Säälin avioerolapsia. Halveksin liian helposti eronneita.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 11:47"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 16:46"]Ja kyllä, jotkut eroavat liian helposti. "Et sinä voi tietää muiden tilanteesta!" No valitettavasti kyllä voin. Jotkut_eroavat_liian_helposti, olen nähnyt liiankin monta esimerkkitapausta. Lapsettomat erotkoon ihan niinku lystäväät, mutta perheelliset voisivat vähän harkita.  Lapset jäävät erossa jalkoihin, kun vanhemmat haluavat löytää itsensä ja vihdoinkin ajatella itseänsä ja haluavat uusia kokemuksia ja uusia suhteita ja minäminäminäminäminä. Avioerolapsen elämä ei ole helppoa. Se voi jäädä vaivaamaan koko elämän ajaksi. 

En haluais tehdä tästäkin mitään wt-keskustelua, mutta valitettavasti alemmissa sosiaaliluokissa eroaminen näyttää olevan hyvin paljon yleisempää kuin ylemmissä. Mistähän sekin johtuu.
[/quote]

Et voi tietää toisten perhetilanteesta, ellet sitten asu heidän kanssaan 24/7. Jos sinulla olisi vähänkään järkeä, tajuaisit asian itsekin.

Oma eroni näytti varmasti monien silmään heppoiselta, vain lähipiiri tiesi kotimme seinien sisäpuolella olevasta perhehelvetistä. Enkä todellakaan huudellut tilannetta julkisesti. Lapsemme ovat voineet huomattavasti paremmin eron jälkeen (erosta jo aikaa 7 vuotta), väittäisin, että ovat huomattavasti tasapainoisempiä kuin monien ydinperheiden lapset. Jos se sinua säälittää, noin voi voi.

Terveisin kahden erolapsen akateeminen yh-äiti
[/quote] Täällä toinen erolasten akateeminen äiti, pienituloinen tosin, mutta vedäpä ap weeteetä nenuliiniisi.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 18:32"]

Olen samaa mieltä. Jos lapsia on menty hankkimaan, kyllä heille täytyy tarjota yksi ehjä koti, ei mitään vuoroviikkoepävakautta.

t. vela

[/quote]

Idiootti!

Ap, anna kun arvaan: olet itsekin miettinyt eroa huonosta liitostasi, mutta sinulla ei ole munaa tehdä asialle mitään, joten purat pahaa oloasi provosoimalla täällä?

Tutkimuksen mukaan lapsi kärsii vähemmän riitaisesta perheestä kuin erosta. (Joku 6 vuotta sitten tehty tutkimus.)
.
Ihmiset eroavat turhista ja itsekkäistä syistä. Tekosyynä, että lapset muka kärsivät.
.
Asialliset eron syyt olisivat vain lyöminen, pettäminen ja parantymaton psykoosi.

Omat vanhempani, rahakkaita molemmat, erosivat minun ollessani 8 ja veljeni 5. En osaa sanoa, tuliko ero liian helposti, kun en heidän sen hetkisistä väleistään mitään tiedä, tiedän tosin ettei mitään suurempaa kriisiä (kuten pettämistä) käsittääkseni ollut kuvioissa. Vanhempani pysyivät hyvissä väleissä ja ovat ystäviä edelleen. En ole ikinä kuullut kummankaan puhuvan toisesta negatiiviseen sävyyn. Molemmat olivat lapsia halunneet, ja koska aikuisia olivat, tietenkin kantoivat velvollisuutensa ilman mitään "itsensä toteuttamisia". En muista, että olisimme juurikaan reagoineet eroon veljeni kanssa. Asuimme vanhemmillani alussa vuoroviikoin, sitten muutimme eri paikkakunnalle, jonka jälkeen näimme isäämme joka toinen viikonloppu sekä arkisin, välillä vain iltaisin, usein myös olimme arkena yötä isällämme. 

