Miehen masennus
Tuntuu, että ollaan umpikujassa. Miehelläni on melko rankka tausta; ollut nuoresta asti käytöshäiriöinen, herkkä ja huonon itsetunnon omaava ja joutunut kaikenlaisiin vaikeuksiin. Nykyään eletään tavallista perhe-elämää; oma asunto, kumpikin työssä, yksi yhteinen lapsi ja miehellä lisäksi yksi lapsi ennestään. kaiken pitäisi olla hyvin, mutta miehen masennus on pahentunut päivä päivältä. Itselläkin alkaa voima loppua, väsyttää...
Masennus lamaannuttaa miehen täysin eikä hän osallistu perhe-elämään enää ollenkaan, hyvä kun töissä kuitenkin käy. Itse teen kotona kaiken oman työpäiväni päätteeksi ja hoidan pojan. En ole nukkunut kunnollisia yö unia pojan syntymän jälkeen, ja siitäkin on jo yli 3 vuotta. Pelkään, että romahdan kohta ja olemme koko perhe pulassa.
Mies on hakenut apua lääkäristä ja sai jonkinlaisen lääkityksen, se on kai alku. Olen vaan itse jo niin väsynyt, että tuntuu etten jaksa enää odottaa ja ymmärtää. Olen miettinyt perheneuvolaa tai lääkäriä ja vaikka mitä, mutta pelkään, että minut käsitetään väärin ja esim. lastensuojelu puuttuu asiaan.
En oikein tiedä miksi kirjoitan..kohtalotoverin toivossa ehkä? Onko kukaan ollut tälläisessä tilanteessa ja saanut vielä toimivan, lämpimän parisuhteen??
Kommentit (2)
Tiedän tuon tunteen että pitäisi olla tosi oma-aloitteinen ja vahva saadakseen muutakin apua kuin pilleripurkin. Eikä masentunut ihminen yleensä sitä ole. Miehesi on siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että hänellä on puoliso joka huomaa tilanteen ja avuntarpeen. Suosittelen todella että hakeudutte johonkin keskustelemaan asiasta ammatti-auttajien kanssa. Lääkkeet kyllä auttavat oireisiin mutta eivät poista niiden aiheuttajaa.. Vähintään yhtä tärkeää on jonkinlainen terapia.. Älkää antako periksi vaan hakekaa apua!
Meillä tilanne oli niin päin, että minä olin se, joka oli masentunut. Masennus oli ns. normaalia synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta " pääsimme" perheneuvolan asiakkaiksi yksilöterapian sijaan, koska terapeuttini vaihtoi työpaikkaa ja vei minut mukanaan. Siinä vaiheessa terapiaa alkoi saada myös mieheni, joka siis itse ei ollut masentunut, mutta kylläkin aika väsynyt. Vaikka itse olin kotona vauvan kanssa, jonkin aikaa kaatui arki aika paljon hänen niskaansa.
Mutta se, miksi vastaan sinulle, on yksin terapeuttini sanoma asia: " Perheneuvolaan ei pitäisi pelätä tulla sen takia, että pelkää menettävänsä lapsensa sosiaalitantoille. Perheneuvolan tärkein tehtävä kun on juuri estää tilanteen joutumista siihen pisteeseen!"
Meillä ainakin koko perheen yhteiset käynnit auttoivat kovasti. Se tervekin osapuoli sai tukea ja ymmärrystä ja luvan puhua tunteistaan. Toinen asia oli se, että saimme kunnalta kodinhoitoapua joksikin aikaa. Aina ei tietysti apua saa ihan ensimmäisellä pyynnöllä, valitettavasti. Joskus itsestäni tuntui siltä, että täytyy olla hemmetin vahva voidakseen saada apua heikkouteensa.