Lue keskustelun säännöt.
Näkemyserot kasvattamisessa vai jotain muuta? Miten avata kotona tätä solmua?
02.03.2022 |
Meillä on neljänvanha lapsi. Minusta on jo pidempään tuntunut, että mies pelaa minua vastaan kasvatusasioissa. Ennen lasta puhuttiin ajatuksistamme kasvatukseen liittyen ja silloin ne oli yhteneväiset enkä osannut arvata, että isompaa ongelmaa voisi tulla. Mutta nykyään usein kun kiellän lapselta jonkin asian, niin mies tulee yrittämään kumota kieltoani. Esim lapsi tietää että lauantaikarkit on ostettu ennalta kaappiin ja pyytää niitä jo lauantaiaamuna aamupalaksi. Sanon ei, aamupalalla ei syödä karkkia vaan vasta aamupalan jälkeen. Mies tulee siihen viereen ottamaan kaapista karkit ja syö niitä lapsen edessä samalla kun lapsi yrittää syödä aamupalaa. Tai jos meillä on vaikka pullaa ja sanon lapselle miehen kuullen, että sitä otetaan vasta lounaan jälkeen niin mies antaa lapselle pullan kun hetken ajan teen muuta toisaalla juuri ennen lounasta (ja lapsi syö sitten lounaaksi vain sen pullan kun muu ei enää maistu). Vastaavia esimerkkejä olisi useita.
Alan olla todella väsynyt, kun tuntuu että yritykseni kasvattaa lasta tehdään mahdottomaksi. Kun puhun asiasta miehelle, niin hän ei muka yhtään ymmärrä mitä tarkoitan tai ei muka muista tilanteita tai sitten loukkaantuu kun ”kritisoin” häntä. Mistä teidän mielestä tässä on kyse?
Kommentit (53)
Mies on taantunut lapsen tasolle ja kiukuttelee sinulle, äidille siis. Uhmaa kuin uhmaikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies on taantunut lapsen tasolle ja kiukuttelee sinulle, äidille siis. Uhmaa kuin uhmaikäinen.
Tämä. Miesvauva.
Ette kumpikaan ole onnellisia toistenne kanssa. Tästä puhuisin puolison kanssa, en mistään muusta. Eihän normaali aikuinen muuten käyttäydy kuin lapsi eikä antaisi kumppaninsa toimia noin.
Miksi olette yhdessä? Mistä asioista piditte toisissanne ennen kuin lapsi tuli sekoittamaan kuviot? Mitä teitte yhdessä?
Kumpikaan teistä ei nyt kunnioita toista, ja se tarkoittaa sitä että ero on edessä ennemmin tai myöhemmin. Jos mikään keskustelu tai terapia ei miehelle sovi, voit yksipuolisesti päättää että haluat olla asumuserossa esim. 6 kk jotta voitte rauhassa ja ilman toistenne jatkuvaa ärsyttämistä miettiä liiton tulevaisuutta.
Ette olisi ensimmäinen perhe, jossa lapsen syntymä laukaisee seuraavan kehityskulun:
Naisesta tulee äiti. Pelkästään äiti, ei mitään muuta. Äiti kantaa vastuun, päättää asioista, ohjeistaa ja hoitaa kaiken.
Miehestä tulee kyllä teknisesti ottaen isä, mutta isän roolia hän ei itselleen tahdo löytää.
Perheessä on siis äiti, lapsi ja mies. Äiti ja mies eivät enää ole yksikkö, vaan äiti ja lapsi. Miehelle jää jokin epämääräinen rooli siinä ympärillä. Persoonallisuudesta ja taustasta riippuen tämä rooli voi olla vaikka empaattinen myötäeläjä mutta yhtä hyvin kapinoiva kakara. Olennaista on, että hän ei ole enää parisuhteen täysivaltainen osapuoli vaan satelliitti, joka kiertää äiti-lapsi-planeettaa jonkinlaisella kiertoradalla.