Uskon, että vaikka vanhemmat olisivatkin eronneet "liian helposti" (joka ei mielestäni ole minun päätettävissäni, mikä on liian helposti) se mahdollisti, että heille jäi hyvät välit, ilman katkeruutta ja olemme saaneet elää hyvin onnellisen elämän kahden vanhemman kanssa, joka rakastavat toisiaan hyvin paljon, arvostavat toisiaan ja tukevat toisiaan.  

Omassa ajassa tuskin on mitään pahaa. Molemmat vanhempani ovat kuitenkin edellee meille lapsille hyvin omistautuneita. Unelmavanhempia. Se, että he kykenevät toimimaan kuten aikuiset, asiallisesti ja kuunnellen sydäntään, tekee heistä minulle suuria roolimalleja. 

Uskon, että sillä syyllä, miksi pari päättää erota, oli se jonkun mielestä hyvä tai huono syy, ei ole mitään merkitystä sille, miten lapset voivat. Vanhempien välit, käytös ja huolehtiminen ovat se, joka lapsiin vaikuttaa. Mikäli vanhempi on luonteeltaan itsekäs, eikä halukas lapsien kasvatukseen sitoutumaan, tämä varmasti näkyy myös, jos vanhemmalla on kumppani. Tärkeintä on se, miten vanhemmat hoitavat tilanteen keskenään ja lasten kanssa. Ero voi toki nostaa pintaan kipeitä tunteita, joka voi olla osasyynä lapselliseen käytökseen, mutta mikäli aikuinen ihminen käyttäytyy vaikeissa tilanteissa epäkypsästi, se näkyy varmasti myös muissa elämäntilanteissa, kuin erossa. 

Kahden rakastavan vanhemman sijaan, sain neljä rakastavaa vanhempaa. Loputtomasti rakkautta, tukea ja kaksi veljeä lisää. Opin, että asiat voi hoitaa arvokkaasti, hyvässä hengessä, ja ettei rakkaus lopu eroon, se vain muuttaa muotoaan. Opin, miten aikuisten kuuluu toimia vaikeissa tilanteissa, esimerkillisesti, kunnioittaen muita. 

Voi olla, että vanhemmat olisivat voineet pysyä yhdessä pitäen yllä kulissia toimivasta liitosta, ilman että olisimme huomanneet mitään. En tosiaan tiedä, mitä olisin sillä kulissilla tehnyt. Korkeintaan oppinut, että mikäli et ole onnellinen, sinulla ei ole sitä asiaa oikeutta muuttaa. Ehkä jopa saanut kaksi katkeraa, onnetonta vanhempaa, jotka eivät omalta pahalta ololtaan olisikaan jaksaneet keskittyä lapsiin, vaan itseensä. 

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 17:53"]Mä uskon kyllä vakaasti, että kuka tahansa lapsi haluaisi elää ydinperheessä, vaikka tunnelma olisi mikä. (Tietysti väkivaltaisuus yms. syyt poislukien.) Sellainen liian helposti luovuttaminen on jo melkoinen kulttuurillinen ilmiö maassamme, vastuuttomuus omista tekemisistä leimaa tietyntyyppisiä ihmisiä. Harkintaa ja epäitsekkyyttä peräänkuulutan! Vanhemmilla kun on vastuu niistä omista lapsista, heidän hyvinvointinsa pitäisi olla etusijalla, ei omat mielihalut.
[/quote]
Tottakai haluaa! Kyllähän lapsi narkkariäitiinkin kiintyy vaikkei siinä ole mitään turvaa tai rakkautta. Minäkään en halunnut, että vanhemmat olisivat eronneet kun olin pieni. Isä oli täysi alkkis ja äiti suunnitteli eroa. Itkin, koska en halunnut muuttaa pois talosta jossa olin aina asunut. Ni eipä joo vanhemmat eronneet ja tuloksena kasvanut kaksi epätasapainoista aikuista jotka yrittää aikuisena kasvaa ja löytää normaalit rajat.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 12:19"]

Tutkimuksen mukaan lapsi kärsii vähemmän riitaisesta perheestä kuin erosta. (Joku 6 vuotta sitten tehty tutkimus.) . Ihmiset eroavat turhista ja itsekkäistä syistä. Tekosyynä, että lapset muka kärsivät. . Asialliset eron syyt olisivat vain lyöminen, pettäminen ja parantymaton psykoosi.

