Ensimmäinen ero enkä halua enää elää

Ja olen 22-vuotias jos jotain kiinnostaa. Olimme yhdessä neljä vuotta

Anna mun tulla viereesi ja lohduttaa <3

Jos harkitset itsemurhaa, niin mitä haittaa ystäville puhumisesta on ennen sitä?

Kaikesta kyllä selviää, koita pärjätä ensin päivä, sitten viikko ja kuukausi. Voi olla, että olo pikkuhiljaa parantuu.

Kyllä sä selviät ajan kanssa, lupaan sen! Sulla on ihana elämä edessä.

Kyllä sä selviät! Työnteko on parantavaa. Saat muuta ajateltavaa töissä ja voit ehkä jollekin avautua työyhteisössä. Me muut eronneet tiedämme miltä se tuntuu. Minullakaan ei ollut kavereita tai kelle avautua kun erosin mutta olen alkanut tottumaan tähän. Kaikki mikä eksästä muistuttaa tekee vielä pahaa mutta eiköhän sekin ajan kanssa!

Draamakuningatar...

Tiedän tuon tunnemyrskyn, kun itsekin olen sen läpi käynyt. Tuo on jätetyn rooli, jättäjällä on aina helpompaa. Pahalta tuntuu, mut päivä kerrallaan.

M39

Mikä oli miehen syy erota?

Hyvä, että tiedostat itse oman tilasi ja minusta tuntuu, että oikeasti et halua kuolla. Se, ettei juuri nyt halua/ jaksa elää, ei tarkoita sitä, että haluaa kuolla.
Jos et voi puhua ystävillesi, puhu itsellesi, itsesi kanssa. Mene peilin eteen ja katso itseäsi kuin läheisintä ystävääsi. Katso itseäsi ja kerro itsellesi, miltä sinusta tuntuu. Ääneen. Toista pahaa oloasi ääneen, mutta ole tilanteessa läsnä. Mieti miten lohduttaisit parasta ystävääsi ja lohduta itseäsi samalla tavalla.
Voi kuulostaa naurettavalta, mutta ainakin itselläni on toiminut, kun mietin jo kallioseinään ajamista. Tärkeintä on, että vaikka kuinka ahdistaisi, kohtaa ja hyväksyy omat tunteensa eikä pakene niitä. Ja kun pysähdyt, mieti, miksi ne tunteet tulevat, mistä ja miten ne sinuun vaikuttaa. Keskity ja rauhoitu ja anna tunteiden tulla. Sama joka päivä. Tunti ja päivä kerrallaan. Kun huomenna teet saman, ja vertaat tämän päiväiseen, että olo on eri. Ei ehkä vielä parempi, mutta erilainen. Viikon kuluttua ehkä hippusen parempi ja pikkuhiljaa edeten parempi. Surulle on annettava aikansa, mutta samalla pitää mennä eteenpäin.
Sinä selviät, me muutkin olemme selvinneet. Ajan kanssa. Mitä rohkeammin kohtaat itsesi ja tunteesi nyt, sitä vahvempana selviät tästä.
Tsemppiä!!!

24.nnen eron jälkeen ei sitten tunnu enää missään.

Itsekin olin aivan rikki eron jälkeen. Asiaa ei helpottanut yhtään se että äitini vähätteli koko asiaa, en saanut mitään tukea. Mutta niin siitä selvittiin, laastarisuhteella, joka muuttui rakkaudeksi ja myöhemmin ihanaksi perheeksi. Kyllä sinäkin selviät, ajan kanssa!

Minut jätettiin noin  12 vuotta sitten.  Ero otti koville, koska en olisi halunnut erota. Olin masentunut ja voin silloin henkisesti huonosti. Noin kolme vuotta sitten tapasin miehen ja hän on oikea sielunkumppani. En olisi ikinä uskonut, että tällainen mies on oikeasti olemassa. Jos olisin tiennyt, että näin paljon parempia miehiä on olemassa, en olisi surrut niin kauheasti eroa exästä aikoinaan. Exä oli minun ensimmäinen vakava rakkaus ja olin erotessani exästäni 25- vuotias. Nyt ajattelen, että hyvä, kun exä jätti ja  minä löysin nykyisen miehen.

Tsemppiä sinulle ap. Kyllä sinä selvitä tästä! Hae myös apua lääkäriltä tarpeen mukaan.

Miten niin muutkin on selvinneet? Mä en ainakaan ole vaikka kaksi vuotta mennyt jo. En usko, että koskaan selviänkään.