2-5 vuoden kuluttua liitto päättyy eroon. Mies löytää melko nopeasti itselleen uuden parisuhteen ja kokee onnea, koska hän ei ole enää se opastettava lapsi. Paitsi sitten kun uusi suhde taas vakiintuu uomiinsa. Nainen löytää uuden kumppanin vähän myöhemmin ja iloitsee, että joku näkee hänet muunakin kuin äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tässä mistään herkuista ole kyse vaan siitä, että mies aivan selvästi haluaa pois epätyydyttävästä perhe-elämästä eikä keksi vaistomaisesti muuta keinoa kuin ärsyttää puolisoa ja hankaloittaa tämän elämää.
Jos ei huvita leikkiä tuota leikkiä enää, on nostettava kissa pöydälle ja sanottava niin kuin asiat ovat.
Vierailija kirjoitti:
Ette olisi ensimmäinen perhe, jossa lapsen syntymä laukaisee seuraavan kehityskulun:
Naisesta tulee äiti. Pelkästään äiti, ei mitään muuta. Äiti kantaa vastuun, päättää asioista, ohjeistaa ja hoitaa kaiken.
Miehestä tulee kyllä teknisesti ottaen isä, mutta isän roolia hän ei itselleen tahdo löytää.
Perheessä on siis äiti, lapsi ja mies. Äiti ja mies eivät enää ole yksikkö, vaan äiti ja lapsi. Miehelle jää jokin epämääräinen rooli siinä ympärillä. Persoonallisuudesta ja taustasta riippuen tämä rooli voi olla vaikka empaattinen myötäeläjä mutta yhtä hyvin kapinoiva kakara. Olennaista on, että hän ei ole enää parisuhteen täysivaltainen osapuoli vaan satelliitti, joka kiertää äiti-lapsi-planeettaa jonkinlaisella kiertoradalla.
2-5 vuoden kuluttua liitto päättyy eroon. Mies löytää melko nopeasti itselleen uuden parisuhteen ja kokee onnea, koska hän ei ole enää se opastettava lapsi. Paitsi sitten kun uusi suhde taas vakiintuu uomiinsa. Nainen löytää uuden kumppanin vähän myöhemmin ja iloitsee, että joku näkee hänet muunakin kuin äitinä.
Mitä nainen voi tällaisessa tilanteessa sitten oikein tehdä? Kun vauva syntyy on hänestä ainakin naisen aivan pakko alkaa huolehtimaan ja kantamaan vastuuta. Ja jos vauva vaikka heräilee usein tai syöminen on vaikeaa, on äiti todella kiinni vauvassa ja/tai niin väsynyt unen puutteesta, että energiaa ”miehen hoitamiseen” ei vain ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No oudolta kuulostaa. Eniten siksi, että vesittää sun auktoriteetin ja sitä kautta lapsen kunnioituksen sua kohtaan.
Meillä oli vähän vastaavaa, mutta lähinnä koska lapset osasivat niin hienosti pyörittää isäänsä ja vaivihkaa äidin selän takana kysellä kiellettyjä asioita. Hän ei myöskään oikein kestä kun lapsille tulee paha mieli.
Kerroin muutamaan otteeseen kuinka se vaikuttaa siihen, ettei lapset muissakaan asioissa äitiä tottele. Ymmärsi ja muutti käytöstään.
Jos tuo on tarkoituksellista, niin tulee mieleen pitääkö sua enemmän äidin kuin vaimon roolissa? Asettuu siten lapsen tasolle sua vastaan.
Minkälainen äitisuhde miehellä on? Moni alkaa työstää suhdetta vanhempiin, kun oma lapsi syntyy. Kuulostaa tosiaan siltä, että sinä olet nyt miehen silmissä äiti, jota vastaan pitää kapinoida, kun kasvuiässä se jäi tekemättä omaa äitiä vastaan.
Olisiko teidän mahdollista mennä perheterapiaan käsittelemään tilannetta? Asiaan kannattaa tarttua tiiviisti. Voitte vielä korjata suuntaa, mutta miten tuollainen toimisi koululaisen tai teini-ikäisen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette olisi ensimmäinen perhe, jossa lapsen syntymä laukaisee seuraavan kehityskulun:
Naisesta tulee äiti. Pelkästään äiti, ei mitään muuta. Äiti kantaa vastuun, päättää asioista, ohjeistaa ja hoitaa kaiken.
Miehestä tulee kyllä teknisesti ottaen isä, mutta isän roolia hän ei itselleen tahdo löytää.
