Lue keskustelun säännöt.
Ei lapsenlapsia - välit kylmenneet
25.07.2015 |
Tilanne siis se, että mieheni ja minun päätös olla tekemättä lapsia on johtanut välien kylmenemiseen ja etääntymiseen vanhempieni ja hieman miehen vanhempienkin kanssa. Olemme kaiketi sitten täysin huonoja ja epäonnistuneita ihmisen kuvatuksia ja tämä kai koetaan jopa jonkinlaiseksi petokseksi. Mitenkään emme tätä asiaa ole julistaneet tai muutenkaan itse ottaneet esille, mutta kun häistä oli kulunut tarpeeksi kauan aikaa, niin alkoi kyselyt. Ja minä typerä menin kertomaan sterilisaatiosta.
Meillä on mieheni kanssa tilanne, että lapsia emme halua, mutta emme myös koe niiden tekemistä oikeana vaihtoehtona tilanteessamme ja emme näe sitä eettisesti edes oikeana. Meillä on molemmilla vahvasti periytyviä vikoja/sairauksia, jotka vaikeuttavat elämää nytkin jo ja emme vain selviytyisi lapsiperhearjesta mitenkään. Emme yhdessä, emmekä erikseen. Lisäksi minulla on hirveä raskaudenpelko ja kuolen ennemmin kuin synnytän. Taustalla siis meillä on neurologisia ongelmia; ylivilkkaus- ja keskittymishäiriötä, lievää aspergeria, pakko-oireilua ja sen sellaista. Olemme molemmat elämässä todella hyvin menestyneitä ja oman paikkamme löytäneitä ja onnellisia, mutta emme siedä oikein muita ihmisiä, kaaosta, mies ei kestä pöpöjä ja sotkua ollenkaan tai mitään sellaista ja olisimme varmasti aivan kauheat ja kylmät vanhemmat. Molemmat tarvitsemme myös paljon aikaa vain toipuaksemme ja rauhoittuaksemme aina päivän jälkeen, muiden kanssa tekemisissä olo vaatii paljon ja on kuormittavaa.
Silti tuntuu niin epäonnistuneelta ja syylliseltä ja haluaisin omat vanhempanikin ja heidän arvostuksensa takaisin. Elättelen toivoa, että asia muuttuu sitten kun sisareni menevät naimisiin ja saavat lapsia, tuntuu vain että toivo oli laskettu minun varaani.
Onko se lastenlasten saaminen oikeasti niin tärkeä asia elämässä ja velvollisuus suorastaan? Vai onko tämä vain vanhemmille ihmisille tyypillisempää ajattelua ja tämän palstan käyttäjien ikäluokasta ei vastausta löydy?
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen itse päättää tekeekö lapsia vai ei, kaikki eivät niitä saa vaikka haluaisivatkin.
Itse jäin ihmettelemään tätä kuvausta arjestanne, kuvailun perusteella luulisi että vietätte melko eristynyttä elämää. Samaan aikaan oletet kuitenkin todella hyvin menestyneitä?
Lisäksi minulla on hirveä raskaudenpelko ja kuolen ennemmin kuin synnytän. Taustalla siis meillä on neurologisia ongelmia; ylivilkkaus- ja keskittymishäiriötä, lievää aspergeria, pakko-oireilua ja sen sellaista. Olemme molemmat elämässä todella hyvin menestyneitä ja oman paikkamme löytäneitä ja onnellisia, mutta emme siedä oikein muita ihmisiä, kaaosta, mies ei kestä pöpöjä ja sotkua ollenkaan tai mitään sellaista ja olisimme varmasti aivan kauheat ja kylmät vanhemmat. Molemmat tarvitsemme myös paljon aikaa vain toipuaksemme ja rauhoittuaksemme aina päivän jälkeen, muiden kanssa tekemisissä olo vaatii paljon ja on kuormittavaa.
Mun lapset on vasta alle kouluikäsiä, joten en ole maailman paras vastaaja. Mutta itse pidän vauvoista ja lapsista paljon, joten tietysti toivon niitä lapsenlapsia saavani sitten aikanaan. Mielestäni se olisi kuitenkin itsekästä olettaa ja velvottaa lapset tekemään lapsia, eli jos en saisi lapsenlapsia, niin sitten en saisi, elämä on jokaisen elettävä kuten haluaa.