[/quote]

Rehellisesti sanottuna, en usko että tällaista tutkimusta on edes olemassa. Mikäli on, perehtyisin mielelläni sen tutkimusraporttiin, josta selviää tutkijat, otos, tutkimusmenetelmät sekä menetelmäanalyysit. Iltalehden "kymmenen vanhempaa vastaa: näin lapseni ajatteli erosta"- "artikkeleita" kun ei varsinaisesti voi tutkimuksiksi kutsua ;)

Luulisi, että terve järki jo sanoo sen, ettei lapselle tee hyvää elää riitaisessa ympäristössä. Riidat nostavat esille ne kaikista pahimmat tunteet: haluaako joku todella kasvattaa oman lapsensa esimerkiksi pelon, mustasukkaisuuden, mököttämisen, vihan, surun, onnettomuuden, katkeruuden, huutamisen, tiuskimisen, arvostelun, epäkunnioittavuuden, ahdistuksen tai muiden hankaluuden keskellä?

Uskon, että tässä on kyse enemmänkin siitä, että vanhemmat jäävät yhteen "lasten takia". Vaikka oikeasti ei olla koskaan opittu olemaan yksin ja selviytymään ilman parisuhdetta, eikä mahdollisesti taloudellisesti pärjätä ilman toista. Ei haluta jäädä yksin huolehtimaan lapsista, koska ei pystytä siihen.

Siksi ollaan valmiita kestämään (JA LAITTAMAAN OMAT LAPSETKIN KESTÄMÄÄN) huonoa ilmapiiriä ja raastavaa elämää.

Toivottavasti ihmiset todella tajuavat, ettei onneton vanhempi ja onnettomien vanhempien kylmä, riitaisa tai toimimaton liitto ole lapsen etu. Lapsen etu on kaksi hyvinvoivaa vanhempaa, jotka huolehtivat yhdessä lapsista ja heidän tarpeistaan. Eivät uhriudu, kärsi ja suorita tai katkeroidu, ole onnettomia ja surullisia. 

Lapset aistivat herkästi perheen ilmapiirin. Haluatko todella välittää lapsellesi sen pahan olon, jota kannat sisälläsi, vain siksi ettet pärjää yksin?

Mun vanhemmat erosivat, kun olin 13-14-vuotias, mikä oli kaikkien kannalta hyvä päätös. Erosta oli puhuttu jo vuosia, joten helpotus se vain oli.
Meidän tapauksessa syy oli toisen vanhemman skitsofrenia. Teinivuodet oli helpompia, kun ei tarvinnut enää samassa talossa asua. Erosta ei oo jäänyt mitään traumoja tms, lapsuudesta kyllä. Ja ei, meidän todellisesta lapsuusarjesta ei tiedä ulkopuoliset - "liian helposti eroaminen" ei välttämättä ole sitä miltä näyttää.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 22:27"]Itse en tiedä yhtäkään turhaa eroa. Kaikissa tapauksissa eroa on edeltänyt vuosia kestänyt jatkuva henkinen ja fyysinen väkivalta.
-
Vanhempieni ero aikoinaan aiheutti kunnon kohahduksen. Heidän piireissään ei erottu. Sanottiin, että vanhempani aloittivat erobuumin ja muut pariskunnat rohkaistuivat tekemään saman ratkaisun. Eroa ihmeteltiin ja äitiäni arvosteltiin. "Isäsi oli niin rakastunut äitiisi. Heitä pidettiin ihanneparina!" Joo, paitsi että isäni oli väkivaltainen ja lopulta äitini pakeni meidän pienten lasten kanssa turvakotiin. Olen helpottunut heidän erostaan, koskaan en sitä kyseenalaistanut.
-
Omien kokemusten vuoksi olen kuitenkin varpaillaan isä- ja äitipuolien kanssa. Äitini uusi mies ei pystynyt täysin hyväksymään lapsia äitini ekasta liitosta ja kohtelu oli välillä aika kovakouraista ja väkivaltaista. Ongelmista selvittiin ja mulla on nykyään hyvät välit isäpuoleeni, mutta kovan hinnan maksoin äitini uudesta onnesta. Isäni uudet puolisot ovat myös osoittaneet, missä on edellisen liiton lapsien paikka.
-
Kun meidän uusperheen ongelmia aikoinaan setvittiin, psykologi sanoi, että esim. seksuaalinen hyväksikäyttö on yleistä uusperheessä. Vallankäyttöä ja vihan tunnetta lasta kohtaan.
-
Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos jotakin tapahtuu ja jompi kumpi esim. kuolee, se eloon jäänyt ei mene uudelleen naimisiin lasten vielä asuessa kotona. Haluamme lasten kasvavan turvassa ilman ulkopuolisen aikuisen tuomia jännitteitä ja valtasuhteita.
[/quote]
Tuo nyt on hulluinta mitä tiedän! Itse luotan mieheeni ja itseeni sen verran, että toisen menehtymisen jälkeen toinen saa kyllä jatkaa elämää ja jos löytää jonkun kulkemaan rinnalle niin eiköhän se joku ole sellainen, joka ei lasten elämää pilaa.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 14:00"][quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 13:04"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 13:00"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 12:11"]

