Olen akateeminen - teititteletkö minua?
Sairaaloissa oli ennen merkki, taisi olla verenpisarapinssi, niillä, jotka edellyttivät teitittelyä. Ajat olivat muuttumassa ja sinuttelu valtaamassa alaa, joten ylihoitajat ja muut teitittelyyn tottuneet halusivat tehdä ryhtiliikkeen ja palauttaa teitittelyn. Sittemmin tietysti kävi tunnetusti.
Olisiko hyvä palauttaa teitittely Suomeen? Jos toinen on akateeminen ja toinen ei, jälkimmäinen teitittelisi ensimmäistä. Kuitenkaan akateemisen ei tarvitsisi teititellä, jos toinen ei olisi akateeminen vaan "tavis".
Tietysti tässä on eräs ongelma. Mistä " tavis" tunnistaisi akateemisen? Verenpisara-pinssin palautus voisi olla yksi idea, mutta ehkä se viittaa liikaa sairaalamaailmaan. Mikä olisi siis hyvä tunnistuskeino?
Toinen ongelma on, että "tavis" saattaa olla uhmakas. Mitä tehdä, jos "tavis" huomaa akateemisuudesta kertovan tunnuksen, mutta ei silti alennu teitittelemään? Jollain tavalla hänen päällensä pitäisi saada häpeää. Mitä ehdottaisitte?
Itse olen akateeminen ja usein sanonkin asiakaspalvelutilanteissa, "anteeksi, en mielestäni antanut lupaa sinuttelulle." Tällöin sivistyneemmät alkavat teititellä minua, mutta aina mahtuu mukaan joku tökerö. Silloin äänestän jaloilla ja kävelen pois. Minulla on oikeus tulla teititellyksi.
Sannika
Kommentit (70)
Ei tulis mieleenkään teititellä akateemisuuden perusteella. Vanhoja ihmisiä kyllä teitittelen.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 10:35"]
Kyse on yhteiskunnallisen position viestittämisestä. Jos teitittelisin "taviksia", viesti jäisi välittymättä. Sannika
[/quote]
Päin vastoin teitittelemällä teet selväksi, että nämä ovat säännöt kanssasi asioitaessa. Sinuttelemalla ammut itseäsi jalkaan antaessasi toiselle osapuolelle mahdollisuuden vastata sinuttelemalla.
Olen vahvasti sitä mieltä, että koulukuria parantaisi huomattavasti jos oppilaiden ja opettajien välillä palattaisiin teitittelyyn ja sukunimellä puhutteluun. Kunnioittavasta puhuttelusta tulisi taas luontevaa arkielämää.
Minä olen 25-vuotias ja välillä hävettää miten harva tämän ikäinen osaa teititellä, en ikinä itse kehtaisi sinutella vanhempia ihmisiä (ellei kyseessä ole omat isovanhempani). En kehtaisi esitellä isoa osaa kavereistani omille vanhemmilleni, he kun opettivat minulle kohteliaasti puhumisen olevan itsestäänselvyys.
Näköjään se ei kaikille sitä ole.
Minä 62, vanhempi ihminen, ja kukaan ei koskaan teittele.
Enkä kyllä sitä odotakaan, enkä pane pahaskeni, jos joku teitittelee.
Taas paljon melua tyhjästä.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 10:46"]Olen vahvasti sitä mieltä, että koulukuria parantaisi huomattavasti jos oppilaiden ja opettajien välillä palattaisiin teitittelyyn ja sukunimellä puhutteluun. Kunnioittavasta puhuttelusta tulisi taas luontevaa arkielämää.
[/quote]
Minulla on ollut yksi opettaja, joka puhutteli oppilaita herra/neiti *sukunimi*. :)
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 10:42"]Ei tulis mieleenkään teititellä akateemisuuden perusteella. Vanhoja ihmisiä kyllä teitittelen.
[/quote]
Oletko itse "tavis"? Et kai loukkaisi tunteitani?