Minusta sinulla oli hyvät perusteet miksi ette lapsia halua. Todella ymmärrettävää ja ymmärtäisin omien lasteni kohdalla nuo syyt. Enkä antaisi välien viiletä, sillä jokainen tekee miten jaksaa, lapseni ovat tärkeitä saivat omia lapsia tai eivät. Olette minusta nyt jo paljon vastuullisempia kun tiedätte voimavaranne.
Tsemppiä! Toivon, että vanhempanne ymmärtävät myös teidän kantanne.
Ymmärrän hyvin perustlunne olla hankkimatta lapsia. Mielestäni ne ovat kunnolliset. Tavallaan ymmärrän myös vanhempiasi, että ovat surullisia lapsenlapsettomuudesta.
Minulla on 13 vuotias kehitysvammainen lapsi, joka ei tule koskaan saamaan omia lapsia. Minä olen äiti, josta ei tule koskaan isovanhempaa. Tunnen jonkinlaista surua tästä asiasta jo nyt. Koskaan en missään tilanteessa tule sitä ääneen oman lapseni kuullen sanomaan.
Voin vain sanoa, että elämä on.
Sun ei tarvi perustella kellekään mikset tahdo lapsia. Kaikkien ei ole pakko lisääntyä. On hyvä että tiedostot itsessäsi piirteet joiden vuoksi et sovi vanhemmaksi -ja myös toimit sen mukaan. Nauti elämästäsi ja anna vanhempiesi rauhassa niellä pettymyksensä. Joillakin ihmisillä on ikävä halu elää toisten kautta. Sä elät omaa erillistä elämääsi ja teet omat valintasi. Vanhempasi tokenevat aikanaan, jos eivät niin se on sitten vain yksi asia mikä sun täytyy hyväksyä. Muista ettei vanhempiesi rakkaus sua kohtaan ole kuitenkaan vähentynyt. Heidän täytyy vaan käsitellä "pettymyksensä". Ehkä sun sisko tekee niille ne kaivanut lapsenlapset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, PUHUKAA NOI TUNTEET niille vanhemmillenne. Eivät ehkä tajua, että se loukkaa teitä. Oikeesti menkää ja jutelkaa. Kyllähän siinä on pettymyksen olo molemmin puolin. Mutta ei kannata hylätä.
Kiitos sisko kun pyöräytit kolme lasta, nyt ei kukaan enää odota multa mitään. :) Vanhempien mielestä suvun jatkuminen on nyt kai ilmeisesti turvattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On puhuttu asiasta ja ihan suoraan sanottu, että hyvin pettyneitä ovat ja että me teemme valtavan virheen, eroamme ennen pitkää onnettomina ja lapsettomina jne perussettiä mitä lapsettomat kai muutenkin saavat kuulla ja että minä en ole täyttänyt velvollisuuttani tyttärenä ja niin edelleen. Ehkä ajan kanssa helpottaa, ehkä jo pikkuhiljaa onkin.
4, mikä on eristäytynyttä elämää? Kavereita näemmä molemmat useita kertoja vuodessa, yhteydenpito aktiivisesti melkein viikottain netin/kännykän kautta kun ei jaksa/kiinnosta nähdä. Sukulaisia näemme vajaa kerran kuussa, joskus useammin, useammin vähemmän. Töissä on työkaverit molemmilla ja naapurien kanssa ei olla kuin moikkaustekemisissä. Emme me ihmisiä kaihda, mutta ei vain jaksa olla tekemisissä kaiken muun lisäksi ja en ymmärrä edes, että miksi pitäisi? Ja kyllä sitä vähän epäsosiaalinenkin voi elämässä menestyä kun on erityislahjakkuus ja osaa käyttää sitä hyödyksi/löytää oikean työpaikan.
Ihan ot, mut jos teillä on näiden kuvaamiesi ongelmien vuoksi vaikeuksia mm. tulkita muiden ihmisten käytöstä ja sanattomia viestejä, voi tässä olla ihan sekin mahdollisuus, että teidän välillänne on väärinkäsitys. Varsinkin, jos myös vanhemmillanne on näitä ongelmia eli sielläkin suunnalla on ollut vaikeuksia viestiä selkeästi. Vanhempasi ovat teitä paljon vanhempia, aikuisia ihmisiä, joiden pitäisi pysytä käsittelemään omia pettymyksiään. Välit kyllä palautuvat normaaleiksi ajan mittaan, uskoisin, joka tapauksessa joka ikinen lapsi tekee elämässään ne omat päätöksensä ja vanhemman on vaan hyväksyttävä se.