Ap, anna kun arvaan: olet itsekin miettinyt eroa huonosta liitostasi, mutta sinulla ei ole munaa tehdä asialle mitään, joten purat pahaa oloasi provosoimalla täällä?

[/quote]

Sori, pieleen meni. Mulla on hyvä, tasainen ja onnellinen liitto, josta käsin tää nykyinen erobuumi näyttää aivan järkyttävältä. -Ap

[/quote]

Ja jatkan vielä: Avauduin tästä täällä, koska eihän tällaista voi oikeassa elämässä sanoa kenellekään. Kun nykyään pitää olla niin helvetin suvaitsevainen näitä sarjasuhteilijoita(kin) kohtaan. Jos avioliitossa tulee huonoja kausia, ei kannata heti luovuttaa. Yhdessä niistä voi selvitä ja suhde muuttuu entistä onnellisemmaksi. Me ollaan oltu lähes 15 vuotta naimisissa, joten kokemusta on. -Ap

[/quote]

Samaa mieltä. Meillä 16 vuotta liittoa takana.

Mielestäni olisi helvetin vaivalloistakin alkaa rakentamaan jotain uutta elämää uuden partnerin kanssa ja tavallisesti vaihtamalla et saa mitenkään parempaa. Ja nyt en puhu mistään väkivaltaisista ja hulluista puolisoista. 16 vuodessa on kyllä oppinut nykyisen kanssa elämään ja mitään hirveitä odotuksia ei enää ole; vain yhdessä oloa, keskustelua, käydään siellä sun täällä ja muuta vastaavaa.

Unohtamalla itsekkyyden molemmin puolin liitosta saa toimivan ja säästyt paljoilta eromurheilta etenkin lapsien takia.
[/quote]
Minä en kyllä kannusta ketään unohtamaan itsekkyyttä! Yksi elämä, saa ja pitääkin ajatella sitä eläessään myös itseään.

Paremman avioliiton perheleirit tykevat parisuhteita hyvin. Menkää kokeilemaan.
.
Siitä tutkimuksesta uutisoitiin sanomalehdissä yleisesti vuosi sitten. En muista, mikä tutkimus, mutta akateeminen oli. (Että lapset kärsii erosta enemmän kuin riitaisesta kodista.)

Mieheni isä jäi leskeksi ja tyli äitipuoli. Miehen isä oli niin hölmö (kuten miehet tuossa suhteessa usein on), ettei huomannut tai halunnut huomata miten huonosti äitipuoli kohteli puolisonsa selän takana miestäni.

