Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ollut elämäsi vaikein asia hyväksyä, miten onnistuit?
23.07.2015 |
minkä kanssa kipuilit kauiten, kauan kipuilu kesti, ja miten pääsit siitä yli?
Tarkoitan asiaa tai ihmistä elämässäsi, jota et elämääsi haluaisi, mutta sinulla ei ole vaihtoehtoa.
Kommentit (86)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MITEN näistä asioista pääsee yli? Isoista tai pienistä?
Äidin alkoholismi, väkivalta ja lähtö.
Äitipuolen kylmyys.
Koko suvun kylmyys minua kohtaan niin kuin olisin itse aiheuttanut kaiken.
En ole päässyt asiasta yli enkä ympäri. Yritän pärjätä, enempään en tällä hetkellä pysty. N33
Oman isäni kuolema, en vieläkään oikein osaa hyväksyä sitä. Aikaa kulunut 7 vuotta.
Rakastamani mies ei halua suhdetta kanssani, viettää aikaa, rakastelee, meillä on kivaa. Mutta ei halua seurustella.
Eksän mielenterveys ongelmat, lähinnä koska meillä on yhteisiä lapsia. Hyvin kausina on hyvä isä heille. Olen varpaillani koko ajan.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 13:41"]Oman isäni kuolema, en vieläkään oikein osaa hyväksyä sitä. Aikaa kulunut 7 vuotta.
Rakastamani mies ei halua suhdetta kanssani, viettää aikaa, rakastelee, meillä on kivaa. Mutta ei halua seurustella.
Eksän mielenterveys ongelmat, lähinnä koska meillä on yhteisiä lapsia. Hyvin kausina on hyvä isä heille. Olen varpaillani koko ajan.
[/quote]
Ja siis en näistä oikein yli ole päässyt. Eivät jokapäiväiseen elämään vaikuta. Elämää on vain elettävä ilman isää. Miehen kanssa nautin niistä hetkistä, joita on. Viimeiseen, pääsen yli kun ei enää tarvitse huolehtia lapsista ts. Ovat riittävän isoja. Näin se vaan menee, niillä korteilla joudun pelaamaan mitä on annettu. Asiat voisivat olla huonomminkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen geenivirhe, ei ole tietoa miten tai miksi tapahtui. Maailma on julma ja halusin hänelle paremmat lähtökohdat ja normaalin nuoruuden. Hän joutuu tulevat vuodet taistelemaan itsensä ja muiden hyväksymisen kanssa, ennen kuin asiat tasoittuvat. Edelleen yritän hyväksyä, ja vaikka en koskaan pystyisi, ei se muuttaisi tosiasioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että olen vahvasti narsismiin ja jopa sosiopatiaan taipuvainen. Osaan esittää kaikkia tunteita mutta en tunne juuri mitään aidosti, vaikkakin suren syvästi isäni kuolemaa. En siis ole toivoton tapaus, mutta en kykene esim. parisuhteeseen koska aiheutan vain sydänsurua ja aina jotenkin ajaudun manipuloimaan miesystäviäni, tai pettämään. Olen siis hyväksynyt ajatuksen yksinäisestä loppuelämästä, ellen löydä pysyvää avointa suhdetta. N30
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 13:59"]
Että olen vahvasti narsismiin ja jopa sosiopatiaan taipuvainen. Osaan esittää kaikkia tunteita mutta en tunne juuri mitään aidosti, vaikkakin suren syvästi isäni kuolemaa. En siis ole toivoton tapaus, mutta en kykene esim. parisuhteeseen koska aiheutan vain sydänsurua ja aina jotenkin ajaudun manipuloimaan miesystäviäni, tai pettämään. Olen siis hyväksynyt ajatuksen yksinäisestä loppuelämästä, ellen löydä pysyvää avointa suhdetta. N30
[/quote]
Oletko yrittänyt saada ammattiauttajan tukea? Kyllähän narsistisista piirteistä (jos niistä tosiaan on kyse) voi jotenkin parantua, jos kerran itse tunnistaa ongelman. Narsistien parantumisen esteenä on ilmeisesti yleensä se, että eivät katso itsessään olevan mitään vikaa, koska vika on vain muissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyörätuoli. Ei huvittaisi tässä paljon istua, mutta ei oikein muutakaan voi. En oikein usko, että opin elämään asian kanssa, niin ettei harmittaisi.
