Täytyykö lapsuus käsitellä ennen kuin voi oikeasti aikuistua?

Niin ja olen 19 v.

Monet suosittelevat asioiden miettimistä ja sillä tavalla selvittämistä. Toisaalta miettimiseen voi jäädä kiinni. Jos vaan jättäisi asiat taakseen ja toteaisi, että lapsuus ei ollut hyvä ja se siitä. Älä koe asiaa enää itseesi ja elämääsi vaikuttavana. Kokeile. Ja kivi kovin nuori olet edelleen. Sinä vasta rakennat elämääsi ja pikku hiljaa irrottaudut lapsuudesta. Itse irrottauduin siitä oman lapsen syntyessä lähellä kolmeakymmentä. Mutta tietoisesti lakkasin miettimästä kaksikymppisenä. Miettiminen pitää sut kiinni asioissa edelleen. Ei sun tarvi olla lapsuudessa enää. Pikkuhiljaa aika parantaa ja jätät asiat taakse. Tsemppiä sulle paljon!

Sä olet melkein lapsi vielä mutta aikuistut. Ikävää, että sulla on noita kokemuksia. Vanhempiaan ei voi valita. Mutta sä et ole sun vanhemmat ja ne ei voi vaikuttaa aikuiseen suhun enää. Älä anna niitten pilata sun elämää enää.

Itselläni alkoi tuossa iässä juurikin lapsuuden käsittely. Sairastuin syömishäiriöön, sain paniikkikohtauksia, miessuhteet olivat säälittäviä roikkumisia väärissä tyypeissä. Psykologille mennessäni hän osasikin kysellä oikeita kysymyksiä ja aloin ymmärtää, etten enää jaksanut olla kiltti tyttö. Syömishäiriö parani kuin itsestään, kun ryhdyin työstämään lapsuuttani, ahdistus ja paniikki ovat kadonneet ja nykyinen mieheni on ihan erilainen kuin aiemmat. Suurin muutos näkyy siinä, ettei lapsuudesta puhuminen edes aiheuta tunnereaktioita vaan totean, että tällaista tapahtui, vanhempani ovat myös omien traumojensa kanssa vajavaisia ihmisiä, ja olen tällainen ihminen, näin vahva, myös siksi, että tämän kaiken koin ja pääsin siitä vielä ylikin.

Ihminen joutuu eri elämänvaiheissa käymään läpi meneneisyyttä. Ei sitä saa kerralla valmiiksi. Sinun kannattaa hakea apua, koska asiat vaivaa nyt noin paljon. Ota tk yhteyttä

Muista ihan koko ajan, että sä olet hyvä. Jos sulle on uskoteltu muuta, niin ne on väärässä. Älä koskaan syytä tai vähättele itseäsi.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 07:59"]Muista ihan koko ajan, että sä olet hyvä. Jos sulle on uskoteltu muuta, niin ne on väärässä. Älä koskaan syytä tai vähättele itseäsi.
[/quote] Omia tunteita ei kannata koskaan vähätellä.

Turhaan vatvot

Olen nelikymppinen ja yritin parikymppisenä tukahduttaa nuo asiat, se oli iso virhe joka rampautti seuraavat 15 vuotta päivittäiseksi taisteluksi jaksamisesta. Kunnes ennen nelikymppisiä sain solmut avattua. Jos noita asioita miettii mutta ei saa helpotusta, silloin asia ei etene vaan voi juuttua sellaiseksi raastavaksi pohdinnaksi joka ei auta. Hankkiudu ap sellaisen terapeutin asiakkaaksi joka osaa opettaa ns mindfulnes-taitoja. Ei ole mitään höpöhöpöä vaan todella toimiva keino vaikeissakin tapauksissa ja juuri niissä.

Mä oon käyny psykologilla juttelemassa lapsuudesta ja niistä paskoista asioista mitä siellä oli. Se on auttanu todella paljon, ja ihan oikeesti tuntuu että sen ansiosta oon päässy vähän eteenpäin ja oon "vapautuneempi". Oon 18 vuotias.