Sannika
Ap on käynyt kerran yliopiston ulko-ovella ja uskoo olevansa akateeminen.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 10:54"]Ap on käynyt kerran yliopiston ulko-ovella ja uskoo olevansa akateeminen.
[/quote]
Minulla on akateeminen loppututkinto. Tiedän arvoni.
Sannika
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 10:54"]Ap on käynyt kerran yliopiston ulko-ovella ja uskoo olevansa akateeminen.
[/quote]
Minulla on akateeminen loppututkinto. Tiedän arvoni.
Sannika
[/quote]
Nääääh, tuskin. :D mäki voin olla täällä netissä vaikka astronautti jos niin haluan.
Reps, oletteko AP aka Sannika muistaneet ottaa lääkityksenne? Taisi unohtua?
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 10:06"]
Tietty kädenliike voisi kertoa akateemisuuden.
[/quote]
Joo, joku tämmönen
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 10:39"]
Itse teitittelen kaikkia, jotka ovat jotka ovat vähintään kymmenisen vuotta vanhempia, omassa työpaikassa "tärkeämmässä" asemassa tai jos on selkeästi vanhempi (sanotaan noin 50+) lisään vielä siihen perään herra tai rouva. Pidän myös aina ovea auki ikäihmisille. Opin tämän kotona. Ei tosin taida olla yleistä, ainakaan omassa ikäluokassani, kun ihmiset tuppaavat nauramaan minulle ja kysymään, että miksi ihmeessä puhun niin tai teen näin. Vanhemmat ihmiset tosin kehuu, että onneksi on vielä kohteliaita nuoria jäljellä. T: 20v
[/quote]
Näin kolmekymppisenä vituttaisi jos joku parikymppinen teitittelisi, mutta tuo lienee ainakin kätevä tapa ajaa pois kaikki limaiset 30+ setämiehet.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 11:09"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 10:54"]Ap on käynyt kerran yliopiston ulko-ovella ja uskoo olevansa akateeminen. [/quote] Minulla on akateeminen loppututkinto. Tiedän arvoni. Sannika
[/quote]
Joo me tiedetään sun arvos kanssa. Se on siellä jossain haisevan koiranpaskan ja mädäntyvän eläimenraadon välissä.
Kaikki av-palstalla on akateemisia ja akateemikkoja. Minä olen lisäksi väitellyt tohtoriksi, en siis teitittele sua, ap
Mä olen 49-vuotias akateeminen, sinuttelu-sukupolvea. En teitittele ketään, kun joku nuorempi teitittelee minua niin se kuullostaa lähinnä naurettavalta.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 11:43"][quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 10:39"]
Itse teitittelen kaikkia, jotka ovat jotka ovat vähintään kymmenisen vuotta vanhempia, omassa työpaikassa "tärkeämmässä" asemassa tai jos on selkeästi vanhempi (sanotaan noin 50+) lisään vielä siihen perään herra tai rouva. Pidän myös aina ovea auki ikäihmisille. Opin tämän kotona. Ei tosin taida olla yleistä, ainakaan omassa ikäluokassani, kun ihmiset tuppaavat nauramaan minulle ja kysymään, että miksi ihmeessä puhun niin tai teen näin. Vanhemmat ihmiset tosin kehuu, että onneksi on vielä kohteliaita nuoria jäljellä. T: 20v
[/quote]
Näin kolmekymppisenä vituttaisi jos joku parikymppinen teitittelisi, mutta tuo lienee ainakin kätevä tapa ajaa pois kaikki limaiset 30+ setämiehet.
[/quote]
No se taas ei ole sen kohteliaan nuoren ongelma jos jotain "vituttaa" kohtelias puhe.
Asiakaspalvelutilanteessa teititellään aina sitä, kenen rahaa ollaan saamassa. Minäkin olen johtaja, enkä halua normaalielämässä mitään teitittelyjä sillä olen kuitenkin yksikkö.
Myöskään aviopuolisoa ei saisi sinutella julkisesti. Ei ainakaan vaimo saisi sinutella miestä.
Kotioloissa saisi sinutella.