Itsekkyys on törkeää, jos on mennyt naimisiin ja saanut lapsia. Itsekkäät eläkööt yksin ainutkertaisine elämineen.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 16:46"]

Ja kyllä, jotkut eroavat liian helposti. "Et sinä voi tietää muiden tilanteesta!" No valitettavasti kyllä voin. Jotkut_eroavat_liian_helposti, olen nähnyt liiankin monta esimerkkitapausta. Lapsettomat erotkoon ihan niinku lystäväät, mutta perheelliset voisivat vähän harkita.  Lapset jäävät erossa jalkoihin, kun vanhemmat haluavat löytää itsensä ja vihdoinkin ajatella itseänsä ja haluavat uusia kokemuksia ja uusia suhteita ja minäminäminäminäminä. Avioerolapsen elämä ei ole helppoa. Se voi jäädä vaivaamaan koko elämän ajaksi. 

En haluais tehdä tästäkin mitään wt-keskustelua, mutta valitettavasti alemmissa sosiaaliluokissa eroaminen näyttää olevan hyvin paljon yleisempää kuin ylemmissä. Mistähän sekin johtuu.

[/quote]

Uskon itse, että avioero voi pilata hyvistäkin lähtökohdista olevan lapsen. Tunnen myös yhden eroperheen, jossa vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Lapsista tullut haihattelijoita, opiskelevat ihan hömppäaloja ja etsivät itseään vielä kolmekymppisinäkin.

En sano, etteikö eroperheen lapsella voi mennä hyvin, mutta kyllä ydinperheissä kasvaa parhaiten pärjäävät lapset. Keskimäärin.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 18:15"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 14:00"][quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 13:04"] [quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 13:00"] [quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 12:11"] Ap, anna kun arvaan: olet itsekin miettinyt eroa huonosta liitostasi, mutta sinulla ei ole munaa tehdä asialle mitään, joten purat pahaa oloasi provosoimalla täällä? [/quote]   Sori, pieleen meni. Mulla on hyvä, tasainen ja onnellinen liitto, josta käsin tää nykyinen erobuumi näyttää aivan järkyttävältä. -Ap [/quote]   Ja jatkan vielä: Avauduin tästä täällä, koska eihän tällaista voi oikeassa elämässä sanoa kenellekään. Kun nykyään pitää olla niin helvetin suvaitsevainen näitä sarjasuhteilijoita(kin) kohtaan. Jos avioliitossa tulee huonoja kausia, ei kannata heti luovuttaa. Yhdessä niistä voi selvitä ja suhde muuttuu entistä onnellisemmaksi. Me ollaan oltu lähes 15 vuotta naimisissa, joten kokemusta on. -Ap [/quote] Samaa mieltä. Meillä 16 vuotta liittoa takana. Mielestäni olisi helvetin vaivalloistakin alkaa rakentamaan jotain uutta elämää uuden partnerin kanssa ja tavallisesti vaihtamalla et saa mitenkään parempaa. Ja nyt en puhu mistään väkivaltaisista ja hulluista puolisoista. 16 vuodessa on kyllä oppinut nykyisen kanssa elämään ja mitään hirveitä odotuksia ei enää ole; vain yhdessä oloa, keskustelua, käydään siellä sun täällä ja muuta vastaavaa. Unohtamalla itsekkyyden molemmin puolin liitosta saa toimivan ja säästyt paljoilta eromurheilta etenkin lapsien takia. [/quote] Minä en kyllä kannusta ketään unohtamaan itsekkyyttä! Yksi elämä, saa ja pitääkin ajatella sitä eläessään myös itseään.

[/quote]

Mutta silloin ei hankita lapsia eikä tehdä sitoumuksia, joita ei voi pitää. Itsekäs voi elää niin itsekkäästi kuin haluaa, kunhan ei pakota ketään muuta elämään omien oikkujensa ja mielitekojensa mukaan.

Omalla kohdallani vanhempien ero oli helpotus. Vanhemmat riitelivät jatkuvalla syötöllä, välillä lenteli tavaratkin. Sitten uhkailtiin, että häivytään jos meno ei parane (yleensä äiti uhkaili). Äiti muutaman kerran heitti isän pihalle ja tavarat (vaatteet) menivät perässä. Pari kertaa äiti tosiaan häipyi. Jätti muutaman setelin pöydälle ja lähti ovet paukkuen. Palasi takaisin muutamaa tuntia myöhemmin todeten, että se on isä, joka häipyy.