Kannattaa kokeilla.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 07:59"]Muista ihan koko ajan, että sä olet hyvä. Jos sulle on uskoteltu muuta, niin ne on väärässä. Älä koskaan syytä tai vähättele itseäsi.
[/quote]
Tällä palstalla tuota tehdään muille todella paljon.

Älä mene mihinkään mindfullness puoskarille! Rahastavat ja jäät jumiin niihin. Heillä ei ole mitään koulutusta tms. Monet ovat jonkinlaisia puhujia ja osaavat vaikuttaa sillä, mutta se ei auta.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 07:59"]

Muista ihan koko ajan, että sä olet hyvä. Jos sulle on uskoteltu muuta, niin ne on väärässä. Älä koskaan syytä tai vähättele itseäsi.

[/quote]

Vahinko-alapeukku! Piti tykätä! :)

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 08:24"]Älä mene mihinkään mindfullness puoskarille! Rahastavat ja jäät jumiin niihin. Heillä ei ole mitään koulutusta tms. Monet ovat jonkinlaisia puhujia ja osaavat vaikuttaa sillä, mutta se ei auta.
[/quote]
Hei haloo, mindfulnes eli läsnäolotaidot on ihan valtavirtaa eikä mitään new age höpötystä. Ei tietenkään puoskareille pidä mennä vaan oikeille virallisille terapeuteille.

Ihmisen elämä kulkee sykleissä, ja kriisit on tavallaan se portti aina uuteen sykliin, jonka läpi on kuljettava. Ihmisen mieli tavallaan tekee tilinpäätöstä senastisesta elämästä ennen kuin orientoituu taas tulevaan. Nämä kriisit on todella tärkeitä, ja on tärkeää oikeasti käsitellä ne, että pääsee eteenpäin.

Jokaisella on ne omat kriisinsä, mutta parhaiten elämässään ovat omassa tuttavapiirissä pärjänneet ne, jotka ovat hakeneet niihin apua, ja oikeasti tiedostaneet mitä elämässä on tapahtunut ja miksi. Siinä oppii välineitä käsittelemään tunteitaan ja näitä tilanteita, ja niistä on apua koko loppuelämän ajan. Ne jotka vaan sinnittelevät kiiristä toiseen, ovat yleensä viimeistään nelikymppisinä siinä tilanteessa, että eivät jaksa enää sinnitellä. Siinä vaiheessa käsiteltävää on kutenkin sen 20 vuotta enemmän kuin parikymppisenä. Käsittelemättömät lapsuuden kokemukset vaikuttavat koko elämään, jos niitä ei tiedosta. Siksi suosittelen, että käyt psykologilla tai mt-toimistossa kertomassa ajatuksistasi. Joku asia alitajunnassasi haluaa nyt tulla kuulluksi. Älä kiellä sitä vaan kuuntele sitä,  sen viesti on tärkeä.

Minulle on tulossa kolmas lapsi ja ikää yli 35 vuotta ja silti pulpahtelee välillä pintaan omia lapsuusjuttuja. En tiedä pitääkö lapsuus "käsitellä", mutta ainakin sen kanssa pitää pystyä tulemaan toimeen. Kriittisiä kohtia ovat teini-ikä, varhaisaikuisuus ja omien lasten saaminen, jolloin joutuu tekemään omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja. Komppaan 5. vastaajaa siinä, että asiat ovat kunnossa kun pystyt puhumaan lapsuudestasi ilman tunnekuohuja. Minun vanhemmillani oli päihdeongelmia, eikä sen sanominen saa kurkkua kuristamaan tai ihokarvoja pystyyn. Sen sijaan sen sanominen saa minut vahvaksi, sillä vanhempieni tekemiset eivät ole minun tekemisiäni ja pystyn itse valitsemaan toisin.

