Konepajan Bruno -kirppis - onko yhtä hyvä kirppis kuin edesmennyt Valtteri?
Kommentit (12)
Todella hiljainen, joten tavaraa saa halvalla!
Onko kukaan käynyt Vallilan Brunossa nyt syksyllä? Kai se edelleen on joka viikonloppu auki, kannattaako edes mennä (ostoksille)?
Kävin nyt sunnuntaina, jolloin kaikki pöydät olivat käytössä ja väkeäkin pyöri ihan kiitettävästi. Itse tykkäisin, että voisi aueta aiemminkin (nyt vasta klo 11) ja se pöytäsysteemi on kyllä Brunossa outo, sitä moittivat sekä myyjät että ostajat. Kun pöydän päällä olevassa rekissä roikkui vaatteita, pöydällä olevat tavarat ja samoin pöydän takana oleva myyjä jäivät näkymättömiin. Parempi olisi rekki pöydän vieressä, kuten Valtterissa aikoinaan. Mutta ymmärrän ettei systeemiä voi nyt muuttaa kun olivat kai Brunossa teettäneet nuo kalusteet ihan ajatuksella.
Nyt on varmaan muutaman viikonlopun ajan ainakin mukavan täyttä, kun Grouponissa myytiin pöytiä pilkkahintaan. Itse en ole käynyt, mutta olen kuullut että hiljaista on. Todella harmi sinänsä, yrittäjät taitavat olla intoa täynnä olevia nuoria miehiä, jotka eivät vaan oikein millään keinolla onnistu vetämään porukkaa kirpparille.
Minulla kiinnostaisi kovasti tietää, että miten ihmisillä on käynyt myynti Brunossa?
Olin myymässä viime sunnuntaina, ja ikinä ei ole kauppa käynyt niin huonosti. Olen myynyt myös Hakaniemen kirppiksellä, jossa tavara liikkui kivasti. Myin oikeasti kirpparihintaisena (hinnat 1-5 e) sisustustavaraa, lastentavaraa ja kenkiä. Tavarat olivat niin kuin aina itselläni hyväkuntoista, mutta joutui antamaan melkein eurolla kappale. Oli ensimmäinen ja viimeinen reissu tuonne :( Rekkisysteemi oli todella huono, niin kuin joku jo mainitsikin.
Kävin viime viikonloppuna ekaa kertaa ostoksilla ja oli kyllä jotenkin ahdistava paikka. Käytävät ovat tosi kapeita ja rekit/pöydät todella epäkäytännöllisiä. Keskikäytävällä myyjillä ei ollut mitään paikkaa mihin mennä, nuori tyttö joka oli siinä myymässä sanoi että häneltä on varastettu varmasti ainakin kymmenen vaatetta kun en pysty mistään vahtimaan koko pöytää.
Ruuhkaa oli, kaikki vain tönivät ja varkaita oli tosiaan paljon liikkeellä. Halli oli myös pimeä, ostin pari paitaa jotka näyttivät kirppiksellä hyväkuntoisilta mutta kotona havaitsin niissä nukkaa ja reikiä.
Joku kysyi miten myynti on mennyt. Olin yhtenä sunnuntaina Groupon-tarjouksella (pöytä maksoi 12 e, joten uskalsin ottaa riskin), sain tasan 200 euroa eli ihan hyvin. Varsinkin siihen nähden, että kävijät eivät jostain syystä olleet ostotuulella. Kaupanteko oli tosi nihkeätä verrattuna vaikka Hietsussa oloon.
Vaatteita ei mennyt juuri mitään - iso kasa jäikin sitten Hesylle lahjoitettavaa, astioita meni (uusia itselle tarpeettomia Arabioita) ja jotain pikkusälää, koruja kolikoilla ja uusia pussilakanoita meni myös. Kenkiä en muistaakseni myynyt yksiäkään. Tuotteita oli hankala saada esille, pöytään mahtui kovin vähän. Ja jos halusi mennä korjailemaan pöytää, piti kiertää koko rivi pöytiä päästäkseen sinne oman pöytänsä eteen. Rekin takaa ei todellakaan nähnyt valvoa hävisikö tavaraa ilman maksua.
Haluaisin niin kovasti että Brunon "toimisi", sillä intoa näköjään riittäisi, puitteet sinänsä ok ja sijaintikin hyvä. Nyt kävin eilen paikalla ostajana ja todella ostajan markkinat ovat kun on väkeä vähän ja myyjät sitten ovat valmiita myymään lähes hinnalla millä hyvänsä. Pöydistä ehkä reilu puolet oli eilen käytössä.
Itse olen myös sitä ihmistyyppiä, joka mielellään menisi kirppikselle kyllä viikonloppuna jo heti aamuysiltä. Tai edes kymmeneltä... (Bruno aukeaa vasta klo 11 mikä on minusta toooosi myöhään ;))
Koska aukeaa vasta kello 11.00 ihmisiä pakkautuu liikaa samaan aikaan.
Pöytiä ja rekkejä ei juuri pääse katsomaan kovan ihmiskaaoksen vuoksi.
Ahdistava olo tulee kun ei pääse liikkumaan eteenpäin.
Kannattaisi miettiä uudelleen aukioloajat ja miettiä myyntipöydät uusiksi.
Jatkossa vain jäähallille.
Mulla herää brunossa vahvasti sellanen fiilis, ettei sen kehittelijät ite ole mitään kirppistelijöitä, vaan kirpputori on lähinnä perustettu rahanahneesti suositun ja edesmenneen valtterin raunioille. Ei kai kukaan oikeesti kirpputoreilla käynyt oo sitä mieltä, että noi pöytäsysteemit toimisi. Käytävät on liian ahtaat, koska pöydät ovat niin pienet ja lähekkäin toisiaan ja myyjät asettelee myytäviään myös pahvilaatikoihin ja kasseihin käytävälle. Lisäksi myyjällä ei ole keskikäytävillä mitään paikkaa, jossa olla (ja pitää esimerkiksi omia henkilökohtaisia tavaroitaan turvassa). Plus se tungos ja huono valaistus.
En ymmärrä, miksei tätä voitu toteuttaa Jäähallin tyyliin – luulis, että isot, siirrettävät myyntipöydät ja vuokrattavat kevyet rekit olis myös toimivampi vaihtoehto kuin brunon pöytä-rekki-kombinaatiot.
Kyllä. Ikävä kyllä ammatti-myyjätkin (vakituiseen olevat, joilla ainah samaa tavaraa (jopa ihan uutta tai tuoteväärennöksiä) ovat löytäneet paikan.
Joskus Bruna on ollut ihan täynnä ja ostajiakin näyttää olevaan liikkeellä. Myymään en ole viel
Mennyt.
Kävin juuri eilen ekaa kertaa. Myyjiä oli vain muutama. Eli ei ehkä olisi kannattanut mennä. Paikka vaikuttaa siistimmältä kuin Valtteri. Toivottavasti meininki vilkastuu syksyllä. Kävin myös Hakaniemessä, huonon sään vuoksi ei ollut paljon myyjiä mutta tein muutaman löytöä. Hietsun tori on mennyt alaspäin. Siellä on nykyisin kiinalaisia jotka käyvät itse Hietsulla ostamassa suuria eriä ja sitten tulevat niitä myymään itse. Onneksi ei heillä näytä kauppa käyvän.