Ap, kirjoituksesi kosketti minua todella, koska erosin itsekin vasta. Parisuhde oli pitkä, ja olin todella ajatellut, että olisimme yhdessä elämämme loppuun saakka. Mies kuitenkin ilmoitti viime vuoden puolella, ettei enää halunnut olla suhteessa. Hajosin ihan kappaleiksi, vietin viikon osastolla selvitellen ajatuksiani. Puoli vuotta meni niin että itkin joka päivä ikävääni. Alkukesästä mies halusi palata takaisin yhteen kanssani. Kaikki tuntui palautuneen ennalleen, ja olin taas onnellinen. Jokin aika sitten mies kuitenkin pudotti pommin: hän on ihastunut toiseen naiseen, eikä halua enää jatkaa. Kauhea tunne, kun johonkin luottaa ihan tosissaan ja sitten vedetään matto jalkojen alta, vielä useamman kerran :/

Itsekin halusin kuolla, todella todella kovasti, päästä pois, että tämä tuska ja suru vain loppuisi. Olen nyt tässä sinnitellyt päivä kerrallaan ja vähitellen (tosin hyyvin hitaasti), energiaa alkaa olla jo muuhunkin kuin sängyssä makaamiseen ja itkemiseen. En oikein vielä osaa ajatella tulevaisuutta, mutta ehkä se pikkuhiljaa selkenee.

Toivon sinulle jaksamista ja iloisia asioita <3

Ketjun aloittamisen jälkeen olo helpotti hivenen. Sain sanottua asiani "ääneen" ja vastaajat ovat ystävällisiä.. Kuolema on niin lopullista, että se pelottaa. Elämäni olisi upeaa, jos tätä eroa ei olisi tullut. Pääsin unelmieni opiskelupaikkaan ja uudelle paikkakunnalle. Nyt ajatuskin siitä sattuu ja pelottaa, sillä meidän piti muuttaa sinne yhdessä.. Uusi kaupunki yksin tuntuu ahdistavalta. Ja pelkään että jäisin yksin, sillä en ole mitään hyvää seuraa näin onnettomana.

Ap

[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 18:24"]

Miten niin muutkin on selvinneet? Mä en ainakaan ole vaikka kaksi vuotta mennyt jo. En usko, että koskaan selviänkään.

[/quote]

Sulla on selkeästi jokin syy jäädä roikkumaan menneeseen, et uskalla elää eteenpäin. Ero on tuossa kohtaa enää tekosyy. Mutta tiedän itsekin tyyppejä, jotka käy vielä viiden vuoden kuluttua erosta terapiassa, kun oikeasti ei vaan ole mitään halua alkaa rakentaa sitä elämää vähän vakaammalle pohjalle kuin toisen ihmisen varaan.

[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 18:40"]

Ketjun aloittamisen jälkeen olo helpotti hivenen. Sain sanottua asiani "ääneen" ja vastaajat ovat ystävällisiä.. Kuolema on niin lopullista, että se pelottaa. Elämäni olisi upeaa, jos tätä eroa ei olisi tullut. Pääsin unelmieni opiskelupaikkaan ja uudelle paikkakunnalle. Nyt ajatuskin siitä sattuu ja pelottaa, sillä meidän piti muuttaa sinne yhdessä.. Uusi kaupunki yksin tuntuu ahdistavalta. Ja pelkään että jäisin yksin, sillä en ole mitään hyvää seuraa näin onnettomana. Ap

[/quote]

Sä tuut tapaamaan siellä uudella opiskelupaikkakunnallasi sen oikean elämäsi miehen, mä tiedän sen!

[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 18:40"]

Ketjun aloittamisen jälkeen olo helpotti hivenen. Sain sanottua asiani "ääneen" ja vastaajat ovat ystävällisiä.. Kuolema on niin lopullista, että se pelottaa. Elämäni olisi upeaa, jos tätä eroa ei olisi tullut. Pääsin unelmieni opiskelupaikkaan ja uudelle paikkakunnalle. Nyt ajatuskin siitä sattuu ja pelottaa, sillä meidän piti muuttaa sinne yhdessä.. Uusi kaupunki yksin tuntuu ahdistavalta. Ja pelkään että jäisin yksin, sillä en ole mitään hyvää seuraa näin onnettomana. Ap

[/quote]

Älä kiltti pelkää! En tarkalleen ottaen tiedä mitä ja minne menet opiskelemaan, mutta eikös uusille opiskelijoille järjestetä aina jonkinlainen orientaatioviikko, jossa voi kivasti tutustua uusiin ihmisiin.

Myös mua sattui kauheasti erota ensirakkaudesta, mutta kyllä se helpotti. Parin kuukauden päästä oli jo ihan jees olo ja siitä kun aikaa kului niin aina parempi, vaikka eron hetkellä tuntui etten halua elää.

#11 tässä vielä. Tuo uusi paikkakuntahan on pelkästään mahdollisuus! Saat oikeasti aloittaa alusta, ja aivan varmasti löydät uusia ihmisiä. Voit aivan hyvin kertoa, vuodattamatta, että saatat olla hieman poissaoleva, koska ero juuri takana. Kaikki ymmärtävät, jokainen ihminen tuntee eronneita ihmisiä ja monet, monet ovat itsekin eronneet. Tsemppiä!!!