Lue keskustelun säännöt.
Ero ensirakkaudesta.. Miten tällaista kipua edes on?!
22.07.2015 |
Ensirakkaus, ihminen jonka kanssa luulin olevani lopun elämääni lähti eilen elämästäni. Olen huutanut ja itkenyt, mutta tuntuu ettei mikään tässä maailmassa voi tähän kipuun auttaa. Tänään olin töissä ja se oli yhtä helvettiä. Itkin koko ajan ja kaikki meni pieleen. Toisaalta sain ajoittain ajatuksia muualle, mutta aina ne kuitenkin palasivat..
Hän kertoi rakastavansa, puhui tulevaisuudesta samalla kun tapaili jo toista. Nyt he varmaan kohta seurustelevat virallisesti.. Kolmen vuoden jälkeen tuntuu sairaalta että ihminen voi olla niin julma.
Kaikki valuu käsistä, jaksan hädin tuskin seistä. Syödä ja nukkua en pysty, itken vain.
Täällä on varmaan paljon ihmisiä, jotka ovat joskus ensimmäisen eron kohdanneet.. Miten tästä selviää? Entä jos en selviäkään?
N21
Kommentit (32)
Mä en ole koskaan ikinä elämässäni tuntenut mitään tuollaista. Ei kyllä muutenkaan ole meikäläisen tunneilmasto mitenkään kauhean tulista: ei positiiviset tai negatiiviset tunteet. Mutta mielenkiintolla luen aina näitä keskseluja, jotka on itselleni ihan toisesta maailmasta.
Kaikka hyvää ap. Toivottavasti helpottaa jossain vaiheessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No oho, olipa raskasta kun parissa kuukaudessa päästään yli? :O Erosin muutama vuosi sitten ensimmäisestä oikeasta rakkaudestani, tulin petetyksi ja jätetyksi 10 vuoden yhdessä olon jälkeen. Shokkivaihe kesti 6 kk, ja vieläkin asia painaa, näin 2 vuotta myöhemmin. On vaikeaa luottaa keneenkään, kun ihminen, joka on ollut paras ystävä vuosikymmenen ja joka tuntee paremmin kuin muut ja jonka luulee tuntevansa, voi pettää niin täysin. Jotain meni kai lopullisesti rikki. Olin erotessamme jo 34-vuotias, yritimme lasta, mutta tällä erää näyttää siltä, että jään eron myötä nyt lapsettomaksikin.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 13:01"]
Mä en ole koskaan ikinä elämässäni tuntenut mitään tuollaista. Ei kyllä muutenkaan ole meikäläisen tunneilmasto mitenkään kauhean tulista: ei positiiviset tai negatiiviset tunteet. Mutta mielenkiintolla luen aina näitä keskseluja, jotka on itselleni ihan toisesta maailmasta.
Kaikka hyvää ap. Toivottavasti helpottaa jossain vaiheessa!
[/quote]
Ja olisi kannattanut munkin lukea koko ketju... On ilmeisesti helpottanut jo. Hyvä homma :)
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 13:00"]
Mies taisi pitää sinua paremman puutteessa.
[/quote]
kelle tämä oli?
Minäkin olen ollut aikoinaan tilanteessa, että ensirakkauteni jätti minut. Tuntui etten koskaan voisi selvitä. Vuoden verran oli vähän ontto olo ja ajattelin, etten voisi enää koskaan rakastaa. Kyllä ajan kanssa helpottaa, vaikka se kuulostaakin nyt tosi tyhmältä ja kliseiseltä. Nauti asioista joista pidät, näe ystäviä, pura energiasi liikuntaan tai työhön/opiskeluun. Minullakin on nyt viiden vuoden jälkeen asiat paremmin kuin koskaan ennen, vaikken olisi sitä silloin uskonut. Tsemppiä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen muiston ympärille kasvaa ajan kanssa kapseli, niin, ettei se tunkeudu päiväsi joka minuuttiin, itku loppuu ja voit ottaa elämääsi uusia tunteita ja ihmissuhteita.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 12:58"]Inhoan tuollaisia onnellisia valittajia kuin ap. Kaikki hyvin ja silti ei usko että just minusta on elämäni varrella välitetty niin paljon, että tästä ylipääseminen on mulle loppujen lopuksi piece of cake. Sinusta on siis välitetty ap, ajattelepa sellaisa, joista ei ole ja joilla ei ole yhtäkään rakkaussuhdetta.