Perheessä on siis äiti, lapsi ja mies. Äiti ja mies eivät enää ole yksikkö, vaan äiti ja lapsi. Miehelle jää jokin epämääräinen rooli siinä ympärillä. Persoonallisuudesta ja taustasta riippuen tämä rooli voi olla vaikka empaattinen myötäeläjä mutta yhtä hyvin kapinoiva kakara. Olennaista on, että hän ei ole enää parisuhteen täysivaltainen osapuoli vaan satelliitti, joka kiertää äiti-lapsi-planeettaa jonkinlaisella kiertoradalla.
2-5 vuoden kuluttua liitto päättyy eroon. Mies löytää melko nopeasti itselleen uuden parisuhteen ja kokee onnea, koska hän ei ole enää se opastettava lapsi. Paitsi sitten kun uusi suhde taas vakiintuu uomiinsa. Nainen löytää uuden kumppanin vähän myöhemmin ja iloitsee, että joku näkee hänet muunakin kuin äitinä.
Mitä nainen voi tällaisessa tilanteessa sitten oikein tehdä? Kun vauva syntyy on hänestä ainakin naisen aivan pakko alkaa huolehtimaan ja kantamaan vastuuta. Ja jos vauva vaikka heräilee usein tai syöminen on vaikeaa, on äiti todella kiinni vauvassa ja/tai niin väsynyt unen puutteesta, että energiaa ”miehen hoitamiseen” ei vain ole.
Ei se naisen vastuulla ole ”hoitaa miestä” tuossa tilanteessa. Noin siinä vain yleensä käy. En usko että sille voi mitään tehdä. Osa naisista vain tajuaa liian myöhään menneensä yhteen väärän miehen kanssa.
Itse olen todistanut näitä juttuja niin monta kertaa, että olin aika skeptinen oman perheen perustamisen kanssa. Seurustelin lähes 10 vuotta ennen kuin suostuin naimisiin ja pari vuotta meni vielä, ennen kuin uskalsin ajatella lasten tekemistä puolisoni kanssa, vaikka siinä vaiheessa olin jo hänestä aika varma, tunsin hänen vanhempansa ja sisaruksensa läheisesti ja tiesin heidän perheensä arvot ja tavat. Oli myös tärkeää minulle, että tiesin miten mieheni toimii ollessaan väsynyt tai stressaantunut tai jos vaikka minä olen sairas.
Toinen juttu on, että seurusteluaikana syntyy monia tapoja ja olettamuksia, joista on vaikeaa irrottautua ilman pahaa mieltä sitten kun tilanne muuttuu. Esim. jos nainen on iloisena yksin hoitanut siivoukset, ksuppareissut ja kokkaamiset ennen lasta, tilanteesta tulee molemmille sietämätön sitten kun lapsi vie naisen ajan ja voimat. Jos alusta asti olisi ollut toisin, muutos ja järkytys eivät olisi niin suuret.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä mistään herkuista ole kyse vaan siitä, että mies aivan selvästi haluaa pois epätyydyttävästä perhe-elämästä eikä keksi vaistomaisesti muuta keinoa kuin ärsyttää puolisoa ja hankaloittaa tämän elämää.
Jos ei huvita leikkiä tuota leikkiä enää, on nostettava kissa pöydälle ja sanottava niin kuin asiat ovat.
Ap kuitenkin ilmeisesti on ottanut puheeksi mutta mies ei suostu puhumaan.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä mistään herkuista ole kyse vaan siitä, että mies aivan selvästi haluaa pois epätyydyttävästä perhe-elämästä eikä keksi vaistomaisesti muuta keinoa kuin ärsyttää puolisoa ja hankaloittaa tämän elämää.
Jos ei huvita leikkiä tuota leikkiä enää, on nostettava kissa pöydälle ja sanottava niin kuin asiat ovat.
Onpa inhottavaa tuollainen. Jos haluaa erota niin eikö voi vain sanoa eikä alkaa piinaamaan puolisoaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa keskenkasvuiseksi jääneeltä mieheltä, joka kiukuttelee vaimolleen kuin uhmaikäinen äidilleen.
Oletko kenties mieheni?
Ap