Elin monta vuotta peläten, kumpi lähtee. Tuleeko äiti enää takaisin. Entä isä? Heräsin yöllä itkemään ja varmistamaan että vanhemmat ovat paikalla, ettei meitä ole jätetty yksin.

Vanhemmat erosivat kun olin teini-iässä ja nuorin siskoni 6v. Vahinko oli jo kuitenkin tapahtunut. Käyn näin kolmikymppisenä terapeutilla selvittämässä tunne-elämän solmuja, joita vanhempani aiheuttivat. Eivät erollaan vaan sitä edeltävänä aikana kun ylpeys ei ilmeisesti antanut periksi, ei voinut erota kun sitten olisi mennyt kulissit nurin.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 21:13"]Teiniaikojen kaveri tehnyt 4 lasta kolmen eri miehen kanssa: paikkakunnat ovat vaihtuneet parin vuoden välein. Viime suhteesta ei tullut lapsia kun kesälomalla tyypin näin,oli tuossa 1,5v ja nyt kuulemma on taas jo vaihtanut miestä. En voi sille mitään mutta tuon eukon lapset säälittää. Aina pitää olla suurta tunnetta ja jännitystä yms.
[/quote]

Moni pystyy allekirjoittamaan tämän - mutta aika erikoistapaus kaikkien eronneiden joukossa tällainen. En siis yleistäisi koskemaan kaikkia eronneita.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 18:41"][quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 18:15"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 14:00"][quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 13:04"] [quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 13:00"] [quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 12:11"] Ap, anna kun arvaan: olet itsekin miettinyt eroa huonosta liitostasi, mutta sinulla ei ole munaa tehdä asialle mitään, joten purat pahaa oloasi provosoimalla täällä? [/quote]   Sori, pieleen meni. Mulla on hyvä, tasainen ja onnellinen liitto, josta käsin tää nykyinen erobuumi näyttää aivan järkyttävältä. -Ap [/quote]   Ja jatkan vielä: Avauduin tästä täällä, koska eihän tällaista voi oikeassa elämässä sanoa kenellekään. Kun nykyään pitää olla niin helvetin suvaitsevainen näitä sarjasuhteilijoita(kin) kohtaan. Jos avioliitossa tulee huonoja kausia, ei kannata heti luovuttaa. Yhdessä niistä voi selvitä ja suhde muuttuu entistä onnellisemmaksi. Me ollaan oltu lähes 15 vuotta naimisissa, joten kokemusta on. -Ap [/quote] Samaa mieltä. Meillä 16 vuotta liittoa takana. Mielestäni olisi helvetin vaivalloistakin alkaa rakentamaan jotain uutta elämää uuden partnerin kanssa ja tavallisesti vaihtamalla et saa mitenkään parempaa. Ja nyt en puhu mistään väkivaltaisista ja hulluista puolisoista. 16 vuodessa on kyllä oppinut nykyisen kanssa elämään ja mitään hirveitä odotuksia ei enää ole; vain yhdessä oloa, keskustelua, käydään siellä sun täällä ja muuta vastaavaa. Unohtamalla itsekkyyden molemmin puolin liitosta saa toimivan ja säästyt paljoilta eromurheilta etenkin lapsien takia. [/quote] Minä en kyllä kannusta ketään unohtamaan itsekkyyttä! Yksi elämä, saa ja pitääkin ajatella sitä eläessään myös itseään.