Mun mielestä vaikeiden asioiden kanssa on helppo elää. Olen sairastanut melkein kuolemaan johtaneen taudin, perheenjäseneni on kuollut, on ollut köyhyyttä ja yksinäisyyttä, masennusta, sain miehen lapselle josta ei ollut isäksi... Suree vaan kunnes ei viitsi enää koko ajan olla suremassa. Kivojakin asioita on ja elämä loppuu joka tapauksessa muutaman vuosikymmenen päästä viimeistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 15:12"]
Mun mielestä vaikeiden asioiden kanssa on helppo elää. Olen sairastanut melkein kuolemaan johtaneen taudin, perheenjäseneni on kuollut, on ollut köyhyyttä ja yksinäisyyttä, masennusta, sain miehen lapselle josta ei ollut isäksi... Suree vaan kunnes ei viitsi enää koko ajan olla suremassa. Kivojakin asioita on ja elämä loppuu joka tapauksessa muutaman vuosikymmenen päästä viimeistään.
[/quote]
eli vain päättää, ettei jaksa enää surra, ettei siitä ole hyötyä?
Avioero. Vaikka itse olin erossa aloitteellinen ja olin sitä pitkään miettinyt, se tuntui ja tuntuu edelleen jollain lailla epäonnistumiselta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolison itsemurha. Kesti vuoden toipua siitä yllätyksestä. En ymmärrä enkä tule ymmärtämään. Olen mennyt paljon eteenpäin omassa elämässä.
Lapsen joutuminen seksuaalirikoksen uhriksi. Meni ainakin kymmenen vuotta asian hyväksymiseen. Lapsi on nyttemmin selvinnyt hyvin, mutta vaikeaa oli. Pedoiilit lukkojen taakse loppuiäkseen tai vähintään jalkapannan ym. seurannan kanssa vain kokeiluvapautuksia todella parantuneille.
-vanhempien kan huonot välit- tuskin tästä paranee.
-parhaan ystävän menetys äkillisesti
-se että maailmassa vallitsee pahuus ja en voi pelastaa kaikkia.
Äidin sairaus, skitsofrenia. Sairaus alkoi, kun olin muutaman vuoden ikäinen (en muista tarkkaan). Kun olin lapsi, äiti oli suurimman osan ajasta ilman oireita - osittain normaalia ja onnellista lapsuutta siis. Vähitellen sairauskaudet tihentyivät ja koen menettäneeni oikean äidin noin 17-vuotiaana.
Viime aikoina olen käynyt psykologilla, puhuminen on vähän helpottanut. Yhdellekään ystävälle en oo vielä pystynyt kertomaan, häpeä on niin suuri. Pelkään myös omaa sairastumista ja, että ajattelisiko muutkin heti sitä, jos kertoisin äidistä.
Lisäksi on iso ikävä äitiä. Hän oli ihana ihminen, eikä olis todellakaan ansainnut tällaista. Tuntuu, etten oo saanut "lupaa" surra tätä menetystä, koska on pitänyt esittää kaiken olevan normaalisti. Vihan tunne on kuitenkin vähän vähentynyt.
Täytän tänä vuonna 23 vuotta. Toivon, että joku päivä ei tarvitsisi enää miettiä näitä asioita.
Pedofilia. En varmaan koskaan pääse siitä täysin yli.
Vaikeinta on ollut hyväksyä etten enää voi työskennellä samalla tavalla kuin ennen. Kun minua ammuttiin, jäi siitä traumoja jotka palautuvat mieleeni aina pamauksen kuullessani. Ei auta ammattilaisen apukaan, ainakaan vielä. Mieletön ikävä ja kaipuu siihen ammatimaiseen ja itsevarmaan minuun. Toivon sydämeni pohjasta että pystyn parantumaan tästä, ja tekemään työtä jota rakastan enemmän kuin mitää.