Mikä outo ääni kuuluu ulkoa melkein joka yö keskiyöllä 3-4 aikaan?
Oli kesä, kevät syksy tai talvi, pakkanen tai helle. Niin usein aina ulkoa kuuluu tosi ahdistava outo metallinen ääni! Tätä on kuulunut jo n. 3 vuotta, ja tämä ääni kuuluu vain keskellä yötä ja on tosi outo vaikea kuvailla kuin sahaava metallinen ääni ja voimistuu tosi kovaa ja kuulostaa kuin suoraan jostain kauhuelokuvasta tai maailmnloppu elokuvasta. Junarata lähellä mutta ei kuulu sieltäkään on mennyt samaan aikaan juniakin mutta ihan eri ääni, ei kuulosta edes multään rakennus tai työmaa ääneltäkään. Ääni on kaikuva ja tulee taivaalta, ei yleensä silloin kun pilviä mutta kun on selkeää nii sillon kuuluu ja vaikka ikkuna on kiinni ääni saattaa kuulua ikkunan läpi! Tulee ylhäältä päin taivaalta
Porissa asun
Kommentit (109)
Alienit lähettää beetta säteitä aivoihisi ja luulet kuulevasi ääniä.
Porissa? Kuulostaa sataman joltain laitteelta (nosturi) jolla ajetaan joku tietty liike, esimerkiksi lasketaan lepoasentoon, aina samoihin aikoihin, kun työt on tehty. Voi liittyä mysö ilmanvaihtolaitteisiin, eli astuksissa on aamuyöstä iv:n puhdistusvaihe.
Voimalat pitää joskus yöllä outoa ääntä.
Keskiyö ja klo 3-4 aamulla on kyllä kaksi eri ajankohtaa.
Asun Keski-Uudellamaalla ja olen huomannut saman äänen ja se häiritsee unia välillä. Kerran kun en saanut unta ja halusin tietää mistä se ääni tulee, niin lähdin autolla ajelemaan hiljaa ja yritin etsiä onko jossain joku tietyömaa tai jotain, mutta ei ollut ja se ääni tuli jotenkin ylhäältä. Tosi outoa. En ole naapureilta uskaltanut kysyä kun pelkään hullun mainetta. 😄 Nyt se ääni ei ole kyllä vähään aikaan onneksi kuulunut.
En tiedä, mutta viikkoon ei ole enää tuohon aikaan ollut sellaista persikan punertavaa taivasta tai siis oikeammin pilvisyyttä.
Ei siis ole mikään aamurusko vaan taivas on ollut tasaisesti samanvärinen kaikkialta ja jotenkin jopa yllättävänkin valoisaa tuohon aikaan yöksi. Eikä tuohon ole vaikuttanut lumikaan mitään, sitä oli yhtä laikka jo silloin kun maa oli vielä paljas ja sitten kun lunta tuli se puoli metriä.
Vierailija kirjoitti:
Tälläinen?
Tämä on samanlainen ääni mikä Keski-Uudellamaalla kuuluu, mutta välillä vähän kuin paukahtaisi joku metalli yhteen. Ääni ei kuitenkaan tule mistään työkoneesta, tai sitten se on joku jättiläisen työkone taivaalla ja se kuuluu jotenkin kaikkialta yhtäaikaa.
Keskiyö on kahdentoista aikaan yöllä 🙄
Aamulehtien jakajan auton jarrut kirskuu
Ainakin tuossa videossa nakyy sahkolinjoja pitkin ja poikin ja lumi narskuu pakkasesta. Silloinhan ne linjat vinkuu.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin tuossa videossa nakyy sahkolinjoja pitkin ja poikin ja lumi narskuu pakkasesta. Silloinhan ne linjat vinkuu.
On tossa nyt vähän muutakin kuin linjojen vinkuminen.
Niitä metallisia ja kirskuvia mysteeriääniä taivaalta on kuulunut jo vuosien ajan ympäri maailmaa. Videoitakin on ollut varmaan jo satoja Youtubessa. Äänet ovat keskenään hyvin samanlaisia eri puolilla maailmaa.
Strange sounds heard from sky worldwide
Tsekeissä
Ufo