[/quote]

Mutta silloin ei hankita lapsia eikä tehdä sitoumuksia, joita ei voi pitää. Itsekäs voi elää niin itsekkäästi kuin haluaa, kunhan ei pakota ketään muuta elämään omien oikkujensa ja mielitekojensa mukaan.
[/quote]
En minä ole huono äiti eikä exäni huono isä, vaikka ero tulikin. Lapset tulee ensin, he olivat yksi syy eroomme. Nykyään lapset ovat huomattavasti iloisempia ja tasaisempia kuin ennen eroa. Syy siihen on se, ettei vanhemmat enää tappele vaan kohtelemme toisiamme kunnioittavasti ha nähdään jatkuvasti koko perheenä vaikka asutaankin nykyään eri osoitteessa.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 18:46"]

Omalla kohdallani vanhempien ero oli helpotus. Vanhemmat riitelivät jatkuvalla syötöllä, välillä lenteli tavaratkin. Sitten uhkailtiin, että häivytään jos meno ei parane (yleensä äiti uhkaili). Äiti muutaman kerran heitti isän pihalle ja tavarat (vaatteet) menivät perässä. Pari kertaa äiti tosiaan häipyi. Jätti muutaman setelin pöydälle ja lähti ovet paukkuen. Palasi takaisin muutamaa tuntia myöhemmin todeten, että se on isä, joka häipyy.

Elin monta vuotta peläten, kumpi lähtee. Tuleeko äiti enää takaisin. Entä isä? Heräsin yöllä itkemään ja varmistamaan että vanhemmat ovat paikalla, ettei meitä ole jätetty yksin.

Vanhemmat erosivat kun olin teini-iässä ja nuorin siskoni 6v. Vahinko oli jo kuitenkin tapahtunut. Käyn näin kolmikymppisenä terapeutilla selvittämässä tunne-elämän solmuja, joita vanhempani aiheuttivat. Eivät erollaan vaan sitä edeltävänä aikana kun ylpeys ei ilmeisesti antanut periksi, ei voinut erota kun sitten olisi mennyt kulissit nurin.

[/quote]

Sopuu kysyä, millaiset vanhemmat ovat, jos he riitelevät lasten nähden.

t. ydinperheestä, ilmeisesti pumpulissa kasvanut :0

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 19:06"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 18:46"]

Omalla kohdallani vanhempien ero oli helpotus. Vanhemmat riitelivät jatkuvalla syötöllä, välillä lenteli tavaratkin. Sitten uhkailtiin, että häivytään jos meno ei parane (yleensä äiti uhkaili). Äiti muutaman kerran heitti isän pihalle ja tavarat (vaatteet) menivät perässä. Pari kertaa äiti tosiaan häipyi. Jätti muutaman setelin pöydälle ja lähti ovet paukkuen. Palasi takaisin muutamaa tuntia myöhemmin todeten, että se on isä, joka häipyy.

Elin monta vuotta peläten, kumpi lähtee. Tuleeko äiti enää takaisin. Entä isä? Heräsin yöllä itkemään ja varmistamaan että vanhemmat ovat paikalla, ettei meitä ole jätetty yksin.

Vanhemmat erosivat kun olin teini-iässä ja nuorin siskoni 6v. Vahinko oli jo kuitenkin tapahtunut. Käyn näin kolmikymppisenä terapeutilla selvittämässä tunne-elämän solmuja, joita vanhempani aiheuttivat. Eivät erollaan vaan sitä edeltävänä aikana kun ylpeys ei ilmeisesti antanut periksi, ei voinut erota kun sitten olisi mennyt kulissit nurin.

[/quote]

Sopuu kysyä, millaiset vanhemmat ovat, jos he riitelevät lasten nähden.

t. ydinperheestä, ilmeisesti pumpulissa kasvanut :0

[/quote]

Älä kasvata lastasi tynnyrissä. Kyllä ihan normaalissa ja hyvässäkin parisuhteessa riidellään. Eikä sitä tarvitse lapsilta piilottaa. Sen sijaan on tärkeää se miten riidellään ja miten sovitaan. Parisuhteessa on aina erimielisyyksiä ja riitoja mutta ne pitäisi pystyä sopimaan rakentavasti. Samalla siinä on mallia lapsille, miten parisuhteita hoidetaan.

Älkääkä tulko nyt sitten kertomaan että "meillä ei riidellä". Silloin ei ole ihan terve parisuhde.