksiä, sen sijaan olin raskaudesta todella onnellinen. Nyt 10 vuotta myöhemmin kahden ihanan koululaisen äitinä olen edelleen onnellinen. Olen alle 30 v. akateemisesti koulutettu ja onnellisesti naimisissa lasten isän kanssa, joten ei mennyt elämä pilalle, vaikka sain lapset nuorena. Elämäni muuttui ihanaksi, kun sain lapsen, ja olen tyytyväinen, että se tapahtui silloin kun tapahtui. Tiedän, ettei äitiys sovi kaikille nuorille aikuisille, mutta en ymmärrä, miksi myöhempään kypsyneet ihmiset luulevat kaikkien olevan samanlaisia kun itse ovat.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 02:12"]Miten olette selvinneet kipeästä ja vaikeasta päätöksestä pitää vauva? 
[/quote]
Joo tuossa just neljännen tytön jälkeen oli jo ikävä tilanne ja kun viideskin oli tyttö niin itkuksi meni, paitsi nyt 25 vuotiaana poikalapsen äitinä on kiva että sillä on monta siskoa hoitamassa.
T. Lesta 25v

Minä tulin äidiksi ekaa kertaa 19-vuotiaana. Ei ollut mitenkään kipeä tai vaikea päätös, raskaus oli ihan suunniteltu. Mieheni on minua 15 vuotta vanhempi joten mitään nuoreen ikään liittyviä taloudellisia vaikeuksiakaan ei ollut.

Lapsi oli kovan yrityksen takana ja erittäin toivottu.
Olin 21v kun esikoinen syntyi.
Reilu kaksi vuotta myöhemmin saimme kuopuksen.

Olemme edelleen mieheni kanssa yhdessä,nykyään avioparina tosin.
Onnellisina.

Jos asia on kipeä ja vaikea edes ajatella niin mitä se on sitten kun lapsi on syntynyt.
Sitä on hyvä pohtia.
Täällä on niin paljon onnettomia lapsia, onnettomissa perheissä.
Riski tulla sellaiseksi on aina suurempi,
jos lapsi jo pelkkänä ajatuksena kammoksuttaa ja tekee kipeää.

Hah, mikä kipeä ja vaikea päätös? :D Abortti se kipeä ja vaikea päätös on. En tuomitse abortin tehneitä/tekeviä, mutta en voisi itseni kanssa elää jos siihen päätyisin. Tietysti painavat terveydelliset syyt helpottaisivat syyllisyyden taakkaa, mutta terveenä ihmisenä en tervettä lapsen alkua abortoisi. Mieheni on 8 vuotta vanhempi, olimme asuneet yhdessä jo pari vuotta ennen vauvaa. 13-vuotiaana oli ensimmäinen vauvakuume kun katselin 15 and pregnant -ohjelmaa. Onneksi järki ja ulkonäkö suojasivat seksiltä! Sain esikoiseni tänä keväänä ja olen 21-vuotias. Vauva ei ollut vahinko, mutta myönnettäköön, ettei myöskään ihan loppuun asti suunniteltu. Todella rakastettu ja toivottu silti heti alusta. Kavereita näen edelleen sen mitä aikatauluilta ehdin, viihteelle pääsen yhtä usein kuin ennenkin (eli kerran kahteen/kolmeen kuukauteen) ja olen onnellisempi kuin ikinä aikaisemmin. Olen aamu-uninen ja nukkuisin vaikka maailman tappiin jos lapsella ei olisi säännöllistä lääkitystä mm. aamulla. Kellon soidessa torkutan niin pitkään kuin pystyn ja nousen sängystä väsyneenä ja tukka sekaisin. Sillä sekunnilla kun pinnasängystä katseeseen ja huhuiluun vastaa kaksi kirkasta silmää ja uninen hymy tiedän olevani onnellinen.

Siinä ei ollut mitään kipeää ja vaikeaa pitää vauva , jota oli yrittty jo neljä vuotta.

Ikis herännyt

Hyi ap. Kysy äidiltäs tuo kysymys

Vittu tuota Ikistä

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 02:27"]Lapsi oli kovan yrityksen takana ja erittäin toivottu.
Olin 21v kun esikoinen syntyi.
Reilu kaksi vuotta myöhemmin saimme kuopuksen.

Olemme edelleen mieheni kanssa yhdessä,nykyään avioparina tosin.
Onnellisina.

Jos asia on kipeä ja vaikea edes ajatella niin mitä se on sitten kun lapsi on syntynyt.
Sitä on hyvä pohtia.
Täällä on niin paljon onnettomia lapsia, onnettomissa perheissä.
Riski tulla sellaiseksi on aina suurempi,
jos lapsi jo pelkkänä ajatuksena kammoksuttaa ja tekee kipeää.
[/quote]

Kovan yrityksen? T:6-vuotta yritystä -_-