[/quote]
Miksi AP miettisi MUIDEN elämiä? Hänellä on oma elämänsä ja turha sitä on tuhlata miettien muiden parisuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 12:50"]Ap ei edes tajua miten onnekas on.. Miettisit vähän, ennen kuin suollat tuollaista onnenvuodatusta tänne. Nää ensirakkaudestaan eroajat ovat kyllä vihoviimeistä sakkia. Mä ainakin toivon, ettet koskaan löydäkään elämänpituista suhdetta itsellesi! Vaan sarjaeroat ja jankkaat av:llä 15 vuoden päästä, miten paskoja miehet ovat.
[/quote]
Mitä ihmettä? Kyllä minä todellakin tajuan kuinka onnekas olen!
Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään tällä "onnenvuodatuksella". Reilu kuukausi sitten googlettelin hullun lailla kokemuksia erosta ja ensirakkauden menettämisestä. Silloin tuntui toivottomalta huomata, kuinka moni ei koskaan pääse yli. Ajattelin siis vain lisätä yhden positiivisen kokemuksen aiheesta tuodakseni toivoa jollekin samassa tilanteessa olevalle. Pahoitteluni, jos sillä loukkasin sinua.
Sitä en ymmärrä, miksi toivot minulle epäonnea suhteissani. Koska olen onnellinen? Koska en jää ikuisiksi ajoiksi haikailemaan ensirakkauteni perään? Koska luulin voivani näin tuoda jollekin toivoa?
AP
Haluaisin nostaa tätä.
Omasta erosta ensirakkauden kanssa on kulunut jo reilusti tuo pari kuukautta ja voi miten paljon se suru vielä painaa! Oltiin neljä vuotta yhdessä ja suhde oli todella riitaisa. Tunsin kuitenkin häntä rakastavani ja vieläkin rakastan vaikka se aika rumasti päätyikin.
Välillä on hyviä päiviä, mutta niiden jälkeen tulen aina rytinällä alas. Milloin tämä kauhea tuska haihtuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei. Itse olen jo iäkäs ihminen, mutta ensirakkaus ei ole unohtunut, ehkä siksi että elin sellaisessa ympäristössä missä tunteille ei ollut sijaa, rakastuminen oli hömppää ja rakkauden perään itkeminen suorastaa naurettavaa. En kuulemma tiennyt rakkaudesta mitään kun itkin ja ikävöin, minun piti salata se silloin. Nyt jo kohta vanhuksena tuli avioero ja kas, samat tunteet tulivat kuin silloin nuorena, kun ensirakkaus meni mönkään. Eli me ihmiset ollaan erilaisia, toisilla ei herää ne tunteet joita itse koen, eivätkä he ymmärrä mitä koen, joten on tuhraa sellaisten kanssa edes puhua.
Silloin nuorena menin kuoreeni ja en uskaltanut enää kenellekään puhua, pidin suruni sisälläni. Niin teen nytkin jos olen sellaisessa seurassa. Ihan turhaa yrittää kertoa jos toinen ei ymmärrä, sitä vain tuntee itsensä ihan hölmöksi. Sitä vain en oikein ymmärrä miksi pitää yrittää toista muuttaa samanlaiseksi kuin itse on. Pelottaako se kun toinen itkee? Kateuttako? Miksi pitää julmasti sanoa että mitä tyhjästä itket, olisit onnellinen kun eroon pääsit? Kysehän ei ole muusta kuin siitä että on se tunne sisällä, ikävä toisen luo. Sitä ei voi selittää eikä ymmärtää miksi se tulee ja miksi se ei haihdu pois?
Vierailija kirjoitti:
Vain yksi asia auttaa: aika.
Ei auta sekään jos tosirakkaudesta on kyse. Ajattelin tehdä itsemurhan, hyvin lähellä jo kävinkin. No voinhan sen tehdä parin päivän päästäkin. Erosta melkein 40 v aikaa. Minulla uusi, hyvä ja ahkera mies, töitä, rahaa, omaisuutta, lapset. Silti tiedän että ensirakkauteni oli se miten olisi kuulunut mennä ja tarkoitettu. En ole ollut niin onnellinen koskaan vaikka asiat ovatkin nyt loistavasti. On aina hyvin syvä kaipaus.
Mies taisi pitää sinua paremman puutteessa.