Olen vahvempi ihmisenä, kun olen oppinut hyödyntämän omia lapsuuskokemuksiani ja tekemään erilaisia valintoja vanhempana. Olen myös tehnyt erilaisia valintoja ihmissuhteitteni kanssa, enkä ota lähelleni ihmisiä jotka ovat minulle vaaraksi tai tuottavat pahaa mieltä. Tähän laatikkoon meni valitettavasti myös molemmat vanhempani, joiden kanssa en vain tule toimeen, eivätkä heidän ongelmansa saa tuottaa pahaa mieltä minun perheelleni (tai minulle itselleni). Kyllä elämässä pärjää, kun huolehtii itsestään. :) Joskus vähän surettaa, kun meillä on muutenkin niin vähän sukulaisia ja lapsilla ei ole mummia ja ukkia elämässä, mutta toisaalta minun hommani on suojella lapsia ja pitää meidän perheemme onnellisena. Sekoilevat, epäluotettavat, naljailevat ja pomoilevat sukulaiset eivät meidän arkeemme kuulu. Itsekin olen oppinut pitämään itsestäni ja elämästäni huolta ja on itse asiassa huojentavaa, kun ei ole taloudellisesti riippuvainen kenestäkään, ei ole kiitollisuudenvelassa tai muuten joudu harva se päivä ahdistumaan jostain epämääräisestä. Saa hengittää ja olla vapaasti.

Eihän tähän yhtä oikeaa vastausta ole, mutta itse olen jotenkin liiallista asioiden vatvomista vastaan. Tämä sen vuoksi että asioiden pyöritttleyyn jää helposti kiinni ja tuntuu että ainakin muutama tuttava on ottanut koko elämänsä sisällön siitä että kun "lapsena koin sitä niin nyt en pysty tuohon" yms. Eli lapsuuden kokemuksien kautta halutaan selitys joka asiaan joka ei mene niinkuin pitäisi (Ei voi sitoutua, luottaa, hakea töitä, huono itsetunto, ylipaino, huono kunto, huonot hampaat, opiskelut eivät suju...) Varmasti monella vaikeaa onkin ollut mutta aika monelle tekisi mieli vaan sanoa, että lopeta ruikuttaminen ja ala tekemään hommia. Jos taas oikeasti on suuria vaikeuksia niin sitten pitää hakea apua.

Vinkkini siis on, että käyt asiat läpi mielessäsi ja hyväksyt ne tosiasioina. Sen jälkeen annat niiden olla ja pyrit toimimaan niin että et anna lapsuuden asioittesi liikaa vaikuttaa ratkaisuihisi vaan teet niitä asioita joita haluat ja tiedät oikeaksi.

Aloitin lapsuuden käsittelyn ollessani noin 19v. "Valmista" taisi tulla 26-vuotiaana. Ja vasta silloin pystyin oikeaan/normaaliin parisuhteeseenkin.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 07:59"]Muista ihan koko ajan, että sä olet hyvä. Jos sulle on uskoteltu muuta, niin ne on väärässä. Älä koskaan syytä tai vähättele itseäsi.
[/quote]
Tämä on hyvää tarkoittava neuvo jota seuraamalla voi pitkittää ongelmaansa vuosikausia. Ihmisellä on paha olo, hän koettaa järkeään käyttämällä "muistaa" olevansa hyvä, sisäinen kokemus ei järjen käytöstä muutu miksikään vaan lopulta tulee kaiken päälle epätoivo ja huonommuuden tunne siitä että tässäkään minusta ei ole mihinkään. Ja ympäristöltä kritiikki että no sun haluat olla tuollainen kun oman hyvyyden muistaminen ei onnistu vaan joka solu huutaa että olen ihan paska.

Mindfulnes heittää nämä leimat romukoppaan. Huonommuuden tunne saa tulla ja mennä, se ei ole vaarallinen vaikka tuntuukin siltä kuin voisi kaataa maailman. Ei tarvitse muuttua miksikään. Ja niin edelleen.

Tuossa yllä kun kirjoitan ettei tarvitse muuttua miksikään se ei tietenkään tarkoita sitä etteikö muutos tapahtuisi. Se mekanismi on vain toisin päin. Itsensä hyväksyminen ja muuttumisen lopettaminen aikaansaa muutoksen pakottomasti ja luonnollisesti.